perjantai 1. tammikuuta 2016

Urheilullista uutta vuotta 2016! Muistelmia menneestä, mietteitä tulevasta

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2016 kaikille!

Näin vuoden vaihtuessa on usein tapana summata mennyttä vuotta ja samalla suunnata ajatuksia uuteen vuoteen ja tehdä ehkä muutamia lupauksia uudelle vuodelle. Mennyt vuosi oli omalta osaltani tietenkin urheilullisesti merkittävä, juoksinhan ensimmäisen maratonini toukokuun lopussa Tukholmassa. Elämän yksi tähtihetki. Tarkempia tunnelmia täältä. Vuoteen mahtui myös epätavallisen monta ulkomaanmatkaa. Maaliskuussa oko perheen risteilyreissu Tukholmaan, huhtikuussa koulutusreissu Amsterdamiin, Tukholman maratonreissu ja kesälomamatka Sisiliaan. Mahtavia reissuja kaikki. Maratonin ja reissujen lisäksi mieleen on painunut viikkoja kestänyt sairastelu syksyllä.

Tarkempaa analyysia vuoden 2015 treeneistä en ole vielä ehtinyt tekemään ja koska kaikki on tallessa perinteisessä Juoksija-lehden välissä tulleessa harjoituspäiväkirjassa, voi olla, että tarkempi analyysi jää myös tekemättä. En käytä lähellekään kaikissa harjoituksissani (esim jooga tai kuntosali) ollenkaan sykemittaria/urheilukelloa, joten mistään nettipalvelusta kaikkia treenejä ei ole kätevästi saatavilla. Juoksukilometrejä olen ynnäillyt yhteen koko vuoden ja loppusaldoksi kertyi 1114.4 km. Luulen, että tämä on kaikkien aikojen juoksukilometriennätykseni! Hyvä minä! Joskus männävuosina olen kyllä talven aikana hiihtänyt suurinpiirtein tuollaisia lukemia, mutta tuskin koskaan juossut...

Vuodenvaihdetta juhlimme perheen kesken rauhallisesti. Söimme epäterveellisesti, mutta alkoholia ei tällä kertaa tullut otettua paria kuohuviinilasia enempää. Kävimme katsomassa lapsiperheille suunnattua ilotulitusta jo alkuillasta, joten puoliltaöin ei tarvinnut enää lähteä mihinkään. Vuosi vaihtui kohdallani naisten lehteä lukien, jo nukkumaanmenoa suunnitellen. Tällä kertaa sää ei ollut liian kylmä ilotulituksen aikaan, joten otin kameran jalustoineen mukaan. Alla muutamia räpsyjä:




Mitäs sitten tälle vuodelle?  Listailen alle muutamia tavoitteita tälle vuodelle. En halua puhua lupauksista, vaan tavoitteista, koska luultavasti elmällä on tapana taas järjestää jotakin odottamatonta myös tälle vuodelle, joihin en voi näin etukäteen varautua

1. Kaksi maratonia ja jokin muun matkan kisa: Luultavasti päädyn jälleen Tukholman maratonille kesäkuun alussa. Ilmoittautumista en ole vielä tehnyt, mutta luulen, että sinne tulee kuitenkin lähdettyä. Ajankohta on sopivasti kesän alussa pahimman siitepölykauden jälkeen. Toisena maratonina tulee olemaan Kaarinan syysmaraton, joka viime syksynä jäi väliin sairastumisen takia. Osallistuminen on lääkärintodistuksen turvin siirretty ensi syksylle. Sen lisäksi otan tavoitteekseni osallistua jollekin muulle matkalle tänä vuonna. Päätän myöhemmin, onko se 10km, puolikas vai jokin muu matka....

2. 1500km juoksua. En halua asettaa itselleni varsinaisesti mitään tulostavoitteita, joten jokin tällainen numeerinen tavoite on saatava mukaan.

3. En unohda voimaharjoittelua tai lihashuoltoa tänäkään vuonna. Mikäli lähtee vaan tavoittelemaan tiettyä kilometrimäärää juoksussa, lihashuolto ja voimaharjoittelu voi unohtua. Vai mikä olisi voimaharjoittelua oikeampi termi kuntosalilla käynnille... Lihashuolto pitää sisällään venyttelyn, joogan ja muun palauttelevan liikunnan sekä hieronnan.

4. Vauhtikestävyyden harjoittelu ja omalta mukavuusalueelta poistuminen. Tykkään tehdä mukavia treenejä, jotka tuntuvat mukavalta. Se ei välttämättä ole kehittävää. Tänä vuonna aion tehdä myös treenejä, jotka tuntuvat vähän pahalta. Poistun välillä omalta mukavuusalueelta.

5. -5kg. Kannan sitkeästi mukanai muutamaa ylikiloa. Eikä nyt puhuta mistään minun mielestäni ylikiloista, vaan ihan painoindeksin mukaankin olen hitusen pyylevä. Tänä vuonna hissukseen normaalipainon puolelle! Mihinkään tiukkoihin dieetteihin en usko, vaan nämä kilot pudotellaan hissukseen sillä, että vähän seuraillaan, mitä sinne suuhun laitetaan.

Katsotaan vuoden kuluttua, mitkä näistä tavoitteista saavutettiin, mitkä jäi toteutumatta ja mitä muuta elämällä oli minulle tarjottavana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti