tiistai 2. syyskuuta 2014

Statistiikkaa tältä vuodelta

Syysflunssa. Se iski eilen. Ehdin sitä jo vähän aavistellakin, että sellainen saattaisi olla tulollaan, sen verran ympärilläni on viime aikoina ollut pärskiviä ihmisiä. Tuntuu, että joka toinen on juuri syysflunssasta toipumassa tai siihen sairastumassa. Olen viettänyt tämän päivän lähinnä peiton alla lämmintä teetä hörppien ja television hömppäohjelmia katsellen. Onneksi nykyään on yleareenat ja ruudut olemassa, joista voi kuukaudenkin takaisia katselematta jääneitä ohjelmia katsella. Sairastuneen pelastus. Treenien väliin jäämisestä en jaksa stressata, jotenkin tuntuu, että pieni liikuntatauko tähän väliin tekee vaan ihan hyvää. Kunhan vaan treenitaukko ei veny liian pitkäksi. Näitä flunssia vaan tahtoo tulla ja mennä, ei jaksa stressata niistä, kunhan nyt saisin pidettyä muuten maltin matkassa, eikä tielleni tulisi mitään rasitusvammoja. Niistä toipuminen vie yleensä tavallista flunssaa enemmän aikaa.

Olen käyttänyt flunssapäivää hyväkseni myös alkuvuoden treenien yhteenvedon tekemiseen. Ihan kuin meillä olisi "Never say never" -blogin Tanjuzgan kanssa jokin telepaattinen yhteys, kun iltapäivällä, hyvän matkaa jo omaa yhteenvetoani tehtyäni, huomasin myös hänen kirjoittaneen tänään postauksessaan alkuvuoden treenimääristä ja juostuista kilometreistä. Minä en käytä heijaheijaa enkä muita nettipalveluita treenien kirjaamiseen, vaan kirjaan lenkit ylös paperiseen harjoituspäiväkirjaan. Siitä aina aika-ajoin siirrän harjoitukset tietokoneelle excel-muotoiseen harjoituspäiväkirjaan.


Harjoituspäiväkirjasta huomaa, missä vaiheessa jalat alkoivat temppuilemaan. Tähän saakka olen juossut tänä vuonna 474,3 km jakaantuen eri kuukausille seuraavasti:

  • Tammikuu 63,56 km
  • Helmikuu 84,21 km
  • Maaliskuu 123,3 km
  • Huhtikuu 10 km (!!)
  • Toukokuu 28,5 km
  • Kesäkuu 30,1 km
  • Heinäkuu 56,15 km
  • Elokuu 78,75 km

 Yhteensä kaikenlaista liikuntaa (poislukien työmatkakävelyt ja pyöräilyt ellei se samalla ole ollut kunnon treeni) on tänä vuonna kertynyt 169 tuntia 14 minuuttia. Tähän aikaan mahtuu treenit tatamilla, kuntosalilla, pyörän selässä ja muutamissa jumpissa. Myös erikseen tehdyt kävelylenkit on laskettu tähän määrään mukaan.Tämä aika jakaantuu eri kuukausille seuraavasti:

  • Tammikuu 25 h 24 min
  • Helmikuu 24 h 36 min
  • Maaliskuu 25 h 18 min
  • Huhtikuu 13 h 25 min
  • Toukokuu 26 h 42 min
  • Kesäkuu 15 h 7 min
  • Heinäkuu 14 h 5 min
  • Elokuu 24 h 37 min
Eniten treenejä on siis kertynyt toukokuulle, huhtikuu (jalkavammat) ja kesälomakuukaudet (hyi laiskimusta) ovat treenimääriltään huonoimmat. Pyöräilykilometrejä tälle vuodelle on kertynyt tähän mennessä 550.

Minusta tuntuu, että vaikka juoksukilometrit ovatkin tälle vuodelle suhteellisen vaatimattomat, on tästä tilanteesta ihan hyvä jatkaa eteenpäin. Ehkäpä näillä treenituntimäärillä pohjakunto on jo jonkinlainen.

4 kommenttia:

  1. Hauska sattuma :). Ja kyllä noilla määrillä hyvässä kunnossa varmasti olet ja pyöräilykilsoja kuitenkin juoksun lisäksi tosi paljon! Hyvä!

    VastaaPoista
  2. No hei hyvältä näyttää! Itsekin käytän juuri perinteisintä paperiversiota treenien ylöskirjaamiseen!:)

    VastaaPoista