torstai 19. maaliskuuta 2015

Viikonloppu Tukholmassa ja kevään pisin lenkki

Viime viikonloppu oli mukavan aurinkoinen ja keväinen. Vietimme lauantaipäivän Tukholmassa, lähinnä vanhaan kaupunkiin tutustuen, sillä lähdimme perheen kanssa melko ex tempore Tukholman risteilylle. Laiva starttasi satamasta perjantaina illansuussa, lauantai oli aikaa kierrellä Tukholmassa ja sunnuntaina aamupäivällä palasimme takaisin Helsinkiin. Nyt on kiva tutkiskella Tukholman maratonin reittikarttoja ja fiilistellä tulevaa, kun Tukholman kadut ovat vähän paremmin taas muistissa.


Osa linnan julkisivusta oli peitettynä remontin vuoksi, joten ihan kauneimmillaan julkisivu ja pihapiiri eivät nyt olleet. Menimme kuninkaanlinnalle tarkoituksella puoliltapäivin, jotta näimme vahdinvaihtoseremoniat.


Kuninkaanlinnan sisällä kävimme mm. aarrekammiossa, missä oli näytillä esimerkiksi kuninkaallisten tiaroita ja päähineitä. Sisällä linnassa oli paljon kristallikruunujen välkettä ja kullan kimallusta.



Sunnuntaina iltapäivällä, reissun jälkeen kotiuduttuamme, oli vuorossa viikon pitkä lenkki. Pari edellistä pitkää lenkkiä olemme ystäväni kanssa juosseet eriasteisissa vesisateissa, joten oli suorastaan hämmentävää, kun aurinko paistoi koko lenkkimme ajan täydeltä taivaalta. Juoksimme tällä kertaa pääasiassa hiekkateitä pitkin. Lenkkimme kesti hiukan yli kaksi tuntia ja kilometrejä kertyi noin 18. Hyvä pitkis!

Treeniviikko oli muutenkin suunnitelman mukainen. Juoksun lisäksi kävin pari kertaa kuntosalilla ja lauantaina toki tuli varsin mukavasti myös askeleita Tukholmassa, vaikka en tietenkään tuollaista kaupunkikävelyä varsinaisesti treeniksi laskekaan.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Maratontreeniviikon nro 4 kuulumiset

Tukholman maratoniin on aikaa 12 viikkoa. Alunperin minulla oli laadittuna16 viikkoa pitkä treeniohjelma valmistautumiseen, joten viime viikko oli ohjelmani neljäs treeniviikko. Se oli seuraavanlainen:

Ma: Lepo
Ti: Aamu: jooga
      Ilta: Tasavauhtinen juoksulenkki 35 min
Ke: Kuntosali (jalat ja selkä)
To: Lepo
Pe: Juoksulenkki, sisältäenä verryttelyt ja loppukeventelyt hälkkäillen ja välissä 15 min reippaasti
La: Lämmittelynä hölkkä salille (4km) ja kuntosali (ylävartalo ja vatsat)
Su: Pitkä rauhallinen juoksulenkki 100 min

Lenkit ja ohjelman noudattaminen sujuivat ihan mallikkaasti, vaikka sekä tiistain, että perjantain ja sunnuntain lenkit juoksin eriasteisissa sateissa. Etenkin tiistaina räntää tuli taivaan täydeltä ja lenkin jälkeen olin ihan märkä. Sanoinkin kotiväelle, että ilman ennalta suunniteltua päiväkohtaista ohjelmaa ja kristallinkirkasta tavoitetta olisin suosiolla jättänyt lenkin tiistaina tekemättä. Onneksi on ohjelma ja motivaatio huipussaan! Lenkin aikana mietinkin että nyt olen kyllä juoksija. Joskus nimittäin törmäsin jonkun juoksijan tai kuntoilijan määritelmään juoksijan ja hölkkääjän erosta ja se meni jotensakin niin, että hölkkääjä juoksee vain hyvällä säällä, mutta juoksija juoksee säällä kuin säällä. Tällä viikolla viimeistään nousin tuon määritelmän mukaan hölkkääjästä juoksijaksi. Ja kuten arvata saattaa, näin jälkikäteen ei yhtään harmita, että tuli lähdettyä siihen räntäsateeseen.

Lauantaina kävin myös haistelemassa kevään liikuntatarjontaa ja -uutuuksia Go-Expossa Messukeskuksessa. Tähtäsin Messukeskukseen heti kymmeneksi aamulla, kun ovet avautuivat, jotta saan tutkia standit ilman ruuhkia. Suunnitelma toimi ja sain esim. lenkkarimyyjiltä oikein asiantuntevaa ja henkilökohtaista palvelua. Kuten olen aiemminkin sanonut, olen vannonut jo pidemmän aikaa Asicsen Trainereiden nimeen. Viime kevään jalkaongelmien myötä juoksutekniikkaani syynättiin vähän tarkemmin ja asiantuntija oli sitä mieltä, että osasyynä jalkaongelmiini saattaisivat olla nuo käyttämäni pronaatiotuella varustetut kengät. Viime kesänä en sännännyt uusia kenkiä ostamaan, sillä olin juuri keväällä hankkinut uudet kengät, enkä yksinkertaisesti raaskinut heti sijoittaa uuteen kenkäpariin. Nyt noilla viimekeväisillä kengillä on jo juostu yksi vuosi, joten annoin nyt itselleni luvan katsella uusia. Valintani osui tällä kertaa New Balance -merkkiin ja neutraaleihin kenkiin. Saa nähdä, miltä juokseminen niillä alkaa tuntua. Pääsenkö ehkä jumittelevasta takareidestä eroon, vai ilmeneekö jokin muu ongelma... Eiliselle pitkikselle en uusilla kengillä uskaltanut lähteä, mutta lauantain pikkulenkin juoksin näillä uusilla menopeleillä. Tältä ne näyttävät:


Aurinkoista maanantaipäivän jatkoa teille kaikille!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Tämän viikon treenit ja flunssan karkoitusta

Jälleen on yksi treeniviikko takana. Viikko uhkasi mennä plörinäksi ovilla kolkutelleen flunssan vuoksi, mutta taisteluni tuotti tulosta ja selvisin flunssasta parin päivän flunssaisella ololla ja käheällä kurkulla. Apunani taistelussa olivat c-vitamiini, lämmin tee ja lepo. Töissä toki molempina päivinä olin, mutta illat pyhitin levolle. Kannatti! Kahdesta ylimääräisestä lepopäivästä huolimatta treeniviikosta tuli ihan kelvollinen, vaikka juoksemaan en tämän päivän pitkistä lukuunottamatta päässyt. Maratontavoitteen kannalta tärkein treeni tuli kuitenkin tehtyä!

Tähän viikkoon on levon lisäksi mahtunut yhdet judotreenit, kaksi kuntosalitreeniä (ohjelman mukaiset jalka- ja ylävartalotreenit) ja tämän päivän pitkä rauhallinen juoksulenkki (1h 50min / 15km). Kuntosaliohjelman jalkapäivä osoittautui melkoiseksi killeritreeniksi. Huomaa, että olen jalkojen jumittumisen pelossa treenannut salilla pääasiassa ylä- ja keskivartaloa. Personal Trainerin mukaan myös juoksijan jalkoja on tärkeää treenata salilla, joten ohjelmassa on nyt myös jalkatreenipäivä. Jo ensimmäinen liike (askelkyykyt) saivat jalat tärisemään. Mutta treenin jälkeen oli jälleen kerran niin voittajafiilis kuin olla ja voi. Ylävartalotreeni oli mielestäni huomattavasti kevyempi.

Tämän päivän pitkä lenkki kulki ystävän kanssa rupatellessa tosi kivasti. Juoksimme tarkoituksella yli 7min/km tahtia, jotta lenkkimme varmasti kehittää juuri peruskestävyyttä. Taipumuksenamme on ehkä juosta pitkikset himpun liian kovaa kuntotasoomme nähden. Nyt himmailimme tarkoituksella. Peruskestävyyslenkki ei kaiketi voi mennä pilalle liian hitaan vauhdin takia...

Palataanpas vielä niihin flunssankarkotuskeinoihin. Tällä kaudella olen saanut melko hyvin estettyä ovella kolkutelleet flunssat. En tiedä onko kyseessä puhtaasti hyvä tuuri, vai voisiko ryhtiliikkeet ruokailun terveellistämiseksi vaikuttaa. Olen esim. alkanut vannoa metsiemme superfoodien nimeen, eli syön entistäkin enemmän marjoja. Monesti minulta kysytään, että miten sinä niitä marjoja syöt. No, vaikka ihan paljaaltaan, mutta myös rahkan tai maustamattoman jogurtin kanssa, kermaisena rahkajälkkäri -herkkuna, puuron päällä, mehukeittona, itse tehtynä marjamehuna, hillona lettujen päällä (enkä nyt siis puhu mistään Pirkka-hillosta) smoothiena, marjapuurona.... ja tässä ei varmasti olleet vielä kaikki tavat. Osa näistä herkuista sisältää myös sokeria, mutta maalaisjärjelläni olen ajatellut, että ei kai se ripaus sokeria vitamiinien hyviä vaikutuksia tuhoa... Alla muutamia kuvia marjaherkuistani: