Vanhassa vara parempi?

Minulla on aika paljon vuosikertatavaroita ja vaatteita. 20 vuotta täyttäneet sukset ja monot, ihanan pehmeiksi kuluneita kotihousuja ja 20 vuotta vanhat tuulihousut. Hiihtoasukin täyttää kohta saman kunnioitettavan iän. Ihan jokapäiväisissä, jopa töissä käyttämissäni, vaatteissa on sellaisia, jotka on ostettu 2000-luvun alussa. Vanhimmat farkutkin ovat niiltä ajoilta. Toki olen vuosien saatossa laittanut paljon tavaroita ja vaatteita kiertoonkin. Myynyt kirppareilla, laittanut Uffille ja rikkinäisiä ihan lumppukeräykseen. Myös pyörän pesussa on käytössä vanhoja T-paitoja.

Taustalla ei ole ollut sen kummempaa ideologiaa, on vaan tullut tavaksi, että en halua ostaa uutta, jos edellinenkin on vielä hyvä. Ihan vasta tässä viimeaikoina olen alkanut herätä, ettei tämä kuluttaminen muutenkaan ole kestävää ja järkevää, jos haluamme jättää seuraavillekin sukupolville elinkelpoisen ympäristön. Kaupassa joskus kysytään jollekin tuotteelle hintakattoa. Saatan vastata, että hinta ei nyt ole se ratkaisevin tekijä, koska aion käyttää tätä seuraavat 20 vuotta. Harmi, ettei hinta ole välttämättä sekään laadun tae. Lapseni saavat suhteellisen harvoin mitään vaatetta kenkiä lukuunottamatta uutena. Serkulta käytettynä saatuja vaatteita käytetään edelleenkin ihan mielellään. Kumpikaan ei koskaan ole nurissut siitä, että vaatteet ovat käytettyjä. Serkulta saatua vaatepussia tutkitaan tarkkaan ja hartaasti. Uuden vaatepussin saaminen on kuin joulu. Parhaiten säilyneet vaatteet kiertävät vielä meiltä eteenpäin pienemmälle serkulle. Parhaimmillaan siis lastenvaatteella on 4 käyttäjää. Kierrätystä parhaimmillaan.

Tämä triathlonharrastus sotii välillä pahastikin tätä "en osta kuin tarpeeseen" -ajatusta vastaan. Tarpeita kun tuntuisi olevan koko ajan. Kolme lajia vaatii kolmet varusteet. Lisäksi etenkin pöräily on aika pahastikin välinelaji. Suomen pitkä pimeä talvi vaatii omat varusteensa jne.

Koko ajatus tähän kirjoitukseen lähti siitä, että nämä 20 vuotta palvelleet tuulihousuni ovat nyt rikki. Saumasta tosin, mutta myös vuori alkaa olla puhki kulunut. Pelkkä sauman korjaus onnistusi, mutta vuorin korjaaminen on hankalampaa. Joutuukohan sitä menemään ulkoiluhousukauppaan?

Hiihtoasuni on ajalta, jolloin Future oli suomalainen urheiluvaatevalmistaja ja vaatteet laatukamaa. Lähes 20 vuotta ja etenkin henkselimalliset hiihtohousut ovat mielestäni edelleen vertaansa vailla. Edessä tuulta pitävä kangas, takana joustava ja hengittävä kangas. Lähes kainaloihin yltävät henkselimalliset housut ja selkä ei jää paljaaksi. Takin malli on jo vanhanikainen mallia pussi, mutta lukuisista pesukerroista huolimatta edelleen ehjä ja kuosinsa pitänyt. Useamman kerran olen etsinyt urheiluliikkeestä vuosien varrella jotain uutta vastaavaa hiihtoasua, mutta en ole löytänyt mieleistäni.

Hiihtosauvat jouduin viime talvena uusimaan, kun vanhoihin ei enää löytynyt sopivia remmejä. Kaupan 90-luvulla syntynyt myyjä ei kuulemma tällaista mallia ollut koskaan edes nähnyt...

Onhan nämä uudet hiilikuitusauvat hienot ja todella kevyet, mutta eivät ne yhtään vauhtia hiihtooni tuoneet, kun en mikään kilpahiihtäjä ole.

Kesälomalla urheilusta

Joroisten kisan jälkeen olen ottanut rennosti. Olen kokenut jonkinlaista post-race bluesia, eli kisan jälkeistä tyhjyyden tunnetta, eli eipä paljon ole kiinnostanutkaan mikään tavoitteeliseen treenaamiseen liittyvä. Kesäloma töistä on jo takana, mutta iltaisin olen tavannut kavereita, leiponut ja laittanut vähän työläämpää ruokaa, kuten kokeillut ensimmäistä kertaa tehdä itse sushia. Toki myös liikuntaa on tullut harrastettua, mutta vailla minkään sortin tavoitteita tai mittariin tuijottamista. Olen pyöräillyt työmatkaa, käynyt ihan pari pyörälenkkiäkin kevyesti pyörittämässä ja parina iltana kävimme mieheni kanssa kävelylenkillä, joskin toisesta kävelylenkistä alempana hieman lisää...

Viime lauantaina lähdimme siis mieheni kanssa pienelle iltakävelylle. Ja se päättyi Paula Vesalan "Tytöt ei soita kitaraa" -biisin sanoja mukaillen koiran kanssa kapakkaan, tai tässä tapauksessa paremminkin miehen kanssa terassille.  Ihanaa suunnittelemattomuutta, mitä ei normaalina viikonloppuna voi välttämättä tehdä, jos toipuu edellisistä treeneistä ja suunnittelee jo seuraavia. Yksien juomien jälkeen jatkettiin kiltisti kävelylenkkiä takaisin kotiin.

Tällä viikolla sen sijaan huomaan, että lepo ja löysäily alkaa tehdä tehtäväänsä ja olen jo hieman alkanut suunnitella, miten treenit tästä jatkuvat. Seuraavaksi suunnaksi otetaan Amsterdamin maraton lokakuussa. Ensimmäinen juoksulenkki tätä tavoitetta silmälläpitäen on jo tehty ja juoksuohjelma etsitty ja tulostettu netistä talteen. Tästä se taas lähtee. Pikkuhiljaa.

Puolimatka Joroinen 2018

Vantaan sprintille valmistautumista häiritsi juuri kisaviikolla iskenyt flunssa. Joroisiin valmistautuminen meni muuten mallikkaasti,  mutta valmistautumista varjosti olkapäälle istahtanut uintipeikko. Viimeistelyuinnit avovedessä olivat menneet totaalisen penkin alle. Sain ahdistuskohtauksia avovedessä, uin siksakkia ja vauhtikin tuntui olevan kateissa. Hain rauhaa uintiin vielä viikkoa ennen kisaa uimahallista. Onneksi Vuosaaren uimahalli oli auki heinäkuussakin, että pääsin halliin uimaan ja hakemaan kateissa ollutta virettä. Tietenkään uintipeikon olemassaoloa ei yhtään hälventänyt se, että uimaan täytyisi kisassa lähteä lämpimän veden vuoksi ilman märkäpukua. En ole harjoitellut avovedessä uintia ilman märkäpukua ollenkaan kisaa edeltänyttä iltaa lukuunottamatta.Vielä perjantai-iltanakin viimeistelyuintia tehdessäni sydän alkoi pamppailla heti veteen päästyäni ja paniikki alkoi hiipiä. Olin itkun partaalla ja totaalisen paniikissa. Mietin viimeiseen saakka, että kuntosarja ja märkäpuku, vai SM-sarja ja ilman märkäpukua. Päätös syntyi vasta kisainfon jälkeen perjantaina. Kisainfossa suositeltiin ilman märkäpukua uimista, ettei lämpöhalvaus iske. 

Osallistuimme kisainfoon jo perjantai-iltana ja hoidimme kisaan vahvistamisenkin samalla alta pois. Kisainfon jälkeen lähdimme viemään pyöriä T1:lle Valvatukselle. Testasimme hiukan pyöriä, ettei kuljetuksen aikana ole tapahtunut mitään vaurioita. Pyörät parkkiin ja tutkimme vaihtoalueen, mistä mennään veteen, mistä uidaan ja mistä noustaan vedestä. Pariin otteeseen kuljin ajatuksen kanssa reitin vaihtoalueelta pyörätelineille, että osaisin kisassa juosta suoraan oikeaan väliin. Valvatus näytti ilta-auringossa parastaan. Aurinko laski kauniisti.

Matkalla Valvatukselta majapaikkaan Saimaan rannalle, tien yli meni hirvi vasoineen. Jäivät vielä pienen matkan päähän ihmettelemään, että mitäs liikennettä täällä tiellä tähän aikaan on.

Uni tuli kisaa edeltävänä yönä huonosti. Muutaman hullun hetken sain nukuttua. Senkin ajan näin unta avovesiuinnista. Pyöräosuudelle tai juoksuosuudelle en yön aikana missään vaiheessa ehtinyt. Minä vaan uin. Kisa-aamu valkeni sateisena. Menimme hyvissä ajoin kisapaikalle, mutta loppujen lopuksi odotteluaika jäikin kisakeskuksessa aika lyhyeksi, kun pian jo kuulutettiin, että lähtöä on aikaistettu puolella tunnilla kasvavan ukkosriskin vuoksi. Siispä hyppy bussiin, joka vei Valvatukselle.

Paniikki ei ollut enää yhtä paha aamulla kuin illalla ja yöllä. Valvatuskin näytti onneksi tyyneltä. Aallot tästä vielä olisivatkin puuttuneet. Lopullinen paniikki kaikkosi verkkauinnilla. Matkaan lähteminen alkoikin tuntua ihan mukavalta ajatukselta. Sain vielä purettua kisajännitystä seurakavereiden kanssa. Ajattelin uivani ainakin alun seurakaverin peesissä, mutta menetin tämän peesin heti alussa. Minun reittini taisi viedä vähän keskemmältä rataa kuin olin alunperin suunnitellut. Aloitin uinnin tosi rauhassa, ettei vaan paniikki tule ja pilaa kaikkea. Hoin mielessäni erilaisia hokemia, esim. "rau-ha, rau-ha, rau-ha, kurkkaa poi-ju" ja rytmitin käsivetoja noilla hokemilla. Yritin siis pitää ajatukset pelkästään uinnissa enkä antanut ajatustakaan millekään muulle. Yritin pitää myös mielessä pitkän vedon, veteen tarttumisen ja loppuvedon. Huomasin aika heti, että uintihan kulkee. Otin tarkoituksella herrasmiesmäisen lähestymistavan, enkä uinut sumppuihin, mieluummin otin pari vetoa rintaa ja oman väylän. En halunnut riskeerata mitään. Saarten takana minulla oli hetken peesipaikka kahden miehen välissä, mutta luovuin siitä, kun tuntui, että pääsisin itse hiukan kovempaa. Lähdin uimaan porukan hänniltä, joten ohituskaistalla sai olla uintiosuuden aikana paljon.

Lopulta uinti tuntui jopa jäävän vähän kesken ja maali häämötti jo edessä. Olin kuulevinani, että aika on jotain 42 ja risat. Olin tyytyväinen, uinti oli nopeampi kuin viime kesän märkäpuku-uinti Turussa! Yes! Uintiaika virallisten tulosten mukaan 42.45.

Vaihdossa olin yhtä hidas kuin aina ennenkin. Halusin vähän kuivata ja putsata jalkoja ennen kuin vedin sukat ja pyöräilykengät jalkoihini. Vaihtoharjoittelusta huolimatta menin vaihdossa ensin väärästä välistä hakemaan pyörää. Onneksi olin niin hännillä, että pääsin pyörätelineen ali omalle paikalleni.

Pyörän selässä hain hetken omaa rytmiä ja porukkaa rynni ohi. Pidin pään kylmänä ja menin omaa vauhtiani. Yritin bongailla seurakavereita. Ensimmäisen kierroksen loppupuolella pyörästäni putosivat ketjut. Hetken aikaa meni sählätessä, ennen kuin sain ketjun paikalleen. Muutama pyöräilijä painoi tässä rytäkässä ohi, mutta kohta ajoin uudelleen heidän ohitseen. No hätä, tähän ei menetetty ainakaan yhtään siljoitusta. Eka kierros oli lopulta nopeasti ohi ja oli kiva huomata, että paikallisia oli tullut pyöräreitin varrellekin kannustamaan.

Toisen kierroksen alkupuolella alkoi sataa vettä, ei mitään pientä määrää, vaan ihan kunnolla. Alkoi vähän pelottaa. Yritin olla ajattelematta tien mahdollista liukkautta ja keskityin polkemiseen. Energian ja juoman ottaminen rytmittivät kivasti pyöräosuutta. Harmi, että mulla ei oikein laskupää toimi suorituksen aikana. Tarkoitus oli ottaa geeli 20 minuutin välein, mutta se oli niin hankalaa laskea, että helpotin tehtävää niin, että otan geelin puolen tunnin välein. Aina 07 ja 37. Toisella kiekalla yritin myös näyttää peukkua kaikille kannustajille ja huutaa kiitokset huoltoporukoille. Reppanat kastuivat sateessa meidän höpöjen takia. Minulla ei ollut omista ajoistani tällä hetkellä mitään käsitystä. Yritin laskea, että monelta oli lähtö ja paljonko kello on nyt, mutta laajalla matikallakin se oli liian vaativa tehtävä. Päätin olla stressaamatta kellosta. On mitä on. Tulosten mukaan pyöräaika 3.00.19. Parannusta viime vuoden Turkuun 12 minuuttia.

Juoksuvaihdossa kengät nopeasti vaihtoon, kypärä kassiin ja lasit pois. Vedin lippalakin päähän, etteivät silmät olisi täynnä vettä. Juoksun alussa oli hiukan ongelmia. Ensin tuntui kramppaavan jalasta polven seutuvilta, sen jälkeen akillesjänteen vierestä. Tiesin kokemuksesta, että parin kilometrin jälkeen helpottaa, joten annoin vain mennä. Ekalla kierroksella jopa hieman himmasin tahtia, että jaksaisin hyvällä rytmillä loppuun saakka. Kiinnitin huomiota siihen, että katson kaukaisuuteen, enkä jalkoihini, juoksuasento parani tällä konstilla huomaamatta. Yritin myös hymyillä, jos se vaikka auttaisi väsymykseen. Toinen kierros meni parhaiten, ei tietoa krampeista, joskin juoksureitti alkoi olla melkoista mutavelliä. Sade onneksi hieman hellitti 3. juoksukierroksella. Väsymys alkoi jo hieman painaa enemmän, mutta ei huolta huomisesta, juoksu tuntui silti ihan hyvältä. Viimeisellä kierroksella hengityksen ja olon suhteen myös kaikki oli kunnossa, mutta krampit palasivat. Nyt kramppasi jalkapohjasta! Auts. Teki kipeää, mutta pysähtyä en uskaltanut. Annoin vain mennä, vaikka vauhti kyllä laski näistä krampeista johtuen melko paljon edellisistä kierroksista. Otin juoksun aikana kaiken kaikkiaan varmaan 2 kokonaista geeliä. Neljä geelipakettia tuhrasin, mutta otin niistä vain pienet hömpsyt ja heitin roskikseen. Otin myös joka kierroksella hieman suolaa kramppien vuoksi ja tietenkin vettä. Viimeisellä kierroksella myös colaa.

Maalialueelle saapuessani höristelin korviani. Kuuluttaja kuulutti nimeäni ja hehkutti, että on nippanappa meneekö alle kuuden tunnin. TÄH?!? Alle kuuden tunnin. Voiko pitää paikkansa? Varalta kiihdytin sen minkä pystyin, mutta ihan en ehtinyt. Loppuaika 6.00.05. Juoksuaika 2.09.27. Maalissa olin taas sen verran kaikkensa antaneena, että tavoilleni uskollisena ensiapuporukka tuli kyselemään, että tarvitsenko apua. Sanoin pärjääväni kyllä. Koko illan olin kyllä enemmän ja vähemmän sekaisin kuin seinäkello, ainakin aivotoiminnan osalta.

Kisan jälkeen olin superonnellinen, päällimmäisenä huojennus hyvin menneestä uintiosuudesta. Pyörä parani viime vuodesta12 minuuttia, juoksu 3 minuuttia ja uinti 30s. Kaikkiaan aika parani 19 min 40 s. Loppu tuli nopeammista vaihdoista, kun ei ollut märkkärin riisumista tällä kertaa ja vessassaankaan ei tarvinnut matkalla mennä. Toki aikojen vertailu on vähän hölmöä. Jokaisessa kisassa on eri sää, reittien pituudet vaihtelee, reittiprofiilit ovat erilaisia jne.

Ja kyllä nämä pidemmät matkat ovat enempi minun juttuni kuin sprintit!

Viimeisessä kuvassa kotisohvalla väsyneenä mutta onnellisena.

Tehdyt vai tekemättä jääneet treenit?

Kesän pääkisa, Joroinen, lähestyy kovaa vauhtia. Aina, ihan aina, ennen kisaa alan panikoida. Joka kerralla tuntuu, että valmistautuminen on ollut huonoa. Mietin niitä treenejä, mitkä ovat jääneet syystä tai toisesta tekemättä. Olin sairaana kesäkuussa, oli jalkavammaa talvella, lasten kanssa oltiin alkukesästä viikonloppureissussa ja Bulgarian reissunkin takia jäi avaintreenejä tekemättä.

Harvemmin muistan, että tulin lähteneeksi lenkille talvipakkasessa:

Lähdin treenaamaan jouluna tapaninpäivänä:

Kello herätti vähintään pari kertaa viikossa koko talven kukonlaulun aikaan, jotta ehdin aamutreeneihin:

Organisoin ja järjestelin. Kuljetin aamulla pyörän junassa monta kertaa, jotta voin iltapäivällä lähteä suoraan töistä pyörälenkille:

Hiihdin ja juoksin myös pääsiäisenä:

Krapulan sijasta juoksin myös juhannuksena:

Vaikka lähdinkin kisaan valmistautumisen suhteen "huonoon aikaan" lomamatkalle, juoksin sielläkin kuusi lenkkiä:

Olen ajanut Helsingin sisäiset matkat yhden käden sormilla laskettavia poikkeuksia lukuunottamatta kaupunkipyörällä. Pelkästään näistä on kertynyt pyöräilyä yli 300 kilometriä tämän kevään ja kesän aikana. Ei nyt treeniä, mutta hyvää palauttavaa höntsää ja raitista ilmaa vähintään:

Haluan uskoa, että nämä valinnat kantavat ensi viikonloppuna Joroisilla, vaikka tietenkin elämässä on ollut muutakin ja aina välillä jokin avaintreeni on jäänyt tekemättä. En tiedä johtuuko tämä kisojen alla tuleva panikoituminen huonosta valmistautumisesta jotenkin siitä, että koen olevani enemmän treenaaja kuin kisaaja. Nautin suunnattomasti treenaamisesta, eivätkä kisat ole ollenkaan pääasia, vaikka monta kertaa maaliviivalla onkin herkistytty, kun on tullut ylitettyä itsensä.

Vantaan kisassa alkukesästä ärsyynnyin kaksiosaiseen kisa-asuun, koska se tahtoi vähän rullaantua ylöspäin ja vatsa ja selkä jäi välillä paljaaksi. Kun ei ihan mallinmitoissa ole, niin tunne on, että makkara paistaa paljaana. Sen vuoksi tilasin itselleni yksiosaisen hihallisen kisa-asun. Sain vielä näin loppukaudesta hyvään alehintaan. Nyt enää jännitän, nouseeko Valvatuksen veden lämpötila yli 22 asteen, jolloin märkäpuvun käyttö on kielletty. Silloin myös hihallinen kisa-asu on uintiosuudella kielletty. Mikäli tämä on kielletty, en voi tätä tietenkään käyttää. Joroisille lähtee siis kaksi kisa-asua matkaan. Testilenkin perusteella ainakin pyöräosuus tulisi tässä asussa taittumaan mukavasti, vaikka pehvan säämiskä onkin kovin ohut.

Instagramissa (@triathlonmirja) esittelinkin hienon niskani. Unohdin rasvata niskan keskiviikon avovesiuinnille ja näin mahtavan hiertymän sain niskaani! Ehkäpä taas seuraavalla kerralla muistan...

Huomiselle on luvassa näillä näkymin uintia ja pieni juoksu. Sen jälkeen alkaa kisaviikko ja kisaviikon kevennykset.

Juoksua Sunny Beachilla Bulgariassa

Ehkäpä monellekaan Bulgarian Sunny Beachille matkaavalle ei ensimmäisenä tule juoksulenkkien tekeminen mieleen. Itselläni ei tässä elämäntilanteessa ole mahdollisuutta lähteä erillisille treenilomille, vaan lomamatkat on tehty yhdessä perheen kanssa. Tänä vuonna olimme matkan varaamisen kanssa todella myöhään liikkeellä, joten meidän budjetillemme mahdollisia lomakohteita oli enää vähän jäljellä. Toisaalta olemme kolunneet pakettimatkoilla Euroopan rantalomakohteita 12 reissun verran, joten aika monta paikkaa on jo nähtykin. Siispä kohteeksemme valikoitui Bulgaria ja Sunny Beach. Koska kesän pääkisa Joroisilla lähestyy, minun ei ollut vara maata koko viikkoa pelkästään uima-altaalla tai meren rannalla. Oli pakko vähän tehdä jotain treeniin viittaavaakin. Sen vuoksi pakkasin matkaani myös juoksuvarusteet. Päätin ottaa loman juoksuviikkona. Jos ei muuta, niin ainakin tottuisin juoksemaan helteisessä säässä.

Olimme perillä Sunny Beachilla torstain ja perjantain välisenä yönä heti puolen yön jälkeen juhannuksen jälkeisellä viikolla. Saavuttuamme perille hotelliin, menimme suoraan iltapesujen jälkeen nukkumaan. Ensimmäinen päivä meni uima-altaisiin, lähirantaan ja rantakatuun tutustuessa. Ennen illallista päätin kuitenkin käydä ensimmäisellä juoksulenkilläni. Tutkin vähän google mapsin avulla, minne päin minun kannattaisi suunnata. Päätin juosta Nessebariin. Kartan mukaan sinne oli matkaa vajaat 5 kilometriä. Ensimmäisellä lenkilläni juoksin uuteen Nessebariin asti, mutta en vanhaan kaupunkiin saakka. Lenkin mitta jäi seitsemään kilometriin, mutta se oli oikein sopivasti rankan matkapäivän jälkeen. Olinhan ennen lentoa ollut ihan normaalin työpäivän jo töissäkin. Reitti Nessebariin oli juoksemiseen oikein hyvä. Pääasiassa kevyen liikenteen väylää. Ilta-aikaan väylällä oli paljon ihmisiä liikkeellä. Aamuisin oli juoksemisen kannalta helpompaa, kun muita liikkujia oli vähemmän.

Myöhemmin viikolla juoksin myös edestakaisin rantakadulla, joskin ilta-aikaan väkeä oli niin paljon, että välillä oli vaidettava kävelyksi. Juoksin myös Nessebarin vanhaan kaupunkiin johtavalle sillalle saakka parina päivänä. Sinne oli näin upea reitti Nessebarin uudemman osan reunaa pitkin:

Nessebarin vanhaan kaupunkiin vievän sillan juurelle oli hotelliltamme n. 4.3 kilometriä. Kun siellä kävi kääntymässä, sai minun hellesään vauhdillani melkein tunnin lenkin.

Lenkeillä tuli tietysti otettua myös pakolliset lenkkiselfiet.

...ja lenkin jälkeen "mulla on kuuma" -selfie.

Juokseminen oli siis yllättävän hyvinkin mahdollista Sunny Beachilla. Loppujen lopuksi juoksin 7 päivän loman aikana 6 lenkkiä, joista yksi oli vain parikymmentäminuuttinen "lyhytkin on parempi kuin ei mitään" -lenkki ja muut 45-60 minuuttisia. Olin oikein tyytyväinen, ettei loma mennyt treenien suhteenkaan ihan ohitse. 

Muuten Sunny Beach ei rantalomakohteena noussut omille top-listoilleni. Omaan makuumme kohde oli liian turistirysä, eikä siellä ollut oikein mitään nähtävää. Joskin kaikenlaista aktiviteettia oli turisteille alueella järjestetty tivoleista vesiaktiviteetteihin ja trampoliineihin asti. Silti kaipaan lomalta myös jotain vähän muutakin kuin pelkkiä hotelleja vieri vieressä. Mutta loma on loma! Monta mukavaa hetkeä kohteessa silti vietimme.

Burgasissa kävimme bussilla Sunny Beachilta pari kertaa. Kaupunki oli ihan viehättävä ja edullinen. Söimme toisella kertaa illallisen Burgasissa mielestämme ihan laadukkaassa ravintolassa. Hintaa koko perheen illalliselle tuli 66 levaa (noin 40 euroa) viineineen ja muine ruokajuomineen.

Kun viikon loman jälkeen saavuimme kotiin seuraavana aamuna oli ihana keittää supisuomalaista kaurapuuroa! Ja maistupa hyvältä! 

Kaikenkaikkiaan reissu oli ihan onnistunut ja etenkin juoksulenkkeihin olen tyytyväinen. Tänään viikon pitkällä juoksulenkillä juoksu kulki todella kevyesti, liekö syynä viikon juoksupainotteisuus. Kulkisipa kehden viikon päästä Joroisilla juoksu yhtä hyvin!

Jumittaa!

Vantaan triathlonista palautuminen lähti heti seuraavana päivänä käyntiin, kun pyöräilin vielä hissukseen Vantaalle katsomaan perusmatkan kilpailuja. Maanantaina juoksin puolen tunnin saunalenkin, eli saunan lämpenemistä odotellessani juoksin pienen kevyen lenkin. Tiisaiaamuna pyöräilin töihin, mutta iltapäivällä katsoin paremmaksi jättää pyörän työpaikalle, sillä taivas oli mustana. Päätös olikin oikea. Kotimatkalla ukkosti. Myös jalat tuntuivat aamulla pyöräillessä vielä väsyneiltä. Ajoin pyörän töistä kotiin keskiviikkona ja torstaina pidin lepopäivän liikunnasta. Keskityin kerrankin kehonhuollollisiin asioihin. Venyttelin pienen lämpän jälkeen ja rullailin jalkojen jumeja auki. Myös lavat olivat jumissa, niitä yritin saada auki hierontapallolla.

Perjantaina, eli juhannusaattona, lähdin tekemään juoksuharjoitusta heti aamupäivän pakollisten juhannuksen ruokaostosten jälkeen. Juoksin vk-vauhtisen kympin. Kulki ihan hyvin, mutta huomasin, että kevyestä alkuviikosta huolimatta jalat menevät ihan jumiin. Perjantaipäivä oli onneksi kevyttä jaloillaan seisomista koko päivän, kun laitoin paikkoja juhannuskuntoon, laitoin vieraille ruokaa ja leivoin. Jumittuneet jalat tykkäävät enemmän pienestä liikkeestä kuin istumisesta.

Lauantaina heti aamupalajn jälkeen kurvasin tekemään viikon pitkää juoksulenkkiä. Päätin, että kyttään sykkeitä sen verran, että syke tosiaan pysyy PK:n puolella. Kävelin suosiolla jyrkkiä mäkiä ylös, ettei syke nouse liikaa. Leppoisasti rullaillen juoksin reilut 1,5 tuntia. Hyvä lenkki. Sain pienen sadekuuronkin niskaan, onneksi oli ihan lämmintä. Toki päällä sai olla kevyt juoksutakki.  

Tästä pitkästä lenkistä jalat vasta jumiin menivätkin! Tuntui, että mikäli on paikallaan hetken, ei pääse enää tuolista ylös. Ehkä en ollut vielä täysin palautunut viikonlopun sprintistä. Onneksi kevyt hieronta ja venyttely auttoivat hiukan. Muuten juhannuspäivä sujui leppoisasti oman perheen kesken. Pelasimme korttia ja välillä luin kirjaa. Ruuaksikin laitoimme edellisen päivän jämistä loihdittua munakasta, joten eilen ei tarvinnut seistä hellan ääressä.

Vantaan triathlon: sprinttimatkan tunnelmia

Vantaan triathlonin sprinttimatka kisattiin eilen lauantaina. Olin jotenkin kiireessä tupeltanut oman ilmoittautumiseni kanssa ja en tutkinut sarjatarjontaa tarpeeksi tarkasti. Olinkin ilmoittautunut SM-ikäsarjalähtöön, vaikka omaa tilannettani paremmin vastaava kilpakuntosarjakin olisi ollut tarjolla. Onneksi lisenssi- yms. asiat olivat kunnossa, joten SM-sarjaankaan osallistumiselle ei sinänsä ollut mitään estettä. Lopulta päätin pitää sarjani noin, pääsisinpähän näkemään, mikä eroni on oman ikäryhmän huippuihin. Ja valtavahan se ero on :)

Olin koko viikon ennen starttia ollut kesäflunssassa, joten jopa osallistumiseni matkalle oli pitkään epäselvää. Perjantaina flunssa hellitti onneksi otteestaan ja lauantaina olin enää aavistuksen tukkoisen oloinen. Valuvaa nenää tai kurkkukipua ei ollut enää pariin päivään, joten uskalsin lähteä matkaan.

Perjantaina pyöräni oli vielä huollossa. Onneksi oli, sillä ilmeisesti jokin pinna oli hieman takarenkaassa päässyt löystymään ja vanne oli vääntynyt vinoon. Myös vaihteita säädettiin ja jarrut yms. perusjutut tarkistettiin. Välineistö oli siis niin hyvässä kunnossa kuin saattoi olla.

Kisapaikan ollessa kerrankin lähellä, kävin vahvistamassa osallistumiseni hyvissä ajoin jo perjantaina. Vanha Lahdentie olikin perjantai-iltana varsin liikennöity, moni muukin oli numeroaan hakemassa.

Kisajärjestäjältä ilmoittautumisen vahvistuksen yhteydessä saatu pussukka sisälsi kilpailuohjelman ja numeron lisäksi ajanottochipin vasempaan jalkaan kiinnitettäväksi, numerotarrat kypärään ja pyörään, sähäkän pinkin uimalakin, pieniä tuote-esittelymaistiaisia ja tarjouksia kisan myyntipisteille. Kisajärjestäjän pisteellä selvisi myös, että Kuusijärven veden lämpötila oli perjantaina 20 astetta, joten SM-ikäsarjoissa märkäpuvun käyttö olisi sallittua. Onneksi!

Perjantai-iltana laitoin myös kisavarusteet valmiiksi ja koitin käydä vaihtoja mielessäni läpi, ettei mitään oleellista unohdu kisavarusteista. Pakkasin mukaan myös useammat uimalasit. Päätin testata ennen kisaa, mitkä kelpuuttaisin kisalaseiksi. Laitoin kaikkiin laseihin vielä huurtumisenestoainetta varmuuden vuoksi.

Lauantaiaamuna heräsin jo kuudelta. Uni ei vaan enää tullut. Jännitti. Nousin sängystä ja menin olohuoneeseen lueskelemaan. Seitsemän jälkeen keittelin puurot ja aamukahvit. Aamupalan jälkeen jatkoin päivän kisatunnelmaan virittäytymistä tekemällä kisakampauksen. Yleensä olen lakannut kisaa varten myös kynnet, mutta nyt se jäi tekemättä.

Kymmenen maissa lähdin kohti kisapaikkaa, sillä halusin nähdä naisten SM-yleisen sarjan kisan, jonka lähtö oli klo 11. Heti kisapaikalle päästyäni vein pyöräni omalle paikalleen vaihtoalueelle ja järjestelin vaihtovarusteet varustelaatikkoon.

Ehdin hyvin näkemään yleisen sarjan lähdön ja siirryin sen jälkeen Vanhan Lahdentien varteen seuraamaan pyöräosuutta. Vähän ennen kahtatoista alkoi kisainfo, jota menimme seurakavereiden kanssa porukalla kuuntelemaan. Kisainfon jälkeen vaihdoinkin jo märkäpuvun päälle ja menin veteen testaamaan uimalaseja. Olisin halunnut valita aurinkoiseen säähän tarkoitetut tummalinssiset lasit, mutta ne menivät sen verran huuruun jo testilenkillä, että valitsin toiset, vaalealinssiset lasit. Aurinko paistoi niin korkealta keskipäivällä, että nekin kävivät ihan hyvin.

Varttia vaille yksi ikäsarjalähtöjen kilpailijat kokoontuivat lähtökarsinaan, josta siirryimme laiturin kautta veteen odottamaan lähtölaukauksen kajahtamista. Jännitti. Hain hyvän paikan lähtöviivalta ja odottelin lähtölaukausta. Lopulta torvi soi ja pääsimme matkaan. Selvisin alun pesukoneen kaltaisesta mylläkästä hyvin, enkä saanut edes pahemmin iskuja. Selvästi porukka yritti hakeutua peesiin. Uimarit olivat sekä vasemmalla, että oikealla puolellani. Itsellänikin oli peesiapu ensimmäisille poijuille saakka. Siellä jäin vähän sumppuun ja jouduin ottamaan muutaman vedon jopa rintauintia. Vielä en osaa itse olla tarpeeksi röyhkeä. Menetin oman peesini, mutta joku ui minun rinnallani koko loppumatkan. Uinti sujui hyvin. Reitti oli niin tuttu, että osasin mielestäni valita hyvän linjan. En suunnistanut juuri lainkaan, eli tosi harvakseltaan kurkkasin, että poiju säilyy oikein näkökentässäni. Tällä kertaa tuntui, että sain uiduksi suhteellisen suoraan. Nousin vedestä ajassa 15 minuuttia ja risat. Olen tyytyväinen. Olen vielä kokematon avovesiuimari ja kyseessä oli vasta kolmas kisastarttini ikinä. Näistä starteista yksi meni uinnin osalta ihan mönkään. Nyt tuli hyvä uintikokemus ja kisastartti!

Vaihto meni todella hitaasti. Tupeloin ensin ja juoksin väärään välikköön. Lopulta pyörä ja tavarat löytyivät, mutta märkäpuvun riisuminen tuntui kestävän ikuisuuden. Kuivasin myös hieman jalkojani hiekasta, ennen kuin laitoin pyöräilykengät jalkoihin. Minulla ei ole nopeasti puettavia triathlonkenkiä, joten laitoin pyöräilykengät vaihtoalueella jalkoihin ja juoksin niillä pyöräilyosuuden alkuun. Vaihto on myös tilastollisesti yksi sarjan hitaimpia. Tässä yksi osa-alue, mitä voi rutkasti parantaa helposti järjestelmällisemmällä toiminnalla.

Pyöräily lähti ihan hyvin käyntiin. Huomasin pyöräosuudella, että reittä on, eli nousuosuudella sain kirittyä jopa ihmisistä ohi omasta mielestäni helpolla jalalla liikaa hapottamatta (wattipolkimiakaan minulla ei ole, joten watteja en tiedä). Helpolla pätkällä minusta taas painettiin ohi, joten loivaa myötäistä en osaa tarpeeksi hyödyntää. Siinä toinen parantamisen paikka. Myös käännökset otin yltiövarovasti. Virallisen tuloslistan mukaan ajoin hieman alle 30km/h keskivauhdilla, mutta ilmeisesti tuossa ei huomioitu reitin pientä ylimittaa. Eli oman kelloni mukaan keskari oli tasan 30km/h ja pyöräilyosuuden mitta 20.98km. Pyöräilyyn en ole ihan tyytyväinen. Uskoin etukäteen pystyväni parempaan vauhtiin. Ehkäpä viikolla sairastettu flunssa vei tästä kisasta parhaimman terän.

Pyörästä  juoksuun vaihto sujui sukkelammin, kun tarvitsi vaihtaa vain kengät. Joku kivi kenkään siirtyi, mutta sen verran hapotti rankalla juoksuosuudella, että kivi kengässä oli pieni murhe. Heti juoksuosuuden aluksi oli tosi jyrkkä ylämäki ja sen perään jyrkkä alamäki. Kumpikaan ei ole väsyneillä jaloilla helppo. Juoksuosuuden rankkuus yllätti totaalisesti. Oletin reitin olevan helpompi, mutta nythän kyseessä oli melkein maastojuoksukisa. Ylämäkeä ja alamäkeä, jopa pätkä metsäpolkua. Plussaa siitä, että helteellä metsässä juokseminen on kivempaa kuin paahteisella asfaltilla! Reitti oli siinä mielessä kiva, että vaikka olin sitä porukan häntäpäätä, en missään vaiheessa ollut ihan yksin. Reitillä oli useampi kohtauspiste vastaantulevien kanssa ja moni kanssakisailija huikkailikin toisilleen jotain kannustavaa tsemppihuutoa tai näytti peukkua. Mukava tunnelma! Myös järjestäjät kannustivat kivasti matkalla. Ette uskokaan, mikä henkinen apu kannustamisesta tulee! Olin ajatellut, että pystyn juoksemaan vitosen noin 25 minuuttiin. No, enpä juossut. Jyrkin mäki meni kävelyksi ja juoksuaika painui yli 31 minuuttiin. Ennen maalia otin vielä pienen spurtin ja sain yhden naisen ohitettua. Hän ei ollut samassa sarjassa, joten sijoitusta tämä ohitus ei muuttanut, mutta rohkaisi henkisesti. Maalisuoralla alkoi hillittömästi oksettaa. Yökin ja juoksin. Maalilinjan ylitettyäni tuli oksennus, joten enköhän eilen ottanut kropastani irti sen, mitä otettavissa oli.

Kisan jälkeen menin suihkuun ja annoin tavarani perhelle autolla kotiin vietäväksi. Itse jäin vielä fiilistelemään ja katsomaan hetkeksi kilpakuntosarjan edesottamuksia. Pyöräily kotiin olisi sopiva loppuverryttely.

Myyntialueella hyödynsin vielä kisatarjousta ja ostin itselleni uudet tummentuvat uimalasit entisten, jo helposti huuruuntuvien tilalle.

Illalla tutkin vielä kisan aikaista dataa kellostani ja totesin, että ihan oikeilla alueilla on menty. Harvoin enää tässä iässä saan tuollaista maksimisykettä aikaiseksi, joten enköhän tosiaan eilen tehnyt parhaani, vaikka aika ei ihan odotuksiani vastannutkaan. Tuo oli eilisen maksimi ja siihen on pakko tyytyä!

Vantaan triathlon oli hieno ja hyvin järjestetty kisa ja koko päivän kruunasi kisan kiva tunnelma!

Tämän kauden kisakalenteri

Tämän kesäkauden kisakalenteri on pääkisojen osalta nyt lyöty niinsanotusti lukkoon. Osallistun lauantaina Vantaalla sprinttimatkalle (uinti 750m, pyörä 20km ja juoksu 5km). Tälle matkalle en ole mitenkään erityisesti valmistautunut. Olen ollut flunssassa ja levännyt. Siinä valmistautumiseni. No, pyörä on ollut huollossa juuri, siinä toinen osa valmistautumista. Muuten aion mennä paikalle tekemään omaa parasta suoritustani, eli olen ajatellut esim. uintiin lähteä vähän riskillä hakemaan hyvää aikaa. Jos ei onnistu, niin eipä haittaa tässä harjoitukseksi mieltämässäni kisassa. Tokikaan en lähde mitenkään löysäilemään, jos flunssa vaan ei häiritse matkantekoa. Jännä nähdä, miten talven treenit ovat purreet. Harmi, että en ole koskaan aikaisemmin tätä matkaa tehnyt, joten ei oikein ole mitään, mihin verrata.

Tämän kesän pääkisana pidän 21.7. Joroisilla kisattavaa puolimatkan kisaa (uinti 1.9km, pyörä 90km ja juoksu 21.1km). Sitä varten yritän valmistautuakin parhaani mukaan. Viime vuonna Turussa pelotti pyöräilyosuus, että miten sitä jaksaa. Nyt pyöräily ei enää jännitä, kun on niin monta pitkää pyörälenkkiä jo tällekin kesälle alla, mutta juoksu vähän jännittää. Talvella oli parin kuukauden juoksutauko hiusmurtuman vuoksi ja tänä talvena en ole siten juossut juuri ollenkaan pitkiä kevyitä lenkkejä. Niitä on nyt pakko ottaa ohjelmaan mukaan, että jalat kestävät Joroisissa puolimaratonin juoksemisen. Tavoitteena on parantaa ainakin uintiaikaa. Uinti oli se, mikä meni huonosti Turussa. Luulen, että Joroisten Valvatus ei ole yhtään niin ällöttävä kuin Aurajoki Turussa.... toivottavasti tuulikaan ei tule haittaamaan triathlonuntuvikon matkantekoa.

Kuva: Challenge Turku

Ja nyt sanon sen sitten ääneen. Varsinaisen tavoitteeni. Se ei oikeasti ole vielä tänä kesänä, vaan vasta vuoden päästä. Kööpenhaminan Ironman ja täysmatka! Auts, pelottavaa sanoa se ääneen. Oikeasti on kuitenkin ollut jopa hankalaa asennoitua tämän kesän kisoihin, kun tavoite häämöttää kauempana. Tämän tavoitteen vuoksi tämän kesän tavoite on säilyä terveenä ja vammattomana ja kasvatella harjoitustuntimäärää pitkien kevyieden lenkkien avulla. Lähinnä varmaan näin kesällä pyöräillen. Toivottavasti ensi talvi on yhtä hyväluminen kuin tämä talvi. Olisi mahtavaa päästä kasvattelemaan peruskuntoa esim. laturetkien muodossa!

Julistan näin treenit kohti Kööpenhaminaa 2019 virallisesti alkaneiksi!