torstai 26. tammikuuta 2017

Takana kolmen viikon mittainen uintiblokki

Kuten olen ennenkin kertonut, noudatan tällä hetkellä ammattilaisten laatimaa harjoitusohjelmaa triathlonharrastuksen puitteissa. Eipähän ainakaan mene tasapaksuksi puurtamiseksi. Tällä hetkellä vietän palauttavaa viikkoa, joka onkin mennyt taas totaaliseksi huilailuksi, kun lapsemme viime viikolla sairastama flunssa tms. tarttui myös minuun ja olen nyt pötkötellyt pari päivää peiton alla ja ollut poissa töistäkin. Toivottavasti tästä ei tule tapaa, että kaikki keventelyviikot sairastan.

Ensimmäisellä uintiviikolla uin neljä kertaa ja yhteensä 8900m, toisella viikolla uin viisi kertaa ja yhteensä  11 250m. Kolmannella viikolla ohjelmassa olisi ollut kuusi uintia, mutta perheellisenä ihmisenä en millään saanut aikatauluja sovitettua niin monelle uinnille ja toisekseen uinti alkoi myös jo painaa. Ehkä järkevämpi jättää yksi kerta tekemättä ja tehdä muut harjoitukset hyvin kuin väkisin vääntää kaikki harjoitukset puoliteholla, kun ohjelmassa sattuu niin lukemaan. Ohjelma ei siis ole minulle henkilökohtaisesti laadittu, joten oma soveltaminen on varmasti enemmänkin kuin toivottavaa. Oma taipaleeni on kuitenkin vielä niin lyhyt lajin parissa, että kestävyyttä näihin treenimääriin ei välttämättä vielä ole. Uin siis "vain" viisi kertaa viimekin viikolla, yhteensä 13 800m. Sunnuntain pitkässä uinnissa tein oman matkaennätyksen läpsyttelemällä allasta päästä päähän 4200 metriä. Laskeskelin, että tämä tarkoitti sitä, että kävin kääntymässä 25 metrisen altaan toisessa päädyssä 84 kertaa! Ei ihme, että volttikäännöskin alkaa pikkuhiljaa jotenkin sujua!

Näillä yhtä lajia painottavilla blokeilla on tarkoitus viedä tätä yhtä lajia askel ylöspäin. Muita kahta lajia ylläpidetään näillä viikoilla, joten pyörää ja juoksua oli ohjelmassa kaikilla näillä viikoilla vain kaksi harjoituskertaa. Tuntuu toimivan, sillä viime sunnuntain yli neljäkilometrinen treeni meni ihan helposti. Enpä olisi moista matkaa uskonut vielä syksyllä uivani!

Palauttelevan viikon treenit osoittavat toistaiseksi melkein nollaa. Jo tiistaina olo oli vähän kummallinen, mutta päätin kokeilla juosta kevyesti. No, tajusin melkein heti, että olo ei ole pelkästään väsynyt, vaan taustalla taitaa olla nyt muhiva pöpö ja jätin hölkän 3 kilometrin mittaiseksi. Hyvä niin, sillä keskiviikkona kurkku oli tosi kipeä ja lämmötkin hieman koholla (37.2) ja illalla jo laskisin olleeni ihan kuumeessa (37.9). Tänään olo on tuntunut jo huomattavasti paremmalta, mutta olen ollut vielä poissa töistä. Katsotaan, pääsenkö tällaisella pikaisella parin-kolmen päivän sairastelulla, vai jatkuuko tauti vielä pidempään...


Tämä Mäkelänrinteen maksema tuli siis vuoden kolmella ensimmäisellä viikolla hyvinkin tutuksi. Uutta ohjelmaa en ole saanut vielä, joten jää nähtäväksi, mitä valmentajat ovat meidän päämme menoksi suunnitelleet seuraaville viikoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti