Viimeaikojen kuulumisia kuvien muodossa

Karkki sen taisi blogissaan aloittaa ja ainakin Tanja on myös tarttunut tähän mukavaan tapaan raportoida omista kuulumisistaan esittelemällä kännykän 10 viimeisintä kuvaa. Itse en nyt ihan kymmentä järjestyksessään käytä, koska välissä on sellaisiakin, joista en oikein mitään kerrottavaa keksi. Kymmenen kuvaa joulukuulta kuitenkin. Blogissani on ollut kovin hiljaista viimeaikoina. Hiljaisuus on johtunut ihan siitä, että tämä joulunalusaika on ollut todella kiireistä. Töissä pitäisi maailma saada ennen vuoden vaihdetta valmiiksi, on työpaikan pikkujoulua, harrastusryhmien esityksiä, kuoron konsertteja, koulujen puurojuhlia jne. Eli päivät aamusta iltaan ovat olleet toimintaa täynnä. Urheilemaankin olen toki välissä ehtinyt, mutta blogin päivittämiseen ei oikein ole enää ollut energiaa.

Joulukuun alussa vietin viikonlopun Kuopiossa vanhoja opiskelukavereita tapaamassa. Mutta eihän reissu olisi reissu eikä mikään, elleivät mukana olisi myös lenkkarit. Kiertelin lauantaiaamuna pitkin Väinölänniemen ja Rönön rantoja. Nämä kuvat ovat Itkonniemeltä. Maisema oli Kuopiossakin hyvin synkkä ja lumeton.

Ensilumi on nähty täällä etelässäkin, mutta vain nähty. Pidemmäksi aikaa se ei ole maahan missään vaiheessa jäänyt. Kerran lenkilläni oli lumituisku ja maa valkoisena.

Pikkujouluissa oli näin kivannäköinen annos tarjolla. Annos oli myös maukas. Annoksella oli tietenkin jotkut hienommat nimet, mutta kanaa ja perunamuussia tässä lautasella on.

Meillä kuuluu usein iltaisin tasainen tömps
, tömps jostain päin kotia, kun lapset harjoittelevat voimisteluliikkeitä. Alla olavassa kuvassa tyttäreni harjoittelee yhden käden kärrynpyörää. Minäkin innostuin yhden kerran kokeilemaan käsilläseisontaa seinää vasten, kun olin juoksulenkilleni lähdössä.

Joulu se tulla jolkottaa kovaa vauhtia. Eilen kävin jouluostoksilla ja ruokakaupassa ja farmarin perä oli sen jälkeen tämän näköinen...

Alla työmatkalla bongatut hienot jouluvalot.

Kynttelikkö ja tonttu ovat ilmestyneet ikkunallemme.

Piparit leivoimme lasten kanssa viikko sitten. Pidän leipomisesta, joten piparit on tehty alusta saakka ihan itse. Tänä vuonna kokeilin hieman eri ohjetta kuin muina vuosina. Kotiväelle tuntuvat maistuvan. Tein nämä tällä kertaa vehnäjauhoista, joten itse en ole näitä päässyt maistelemaan.

Back in business!

Heippa kaikille pitkästä aikaa! Ilokseni voin todeta olevani takaisin terveiden kirjoissa! Aika monta viikkoa se vei, mutta kylläpä taas hetken muistaa arvostaa omaa terveyttään! Eikä haittaa yhtään, vaikka lenkillä sataa. Minä vaan nautin :) Märät lenkkarit ovat paremmat kuin lenkkarit naulassa.

Pitkän sairastelujakson aikana ehti lenkkeilyn sijasta tehdä tietenkin kaikkea muuta. Maata sohvalla, tehdä käsitöitä, leipoa, katsoa kaikki rästiin jääneet b-luokan ja ö-luokan sarjat ja tositv-ohjelmat. Kuten listasta voi päätellä, olo alkoi olla jo aika plösähtänyt! Mielelläni jo vaihdoin sohvan lenkkelyyn ulkoilmassa ja hikoiluun salilla.

Treenailun pariin olen palannut varovaisesti, ettei toipumisessa vaan tulisi mitään takapakkia. Nyt en riskeeraa enää mitään hötkyilyllä! Olen tehnyt juoksulenkkejä pelkästään fiilispohjalta kilometriaikoja, matkoja tai sykkeitä sen kummemmin seuraamatta. Kelloon olen kurkannut vasta lenkin jälkeen kotipihassa. Näin on ollut hyvä. Ensimmäisillä lenkeillä sairastelun jälkeen vaihdoin välillä suosiolla myös kävelyksi, jos yhtään alkoi missään tuntua. Viime viikonloppuna kävin myös uusimassa salikorttini ja pääsin lauantaina treenaamaan kuntasalillekin. Ja alkuviikon onkin ollut vähän yksi jos toinenkin lihas kipeänä... Mutta tämä on vaan positiivista kipua! Tauon siis huomaa kropassa heti, mutta ehkäpä se vanha kuntotaso myös ennen pitkää saavutetaan.

Maraton vaihtui lääkekuuriin

Huominen Kaarinan syysmaraton siirtyy osaltani ensi vuodelle. Hengitystieinfektioni ei ole ottanut talttuakseen, vaan eilen sain lääkäriltä lääkekuurin ja todistuksen, jolla osallistumisen voi siirtää ensi vuodelle. Kurjaa, mutta tällaista elämä on. Kunhan lääkekuuri loppuu, on aika miettiä, vieläkö tälle vuodelle suunnittelen johonkin muuhun juoksutapahtumaan osallistumista, vai siirtyvätkö ajatukset jo ensi keväälle. Eipä enempää tällä kertaa. Tsemppiä kaikille Kaarinaan meneville!

Nuuksiossa retkeilemässä ja flussan parantelua

Kaarinan syysmaratonille osallistuminen on vaakalaudalla! Tällä viikolla ylähengitysteihini on pesiytynyt pöpö ja hengittäminen on tuntunut hankalammalta kuin normaalisti. Astmaatikkona olen lisännyt lääkeannostusta annetun ohjeen mukaisesti, mutta ahdistava tunne ei ota talttuakseen. Olen antanut itselleni takarajaksi tiistain. Mikäli silloin olo ei tunnu täysin terveeltä, Kaarinan syysmaratonille en osallistu. Terveyden kanssa ei ole leikkimistä. Maraton on terveenäkin niin suuri rasitus, että puolikuntoisena en leikkiin ryhdy. Kisoja tulee jatkossakin.

Kuumetta ei ole ollut koko aikana ja hengenahdistusta ja käheää ääntä lukuunottamatta olo on tuntunut koko ajan terveeltä. Sen vuoksi uskalsin ehdottaa aamulla perheelle, että lähdetään retkeilemään Nuuksioon. Meille kaikille paikka oli ihan uusi. Retkeillyt olen lapsuudessa ja nuoruudessa omien vanhempieni kanssa päiväretkiä paljonkin, mutta Etelä-Suomen retkeilyalueet ovat jääneet vieraiksi. 

Nuuksioon suuntasimme tietenkin kaupan kautta, sillä retkellä täytyy olla makkaraa mukana! Termoskannullisen lämmintä kaakaota ja voileivät olin pakannut reppuun jo kotona. Sen jälkeen auton nokka kohti Espoota ja Haukkalampea.

Ensimmäisen shokin pohjoisemmilla luonnonsuojelu- tai retkeilyalueilla retkeillyt koki Haukkalammen parkkipaikalla. Autoja oli niin paljon, että paikkaa autolle sai etsimällä etsiä. Tässä vaiheessa maalaistytön oli tehtävä tietoinen asennemuutos, tämä reissu ei tulekaan olemaan sellainen, jolla nautitaan omassa rauhassa luonnonrauhasta ja hiljaisuudesta. Näin meidät sieluni silmin kulkevan jonossa pitkin polkuja. Onneksi totuus ei onneksi ihan sellainenkaan ollut. Alkumatkasta väkeä oli paljon, mutta suurin osa ihmisistä jäi läheisille nuoriopaikoille, joten pääsimme kulkemaan sinisen reitin (n. 4km) aika pitkälti omassa rauhassamme. Reitin kierrettyämme kävelimme vielä takaisin nuotiopaikalle syömään eväät ja paistamaan makkarat. Kallioilla oli paljon ihmisiä nauttimassa raikkaasta, aurinkoisesta syyspäivästä, mutta hyvin me joukkoon makkaroinemme mahduimme. Sopu sijaa antaa.

Haukkalammen ympäristössä kiertää kolme erimittaista rengasreittiä, jotka siis alkavat ja päättyvät samaan pisteeseen. Punainen reitti (2km), sininen reitti (4km) ja keltainen reitti (7km). Kiersimme siis reiteistä keskimmäisen, koska lapset olivat mukana ja heille tämä retki oli ensimmäinen hieman jo pidempi metsäretki. Ajattelimme, että 7km voisi olla heille hieman liian pitkä. Etenkin, kun lähdimme reissuun sen kummemmin maastoon tai nuotiopaikkoihin etukäteen tutustumatta. 7km vaatii lasten kanssa jo kunnollisen tauon jossain puolen välin kieppeillä. Ehkä seuraavalla kerralla. Sininen reitti piti sisällään alkumatkalla hiekkapolkua, jota pääsee kulkemaan myös liikuntarajoitteiset tai vaikkapa vanhemmat lastenrattaiden kanssa. Loppureitti oli metsäpolkua ja välillä reitti kulki kallioisemmallakin alueella. Lasten iloksi reitillä oli myös parit portaat ja pari pientä pätkää pitkospuita. Aika monipuolinen reitti. Tietenkin ajatuksissa jo kävi, että joskus tuonne voisi lähteä jonkun kaverin kanssa polkujuoksemaan!

Näiden kuvien myötä toivottelen kaikille hyvää huomenna alkavaa uutta viikkoa ja oikein mukavia syysretkiä teillekin!

Urheilullista luettavaa

Pidän lukemisesta. Viime vuosina lukeminen on kuitenkin rajoittunut pääasiassa aamun sanomalehteen, yhteen naistenlehteen ja Juoksija-lehteen. Tämän lisäksi luen tietenkin blogeja. Treeniblogeja, lifestyleblogeja, käsityöblogeja ja satunnaisella otannalla melkeinpä mitä vaan blogeja. Hyviä suosituksia kivoista blogeista otetaan edelleen vastaan.

Tänä syksynä olen lukenut myös pitkästä aikaa säännöllisemmin kirjoja. Ja nyt, kun olen hurahtanut pahemman kerran juoksemiseen ja muuhun treenaamiseen, olen löytänyt itseni entistä useammin kirjaston urheiluaiheisesta hyllyvälistä. Juoksuoppaiden ja erilaisten treeniopaskirjojen lisäksi olen ehtinyt lukemaan pituushyppääjä Ringa Roposta kertovan kirjan ja molemmat nyrkkeilijä Eva Wahlströmin kirjat. Suosittelen lämpimästi niitä kaikkia!

Molemmat naiset ovat kovia taistelijoita. Kummankaan tie huipulle ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan molempien urheilu-ura on ollut katkolla loukkaantumisten tai sairastumisien takia. Molemmat ovat silti tehneet lähes ihmeen ja nousseet vaikeuksien kautta omissa lajeissaan maailman huipulle. Evan ensimmäinen kirja "Homma hanskassa", keskittyy hänen lapsuuteensa ja amatöörinyrkkeilyn aikaan ja jälkimmäinen "Rajoilla" ammattilaisnyrkkeilyn aikakauteen. Periksiantamattomia sitkeitä naisia molemmat, idoliainesta kenelle vaan.

Lukulistallani ovat urheilijoiden elämänkerroista ainakin Andre Agassin ja Teemu Selänteen elämänkerrat.

Lukemisen lisäksi viimeistely ensi viikon Kaarinan maratonille on alkanut. Sunnuntaina juoksin viimeisen pitkiksen (20 km) ja eilen kävin hierojalla jalkahieronnassa. Kylläpä tuli tarpeeseen! Jalat olivat todella jumiset, vaikka en sitä itse ollut tajunnutkaan... Nämä jäljellä olevat 1,5 viikkoa keskityn enemmän fiilistelemään kuin rasittamaan enää itseäni pidemmillä tai vauhdikkaammilla lenkeillä. Nyt työ on tehty.

Tämän kauden toisen päätavoitteen toiseksi viimeinen pitkis ja polkujuoksua

On kulunut kuukausi siitä, kun edellinen postaus on kirjoitettu. Tähän väliin on mahtunut niin syysflunssaa kuin pientä juoksukyllästymistäkin, mutta onneksi myös mahtavia kokonaisia treeniviikkoja. Syksyinen luonto on lumoavan kaunis ja houkuttelee liikkumaan.

Kauden toinen päätavoite, Kaarinan syysmaraton, lähenee. Olen nyt siis lopullisen päätökseni tehnyt ja mikäli kaikki on kolmen viikon päästä kunnossa, starttaan tämän juoksukauden toiselle täyspitkälle maratonille 24.10. Kaarinassa. Hauska Tukholman massatapahtuman jälkeen kokeilla, miltä tuntuu juoksu pienessä tapahtumassa. Äkkiä ajatellen ajan pitäisi parantua ihan sillä, että Kaarinassa tuskin tarvitsee mutkitella väkijoukossa yli kilometriä liikaa. Tukholmassa siis mutkittelin matkalla sen verran, että oman gps:n mukaan juoksin yli 43km. Mutta kuten kaikki maratonilla olleet tietävät, asia ei tietenkään ole noin yksinkertainen. Massatapahtumassa yleisöstä ja muista juoksijoista saa myös valtavasti voimaa.

Sunnuntaina koitti syksyn projektin toiseksi viimeinen pitkä lenkki. Viimeisen pitkän juoksen tällä viikolla, sitten aloitan palauttelut kohti h-hetkeä. Sunnuntaina sää suosi. Aurinko paistoi ja oli vielä suhteellisen lämmintäkin. Matkaan starttasin yhdentoista aikoihin aamupäivällä. Alkumatkalle rekrytoin lapsukaisen polkupyörineen kirittäjäksi ja sovimme myös mieheni kanssa, että hän ajaa saman lenkin jossakin vaiheessa vastakkaiseen suuntaan, jotta voisimme matkalla moikata ja hän voi vähän kuulostella minulta, miten matka taittuu. Mukaan varasin muutaman geelin ja vettä juoksuvyön pikkupulloihin. Matka taittui mukavasti ja hipsuttelin hiljakseen 24 kilometrin lenkin. Useimmiten valitsen etenkin pitkiksille alla olevan kuvan kaltaisia hiljaisia pikkuteitä, mutta tällä kertaa taitoin koko matkan pyöräteitä pitkin. Maratonkin kun tulee kovalla alustalla.

Tämän viikon aloitin lepopäivällä, mutta tiistai olikin kahden treenin päivä, kun aamu alkoi joogalla ja päättyi Sporttaillaan-blogin Hannan järjestämään yhteislenkkiin pitkin Espoon polkuja. Juoksimme pienellä porukalla leppoisasti noin 10 kilometrin lenkin. Lenkillä kyllä huomasi, että polkujuoksu vaatii omanlaistaan "tekniikkaa". Etenkin alussa tuntui, että olen lentämässä nenälleni vähän jokatoisella askeleella. Mutta kyllä se siitä! Lenkki meni mukavasti ja kivaa oli! Kiitos Hanna!

Keskiviikkona spurttailin lyhyen, mutta hitusen vauhdikkaamman lenkin ja tänään torstaina onkin taas voinut pitää ansaitun lepopäivän. Perjantaille on luvassa myös vähän vauhdikkaampaa menoa, lauantaille kuntosali ja sunnuntaina juoksen viimeisen pitkiksen ennen syysmaratonia. Vähiin käy taas kehittävät treenit ennen kuin lähtöviiva kutsuu. Hui! Alkaa jo taas jännittää!

Matkalla maratonille vol2.

