sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Vantaan triathlon: sprinttimatkan tunnelmia

Vantaan triathlonin sprinttimatka kisattiin eilen lauantaina. Olin jotenkin kiireessä tupeltanut oman ilmoittautumiseni kanssa ja en tutkinut sarjatarjontaa tarpeeksi tarkasti. Olinkin ilmoittautunut SM-ikäsarjalähtöön, vaikka omaa tilannettani paremmin vastaava kilpakuntosarjakin olisi ollut tarjolla. Onneksi lisenssi- yms. asiat olivat kunnossa, joten SM-sarjaankaan osallistumiselle ei sinänsä ollut mitään estettä. Lopulta päätin pitää sarjani noin, pääsisinpähän näkemään, mikä eroni on oman ikäryhmän huippuihin. Ja valtavahan se ero on :)

Olin koko viikon ennen starttia ollut kesäflunssassa, joten jopa osallistumiseni matkalle oli pitkään epäselvää. Perjantaina flunssa hellitti onneksi otteestaan ja lauantaina olin enää aavistuksen tukkoisen oloinen. Valuvaa nenää tai kurkkukipua ei ollut enää pariin päivään, joten uskalsin lähteä matkaan.

Perjantaina pyöräni oli vielä huollossa. Onneksi oli, sillä ilmeisesti jokin pinna oli hieman takarenkaassa päässyt löystymään ja vanne oli vääntynyt vinoon. Myös vaihteita säädettiin ja jarrut yms. perusjutut tarkistettiin. Välineistö oli siis niin hyvässä kunnossa kuin saattoi olla.

Kisapaikan ollessa kerrankin lähellä, kävin vahvistamassa osallistumiseni hyvissä ajoin jo perjantaina. Vanha Lahdentie olikin perjantai-iltana varsin liikennöity, moni muukin oli numeroaan hakemassa.


Kisajärjestäjältä ilmoittautumisen vahvistuksen yhteydessä saatu pussukka sisälsi kilpailuohjelman ja numeron lisäksi ajanottochipin vasempaan jalkaan kiinnitettäväksi, numerotarrat kypärään ja pyörään, sähäkän pinkin uimalakin, pieniä tuote-esittelymaistiaisia ja tarjouksia kisan myyntipisteille. Kisajärjestäjän pisteellä selvisi myös, että Kuusijärven veden lämpötila oli perjantaina 20 astetta, joten SM-ikäsarjoissa märkäpuvun käyttö olisi sallittua. Onneksi!


Perjantai-iltana laitoin myös kisavarusteet valmiiksi ja koitin käydä vaihtoja mielessäni läpi, ettei mitään oleellista unohdu kisavarusteista. Pakkasin mukaan myös useammat uimalasit. Päätin testata ennen kisaa, mitkä kelpuuttaisin kisalaseiksi. Laitoin kaikkiin laseihin vielä huurtumisenestoainetta varmuuden vuoksi.

Lauantaiaamuna heräsin jo kuudelta. Uni ei vaan enää tullut. Jännitti. Nousin sängystä ja menin olohuoneeseen lueskelemaan. Seitsemän jälkeen keittelin puurot ja aamukahvit. Aamupalan jälkeen jatkoin päivän kisatunnelmaan virittäytymistä tekemällä kisakampauksen. Yleensä olen lakannut kisaa varten myös kynnet, mutta nyt se jäi tekemättä.


Kymmenen maissa lähdin kohti kisapaikkaa, sillä halusin nähdä naisten SM-yleisen sarjan kisan, jonka lähtö oli klo 11. Heti kisapaikalle päästyäni vein pyöräni omalle paikalleen vaihtoalueelle ja järjestelin vaihtovarusteet varustelaatikkoon.


Ehdin hyvin näkemään yleisen sarjan lähdön ja siirryin sen jälkeen Vanhan Lahdentien varteen seuraamaan pyöräosuutta. Vähän ennen kahtatoista alkoi kisainfo, jota menimme seurakavereiden kanssa porukalla kuuntelemaan. Kisainfon jälkeen vaihdoinkin jo märkäpuvun päälle ja menin veteen testaamaan uimalaseja. Olisin halunnut valita aurinkoiseen säähän tarkoitetut tummalinssiset lasit, mutta ne menivät sen verran huuruun jo testilenkillä, että valitsin toiset, vaalealinssiset lasit. Aurinko paistoi niin korkealta keskipäivällä, että nekin kävivät ihan hyvin.

Varttia vaille yksi ikäsarjalähtöjen kilpailijat kokoontuivat lähtökarsinaan, josta siirryimme laiturin kautta veteen odottamaan lähtölaukauksen kajahtamista. Jännitti. Hain hyvän paikan lähtöviivalta ja odottelin lähtölaukausta. Lopulta torvi soi ja pääsimme matkaan. Selvisin alun pesukoneen kaltaisesta mylläkästä hyvin, enkä saanut edes pahemmin iskuja. Selvästi porukka yritti hakeutua peesiin. Uimarit olivat sekä vasemmalla, että oikealla puolellani. Itsellänikin oli peesiapu ensimmäisille poijuille saakka. Siellä jäin vähän sumppuun ja jouduin ottamaan muutaman vedon jopa rintauintia. Vielä en osaa itse olla tarpeeksi röyhkeä. Menetin oman peesini, mutta joku ui minun rinnallani koko loppumatkan. Uinti sujui hyvin. Reitti oli niin tuttu, että osasin mielestäni valita hyvän linjan. En suunnistanut juuri lainkaan, eli tosi harvakseltaan kurkkasin, että poiju säilyy oikein näkökentässäni. Tällä kertaa tuntui, että sain uiduksi suhteellisen suoraan. Nousin vedestä ajassa 15 minuuttia ja risat. Olen tyytyväinen. Olen vielä kokematon avovesiuimari ja kyseessä oli vasta kolmas kisastarttini ikinä. Näistä starteista yksi meni uinnin osalta ihan mönkään. Nyt tuli hyvä uintikokemus ja kisastartti!


Vaihto meni todella hitaasti. Tupeloin ensin ja juoksin väärään välikköön. Lopulta pyörä ja tavarat löytyivät, mutta märkäpuvun riisuminen tuntui kestävän ikuisuuden. Kuivasin myös hieman jalkojani hiekasta, ennen kuin laitoin pyöräilykengät jalkoihin. Minulla ei ole nopeasti puettavia triathlonkenkiä, joten laitoin pyöräilykengät vaihtoalueella jalkoihin ja juoksin niillä pyöräilyosuuden alkuun. Vaihto on myös tilastollisesti yksi sarjan hitaimpia. Tässä yksi osa-alue, mitä voi rutkasti parantaa helposti järjestelmällisemmällä toiminnalla.

Pyöräily lähti ihan hyvin käyntiin. Huomasin pyöräosuudella, että reittä on, eli nousuosuudella sain kirittyä jopa ihmisistä ohi omasta mielestäni helpolla jalalla liikaa hapottamatta (wattipolkimiakaan minulla ei ole, joten watteja en tiedä). Helpolla pätkällä minusta taas painettiin ohi, joten loivaa myötäistä en osaa tarpeeksi hyödyntää. Siinä toinen parantamisen paikka. Myös käännökset otin yltiövarovasti. Virallisen tuloslistan mukaan ajoin hieman alle 30km/h keskivauhdilla, mutta ilmeisesti tuossa ei huomioitu reitin pientä ylimittaa. Eli oman kelloni mukaan keskari oli tasan 30km/h ja pyöräilyosuuden mitta 20.98km. Pyöräilyyn en ole ihan tyytyväinen. Uskoin etukäteen pystyväni parempaan vauhtiin. Ehkäpä viikolla sairastettu flunssa vei tästä kisasta parhaimman terän.

Pyörästä  juoksuun vaihto sujui sukkelammin, kun tarvitsi vaihtaa vain kengät. Joku kivi kenkään siirtyi, mutta sen verran hapotti rankalla juoksuosuudella, että kivi kengässä oli pieni murhe. Heti juoksuosuuden aluksi oli tosi jyrkkä ylämäki ja sen perään jyrkkä alamäki. Kumpikaan ei ole väsyneillä jaloilla helppo. Juoksuosuuden rankkuus yllätti totaalisesti. Oletin reitin olevan helpompi, mutta nythän kyseessä oli melkein maastojuoksukisa. Ylämäkeä ja alamäkeä, jopa pätkä metsäpolkua. Plussaa siitä, että helteellä metsässä juokseminen on kivempaa kuin paahteisella asfaltilla! Reitti oli siinä mielessä kiva, että vaikka olin sitä porukan häntäpäätä, en missään vaiheessa ollut ihan yksin. Reitillä oli useampi kohtauspiste vastaantulevien kanssa ja moni kanssakisailija huikkailikin toisilleen jotain kannustavaa tsemppihuutoa tai näytti peukkua. Mukava tunnelma! Myös järjestäjät kannustivat kivasti matkalla. Ette uskokaan, mikä henkinen apu kannustamisesta tulee! Olin ajatellut, että pystyn juoksemaan vitosen noin 25 minuuttiin. No, enpä juossut. Jyrkin mäki meni kävelyksi ja juoksuaika painui yli 31 minuuttiin. Ennen maalia otin vielä pienen spurtin ja sain yhden naisen ohitettua. Hän ei ollut samassa sarjassa, joten sijoitusta tämä ohitus ei muuttanut, mutta rohkaisi henkisesti. Maalisuoralla alkoi hillittömästi oksettaa. Yökin ja juoksin. Maalilinjan ylitettyäni tuli oksennus, joten enköhän eilen ottanut kropastani irti sen, mitä otettavissa oli.

Kisan jälkeen menin suihkuun ja annoin tavarani perhelle autolla kotiin vietäväksi. Itse jäin vielä fiilistelemään ja katsomaan hetkeksi kilpakuntosarjan edesottamuksia. Pyöräily kotiin olisi sopiva loppuverryttely.

Myyntialueella hyödynsin vielä kisatarjousta ja ostin itselleni uudet tummentuvat uimalasit entisten, jo helposti huuruuntuvien tilalle.


Illalla tutkin vielä kisan aikaista dataa kellostani ja totesin, että ihan oikeilla alueilla on menty. Harvoin enää tässä iässä saan tuollaista maksimisykettä aikaiseksi, joten enköhän tosiaan eilen tehnyt parhaani, vaikka aika ei ihan odotuksiani vastannutkaan. Tuo oli eilisen maksimi ja siihen on pakko tyytyä!


Vantaan triathlon oli hieno ja hyvin järjestetty kisa ja koko päivän kruunasi kisan kiva tunnelma!


perjantai 15. kesäkuuta 2018

Tämän kauden kisakalenteri

Tämän kesäkauden kisakalenteri on pääkisojen osalta nyt lyöty niinsanotusti lukkoon. Osallistun lauantaina Vantaalla sprinttimatkalle (uinti 750m, pyörä 20km ja juoksu 5km). Tälle matkalle en ole mitenkään erityisesti valmistautunut. Olen ollut flunssassa ja levännyt. Siinä valmistautumiseni. No, pyörä on ollut huollossa juuri, siinä toinen osa valmistautumista. Muuten aion mennä paikalle tekemään omaa parasta suoritustani, eli olen ajatellut esim. uintiin lähteä vähän riskillä hakemaan hyvää aikaa. Jos ei onnistu, niin eipä haittaa tässä harjoitukseksi mieltämässäni kisassa. Tokikaan en lähde mitenkään löysäilemään, jos flunssa vaan ei häiritse matkantekoa. Jännä nähdä, miten talven treenit ovat purreet. Harmi, että en ole koskaan aikaisemmin tätä matkaa tehnyt, joten ei oikein ole mitään, mihin verrata.

Tämän kesän pääkisana pidän 21.7. Joroisilla kisattavaa puolimatkan kisaa (uinti 1.9km, pyörä 90km ja juoksu 21.1km). Sitä varten yritän valmistautuakin parhaani mukaan. Viime vuonna Turussa pelotti pyöräilyosuus, että miten sitä jaksaa. Nyt pyöräily ei enää jännitä, kun on niin monta pitkää pyörälenkkiä jo tällekin kesälle alla, mutta juoksu vähän jännittää. Talvella oli parin kuukauden juoksutauko hiusmurtuman vuoksi ja tänä talvena en ole siten juossut juuri ollenkaan pitkiä kevyitä lenkkejä. Niitä on nyt pakko ottaa ohjelmaan mukaan, että jalat kestävät Joroisissa puolimaratonin juoksemisen. Tavoitteena on parantaa ainakin uintiaikaa. Uinti oli se, mikä meni huonosti Turussa. Luulen, että Joroisten Valvatus ei ole yhtään niin ällöttävä kuin Aurajoki Turussa.... toivottavasti tuulikaan ei tule haittaamaan triathlonuntuvikon matkantekoa.

Kuva: Challenge Turku





Ja nyt sanon sen sitten ääneen. Varsinaisen tavoitteeni. Se ei oikeasti ole vielä tänä kesänä, vaan vasta vuoden päästä. Kööpenhaminan Ironman ja täysmatka! Auts, pelottavaa sanoa se ääneen. Oikeasti on kuitenkin ollut jopa hankalaa asennoitua tämän kesän kisoihin, kun tavoite häämöttää kauempana. Tämän tavoitteen vuoksi tämän kesän tavoite on säilyä terveenä ja vammattomana ja kasvatella harjoitustuntimäärää pitkien kevyieden lenkkien avulla. Lähinnä varmaan näin kesällä pyöräillen. Toivottavasti ensi talvi on yhtä hyväluminen kuin tämä talvi. Olisi mahtavaa päästä kasvattelemaan peruskuntoa esim. laturetkien muodossa!

Julistan näin treenit kohti Kööpenhaminaa 2019 virallisesti alkaneiksi!

torstai 14. kesäkuuta 2018

Kesä on täällä, kohta myös kisakauden avaus

Kevään treenit ovat menneet mukavasti. Olen saanut treenata kevään vammoitta ja terveenä. Talven lumilla vaivannut jalkapöydän hiusmurtuma on muisto vain. En ehkä ole murtumasta blogin puolella maininnutkaan, mutta eipä se mieltäni pahemmin matalaksi saanutkaan, sillä pystyin koko ajan uimaan ja ajamaan spinningpyörää, parin viikon jälkeen myös hiihtämään. Ensin tasatyöntöä, aika pian myös luisteluhiihtoa. Kaikkea, missä ei ole iskutusta. Juoksematta olin pari kuukautta. Toukokuussa en kisannut sen paremmin triathlonissa kuin juoksussakaan. Koivun kukkiessa ja levitellessä siitepölyään, minun on parempi treenata sisätiloissa.

Talven ajan osallistuin TriathlonSuomen treeniryhmään, mutta kesäksi jättäydyin ryhmästä pois, koska kesän viikonloppuihin mahtuu paljon kisojen lisäksi myös muita menoja, joten treenejä jäisi väliin liian usein. Treenaan itsekseni kesän ja saan suunnitella lenkkini ja treenini muiden menojen mukaan. Viimeinen ohjattu spinu oli toukokuun lopussa. Aamuaurinko paistoi mukavasti treenisaliin.


Toukokuu oli treenikuukautena aivan mahtava, kun säätkin suosivat. Pyöräilyä tuli paljon ja juoksemaankin oli kiva lähteä, vaikka tuo siitepöly parhaimman terän veikin. Alla kuva Seurasaareen vievästä sillasta. Helsingistä löytyy kyllä upeita paikkoja!


Tämän kesän teemana on peruskunnon kasvattaminen, eli pyrin etenkin pyöräilyn avulla kasvattamaan peruskuntoa. Tälle kesäkaudelle onkin ehtinyt jo kertyä useampi hieman alle tai yli 100km:n lenkki. Näillä lenkeillä vauhti ei ole pääosaassa, vaan nimenomaan tarkoituksena on tehdä pitkää kevyttä tänä kesänä niin paljon kuin mahdollista. Olen hyödyntänyt osittain myös työmatkoja tämän tavoitteen kartuttamiseksi, tokikin työmatkapyöräilypäivinä pitkä lenkki tulee kahteen osaan jaettuna, siivu mennessä, siivu palatessa.

Maantiepyöräilyn lisäksi olen tällä kaudella ajanut suhteellisen paljon Alepa-pyörällä. Jätin Helsingin sisäisen lipun kokonaan kesäkaudelta ostamatta ja ostin jälleen kerran kaupunkipyöräoikeuden koko kaudelle. Tähän mennessä olenkin pyöräillyt kaupunkipyörällä jo 16h ja yli 200 kilometriä. Kilometrejä, jotka tulevat ihan vahingossa.



Yhden kerran (ja toivottavasti myös viimeisen) olen pyörälenkillä ottanut kontaktia myös asfaltin kanssa. Vaikka kompuroin lähes nollavauhdista, jäljet polvessa olivat vähän ikävät ja kestivät aikansa parantuakin. Pyöräkin otti hieman osumaa ja vaihteisiin tuli kaatumisen seurauksena jotain häikkää säätöihin. Onneksi sain pikaisesti pyörälleni huoltoajan ja vian korjautettua.



Kauden aloituskisa häämöttää parin päivän päässä, kun osallistun Vantaan triathlonille sprintti-matkalle. Vaikka tuolla alussa sanoinkin, että olen saanut harjoitella talven terveenä, tietenkin näin kisan alla sain kunnon kesäflunssan riesoikseni. Onneksi flunssa tuntuu taipuvan ohitse nopeasti. Maanantaina sain ensioireet ja tänään torstaina nenä ei enää pahemmin vuoda. Olen luottavaisin mielin, että olen lauantaina mukana lähtöviivalla.

Alla olevassa kuvassa treenit ohi ja pyhäpaita puettu päälle. Turun puolimatkan finisher-paita on se rakkain ja tärkein kisoista saatu paita toistaiseksi. Sitä ei treeneissä (vielä) hiostella.


Blogini tuppaa päivittymään vähän liian harvoin, yritän petrata kesän aikana, kun kesän treeneissä ja kisoissa varmasti riittää kerrottavaa. Mikäli haluat, minut löytää nykyään myös instagramista nimellä triathlonmirja. Laita seurantaan :) Ehkäpä lauantaina nähdään Kuusijärvellä.

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Syksyn ja talven kuulumisia

Syksy ja kohta talvikin ovat menneet blogin suhteen hiljaiselon merkeissä. Elämässä on vaan tapahtunut sen verran muilla osa-alueilla, ettei aikaa ja energiaa blogin päivittämiselle ole ollut. Nytpäs korjataan tilanne. Treenien osalta sekä syksy, että talvi ovat menneet ihan mukavasti. Tietyllä tapaa treenaamisessa on nyt mukana rauha ja levollisuus. Näillä näkymin matka ei pitene ensi kesänä, joten olen voinut rauhassa treenata samaa puolimatkaa silmälläpitäen kuin viime kaudellakin. Sillä erotuksella, että nyt tiedän jo selviytyväni matkasta. Sitä ei tarvitse varsinaisesti jännittää. Toki rengas voi mennä rikki, tulla kaatuminen tai tapahtua jotain muuta yllättävää ja matka sen vuoksi jäädä kesken, mutta kunto luultavasti riittää tulevanakin kesänä. Nyt ei siis ole tarvinnut treenata väsymyksen rajamailla koko aikaa, vaan olen uskaltanut välillä levätäkin. Lähes jokaisessa viikossa on ollut myös lepopäivä tai jopa parikin.

Syksyllä kävin ahkerasti vähintään kerran viikossa harjoittamassa lihaskuntopuolta, mutta ikäväkseni tämä tahti vähän talven aikana pääsi hiipumaan. Jospa saisin itseäni niskasta kiinni lihaskunnon suhteenkin! Työnantajani tarjosi lihaskunto-ohjelmaa kaikille halukkaille. Sain oman ohjelmani kiirastorstaina, mutta en vielä ole ehtinyt testata ohjelmaa.


Lukuisia kertoja talven aikana on tullut pakattua erinäisiä eväsnyssyköitä treenien välissä ja treenien jälkeen nautiskeltavaksi. Banaaneja syön sitä tahtia, että apinatkin jäävät varmaan kohta kakkoseksi.

Tuskailin viime kesänä Turun puolikkaan juoksuosuudella ylipainoani. Olin väsyneenä sitä mieltä, että vähemmän painavana olisin paremmissa voimissa. Päätin, että triathlonpyörää en hanki, ennen kuin ylimääräiset on omasta vartalosta sulateltu pois (ikään kuin raha ei olisi ongelma....). Sulattelutehtävä on kuitenkin osoittautunut haastavammaksi kuin ajattelinkaan. Luulin, että kyllä se paino siitä alkaa näillä treenimäärillä pikkuhiljaa tippua, kunhan vähän katsoo, mitä syö. Viime vuonna paino alkoi tippua, mutta en jaksanut enää treenata ja aloin syödä enemmän ja päätin ensin opetella treenaamaan, sitten olisi läskien vuoro. Minulla se pieni katsominen ei näköjään auta. Talven aikana ei tapahtunut mitään. Ei suuntaan eikä toiseen. No, nyt kolme viikkoa sitten aloitin vähän (tai aika paljonkin) tiukemmalla linjalla. Hetkeksi ainakin ihan kaikki herkut pois ja todellakin tiiviimmin katson, mitä sieltä kurkusta alas menee. Välillä jopa merkkaan syömiset ylös ja punnitsen ruokaa, jotta oppisin. Siltikään mitään ihmeitä ei alkanut tapahtua. Ensimmäisellä viikolla lähti 500g, toisella 300g. Tuntui jo siltä, että tyhjän saisi pyytämättäkin. Onneksi pääsiäisen aikanakin noudatin samaa tiukkaa linjaa yhden päivän pientä herkuttelua lukuunottamatta ja nyt tultiinkin reilu kilo kerralla alaspäin. Ehkä se tästä iloksi vielä muuttuu. Rauhassa, rauhassa, rauhassa. Koitan hokea itselleni. Näin ne pysyvät muutokset tehdään. Nälkää en aio jatkossakaan kärsiä, mutta teen jatkossa vieläkin viisaampia valintoja. Uskon kuitenkin, että isot linjat ovat kunnossa ja syöminen perusterveellistä. Kerron nyt tästä haasteesta täälläkin, niin jospa ei tulisi lipsuttua niin helposti. Lupaan myös raportoida edistymistäni. Lyhyen aikavälin tavoite on -5kg, johon siis vielä 3kg matkaa. Pidemmällä aikavälillä 10-15kg. Kympin kohdalla voin hankkia sen uuden pyörän :)



Siinäpä tästä painohaasteesta tällä erää. Treenien osalta pientä takapakkia tuli heti tammikuussa, kun onnistuin saamaan jalkaani rasitusmurtuman jalkapöytään. Sitä on nyt liki tänne asti paranneltu ja juoksemaan olen kunnolla päässyt vasta pari viikkoa sitten. Onneksi olen koko ajan voinut ajaa spinningpyörää ja traineria, uida ja hiihtääkin. Ensin tasatyöntöä, myöhemmin ihan normaalisti. Iskutusta jouduin välttämään pisimpään. Jospa jalkaongelmatkin jäisivät putoavan painon kanssa taakse! Vähempi rasitusta ainakin tulisi kevyempänä.

Juoksemisen kanssa on siis ollut haasteita, mutta uinti ja pyörä ovat ottaneet ison harppauksen eteenpäin talven aikana. FTP lähentelee 200 wattia ja uinnista on 200m:n testissä lähtenyt 10s talven aikana pois. Tietenkin laskeskelen myös sitä, että mikäli saisin watit pidettyä tuossa ja painoa tiristettyä pois, vauhti kasvaisi entisestään.  Yritän silti olla stressaamatta. 

Tällaiset kuulumiset tällä kertaa. Jospa seuraavaan kertaan ei vierähtäisi yhtä kauan. 

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kohti peruskuntokautta

Turun Callengen jälkeen vuorossa on ollut kolme viikkoa kestänyt lepokausi. Ylimenokaudeksi sitä kai näissä urheilupiireissä virallisesti kutsutaan. Ensimmäisen viikon Turun jälkeen lepäsin lähes tyystin. Treenipäiväkirja näyttää yhtä kevyttä hölkkälenkkiä tälle viikolle. Muuten huolsin itseäni kaikinpuolin. Nukuin työpäivän jälkeen päikkäreitä, kävin kampaajalla ja hierojalla. Tapasin kavereita ja katsoin telkkaria. Seuraavilla viikoilla tein lenkkejä, mutta en mitenkään treenimielessä. Lähinnä kaipasin ulkoilua ja pientä liikuntaa työpäivien vastapainoksi. Alla olevat kuvat kuvastavat hyvin ylimenokauden tunnelmia:

Tilasin sukkalangat

Virkkasin loppuun maton, joka aloitettu varmaan noin kaksi vuotta sitten...

Neloin itselleni sukat. Nämä aloitettu pääsiäisenä...

Aloitin lapasneuleen. Toivottavasti valmistakin tulee jossakin vaiheessa.
Säilöin vadelmia ja mustikoita, mehustin herukat.
Ajoin sisään uusia Hoka-lenkkareita. Huomaa myös superhienot SuperDryn pökät!

Nyt akut on kunnolla taas ladattu niin henkisesti kuin fyysisestikin ja pikkuhiljaa olen palaillut syyskuun alusta lähtien normaaliin treenirytmiin. Harjoitusryhmän treenitkin ovat taas alkaneet. Takana on yksi ohjattu juoksutreeni (aiheena lyhyet juoksuvedot), vo2max spinning (tehotreeni), uinti ja FTP-testi. Testi meni jotenkin vaivalloisesti. Jäin viime kevään lukemista ja meno oli tahmeata. Tein testin eri pyörällä kuin aikaisemmin, joten tulos ei ole ihan vertailukelpoinen edellisiin testeihin, mutta myös fiiliksen suhteen olen sitä mieltä, että meni vähän huonommin kuin keväällä. Mutta eipä masennuta tästä. Takana on ylimenokauden lisäksi kesä, jolloin olen keskittynyt kasvattamaan tehon sijasta pitkäkestoisen suorituksen kestokykyä, eli olen tehotreenien sijasta pyöräillyt paljon pitkiä lenkkejä. Nämä ovat varmasti vieneet vähän terää tehopuolelta. En ole tehnyt yhtään traineritreeniä koko kesänä, vaikka olisi pitänyt. Sitä maksan nyt. Mutta, kesä ja kisat menivät hyvin, joten tästä vaan uuteen nousuun! Olen valmis peruskuntokaudelle :)

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Challenge Turku

Challenge Turku -puolimatkan triathlonkisa kisailtiin viime sunnuntaina nimensä mukaisesti Turussa. Tällä kerralla uinnista jäi hieman hampaankoloon, mutta niinpä sitä taitaa tällaisissa pidemmissä kisoissa melkein aina jäädä jotain pientä jossiteltavaa. Maaliin pääsin ja vielä ihan kelvollisella ajalla, joten tavoite on täyttynyt kirkkaasti.

Lähdimme Turkuun pääkaupunkiseudulta jo lauantaina iltapäivällä. Aurinko paistoi ja oli liki hellettä. Hiostavaa ja ukkosta enteilevää. Tuumimme treenikaverin kanssa matkaa tehdessämme, että toivottavasti säätiedotus pitää paikkansa ja sunnuntaille hieman viilenee. Kun pääsimme Turkuun, haimme kisavarusteet infosta. Kisapussi sisälsi uimalakin, ajanottozipin ja pussukat vaihtoalueelle. Pyörät päätimme pitää yön yli itsellämme, sillä yöksi oli luvattu myrskyä. Eipähän ainakaan tuuli riepottele pyörää. Kilpailuinfon jälkeen suunnistimme ruokailuteltoille syömään ja sen jälkeen kohti hotellia rauhoittumaan ja kasaamaan vaihtotavaroita pussukoihin.

Yöllä sain nukuttua jopa yllättävänkin hyvin. Pätkissä, välillä heräillen, mutta nukuinpa kuitenkin. Heräsimme treenikaverin kanssa jännittyneinä, mutta suurinpiirtein virkeinä kellon soidessa vähän vaille kuusi. Hotelli oli tuona aamuna kattanut aamiaisen hieman normaalia aikaisemmin ja meitä olikin iso lauma triathlonisteja (nyt uskallan siihen porukkaan itsenikin laskea) syömässä aamiaista. Seitsemän jälkeen lähdimme kohti kisa-aluetta pyörinemme. Aamulla satoi vielä rivakasti vettä, mutta lähdön hetkellä sade loppui. Kotipuolesta saimme viestejä, että edellisenä iltana Helsingissä oli riehunut kunnollinen myräkkä. Samanlaista myräkkää Turussa ei ollut.

Kisa-alueella pyörä omalle paikalleen, vaihtopussukat oikeaan kohtaan ja monta kertaa vessassa ravaamista. Tutkin reitit omalle pussille ja pyörälle ja yritin painaa niitä mieleen. Lopulta kello oli niin paljon, että sai alkaa vetää märkäpukua päälle. Jännitti. Lämppä jäi tekemättä vedessä, koska lämmittelyaika oli kovin lyhyt. Aurajoki oli triathlonin vuoksi vain hetkellisesti suljettu vene- ja laivaliikenteeltä, muina aikoina siellä ei saanut uida.



Uinti oli ns. rolling start, eli lähtö oli maalta. Asetuimme jonoon aikatavoitteen mukaisesti. Itse asetuin 40 minuutin aikatavoitteen huonommalle puolelle. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt valita paikka rohkeammin, nyt olin uinnissa lähes koko matkan sumpussa hitaampien uimareiden takana ja jouduin ohitellessani uimaan ylimääräistä. Uinti alkoi hieman epäonnisesti, sillä heti laiturilta veteen hypättyäni uimalasit hörppäsivät vettä, vaikka yritinkin pidellä niistä kiinni. Silmät täynnä Aurajoen vettä, huonosti valittu uintilinja ja jengiä ui hidastellessani jopa yli. Siltä ainakin tuntui. Paniikki alkoi hiipiä ja sydän tykyttää. Päätin pysähtyä, tyhjentää lasit ja tasata hengotystä uimalla hetken rintaa. Orastavan paniikin jälkeen pään veteen painaminen tuntui lähes mahdottomalta ajatukselta. Onneksi sain jonkinlaisesta rytmistä kiinni ja pääsin uimaan suhteellisen normaalisti. Omaa rytmiä en oikein missään vaiheessa  silti löytänyt. En tiedä asetuinko jo lähdössä liian taakse, vai menetinkö paljon sijoituksia alun panikointiin, sillä edessäni oli jatkuvasti hitaammin uivia porukoita. Alun paniikin jälkeen en halunnut ottaa mitään riskejä ja välttelin kontakteja muihin kilpailijoihin, joten en lähtenyt menemään ohi ryhmittymien läpi, vaan kiersin suosiolla. Suunnistaminen Aurajoessa oli helppoa. Riitti, kun oli perillä, missä muut uimarit ovat. Loppumatkasta sain vielä pienen krampin vasemman jalan pohkeeseen. Se onneksi tokeni pelkästään sillä, että lopetin potkimisen. 

Rantautuminen uintiosuudelta oli aika jyrkkä. Rinteessä olikin lukuisia vapaaehtoisia auttamassa meitä kisailijoita ylös vedestä.

Kuva: Challenge Turku


Uinnin jälkeen minulla ei ollut mitään käsitystä, miten paljon uintiin meni aikaa. Olin pettynyt, mutta yritin nollata tilanteen ja lähteä puhtaalta pöydältä kohti pyöräosuutta. Vaihto meni ilman kommelluksia. Märkäpuku pois päältä, kypärä päähän, jalkojen kuivaus ja sukat ja kengät jalkaan. Energiat ja suolapussi kisapuvun taskuun ja aurinkolasit päähän. Ei kun menoksi. Juoksin pyörälle ja osun heti oikeaan pyöräriviin. Reittien mieleenpainaminen etukäteen auttoi omien välineiden löytymisessä.

Lähdin pyöräosuudelle rauhassa. Aloitin heti energian tankkaamisen. Ensimmäinen geeli naamariin ja vettä perään. Suunnitelmanani oli ottaa yksi geeli tai pari geelikarkkia 20 minuutin välein koko pyöräosuuden ajan. Koska sää oli pilvinen ja lämmintä oli vain 18 astetta, ajattelin yhden juomapullollisen vettä tunnissa riittävän. Tätä energiasuunnitelmaa noudatin koko matkan ajan onnistuneesti. Yhdessä kohdassa vatsaa alkoi painaa kipeästi. Muistelin lukeneeni, että syynä voi olla hiilihydraattipitoisuuden nouseminen vatsassa liian suureksi ja ensiapuna siihen voisi auttaa suola ja vesi. Päätin kokeilla tätä kikkaa. Joko kikka toimi, tai sitten vatsapuristus oli jostakin syystä muuten vain hetkellistä. Loppumatkasta vatsaongelmia ei enää esiintynyt. Pyöräosuus alkoi siirtymällä Helsinki-Turku moottoritielle. Liikennejärjestelyt toimivat hyvin ja liikenteenohjaajat pysäyttivät autoliikenteen aina risteyksissä, kun pyöräilijöitä meni ohi. Järjestelyt toimivat moitteettomasti. Moottoritielle päästyäni tuntui hyvältä. Nopeus kasvoi 35 km/tunnissa paikkeille ja pyöräily tuntui silti helpolta. Jopa hieman pelotti, että tuleekohan noutaja jossain vaiheessa, jos vauhti on näin kovaa koko matkan.... no, kääntöpaikan jälkeen totuus kilometrivauhdeista valkeni. Toiseen suuntaan puskettiin melkoiseen vastatuuleen, joten hetkellisesti kovat vauhdit johtuivat vain reilusta myötätuulesta. Lenkin paluuosuudella kilometrivauhdit tippuivat reippaasti. Päätin, että toisella ja kolmannella kierroksella myötätuuliosuudesta on otettava kaikki irti, mikä ilmaiseksi helpolla osuudella on otettavissa. Vastatuuleen päätin sitten polkea niin kovaa kuin vain ilman hapotusta pääsisin. Onnistuin kiertämään kaikki pyörälenkit suurinpiirtein samalla 27-29km/tunnissa keskivauhdilla. Olen siihen ihan tyytyväinen.

Viimeisellä pyöräkierroksella niskaan alkoi sattua. En ole koskaan pystynyt normaalin liikenteen seassa pyöräillessäni ajamaan aeroasennossa kolmea tuntia putkeen. Uusi asento alkoi painaa. Oli pakko välillä nousta normaaliin maantiepyöräilyasentoon ja leppuuttaa niskaa. Jaloissa tuntui koko ajan hyvältä. Kun viimeinen kierros moottoritiellä oli ajettu, oli jäljellä vielä vajaan kymmenen kilometrin siirtymä vaihtoalueelle. Viimeisellä kilometrillä nousin välillä pyörän selässä seisomaan ja venyttelin pohkeet ja lonkankoukistajat. Olin kuullut, että se voisi auttaa pyörästä juoksuun siirryttäessä.

Toinen vaihto meni ihan rivakasti. Pyöräkengät pois jalasta ja pikanauhoitetut lenkkarit jalkaan. Kypärä pois päästä ja uudet energiat taskuun. Nopea vessakäynti ja menoksi. Jaloissa tuntui pelottavan hyvältä. Suorastaan pakasta vedetyltä, iloitsin. Ehkä etukäteistankkaus, pyörän päällä tehty energiatankkaus ja venyttely olivat auttaneet. Vai tulikohan pyöräosuus otettua liiankin maltilla. Tiedä häntä. Nautin kuitenkin helpoista kilometreistä. Sain vielä kivan juoksuporukan ympärille. Muutama sananenkin vaihdettiin matkan varrella. Keskivauhti oli ensimmäisen viiden kilometrin jälkeen 5:45 min/km paikkeilla. Seuraavat kaksi kierrosta menivät myös mukavasti, vaikka vauhti tippuikin 6 min/km paikkeille, koska ympärilläni ei ollut enää mitään porukkaa ja taivaalta satoi välillä aika rivakastikin vettä. Kolmannen kierroksen lopussa kyllä jo kirosin mielessäni, että vielä yksi kierros jäljellä. Viimeinen kierros oli vaikea. Tässä vaiheessa mitattiin jo vähän tahdon lujuuttakin. Yritin miettiä positiivisia asioita ja maaliin tulon jälkeisiä fiiliksiä. Positiivisten ajatusten tiellä oli yksi mojova rakkula jalkapohjassa (!?!). Sukka lienee jäänyt vähän ryppyyn kenkään. Viimeinen kierros oli tuntuvasti kolmea muuta hitaampi. Henkistä rankkuutta lisäsi vielä sekin, ettei oikein edessäni eikä takanakaan ollut ketään. Masensi, että olenko minä koko porukan viimeinen!

Lopulta maalisuora häämötti edessä. Ilmeisesti sen verran kaikki oli matkalle annettu, että minkään valtakunnan loppukiriä en kyllä saanut aikaiseksi. Pelkän irvistyksen. Tuulettaa sentään jaksoin! Ja kunnolla tuuletinkin! Juoksuaika puolimaratonille 2.12 ja kokonaisaika 6:19. Olen jopa aikoihinkin ihan tyytyväinen. Maaliin tulon jälkeen itku oli pitkään herkässä. Olin saavuttanut yhden suurista unelmistani ja päässyt suhteellisen ehjällä ja omalla tasollani olevalla suorituksella maaliin.


Turku Challenge oli todella hyvin järjestetty kansainvälinen tapahtuma. Monet vapaaehtoiset tekivät tästä tapahtumasta mahdollisen. Kiitos heille kaikille! Pyöräosuuden lopulla muistin vielä kiittää kaikkia toimitsijoita, mutta juoksun viimeisellä kierroksella olin niin väsynyt, että minusta ei ollut huutelijaksi. Koitin näyttää kaikille peukkua, toivottavasti ymmärsivät kiitokseksi!

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Ketjut kireällä - kesän pisin pyörälenkki

Turun puolimatka lähestyy. Pelko lisääntyy. Jännittää. Toisena päivänä olen luottavainen, että pääsen kyllä maaliin omalla vauhdillani, toisena päivänä pelkään, että takuulla en jaksa. Näissä tunnelmissa lähdin viime sunnuntaina polkemaan kesän pisintä lenkkiä. Olin jo etukäteen ajatellut, että ennen Turkua haluan tehdä yhden yli sadan kilometrin pyörälenkin. Eniten pääni takia. Samalla tavalla tein ylipitkiä juoksulenkkejäkin ensimmäiselle maratonilleni valmistautuessani vuonna 2015.

Mieheni lupautui pyöräilyseuraksi osalle matkaa. Hän halusi kuitenkin katsoa televisiosta myös formulat, joten päädyimme tekemään niin, että pyöräilin formuloiden ajan itsekseni ja tulin sitten hakemaan mieheni mukaan. Hän pyöräili kanssani reilut 40km ja tässä vaiheessa oma mittarini näytti lukemaa 88km, joten pientä välipalaa (banaani ja urheilujuomaa) nautittuani, säntäsin vielä kolmannelle kierrokselle. Lenkin lopuksi aikaa oli kulunut vähän yli 4 tuntia ja matkaa kertyi 108.8 kilometriä. Tämä lenkki sujui ihan mukavasti, ilman mitään ongelmia. Silti aika kaukaiselta tuntui ajatus, että tuon pyöräilyn jälkeen olisi vielä lähtenyt juoksemaan puolimaratonia. Eli en loppujen lopuksi tiedä, oliko tuo nyt pään takia niin hyvä juttu vai ei.... Tällä viikolla tavoitteenani onkin pyöräillä alle parin tunnin lenkki ja juosta sen päälle. Pakko saada varmuutta myös pään sisälle, että kyllä minä selviän!




...ja näiden muutaman pidemmän pyörälenkin jälkeen jalat näyttävät tosi fiksuilta tavallisissa shortseissa 😂