maanantai 18. maaliskuuta 2019

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Amsterdamin maraton 21.10.2018

Tämän alla olevan raportin olen kirjoittanut heti maratonin jälkeen lokakuussa 2018, mutta en halunnut julkaista sitä. Julkaisen sen nyt, kun pahin pettymys on ehtinyt laimeta yhdeksi juoksukokemukseksi.

Raportti maratonista, joka ei mennyt ihan niin kuin piti. Juoksin siis maratonin sunnuntaina Amsterdamissa. Valmistautuminen varmaan suht ok. Juoksua toki vähemmän alla kuin niille maratoneille lähtiessäni (alla 2 maratonia), kun pelkästään juoksin, eikä ollut vielä muita lajeja viikko-ohjelmassa.

Syksyllä tekeminen on ollut vähän väsynyttä, uintiajat ovat esimerkiksi paljon huonommat kuin keväällä ja usein kroppa on tosi jumisen oloinen. Syke on käyttäytynyt normaalisti, joten en ole ollut siinä mielessä huolissani. Ehkä uusi työ ja lähestulkoon lomaton vuosi ottaa myös oman osansa. No näillä eväillä maratonille.

Maratonviikkokaan ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Alkuviikon lepäsin ihan suunnitelmallisesti, keskiviikkona oli tarkoitus juosta pieni lenkki, mutta koska jääkaappimme muuttui pakastimeksi, lenkki vaihtuikin jääkaapin metsästykseksi. Tankkauksen hoidin kuitenkin omasta mielestäni mallikkaasti enkä repinyt stressiä juoksemattomuudestakaan, olivathan jalat olleet pitkin syksyä tosi jumissa, ehkä lepo vaan olisi hyväksi.

Lauantain, eli matkapäivän, osalta syömiset menivät ihan mönkään. Söin aamulla lentokentälle mennessäni purkin rahkaa kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä. Seuraavan kerran sain ruokaa suuhuni klo 14 iltapäivällä. Tässä välissä vain pari kuppia kahvia, ei mitään syötävää. Homma meni pipariksi, koska heti lennon jälkeen menimme maratonin expoalueelle, jossa olikin melkoiset jonot ja numeroiden hakeminen kesti paljon oletettua kauemmin. Expoalueelta olisi toki saanut syötävää - hot dogeja  ja ranskalaisia jne, sellaista, mikä ei ennen juoksua ainakaan minun vatsalleni sovi. Note to myself 1: eväät mukaan!


Itse juoksuun olin luonut taktiikan, että alan juosta kuuden minuutin kilometrejä ja yritän juosta niitä maaliin saakka tai jopa hieman kiristää loppua kohden. Laskennallisesti tämän olisi pitänyt olla sopiva vauhti, ei ollenkaan liian kovaa. No, jälkiviisana se oli liian kova vauhti. Vaikka juoksu ns. kunnon puolesta tuntui hyvältä, en ollut hengästynyt tms, jaloissa alkoi olla tuntemuksia jo neljän(?!?) kilometrin kohdalla. Tiesin, että päivästä tulee pitkä, mutta hyvän olon vuoksi jatkoin samaa tahtia. Minulla oli alkumatkan oma kertakäyttöinen puolen litran vesipullo mukana ja pystyin juoksemaan kaikkien ruuhkaisten juomapisteiden ohi. Juoma riitti ensimmäiset 10 km. Tässä kohtaa mietin vaihtoehtoja, heitänkö pullon roskikseen, vai pyydänkö, että se täytetään juottopisteellä. Heitin pullon roskiin ja päätin juosta mieluummin kädet vapaina. Tämä oli virhe, iso virhe! Juomapisteet olivat minulle liian pitkin välein (5-6 km) ja kun yhdeltä juomapisteeltä sain mukin, jossa oli vain pieni liru pohjalla, alkoi noutaja tulla. Note to myself 2: pelaa juomien kanssa varmanpäälle.

24 kilometrin kohdalla meidän juoksuporukan kannustusryhmä oli kannustamassa ja tarjoamassa salmiakkia. Olin vielä 4.20 jänisten peesissä, joten tässä vaiheessa näytti vielä ihan hyvältä, vaikka tavoittelemani 4.15 aika tuntui jo lipsahtaneen käsistä. Sain paljon  voimaa kannustuksesta. Kuitenkin, jo 28 km:n kohdalla oli pakko vaihtaa kävelyksi. Eli noutaja tuli lopulta aika nopeasti tuon jälkeen. Kieli tarttui kitalakeen kiinni ja jalat olivat siinä kunnossa, että yksikin pieni virheliike ja kramppi tulee ja pahasti.

30 kilometrin juomapisteellä pysähdyin ja join kunnolla. Olin varma, että keskeytän. Takaa tuli juoksuporukan kaveri, joka kertoi päättäväisesti vievänsä minut maaliin. Näille reissuille ei kuulemma tulla keskeyttämään. Juoksua ja kävelyä vuorotellen. Riipoi henkisesti kävellä, kun kaksi edellistä maratonia olen päässyt juoksemalla maaliin. Vähän lohdutti, että monta selkääkin tuli vastaan. 38 kilometrin kohdalla reitti ohitti hotellimme, ihan vähän houkutti lopettaa siihen ja mennä suoraan suihkuun. En saanut siihen lupaa :) Minua vietiin kohti maalia. Omat kannustusjoukot olivat 40 ja 41 kilometrin välissä oluttölkit kourassa kannustamassa. Tässä kohtaa kaikki valmentajat ja terveysalan ihmiset, lopettakaa lukeminen ja siirtykää tarinassa seuraavaan kappaleeseen... Sanoin, että tuntuu pahalta ja jalat on aivan krampissa. Minulle tarjottiin olutta ja totesin, että eipä tässä mitään hävittävääkään enää ole, joten anna tänne. Aah, kylmää olutta! Maistuipa hyvältä! Enkä edes koskaan, en ikinä, juo olutta. Nyt join hörpyn ja tulin sen voimalla maaliin.

Maaliviivalla asiaankuuluvat tuuletukset Amsterdamin olympiastadionilla. Tämä oli työvoitto ja tahtojen taistelu. Maraton näytti taas, että matka on pitkä ja näyrä täytyy olla. Mitään ei tule ilmaiseksi. Stadionin ulkopuolella jalat sitten kramppasivat. Linkutin noin kahden kilometrin matkan metrolle loppumatkan juosseen juoksukaverini kanssa. Metrossa iski todella huono olo. Seisoin ja nojasin tolppaan. Istumapaikkaakin tarjottiin, näytinkin ilmeisesti huonovointiselta. Vielä pieni kävely hotellille ja toipumaan. Maratonillan jalat olivat todella kipeät. Seuraavana päivänä tuntui jo hieman paremmalta.


Pettymyksestä ja nöyryytyksestä huolimatta haluan juosta lisää maratoneja. Tästä on kokemuksesta on otettava revanssi. Tämä meni tällä kertaa näin, liikaa ei kannata synkistellä. Sen opin, että maraton juostaan juoksupohjilla, eli vaikka treeniä kokonaisuutena kertyy paljon, maraton vaatii alle myös puolimaratonia pidempiä lenkkejä, jos kunnollista aikaa meinaa tavoitella. Note to myself 3: seuraavalle maratonille valmistautuessani juoksen myös yli 25 km pitkiä lenkkejä.

Vaikka moni asia meni mönkään, juoksusta löytyy myös positiivisia asoita:

- En saanut jalkoihin yhtään rakkulaa tai hiertymää.
- Energiasuunnitelma piti ja energiat pysyivät hyvin sisällä.
- Ei vatsaongelmia
- En keskeyttänyt


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti