tiistai 30. kesäkuuta 2015

Keskikesän kuntoilukuulumisia

Kesäkuu vetelee viimeisiään ja maratonista on kulunut kuukausi. Tämä kuukausi on mennyt juoksemisen suhteen paljolti palautellessa. Olen käynyt juoksemassa toki useitakin kertoja, mutta ilman mitään tavoitteita. Olen liikkunut myös muilla tavoilla kuin juosten. Olen kaivellut maantiepyöräni talven pölyjen alta, käynyt vähän ahkerammin kuntosalilla ja muutaman kerran myös irrotellut hikeä tatamilla. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus aloittaa juoksutreenit todenteolla uudelleen, tähtäimessä syksyn koitokset. Olen ajatellut juosta vielä toisen maratonin syksymmällä. En ole vielä tarkemmin päättänyt minkä, mutta vaihtoehtojahan löytyy vaikka millä mitalla. Jokin kotimainen tapahtuma kuitenkin tällä kertaa. Toisaalta mieli halajaisi HCM:lle, juostaanhan se pitkään aikaan viimeistä kertaa päättyen Olympiastadionille. Syksyllä Olympiastadionilla alkaa remontti. Mutta elokuu taitaa tulla vähän liian äkkiä, ehdinkö päästä takaisin kuntoon siihen mennessä?

Sunnuntaina tein ensimmäisen pidemmän juoksulenkin maratonin jälkeen. Hipsuttelin hissukseen vajaat 14 km ja jalat tuntuivat kyllä tosi hyviltä ja voimaa tuntui taas olevan. Lenkkeily olikin oikein mukavaa vaihteeksi lämpöisessä ja aurinkoisessa säässä. Kovin montaa kertaa tänä kesänä ei ole vielä ihan lyhyissä juoksuhousuissa lenkille voinut lähteä, mutta sunnuntaina oli jo tarpeeksi lämmintä. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin jopa hitusen liian lämmintä, kun näihin lämpimiin säihin ei ole vielä ollenkaan tottunut. Hiki kyllä irtosi kummasti, vaikka hissukseen meninkin. Ja ai että tätä luonnon kauneutta! Alla vähän tunnelmakuvia, joita olen lenkeilläni räpsinyt:




Jouduin myös käymään viime viikolla lenkkikenkäostoksilla. Vuoden verran palvelleet menopelini olivat pohjastaan jo melkein sileät. Mökkilenkeille vielä oivat, mutta sisäänajo uusille kengille on aloitettava nyt, jos mielii niillä syksymmällä jonkin kisan kirmata. Olen varmasti maininnutkin, että pääasiallisina pitkisten juoksukenkinä vannon Asicsen Trainereiden nimeen. Toisina kenkinä minulla on New Balancen neutraalit kiertolöysät kengät. Eli näitä kaksia kenkiä vuorottelen muuten paitsi niillä pitkiksillä. Niillä Trainerit toimivat mielestäni paremmin. Nyt olikin hyvä aika tehdä kenkäostoksia, kun kevään malleja myytiin alennuksella. Nämäkin kengät irtosivat nyt alle satasella. Väri ei ehkä ihan mieleinen ole, mutta näkeepähän muutkin, missä painelen menemään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti