Tehdyt vai tekemättä jääneet treenit?

Kesän pääkisa, Joroinen, lähestyy kovaa vauhtia. Aina, ihan aina, ennen kisaa alan panikoida. Joka kerralla tuntuu, että valmistautuminen on ollut huonoa. Mietin niitä treenejä, mitkä ovat jääneet syystä tai toisesta tekemättä. Olin sairaana kesäkuussa, oli jalkavammaa talvella, lasten kanssa oltiin alkukesästä viikonloppureissussa ja Bulgarian reissunkin takia jäi avaintreenejä tekemättä.

Harvemmin muistan, että tulin lähteneeksi lenkille talvipakkasessa:

Lähdin treenaamaan jouluna tapaninpäivänä:

Kello herätti vähintään pari kertaa viikossa koko talven kukonlaulun aikaan, jotta ehdin aamutreeneihin:

Organisoin ja järjestelin. Kuljetin aamulla pyörän junassa monta kertaa, jotta voin iltapäivällä lähteä suoraan töistä pyörälenkille:

Hiihdin ja juoksin myös pääsiäisenä:

Krapulan sijasta juoksin myös juhannuksena:

Vaikka lähdinkin kisaan valmistautumisen suhteen "huonoon aikaan" lomamatkalle, juoksin sielläkin kuusi lenkkiä:

Olen ajanut Helsingin sisäiset matkat yhden käden sormilla laskettavia poikkeuksia lukuunottamatta kaupunkipyörällä. Pelkästään näistä on kertynyt pyöräilyä yli 300 kilometriä tämän kevään ja kesän aikana. Ei nyt treeniä, mutta hyvää palauttavaa höntsää ja raitista ilmaa vähintään:

Haluan uskoa, että nämä valinnat kantavat ensi viikonloppuna Joroisilla, vaikka tietenkin elämässä on ollut muutakin ja aina välillä jokin avaintreeni on jäänyt tekemättä. En tiedä johtuuko tämä kisojen alla tuleva panikoituminen huonosta valmistautumisesta jotenkin siitä, että koen olevani enemmän treenaaja kuin kisaaja. Nautin suunnattomasti treenaamisesta, eivätkä kisat ole ollenkaan pääasia, vaikka monta kertaa maaliviivalla onkin herkistytty, kun on tullut ylitettyä itsensä.

Vantaan kisassa alkukesästä ärsyynnyin kaksiosaiseen kisa-asuun, koska se tahtoi vähän rullaantua ylöspäin ja vatsa ja selkä jäi välillä paljaaksi. Kun ei ihan mallinmitoissa ole, niin tunne on, että makkara paistaa paljaana. Sen vuoksi tilasin itselleni yksiosaisen hihallisen kisa-asun. Sain vielä näin loppukaudesta hyvään alehintaan. Nyt enää jännitän, nouseeko Valvatuksen veden lämpötila yli 22 asteen, jolloin märkäpuvun käyttö on kielletty. Silloin myös hihallinen kisa-asu on uintiosuudella kielletty. Mikäli tämä on kielletty, en voi tätä tietenkään käyttää. Joroisille lähtee siis kaksi kisa-asua matkaan. Testilenkin perusteella ainakin pyöräosuus tulisi tässä asussa taittumaan mukavasti, vaikka pehvan säämiskä onkin kovin ohut.

Instagramissa (@triathlonmirja) esittelinkin hienon niskani. Unohdin rasvata niskan keskiviikon avovesiuinnille ja näin mahtavan hiertymän sain niskaani! Ehkäpä taas seuraavalla kerralla muistan...

Huomiselle on luvassa näillä näkymin uintia ja pieni juoksu. Sen jälkeen alkaa kisaviikko ja kisaviikon kevennykset.

Kesä on täällä, kohta myös kisakauden avaus

Kevään treenit ovat menneet mukavasti. Olen saanut treenata kevään vammoitta ja terveenä. Talven lumilla vaivannut jalkapöydän hiusmurtuma on muisto vain. En ehkä ole murtumasta blogin puolella maininnutkaan, mutta eipä se mieltäni pahemmin matalaksi saanutkaan, sillä pystyin koko ajan uimaan ja ajamaan spinningpyörää, parin viikon jälkeen myös hiihtämään. Ensin tasatyöntöä, aika pian myös luisteluhiihtoa. Kaikkea, missä ei ole iskutusta. Juoksematta olin pari kuukautta. Toukokuussa en kisannut sen paremmin triathlonissa kuin juoksussakaan. Koivun kukkiessa ja levitellessä siitepölyään, minun on parempi treenata sisätiloissa.

Talven ajan osallistuin TriathlonSuomen treeniryhmään, mutta kesäksi jättäydyin ryhmästä pois, koska kesän viikonloppuihin mahtuu paljon kisojen lisäksi myös muita menoja, joten treenejä jäisi väliin liian usein. Treenaan itsekseni kesän ja saan suunnitella lenkkini ja treenini muiden menojen mukaan. Viimeinen ohjattu spinu oli toukokuun lopussa. Aamuaurinko paistoi mukavasti treenisaliin.

Toukokuu oli treenikuukautena aivan mahtava, kun säätkin suosivat. Pyöräilyä tuli paljon ja juoksemaankin oli kiva lähteä, vaikka tuo siitepöly parhaimman terän veikin. Alla kuva Seurasaareen vievästä sillasta. Helsingistä löytyy kyllä upeita paikkoja!

Tämän kesän teemana on peruskunnon kasvattaminen, eli pyrin etenkin pyöräilyn avulla kasvattamaan peruskuntoa. Tälle kesäkaudelle onkin ehtinyt jo kertyä useampi hieman alle tai yli 100km:n lenkki. Näillä lenkeillä vauhti ei ole pääosaassa, vaan nimenomaan tarkoituksena on tehdä pitkää kevyttä tänä kesänä niin paljon kuin mahdollista. Olen hyödyntänyt osittain myös työmatkoja tämän tavoitteen kartuttamiseksi, tokikin työmatkapyöräilypäivinä pitkä lenkki tulee kahteen osaan jaettuna, siivu mennessä, siivu palatessa.

Maantiepyöräilyn lisäksi olen tällä kaudella ajanut suhteellisen paljon Alepa-pyörällä. Jätin Helsingin sisäisen lipun kokonaan kesäkaudelta ostamatta ja ostin jälleen kerran kaupunkipyöräoikeuden koko kaudelle. Tähän mennessä olenkin pyöräillyt kaupunkipyörällä jo 16h ja yli 200 kilometriä. Kilometrejä, jotka tulevat ihan vahingossa.

Yhden kerran (ja toivottavasti myös viimeisen) olen pyörälenkillä ottanut kontaktia myös asfaltin kanssa. Vaikka kompuroin lähes nollavauhdista, jäljet polvessa olivat vähän ikävät ja kestivät aikansa parantuakin. Pyöräkin otti hieman osumaa ja vaihteisiin tuli kaatumisen seurauksena jotain häikkää säätöihin. Onneksi sain pikaisesti pyörälleni huoltoajan ja vian korjautettua.

Kauden aloituskisa häämöttää parin päivän päässä, kun osallistun Vantaan triathlonille sprintti-matkalle. Vaikka tuolla alussa sanoinkin, että olen saanut harjoitella talven terveenä, tietenkin näin kisan alla sain kunnon kesäflunssan riesoikseni. Onneksi flunssa tuntuu taipuvan ohitse nopeasti. Maanantaina sain ensioireet ja tänään torstaina nenä ei enää pahemmin vuoda. Olen luottavaisin mielin, että olen lauantaina mukana lähtöviivalla.

Alla olevassa kuvassa treenit ohi ja pyhäpaita puettu päälle. Turun puolimatkan finisher-paita on se rakkain ja tärkein kisoista saatu paita toistaiseksi. Sitä ei treeneissä (vielä) hiostella.

Blogini tuppaa päivittymään vähän liian harvoin, yritän petrata kesän aikana, kun kesän treeneissä ja kisoissa varmasti riittää kerrottavaa. Mikäli haluat, minut löytää nykyään myös instagramista nimellä triathlonmirja. Laita seurantaan :) Ehkäpä lauantaina nähdään Kuusijärvellä.

Challenge Turku

Challenge Turku -puolimatkan triathlonkisa kisailtiin viime sunnuntaina nimensä mukaisesti Turussa. Tällä kerralla uinnista jäi hieman hampaankoloon, mutta niinpä sitä taitaa tällaisissa pidemmissä kisoissa melkein aina jäädä jotain pientä jossiteltavaa. Maaliin pääsin ja vielä ihan kelvollisella ajalla, joten tavoite on täyttynyt kirkkaasti.

Lähdimme Turkuun pääkaupunkiseudulta jo lauantaina iltapäivällä. Aurinko paistoi ja oli liki hellettä. Hiostavaa ja ukkosta enteilevää. Tuumimme treenikaverin kanssa matkaa tehdessämme, että toivottavasti säätiedotus pitää paikkansa ja sunnuntaille hieman viilenee. Kun pääsimme Turkuun, haimme kisavarusteet infosta. Kisapussi sisälsi uimalakin, ajanottozipin ja pussukat vaihtoalueelle. Pyörät päätimme pitää yön yli itsellämme, sillä yöksi oli luvattu myrskyä. Eipähän ainakaan tuuli riepottele pyörää. Kilpailuinfon jälkeen suunnistimme ruokailuteltoille syömään ja sen jälkeen kohti hotellia rauhoittumaan ja kasaamaan vaihtotavaroita pussukoihin.

Yöllä sain nukuttua jopa yllättävänkin hyvin. Pätkissä, välillä heräillen, mutta nukuinpa kuitenkin. Heräsimme treenikaverin kanssa jännittyneinä, mutta suurinpiirtein virkeinä kellon soidessa vähän vaille kuusi. Hotelli oli tuona aamuna kattanut aamiaisen hieman normaalia aikaisemmin ja meitä olikin iso lauma triathlonisteja (nyt uskallan siihen porukkaan itsenikin laskea) syömässä aamiaista. Seitsemän jälkeen lähdimme kohti kisa-aluetta pyörinemme. Aamulla satoi vielä rivakasti vettä, mutta lähdön hetkellä sade loppui. Kotipuolesta saimme viestejä, että edellisenä iltana Helsingissä oli riehunut kunnollinen myräkkä. Samanlaista myräkkää Turussa ei ollut.

Kisa-alueella pyörä omalle paikalleen, vaihtopussukat oikeaan kohtaan ja monta kertaa vessassa ravaamista. Tutkin reitit omalle pussille ja pyörälle ja yritin painaa niitä mieleen. Lopulta kello oli niin paljon, että sai alkaa vetää märkäpukua päälle. Jännitti. Lämppä jäi tekemättä vedessä, koska lämmittelyaika oli kovin lyhyt. Aurajoki oli triathlonin vuoksi vain hetkellisesti suljettu vene- ja laivaliikenteeltä, muina aikoina siellä ei saanut uida.

Uinti oli ns. rolling start, eli lähtö oli maalta. Asetuimme jonoon aikatavoitteen mukaisesti. Itse asetuin 40 minuutin aikatavoitteen huonommalle puolelle. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt valita paikka rohkeammin, nyt olin uinnissa lähes koko matkan sumpussa hitaampien uimareiden takana ja jouduin ohitellessani uimaan ylimääräistä. Uinti alkoi hieman epäonnisesti, sillä heti laiturilta veteen hypättyäni uimalasit hörppäsivät vettä, vaikka yritinkin pidellä niistä kiinni. Silmät täynnä Aurajoen vettä, huonosti valittu uintilinja ja jengiä ui hidastellessani jopa yli. Siltä ainakin tuntui. Paniikki alkoi hiipiä ja sydän tykyttää. Päätin pysähtyä, tyhjentää lasit ja tasata hengotystä uimalla hetken rintaa. Orastavan paniikin jälkeen pään veteen painaminen tuntui lähes mahdottomalta ajatukselta. Onneksi sain jonkinlaisesta rytmistä kiinni ja pääsin uimaan suhteellisen normaalisti. Omaa rytmiä en oikein missään vaiheessa  silti löytänyt. En tiedä asetuinko jo lähdössä liian taakse, vai menetinkö paljon sijoituksia alun panikointiin, sillä edessäni oli jatkuvasti hitaammin uivia porukoita. Alun paniikin jälkeen en halunnut ottaa mitään riskejä ja välttelin kontakteja muihin kilpailijoihin, joten en lähtenyt menemään ohi ryhmittymien läpi, vaan kiersin suosiolla. Suunnistaminen Aurajoessa oli helppoa. Riitti, kun oli perillä, missä muut uimarit ovat. Loppumatkasta sain vielä pienen krampin vasemman jalan pohkeeseen. Se onneksi tokeni pelkästään sillä, että lopetin potkimisen. 

Rantautuminen uintiosuudelta oli aika jyrkkä. Rinteessä olikin lukuisia vapaaehtoisia auttamassa meitä kisailijoita ylös vedestä.

Kuva: Challenge Turku

Uinnin jälkeen minulla ei ollut mitään käsitystä, miten paljon uintiin meni aikaa. Olin pettynyt, mutta yritin nollata tilanteen ja lähteä puhtaalta pöydältä kohti pyöräosuutta. Vaihto meni ilman kommelluksia. Märkäpuku pois päältä, kypärä päähän, jalkojen kuivaus ja sukat ja kengät jalkaan. Energiat ja suolapussi kisapuvun taskuun ja aurinkolasit päähän. Ei kun menoksi. Juoksin pyörälle ja osun heti oikeaan pyöräriviin. Reittien mieleenpainaminen etukäteen auttoi omien välineiden löytymisessä.

Lähdin pyöräosuudelle rauhassa. Aloitin heti energian tankkaamisen. Ensimmäinen geeli naamariin ja vettä perään. Suunnitelmanani oli ottaa yksi geeli tai pari geelikarkkia 20 minuutin välein koko pyöräosuuden ajan. Koska sää oli pilvinen ja lämmintä oli vain 18 astetta, ajattelin yhden juomapullollisen vettä tunnissa riittävän. Tätä energiasuunnitelmaa noudatin koko matkan ajan onnistuneesti. Yhdessä kohdassa vatsaa alkoi painaa kipeästi. Muistelin lukeneeni, että syynä voi olla hiilihydraattipitoisuuden nouseminen vatsassa liian suureksi ja ensiapuna siihen voisi auttaa suola ja vesi. Päätin kokeilla tätä kikkaa. Joko kikka toimi, tai sitten vatsapuristus oli jostakin syystä muuten vain hetkellistä. Loppumatkasta vatsaongelmia ei enää esiintynyt. Pyöräosuus alkoi siirtymällä Helsinki-Turku moottoritielle. Liikennejärjestelyt toimivat hyvin ja liikenteenohjaajat pysäyttivät autoliikenteen aina risteyksissä, kun pyöräilijöitä meni ohi. Järjestelyt toimivat moitteettomasti. Moottoritielle päästyäni tuntui hyvältä. Nopeus kasvoi 35 km/tunnissa paikkeille ja pyöräily tuntui silti helpolta. Jopa hieman pelotti, että tuleekohan noutaja jossain vaiheessa, jos vauhti on näin kovaa koko matkan.... no, kääntöpaikan jälkeen totuus kilometrivauhdeista valkeni. Toiseen suuntaan puskettiin melkoiseen vastatuuleen, joten hetkellisesti kovat vauhdit johtuivat vain reilusta myötätuulesta. Lenkin paluuosuudella kilometrivauhdit tippuivat reippaasti. Päätin, että toisella ja kolmannella kierroksella myötätuuliosuudesta on otettava kaikki irti, mikä ilmaiseksi helpolla osuudella on otettavissa. Vastatuuleen päätin sitten polkea niin kovaa kuin vain ilman hapotusta pääsisin. Onnistuin kiertämään kaikki pyörälenkit suurinpiirtein samalla 27-29km/tunnissa keskivauhdilla. Olen siihen ihan tyytyväinen.

Viimeisellä pyöräkierroksella niskaan alkoi sattua. En ole koskaan pystynyt normaalin liikenteen seassa pyöräillessäni ajamaan aeroasennossa kolmea tuntia putkeen. Uusi asento alkoi painaa. Oli pakko välillä nousta normaaliin maantiepyöräilyasentoon ja leppuuttaa niskaa. Jaloissa tuntui koko ajan hyvältä. Kun viimeinen kierros moottoritiellä oli ajettu, oli jäljellä vielä vajaan kymmenen kilometrin siirtymä vaihtoalueelle. Viimeisellä kilometrillä nousin välillä pyörän selässä seisomaan ja venyttelin pohkeet ja lonkankoukistajat. Olin kuullut, että se voisi auttaa pyörästä juoksuun siirryttäessä.

Toinen vaihto meni ihan rivakasti. Pyöräkengät pois jalasta ja pikanauhoitetut lenkkarit jalkaan. Kypärä pois päästä ja uudet energiat taskuun. Nopea vessakäynti ja menoksi. Jaloissa tuntui pelottavan hyvältä. Suorastaan pakasta vedetyltä, iloitsin. Ehkä etukäteistankkaus, pyörän päällä tehty energiatankkaus ja venyttely olivat auttaneet. Vai tulikohan pyöräosuus otettua liiankin maltilla. Tiedä häntä. Nautin kuitenkin helpoista kilometreistä. Sain vielä kivan juoksuporukan ympärille. Muutama sananenkin vaihdettiin matkan varrella. Keskivauhti oli ensimmäisen viiden kilometrin jälkeen 5:45 min/km paikkeilla. Seuraavat kaksi kierrosta menivät myös mukavasti, vaikka vauhti tippuikin 6 min/km paikkeille, koska ympärilläni ei ollut enää mitään porukkaa ja taivaalta satoi välillä aika rivakastikin vettä. Kolmannen kierroksen lopussa kyllä jo kirosin mielessäni, että vielä yksi kierros jäljellä. Viimeinen kierros oli vaikea. Tässä vaiheessa mitattiin jo vähän tahdon lujuuttakin. Yritin miettiä positiivisia asioita ja maaliin tulon jälkeisiä fiiliksiä. Positiivisten ajatusten tiellä oli yksi mojova rakkula jalkapohjassa (!?!). Sukka lienee jäänyt vähän ryppyyn kenkään. Viimeinen kierros oli tuntuvasti kolmea muuta hitaampi. Henkistä rankkuutta lisäsi vielä sekin, ettei oikein edessäni eikä takanakaan ollut ketään. Masensi, että olenko minä koko porukan viimeinen!

Lopulta maalisuora häämötti edessä. Ilmeisesti sen verran kaikki oli matkalle annettu, että minkään valtakunnan loppukiriä en kyllä saanut aikaiseksi. Pelkän irvistyksen. Tuulettaa sentään jaksoin! Ja kunnolla tuuletinkin! Juoksuaika puolimaratonille 2.12 ja kokonaisaika 6:19. Olen jopa aikoihinkin ihan tyytyväinen. Maaliin tulon jälkeen itku oli pitkään herkässä. Olin saavuttanut yhden suurista unelmistani ja päässyt suhteellisen ehjällä ja omalla tasollani olevalla suorituksella maaliin.

Turku Challenge oli todella hyvin järjestetty kansainvälinen tapahtuma. Monet vapaaehtoiset tekivät tästä tapahtumasta mahdollisen. Kiitos heille kaikille! Pyöräosuuden lopulla muistin vielä kiittää kaikkia toimitsijoita, mutta juoksun viimeisellä kierroksella olin niin väsynyt, että minusta ei ollut huutelijaksi. Koitin näyttää kaikille peukkua, toivottavasti ymmärsivät kiitokseksi!

Perusmatkalla Vierumäellä

Nyt hymyilyttää ja olo on niin aurinkoinen, että varmaan vastaantulijoilla silmiä häikäisee. Ensimmäinen triathlonstartti päättyi onnellisesti Vierumäellä lauantaina maaliin saakka, joten siinä on kerrakseen taas aihetta hymyyn.

Jalka jaksoi temppuilla HCR-yritelmän jälkeen ihan huolella. Näin jälkeenpäin on helppo viisastella, että koko starttia ei olisi kannattanut tehdä. Koko tällä välillä en ole päässyt tekemään yhtään kunnollista juoksutreeniä. Vain vähän perus-PK:ta. Tuntemusten kanssa sitäkin. Vielä kisaviikon maanantaina kävin hierojalla hierotuttamassa jalkaa ja hieroja tuumikin, että nyt jalka tuntuu käteen hyvältä, eli juoksutauko oli tehnyt tehtävänsä ja jumitukset alkoivat olla poissa. Hän oli luottavainen, että pystyn kyllä lauantaina kympin juoksemaan. Hyvin hän tiesi, sillä jalassa ei ollut kisan aikana, eikä kisan jälkeenkään mitään normaalista poikkeavaa. Tietty terävyys juoksusta tietenkin tällaisen juoksutauon jälkeen puuttui, mutta ei haittaa yhtään! Pääasia, että vaiva näyttää nyt selätetyltä.

Stressasin ja jännitin kisaa koko viikon. Olin suorastaan paniikissa. Pelkäsin hukkuvani uintiosuudelle tai sippaavani pyörän päällä tai vähintään tuupertuvani juoksuosuudelle. Järjestin illoille tekemistä hammaslääkärikäynneistä lähtien, että minulla olisi muuta tekemistä kuin pelätä kisaa. Torstaina oli hyvä sää ja päätin lähteä kaverin kanssa paniikkipyöräilylle. Lopulta tälle lenkille tuli mittaa 61 kilometriä. Fiksua tai ei, en tiedä, mutta ei tämän niin vakavaa tarvitse olla. Hieno ilma ja hieno ilta kuitenkin.

Perjantaina pakkailin kisakamat kasaan lauantaiaamua varten. Kävin mielessäni läpi vaihtoja ja söin irtokarkkeja. Energiaa seuraavan päivän koitosta ajatellen (seli seli). Katsottiin miehen kanssa vielä, miten rengas tarvittaessa vaihdetaan ja opettelin käyttämään hiilidioksidipanosta ja -pumppua. Parempi kai myöhään kuin ei ollenkaan!

Kisaa edeltävän yön nukuin onneksi hyvin ja heräsin kellon soidessa. Reilu aamupala naamariin ja matkaan kohti Vierumäkeä. Tuuli näytti pelottavan kovalta. Aloin pelätä entistä enemmän uintia, entäs jos siellä onkin heti elämäni ensimmäisessä kisassa kova aallokko.... No, heti kisapaikalle päästyäni kävin tarkistamassa järven tilanteen. Ei onneksi aaltoja. Mikä helpotus. Tutustuin vaihtoalueeseen, kävin kisapaketin, kävin kuuntelemassa kisainfon ja pakkailin kaikessa rauhassa tavarat vaihtoaluetta varten omiin pusseihinsa. Kävin myös katsomassa ensimmäisen lähdön ja kannustin hetken seurakavereita reitin varrella. Sitten vaihtamaan kisavaatteita ja lämmittelemään hetkeksi järveen. Pienemmän järven veden lämpötilan kerrottiin olevan 16 astetta, isomman 18. Aika raikasta.

Jännitys ennen starttia oli lähes sietämätöntä. Onneksi treenikaveri starttasi vierestäni ja sai omalla rauhallisuudellaan itsenikin tuntemaan oloni hieman rauhallisemmaksi. Startti oli ns. rolling start, eli lähtö oli kuivalta maalta ja kello lähti käymään siitä kohtaa, kun astui laiturille ja hyppäsi veteen. Heti uinnin alusta otin oman uintilinjani koko rykelmän oikealta puolelta. Uin reunimmaisena. En saanut mitään osumia, vaan pääsin uimaan heti alusta saakka omaa uintiani. En missään nimessä sitä optimaalisinta reittiä, mutta hyvä näin ensimmäisellä kerralla. Uinti tuntui heti alusta asti vahvalta ja hyvältä. Ei mitään ongelmia missään vaiheessa. Viimeisen kankaan ylityksen jälkeen päätin ottaa pientä loppukiriä vaihtoon ja otin hyvän peesin jonkun miehen kainalosta. Siinä lätkyttelin kohti viimeistä poijua ja vaihtoa. Olin ihan onnessani uinnin jälkeen! Vain pari isoa hörppyä järvivettä, ei mitään ongelmia. Koko matka vaparia. Olin asennoitunut siihen, että saatan tarvita rintauintia väliin hengityksen tasaamiseksi. Siihen korttiin ei onneksi tarvinnut turvautua.


Vierumäellä vaihtoalue on pitkä ja järveltä varsinaiselle vaihtoaluelle on pitkä, jyrkkä ylämäki. Päätin ottaa tämän mäen rauhassa ja kävelin suosiolla. Vaihdossa oli pientä takkuilua, enkä ihan heti sattunut omalle pussilleni. Kypärä päähän, märkkäri pois, sukat ja kengät jalkaan ja menoksi. Pyörä kulki ihan odotusten ja ennakkolaskelmien mukaan. Pyöräreitti oli mäkinen. Toinen puoli laskua, toinen puoli nousua. Kolme kertaa sama lenkki. Tasaisella ja alamäessä tunnuin pärjäävän ihan hyvin, ylämäessä oli ohittajia. En kyllä polkenutkaan jalkojani hapoille, mutta kyllä ylämäkiajo vaatii lisää treeniäkin. Sivutuuli otti välillä pyörään aika voimakkaasti. Pyörässä nautiskelin geeliä ja vettä, pari geelipastilliakin ennen kuin paketti putosi.

Juoksu oli Vierumäellä lajeista rankin. Alusta asti tuntui aika vaikealta. Samalla kuitenkin tiesin koko ajan, että maaliin kyllä pääsen. Otin kaikessa rauhassa juottopisteiltä juomaa ja energiaa. Kannustettiin kisailijoiden kesken toinen toisiamme.

Maalissa olin ajassa 3.10 eli ihan hyvä suoritus näin ensikertalaiselta. Uinti taittui 33 minuutissa, pyörä keskarilla 27.7km/tunnissa ajassa 1.26 ja juoksuun tuhrasin hintsun yli tunnin. Minä olen niin onnellinen!