Elokuun kääntyessä syyskuuksi, myö sää vaihtui astetta syksyisemmäksi. Tälläkin viikolla ainakin minä olen onnistunut ajoittamaan lenkkini niin, että olen saanut juosta auringonpaisteessa, sateessa, pilvipoudassa ja muuten vaan iltahämärässä. Täytyy myöntää, että juoksun kannalta nyt eletään ehkä lempi-vuodenaikaani. Ilma on vielä suhteellisen lämmin, mutta ei liian kuuma kuitenkaan. Lisäksi usein ilma kostea, jolloin hengittäminen on jotenkin helpompaa.

Tällä viikolla olen ehtinyt juoksemaan neljä kertaa, kuntosalille ja joogaan kerran:

Maanantai: Tasavauhtinen lenkki 11km
Tiistai: Lepo
Keskiviikko: Jooga ja kevyt juoksulenkki 5km
Torstai: Lepo
Perjantai: Juoksulenkki 8km. Mäkisessä maastossa vähän rankempaa settiä, kiihdyttelyjä, pyrähdyksiä ylämäkeen.
Lauantai: Kuntosali (ylävartalotreeni)
Sunnuntai: Pitkä leppoisa lenkki 20,5km

Samalla tämä treeniviikko oli startti elämäni toiselle maratonmatkalle. Seuraavaan maratoniin on aikaa 8-9 viikkoa. Osallistun näillä näkymin Kaarinan syysmaratonille 24.10. Tarvitsin tähän syksyyn vielä toisen tavoitteen. Jotenkin tällä hetkellä puolimaratontavoitteet tai kympin kisat eivät houkuttele. Ehkä voisin osallistua niihin pelkästään treenimielessä, mutta ei ennätysmielessä. Koen olevani enemmän hitaasti syttyvä diesel, jolle pitemmät matkat sopivat paremmin. Saa kuitenkin nähdä, innostunko esim. Espoon rantamaratonin puolikkaalle juoksemaan. Se olisi hyvä vauhdikkaampi treeni kohti syksyn tavoitetta...

Varsinaista aikatavoitetta en ole tälle tulevalle toisellekaan maratonille vielä asettanut. Luulen, että taktiikkani tulee olemaan, että lähden juoksemaan omaa tavoiteaikaani ja juoksen sitä niin pitkälle kuin jaksan ja katson riittääkö se maaliin saakka vai hiljeneekö vauhti loppua kohti. Omaa ennätystä sitä kuitenkin on lähdettävä kokeilemaan.

Tämän päivän pitkikselle pinkaisin heti aamutuimaan. Seitsemän kilometrin jälkeen vatsassa alkoi väännellä ja koska olin kodin lähellä, kävin kotona vessa-asioilla. Sen jälkeen jatkoin juoksemista vielä 14,5 km, kierrellen lähinnä oman kodin lähettyvillä. Jostain syystä olin syönyt jotain lenkille huonosti sopivaa ja vatsassa oli inhottava tunne koko lenkin. Sisulla painoin suunnittelemani matkan kuitenkin menemään, mutta pysyttelin koko ajan maksimissaan 3-4 kilometrin päässä kotoa. Lenkin jälkeen olin tyytyväinen, että en antanut periksi ensimmäisten vaikeuksien ilmaannuttua, vaan jatkoin loppuun asti. Tätä se kuitenkin jossakin mielessä tulee olemaan maratonillakin, helpollahan siitä matkasta ei varmaan koskaan selviydy, matka on päänsisäistä kamppailua. Loppupäivän onkin ollut ihan mahtava olo, vaikka lihaksissa painaa sekä eilinen ylävartalotreeni, että tämän päivän pitkis.

Kuten tuossa alussa mainitsinkin, mielestäni nyt eletään sitä aikaa, mikä mielestäni on ihan parasta lenkkiaikaa. Muut juoksijat tuolta teiltä ovat kyllä vähentyneet kevääseen verrattuna huomattavasti. Näin tuntuu käyvän joka vuosi. Keväällä ihmisiä on välillä juoksemassa melkein ruuhkaksi asti suosituimmilla reiteillä, mutta kesän edetessä väki vaan vähenee ja vähenee. Talvella juoksee sitten enää murto-osa. Aika jännää. Luulisi, että on kamalaa alkoittaa juokseminen joka kevät siitä samasta alkupisteestä... No, jokainen tavallaan :)