Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Amsterdamin maraton 21.10.2018

Tämän alla olevan raportin olen kirjoittanut heti maratonin jälkeen lokakuussa 2018, mutta en halunnut julkaista sitä. Julkaisen sen nyt, kun pahin pettymys on ehtinyt laimeta yhdeksi juoksukokemukseksi.

Raportti maratonista, joka ei mennyt ihan niin kuin piti. Juoksin siis maratonin sunnuntaina Amsterdamissa. Valmistautuminen varmaan suht ok. Juoksua toki vähemmän alla kuin niille maratoneille lähtiessäni (alla 2 maratonia), kun pelkästään juoksin, eikä ollut vielä muita lajeja viikko-ohjelmassa.

Syksyllä tekeminen on ollut vähän väsynyttä, uintiajat ovat esimerkiksi paljon huonommat kuin keväällä ja usein kroppa on tosi jumisen oloinen. Syke on käyttäytynyt normaalisti, joten en ole ollut siinä mielessä huolissani. Ehkä uusi työ ja lähestulkoon lomaton vuosi ottaa myös oman osansa. No näillä eväillä maratonille.

Maratonviikkokaan ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Alkuviikon lepäsin ihan suunnitelmallisesti, keskiviikkona oli tarkoitus juosta pieni lenkki, mutta koska jääkaappimme muuttui pakastimeksi, lenkki vaihtuikin jääkaapin metsästykseksi. Tankkauksen hoidin kuitenkin omasta mielestäni mallikkaasti enkä repinyt stressiä juoksemattomuudestakaan, olivathan jalat olleet pitkin syksyä tosi jumissa, ehkä lepo vaan olisi hyväksi.

Lauantain, eli matkapäivän, osalta syömiset menivät ihan mönkään. Söin aamulla lentokentälle mennessäni purkin rahkaa kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä. Seuraavan kerran sain ruokaa suuhuni klo 14 iltapäivällä. Tässä välissä vain pari kuppia kahvia, ei mitään syötävää. Homma meni pipariksi, koska heti lennon jälkeen menimme maratonin expoalueelle, jossa olikin melkoiset jonot ja numeroiden hakeminen kesti paljon oletettua kauemmin. Expoalueelta olisi toki saanut syötävää - hot dogeja  ja ranskalaisia jne, sellaista, mikä ei ennen juoksua ainakaan minun vatsalleni sovi. Note to myself 1: eväät mukaan!

Itse juoksuun olin luonut taktiikan, että alan juosta kuuden minuutin kilometrejä ja yritän juosta niitä maaliin saakka tai jopa hieman kiristää loppua kohden. Laskennallisesti tämän olisi pitänyt olla sopiva vauhti, ei ollenkaan liian kovaa. No, jälkiviisana se oli liian kova vauhti. Vaikka juoksu ns. kunnon puolesta tuntui hyvältä, en ollut hengästynyt tms, jaloissa alkoi olla tuntemuksia jo neljän(?!?) kilometrin kohdalla. Tiesin, että päivästä tulee pitkä, mutta hyvän olon vuoksi jatkoin samaa tahtia. Minulla oli alkumatkan oma kertakäyttöinen puolen litran vesipullo mukana ja pystyin juoksemaan kaikkien ruuhkaisten juomapisteiden ohi. Juoma riitti ensimmäiset 10 km. Tässä kohtaa mietin vaihtoehtoja, heitänkö pullon roskikseen, vai pyydänkö, että se täytetään juottopisteellä. Heitin pullon roskiin ja päätin juosta mieluummin kädet vapaina. Tämä oli virhe, iso virhe! Juomapisteet olivat minulle liian pitkin välein (5-6 km) ja kun yhdeltä juomapisteeltä sain mukin, jossa oli vain pieni liru pohjalla, alkoi noutaja tulla. Note to myself 2: pelaa juomien kanssa varmanpäälle.

24 kilometrin kohdalla meidän juoksuporukan kannustusryhmä oli kannustamassa ja tarjoamassa salmiakkia. Olin vielä 4.20 jänisten peesissä, joten tässä vaiheessa näytti vielä ihan hyvältä, vaikka tavoittelemani 4.15 aika tuntui jo lipsahtaneen käsistä. Sain paljon  voimaa kannustuksesta. Kuitenkin, jo 28 km:n kohdalla oli pakko vaihtaa kävelyksi. Eli noutaja tuli lopulta aika nopeasti tuon jälkeen. Kieli tarttui kitalakeen kiinni ja jalat olivat siinä kunnossa, että yksikin pieni virheliike ja kramppi tulee ja pahasti.

30 kilometrin juomapisteellä pysähdyin ja join kunnolla. Olin varma, että keskeytän. Takaa tuli juoksuporukan kaveri, joka kertoi päättäväisesti vievänsä minut maaliin. Näille reissuille ei kuulemma tulla keskeyttämään. Juoksua ja kävelyä vuorotellen. Riipoi henkisesti kävellä, kun kaksi edellistä maratonia olen päässyt juoksemalla maaliin. Vähän lohdutti, että monta selkääkin tuli vastaan. 38 kilometrin kohdalla reitti ohitti hotellimme, ihan vähän houkutti lopettaa siihen ja mennä suoraan suihkuun. En saanut siihen lupaa :) Minua vietiin kohti maalia. Omat kannustusjoukot olivat 40 ja 41 kilometrin välissä oluttölkit kourassa kannustamassa. Tässä kohtaa kaikki valmentajat ja terveysalan ihmiset, lopettakaa lukeminen ja siirtykää tarinassa seuraavaan kappaleeseen... Sanoin, että tuntuu pahalta ja jalat on aivan krampissa. Minulle tarjottiin olutta ja totesin, että eipä tässä mitään hävittävääkään enää ole, joten anna tänne. Aah, kylmää olutta! Maistuipa hyvältä! Enkä edes koskaan, en ikinä, juo olutta. Nyt join hörpyn ja tulin sen voimalla maaliin.

Maaliviivalla asiaankuuluvat tuuletukset Amsterdamin olympiastadionilla. Tämä oli työvoitto ja tahtojen taistelu. Maraton näytti taas, että matka on pitkä ja näyrä täytyy olla. Mitään ei tule ilmaiseksi. Stadionin ulkopuolella jalat sitten kramppasivat. Linkutin noin kahden kilometrin matkan metrolle loppumatkan juosseen juoksukaverini kanssa. Metrossa iski todella huono olo. Seisoin ja nojasin tolppaan. Istumapaikkaakin tarjottiin, näytinkin ilmeisesti huonovointiselta. Vielä pieni kävely hotellille ja toipumaan. Maratonillan jalat olivat todella kipeät. Seuraavana päivänä tuntui jo hieman paremmalta.

Pettymyksestä ja nöyryytyksestä huolimatta haluan juosta lisää maratoneja. Tästä on kokemuksesta on otettava revanssi. Tämä meni tällä kertaa näin, liikaa ei kannata synkistellä. Sen opin, että maraton juostaan juoksupohjilla, eli vaikka treeniä kokonaisuutena kertyy paljon, maraton vaatii alle myös puolimaratonia pidempiä lenkkejä, jos kunnollista aikaa meinaa tavoitella. Note to myself 3: seuraavalle maratonille valmistautuessani juoksen myös yli 25 km pitkiä lenkkejä.

Vaikka moni asia meni mönkään, juoksusta löytyy myös positiivisia asoita:

- En saanut jalkoihin yhtään rakkulaa tai hiertymää.
- Energiasuunnitelma piti ja energiat pysyivät hyvin sisällä.
- Ei vatsaongelmia
- En keskeyttänyt

Puolimatka Joroinen 2018

Vantaan sprintille valmistautumista häiritsi juuri kisaviikolla iskenyt flunssa. Joroisiin valmistautuminen meni muuten mallikkaasti,  mutta valmistautumista varjosti olkapäälle istahtanut uintipeikko. Viimeistelyuinnit avovedessä olivat menneet totaalisen penkin alle. Sain ahdistuskohtauksia avovedessä, uin siksakkia ja vauhtikin tuntui olevan kateissa. Hain rauhaa uintiin vielä viikkoa ennen kisaa uimahallista. Onneksi Vuosaaren uimahalli oli auki heinäkuussakin, että pääsin halliin uimaan ja hakemaan kateissa ollutta virettä. Tietenkään uintipeikon olemassaoloa ei yhtään hälventänyt se, että uimaan täytyisi kisassa lähteä lämpimän veden vuoksi ilman märkäpukua. En ole harjoitellut avovedessä uintia ilman märkäpukua ollenkaan kisaa edeltänyttä iltaa lukuunottamatta.Vielä perjantai-iltanakin viimeistelyuintia tehdessäni sydän alkoi pamppailla heti veteen päästyäni ja paniikki alkoi hiipiä. Olin itkun partaalla ja totaalisen paniikissa. Mietin viimeiseen saakka, että kuntosarja ja märkäpuku, vai SM-sarja ja ilman märkäpukua. Päätös syntyi vasta kisainfon jälkeen perjantaina. Kisainfossa suositeltiin ilman märkäpukua uimista, ettei lämpöhalvaus iske. 

Osallistuimme kisainfoon jo perjantai-iltana ja hoidimme kisaan vahvistamisenkin samalla alta pois. Kisainfon jälkeen lähdimme viemään pyöriä T1:lle Valvatukselle. Testasimme hiukan pyöriä, ettei kuljetuksen aikana ole tapahtunut mitään vaurioita. Pyörät parkkiin ja tutkimme vaihtoalueen, mistä mennään veteen, mistä uidaan ja mistä noustaan vedestä. Pariin otteeseen kuljin ajatuksen kanssa reitin vaihtoalueelta pyörätelineille, että osaisin kisassa juosta suoraan oikeaan väliin. Valvatus näytti ilta-auringossa parastaan. Aurinko laski kauniisti.

Matkalla Valvatukselta majapaikkaan Saimaan rannalle, tien yli meni hirvi vasoineen. Jäivät vielä pienen matkan päähän ihmettelemään, että mitäs liikennettä täällä tiellä tähän aikaan on.

Uni tuli kisaa edeltävänä yönä huonosti. Muutaman hullun hetken sain nukuttua. Senkin ajan näin unta avovesiuinnista. Pyöräosuudelle tai juoksuosuudelle en yön aikana missään vaiheessa ehtinyt. Minä vaan uin. Kisa-aamu valkeni sateisena. Menimme hyvissä ajoin kisapaikalle, mutta loppujen lopuksi odotteluaika jäikin kisakeskuksessa aika lyhyeksi, kun pian jo kuulutettiin, että lähtöä on aikaistettu puolella tunnilla kasvavan ukkosriskin vuoksi. Siispä hyppy bussiin, joka vei Valvatukselle.

Paniikki ei ollut enää yhtä paha aamulla kuin illalla ja yöllä. Valvatuskin näytti onneksi tyyneltä. Aallot tästä vielä olisivatkin puuttuneet. Lopullinen paniikki kaikkosi verkkauinnilla. Matkaan lähteminen alkoikin tuntua ihan mukavalta ajatukselta. Sain vielä purettua kisajännitystä seurakavereiden kanssa. Ajattelin uivani ainakin alun seurakaverin peesissä, mutta menetin tämän peesin heti alussa. Minun reittini taisi viedä vähän keskemmältä rataa kuin olin alunperin suunnitellut. Aloitin uinnin tosi rauhassa, ettei vaan paniikki tule ja pilaa kaikkea. Hoin mielessäni erilaisia hokemia, esim. "rau-ha, rau-ha, rau-ha, kurkkaa poi-ju" ja rytmitin käsivetoja noilla hokemilla. Yritin siis pitää ajatukset pelkästään uinnissa enkä antanut ajatustakaan millekään muulle. Yritin pitää myös mielessä pitkän vedon, veteen tarttumisen ja loppuvedon. Huomasin aika heti, että uintihan kulkee. Otin tarkoituksella herrasmiesmäisen lähestymistavan, enkä uinut sumppuihin, mieluummin otin pari vetoa rintaa ja oman väylän. En halunnut riskeerata mitään. Saarten takana minulla oli hetken peesipaikka kahden miehen välissä, mutta luovuin siitä, kun tuntui, että pääsisin itse hiukan kovempaa. Lähdin uimaan porukan hänniltä, joten ohituskaistalla sai olla uintiosuuden aikana paljon.

Lopulta uinti tuntui jopa jäävän vähän kesken ja maali häämötti jo edessä. Olin kuulevinani, että aika on jotain 42 ja risat. Olin tyytyväinen, uinti oli nopeampi kuin viime kesän märkäpuku-uinti Turussa! Yes! Uintiaika virallisten tulosten mukaan 42.45.

Vaihdossa olin yhtä hidas kuin aina ennenkin. Halusin vähän kuivata ja putsata jalkoja ennen kuin vedin sukat ja pyöräilykengät jalkoihini. Vaihtoharjoittelusta huolimatta menin vaihdossa ensin väärästä välistä hakemaan pyörää. Onneksi olin niin hännillä, että pääsin pyörätelineen ali omalle paikalleni.

Pyörän selässä hain hetken omaa rytmiä ja porukkaa rynni ohi. Pidin pään kylmänä ja menin omaa vauhtiani. Yritin bongailla seurakavereita. Ensimmäisen kierroksen loppupuolella pyörästäni putosivat ketjut. Hetken aikaa meni sählätessä, ennen kuin sain ketjun paikalleen. Muutama pyöräilijä painoi tässä rytäkässä ohi, mutta kohta ajoin uudelleen heidän ohitseen. No hätä, tähän ei menetetty ainakaan yhtään siljoitusta. Eka kierros oli lopulta nopeasti ohi ja oli kiva huomata, että paikallisia oli tullut pyöräreitin varrellekin kannustamaan.

Toisen kierroksen alkupuolella alkoi sataa vettä, ei mitään pientä määrää, vaan ihan kunnolla. Alkoi vähän pelottaa. Yritin olla ajattelematta tien mahdollista liukkautta ja keskityin polkemiseen. Energian ja juoman ottaminen rytmittivät kivasti pyöräosuutta. Harmi, että mulla ei oikein laskupää toimi suorituksen aikana. Tarkoitus oli ottaa geeli 20 minuutin välein, mutta se oli niin hankalaa laskea, että helpotin tehtävää niin, että otan geelin puolen tunnin välein. Aina 07 ja 37. Toisella kiekalla yritin myös näyttää peukkua kaikille kannustajille ja huutaa kiitokset huoltoporukoille. Reppanat kastuivat sateessa meidän höpöjen takia. Minulla ei ollut omista ajoistani tällä hetkellä mitään käsitystä. Yritin laskea, että monelta oli lähtö ja paljonko kello on nyt, mutta laajalla matikallakin se oli liian vaativa tehtävä. Päätin olla stressaamatta kellosta. On mitä on. Tulosten mukaan pyöräaika 3.00.19. Parannusta viime vuoden Turkuun 12 minuuttia.

Juoksuvaihdossa kengät nopeasti vaihtoon, kypärä kassiin ja lasit pois. Vedin lippalakin päähän, etteivät silmät olisi täynnä vettä. Juoksun alussa oli hiukan ongelmia. Ensin tuntui kramppaavan jalasta polven seutuvilta, sen jälkeen akillesjänteen vierestä. Tiesin kokemuksesta, että parin kilometrin jälkeen helpottaa, joten annoin vain mennä. Ekalla kierroksella jopa hieman himmasin tahtia, että jaksaisin hyvällä rytmillä loppuun saakka. Kiinnitin huomiota siihen, että katson kaukaisuuteen, enkä jalkoihini, juoksuasento parani tällä konstilla huomaamatta. Yritin myös hymyillä, jos se vaikka auttaisi väsymykseen. Toinen kierros meni parhaiten, ei tietoa krampeista, joskin juoksureitti alkoi olla melkoista mutavelliä. Sade onneksi hieman hellitti 3. juoksukierroksella. Väsymys alkoi jo hieman painaa enemmän, mutta ei huolta huomisesta, juoksu tuntui silti ihan hyvältä. Viimeisellä kierroksella hengityksen ja olon suhteen myös kaikki oli kunnossa, mutta krampit palasivat. Nyt kramppasi jalkapohjasta! Auts. Teki kipeää, mutta pysähtyä en uskaltanut. Annoin vain mennä, vaikka vauhti kyllä laski näistä krampeista johtuen melko paljon edellisistä kierroksista. Otin juoksun aikana kaiken kaikkiaan varmaan 2 kokonaista geeliä. Neljä geelipakettia tuhrasin, mutta otin niistä vain pienet hömpsyt ja heitin roskikseen. Otin myös joka kierroksella hieman suolaa kramppien vuoksi ja tietenkin vettä. Viimeisellä kierroksella myös colaa.

Maalialueelle saapuessani höristelin korviani. Kuuluttaja kuulutti nimeäni ja hehkutti, että on nippanappa meneekö alle kuuden tunnin. TÄH?!? Alle kuuden tunnin. Voiko pitää paikkansa? Varalta kiihdytin sen minkä pystyin, mutta ihan en ehtinyt. Loppuaika 6.00.05. Juoksuaika 2.09.27. Maalissa olin taas sen verran kaikkensa antaneena, että tavoilleni uskollisena ensiapuporukka tuli kyselemään, että tarvitsenko apua. Sanoin pärjääväni kyllä. Koko illan olin kyllä enemmän ja vähemmän sekaisin kuin seinäkello, ainakin aivotoiminnan osalta.

Kisan jälkeen olin superonnellinen, päällimmäisenä huojennus hyvin menneestä uintiosuudesta. Pyörä parani viime vuodesta12 minuuttia, juoksu 3 minuuttia ja uinti 30s. Kaikkiaan aika parani 19 min 40 s. Loppu tuli nopeammista vaihdoista, kun ei ollut märkkärin riisumista tällä kertaa ja vessassaankaan ei tarvinnut matkalla mennä. Toki aikojen vertailu on vähän hölmöä. Jokaisessa kisassa on eri sää, reittien pituudet vaihtelee, reittiprofiilit ovat erilaisia jne.

Ja kyllä nämä pidemmät matkat ovat enempi minun juttuni kuin sprintit!

Viimeisessä kuvassa kotisohvalla väsyneenä mutta onnellisena.

Tukholman maraton 2015 Finisher!

Maratonmatkailijasta tuli lauantaina vihdoin ja viimein maratoonari! Päivä oli elämäni yksi huikeimmista ja tunnerikkaimmista päivistä. Päivän aikana tunteet heittivät vuoristorataa. Olin jännittynyt, iloinen, panikoiva, helpottunut, kiitollinen ja kaikkea mahdollista näiden väliltä yhden ainoan päivän aikana!

Olimme ystäväni kanssa varanneet maratonmatkan Vetikko Travelsin kautta. Ajattelimme, että etenkin ensikertalaisille tällainen valmismatka on helpoin, kun kaikki hoidetaan valmiiksi meidän puolestamme. Järjestelyt toimivatkin tosi mallikkaasti. Jo laivaan nousu oli vaivatonta ja onnistui ilman jonottamista, kun maihinnousukortit, ruokaliput ja infopaketti oli koottu jokaiselle omaan kirjekuoreen ja nämä kirjekuoret oli vielä pakattu yhteen isoon kirjekuoreen, josta löytyivät kaikki samassa varauksessa olevien henkilöiden kirjekuoret. Näppärää.

Laivalla oli aistittavissa seuraavan päivän h-hetkeen liittyvää jännitystä. Oli tosi kivaa olla tässä yhteisessä jännittyneessä tunnelmassa mukana. Illalla osallistuimme Vetikon järjestämään infotilaisuuteen ja sekin oli tosi hyödyllinen meille ensikertalaisille. Saimme vielä monta hyvää viimehetken vinkkiä seuraavaa päivää varten. Yksi hyvistä vinkeistä oli varata paljon lämmintä vaatetta mukaan juoksun jälkeen vaihdettavaksi. Tämä oli kyllä kullan arvoinen vinkki! Etenkin kun luvassa oli vesisadetta, liikaa vaatetta oli tuskin kenelläkään. Kävimmekin ystäväni kanssa ostamassa illalla vielä yhdet hupparit päälle puettaviksi. Vaikka tavaraa oli mukana matkalaukulliset molemmilla, lämmintä vaatetta oli liian vähän. Ja ilman sitä uutta hupparia olisin kyllä palellut paluumatkalla aivan takuulla!

Lauantaiaamuna menimme laivan aamiaisbuffettiin heti seitsemän jälkeen. Herkkävatsaisena en uskalla syödä enää samana aamuna kovin tukevasti, joten tyydyin syömään samanmoisen aamiaisen kuin tavallisina lenkkiaamuinakin. Söin maustamatonta jogurttia kson kipollisen marjojen ja hedelmien kanssa. Kuppi kahvia ja lasi tuoremehua. Päätin, että nyt ei riskeerata, vaan näillä mennään! Aamun aikana join vielä reilusti vettä, mutta lopetin juomisen reilut pari tuntia ennen kilpailua.

Kisa-alueelle lähdimme kävelemään kahta tuntia ennen lähtöä. Maihinnousukortit saimme jättää Vetikon tiskille satamaan. Palvelu, jota osasi sateisena päivänä arvostaa todella! Mitähän maihinnousukortista olisi ollut jäljellä vetisen maratonin jälkeen? Expo-alueella katselimme vähän ympärillemme ja katsastimme myös oman lähtönumeron mukaisen tavaransäilytyspisteen valmiiksi. Tavarat jätimme säilytykseen ihan viimeisillä hetkillä, ettei juoksuvaatteissa ehdi tulla kylmä. Pukeutuminen vaati hieman harmaita hiuksia. Lämmittääkö takki vielä märkänäkin, entä pitkähihainen paita, vai onko lämmön kannalta ihan sama mennä T-paidassa? Valitsimme molemmat juoksuasuiksi pitkähihaiset juoksupaidat. Minulla oli 3/4-lahkeiset juoksutrikoot ja kompressiosäärystimet, ystävälläni pitkät juoksutrikoot. Viime hetkillä alkoi myös ripsiä vettä, joten kaivelimme repuista vielä jätesäkit päällemme ennen kuin lähdimme massan mukana kävelemään kohti omaa lähtökarsinaa. Jätesäkki oli oiva valinta! Juoksimme jätesäkit päällä vähän matkaa myös itse kisassa ja jätimme ne matkalle, kun keho alkoi lämpenemään.

Fiilis oli mahtava. Jalat tuntuivat levänneiltä ja tankkaus onnistuneelta. Alkumatkasta vettä ei vielä satanut riesaksi asti, mutta matkan edetessä sade koveni. Vähän ennen puolta matkaa säntäsimme puskaan pissalle. Nämä naiset eivät bajamajoihin jonottele! Matka taittui suht kevyesti kolmeenkymppiin saakka, sitten alkoi kylmä kangistaa jalkoja. Varsinaisista krampeista en onneksi kärsinyt. Kaverin kyydistä olin tipahtanut jo hieman aiemmin. Kolmen kympin kohdalla tuli ensimmäiset kyyneleet. Tästä eteenpäin olisin juossut pidemmälle kuin koskaan ennen. Olin jo tässä vaiheessa varma, että maaliin tulen pääsemään. Etukäteen minua oli varoiteltu lopun rankasta noususta. Odottelin loppumatkan tätä nousua ja säästelin voimia vielä siihen. Mielestäni sitä nousua ei koskaan tullut! Loppu oli kevyempi kuin olin pelännyt, parempi tietenkin näinpäin. Viimeisellä kilometrillä oli joillakin yleisössä lappu "Remember, you paid for it!". Tämä kyltti sai hymyn huulille, tosiaan, olen maksanut tästä kokemuksesta! Koska jalat eivät toimineet yhtä nopealla temmolla kangistumisen takia kuin kunto olisi ehkä antanut myöden, heittelin viimeisten kilometrien aikana yläfemmoja lapsikatsojien kanssa. Kun kaarsin stadionin porteista sisälle stadionille annoin mennä täysillä! Minulle jäi ainakin itselleni mielikuva, että ohitin monta selkää vielä. En tiedä, onko mielikuva totta. Maalissa pääsi kyyneleet. Olin voittanut, olin voittanut itseni ja päässyt maaliin ensimmäiseltä maratoniltani. Alunperin ajattelin, että olen tyytyväinen, mikäli aikani on alle viisi tuntia. Lopulta tämä aika alittui reilulla vartilla, joten aikaanikin olen tyytyväinen. Pieni poika antoi minulle mitalin ja kohmeisin sormin käärin kertakäyttösadetakin lämmikkeeksi. Pari valokuvaa virallisella valokuvauspaikalla ja vaatteiden vaihdon jälkeen kankein koivin kohti laivaa. Vielä illallakin tunteet olivat pinnalla. Ei ihme, onhan tämä maratonille treenaaminen ollut melkoinen projekti!

Hetken laivalla huilattuamme oli aika lähteä syömään. Varsinaisesti ei ollut nälkä, mutta söimme vähän väkisinkin tukevan illallisen. Kunnolliset pihvit onnistuneen suorituksen kunniaksi. Illalla kävimme laivalla vielä katsomassa Fame-esityksen.