Prahan maraton

Prahan maraton juostiin tänä vuonna sunnuntaina 5.5. Matkustimme juoksuporukan kanssa paikalle Finnairin aamukoneella edellisenä päivänä. Heti hotelliin majoittumisen jälkeen lähdimme kohti expoaluetta. Paikalle pääsimme hotellilta kätevästi ratikalla. Ratikka oli täynnä juoksijoita, joten eipä tarvinnut paljon itse alkaa arpomaan oikeaa pysäkkiä. Oikean pysäkin huomasi kanssamatkustajien levottomasta liikehdinnästä. Expoalue oli hallissa, joten tilaa riitti mukavasti. Missään kohdassa ei tarvinnut ainakaan lauantaina jonotella. Numerotiskejä oli järjestetty mukavasti, paidat ja yllätyksenä jaetut juoksutakit sai noutaa toiselta tiskiltä. Naisille ja miehille oli omat jononsa. Naisia oli ainakin numeroita ja paitoja noutamassa samaan aikaan silmiinpistävän vähän.

Lähtökohdat eivät taaskaan olleet ihan maratonin suhteen optimaaliset. Harjoittelu oli kyllä mennyt kivasti, kunto tuntui hyvältä ja olin saanut tehtyä sekä suunnittelemani pitkät lenkit, että ohjelman mukaiset reippaat lenkit. Koivun kukinta vaan tuli jälleen sotkemaan valmistautumista juuri kisaa edeltävällä viikolla täydellä volyymilla. Hoitavan astmalääkkeen lisäksi vedin avaavaa sen minkä uskalsin. Silti keuhkoissa oli ahdistava tunne. Päätin, että lähden juoksemaan sillä mentaliteetilla, että aika on kakkosprioriteetila, kunhan maaliin pääsen. Lauantaina heti Prahaan päästyäni astmaoireet alkoivat kuitenkin helpottaa - koivun siitepölyä siellä ei enää ollut. Alkoi tuntua lupaavammalta myös juoksun suhteen!

Lauantai-iltana kävimme kahdeksan hengen juoksuporukalla varsin laadukkaassa italialaisessa ravintolassa syömässä. Hintataso on Prahassa edelleen varsin edullinen. Koko porukan ruuat ja juomat maksoivat alle 100 euroa yhteensä.

Maratonaamu valkeni puolipilvisenä, mutta varsin viileänä. Kun kahdeksan maissa lähdimme hotellilta suunnistamaan kohti lähtöpaikkaa, lämmintä oli tuskin paljon paria astetta enempää. Itselläni oli juoksuvaatteiden päällä jätesäkki, toimi lämmikkeenä yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Toimii sekä sateella, että viileällä ilmalla. Juoksuvaatteiksi valitsin pitkät juoksutrikoot, pitkähihaisen juoksupaidan ja pannan.

Lähtöpaikalla vielä pakolliset bajamajajonotukset ja ei kun omaan lähtökarsinaan odottamaan lähtölaukauksen pamahtamista. Parilla juoksukaverilla oli sama karsina ja tavoiteajatkin samat, joten lähdimme juoksemaan yhdessä. Varoittelin kyllä jo etukäteen, että en välttämättä ole mukavaa seuraa joka hetki, jos sopiva angsti tulee päälle.

Ensin ensimmäinen kymppi, sitten toinen. Kulki kevyesti. Vähän joutui jopa toppuuttelemaan menoa, ettei vauhti ylly liian kovaksi ja noutaja tule samalla tavalla kuin Amsterdamissa syksyllä. Kahden kympin kohdalta alkoivat mielestäni tylsät pätkät, kun juostiin aina muutama kilometri eteenpäin ja käännös 180 astetta ja samaa suoraa takaisin. Näillä pätkillä ei ollut pahemmin sen kummemmin yleisöä kuin mitään nähtävääkään.

Vauhti alkoi pikkuhiljaa hiipua. Puolessa välissä olin vielä hyvässä 4.12 - 4.13 loppuaikaa lupailevassa vauhdissa, mutta vauhti tippui vaikka miten yritti. Juoksukaveri oli jäänyt matkasta ja toinen samassa porukassa hetken juossut kaveri paineli sen verran kovempaa, että en pysynyt kyydissä. 

Suurimmat vauhdin tiputukset olivat välillä 30-40km. Viimeiset kilometrit menivät taas paremmin ja tällä kertaa juoksuporukan kannustusryhmän tarjoamaa olutta en edes huomannut lähellä maalia, kun pinttelin ohi, minkä jaloistani siinä vaiheessa pääsin. Maalissa loppuajalla 4.23.56. Oma ennätys parani yli 6 min (vanha 4.30.33). Sietää olla ihan tyytyväinen. Parannettavaa siis vielä jää siihen, että jaksaa samalla vauhdilla loppuun saakka. Totaalikatastrofiin päättyneeseen syksyn Amsterdamin maratoniin aikaparannus melkein puoli tuntia. Itse koen, ettei alkuvauhti ollut liian kova. Ehkä pää vaatii vielä lisää treeniä, että pystyy painamaan samaa tahtia silloinkin, kun alkaa jo painaa. Palautuminen on lähtenyt nopeasti käyntiin. Jalat eivät ole olleet lähellekään niin pahassa juntturassa kuin syksyllä Amsterdamissa.

Maalissa sain kaulaani hienon mitalin ja hartoilleni avaruuspeiton. Alueelle, josta olisi saanut jotain pientä syötävää, en jaksanut kävellä, koska reitti hotellille kääntyi ennen sitä. Menin suoraan hotellille. Hotellilla olin hetken huonovointinen, mutta tuoremehu ja suolapähkinät helpottivat oloa nopeasti.

Plussat ja miinukset Prahan maratonilta

+ Toimiva numeroiden haku

+ Yllätyksenä jaettu juoksutakki

+ Hyvin ohjattu/merkattu reitti. Juoksija sai vain juosta, ei tarvinnut miettiä, minne reitti menee

+ Paljon kannustajia keskustassa

+ Hieno mitali

- Suhteellisen paljon epätasaista alustaa, mukulakiviä ja ratikkakiskoja

- Ne pätkät, missä juostiin ensin muutama kilometri yhteen suuntaan ja käännyttiin takaisin samaa reittiä

- Vaatimattomat tarjoilut maratonin jälkeen, maalissa sain käteeni vesipullon. Esim. tuoremehu heti maalissa, olisi ollut kiva. Nyt tarjoilut olivat niin kaukana, etten edes viitsinyt sinne saakka kävellä. Kuulopuheiden mukaan siellä oli tarjolla banaania ja limua.

Maratonin jälkeen vuorossa oli tietenkin asiaan kuuluvat kuohujuomat ja maratonillallinen hyvässä seurassa. Maanantai ja tiistai oli vielä aikaa nähtävyyksien katselua ja ostosten tekemistä varten. Prahan linnalle johtavat portaat, varsinkin alaspäin tultaessa, ovat nannaa maratonin juosseille jaloille. Prahan linnalta oli kuitenkin mahtavat näkymät yli Prahan kaupungin, joten nouseminen ja laskeutuminen todellakin kannatti.

Pyhän Vituksen katedraali oli näkemisen arvoinen sekin. Jonot ulkopuolella näyttivät pahalta, mutta jono liikkui loppujen lopuksi nopeasti, eikä jonossa tarvinnut kauaa seisoskella.

Turistimyymälästä löytyi käsin maalatut kahvikupit. Ihan pakko oli ostaa nämä kotiinviemisiksi.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Amsterdamin maraton 21.10.2018

Tämän alla olevan raportin olen kirjoittanut heti maratonin jälkeen lokakuussa 2018, mutta en halunnut julkaista sitä. Julkaisen sen nyt, kun pahin pettymys on ehtinyt laimeta yhdeksi juoksukokemukseksi.

Raportti maratonista, joka ei mennyt ihan niin kuin piti. Juoksin siis maratonin sunnuntaina Amsterdamissa. Valmistautuminen varmaan suht ok. Juoksua toki vähemmän alla kuin niille maratoneille lähtiessäni (alla 2 maratonia), kun pelkästään juoksin, eikä ollut vielä muita lajeja viikko-ohjelmassa.

Syksyllä tekeminen on ollut vähän väsynyttä, uintiajat ovat esimerkiksi paljon huonommat kuin keväällä ja usein kroppa on tosi jumisen oloinen. Syke on käyttäytynyt normaalisti, joten en ole ollut siinä mielessä huolissani. Ehkä uusi työ ja lähestulkoon lomaton vuosi ottaa myös oman osansa. No näillä eväillä maratonille.

Maratonviikkokaan ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Alkuviikon lepäsin ihan suunnitelmallisesti, keskiviikkona oli tarkoitus juosta pieni lenkki, mutta koska jääkaappimme muuttui pakastimeksi, lenkki vaihtuikin jääkaapin metsästykseksi. Tankkauksen hoidin kuitenkin omasta mielestäni mallikkaasti enkä repinyt stressiä juoksemattomuudestakaan, olivathan jalat olleet pitkin syksyä tosi jumissa, ehkä lepo vaan olisi hyväksi.

Lauantain, eli matkapäivän, osalta syömiset menivät ihan mönkään. Söin aamulla lentokentälle mennessäni purkin rahkaa kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä. Seuraavan kerran sain ruokaa suuhuni klo 14 iltapäivällä. Tässä välissä vain pari kuppia kahvia, ei mitään syötävää. Homma meni pipariksi, koska heti lennon jälkeen menimme maratonin expoalueelle, jossa olikin melkoiset jonot ja numeroiden hakeminen kesti paljon oletettua kauemmin. Expoalueelta olisi toki saanut syötävää - hot dogeja  ja ranskalaisia jne, sellaista, mikä ei ennen juoksua ainakaan minun vatsalleni sovi. Note to myself 1: eväät mukaan!

Itse juoksuun olin luonut taktiikan, että alan juosta kuuden minuutin kilometrejä ja yritän juosta niitä maaliin saakka tai jopa hieman kiristää loppua kohden. Laskennallisesti tämän olisi pitänyt olla sopiva vauhti, ei ollenkaan liian kovaa. No, jälkiviisana se oli liian kova vauhti. Vaikka juoksu ns. kunnon puolesta tuntui hyvältä, en ollut hengästynyt tms, jaloissa alkoi olla tuntemuksia jo neljän(?!?) kilometrin kohdalla. Tiesin, että päivästä tulee pitkä, mutta hyvän olon vuoksi jatkoin samaa tahtia. Minulla oli alkumatkan oma kertakäyttöinen puolen litran vesipullo mukana ja pystyin juoksemaan kaikkien ruuhkaisten juomapisteiden ohi. Juoma riitti ensimmäiset 10 km. Tässä kohtaa mietin vaihtoehtoja, heitänkö pullon roskikseen, vai pyydänkö, että se täytetään juottopisteellä. Heitin pullon roskiin ja päätin juosta mieluummin kädet vapaina. Tämä oli virhe, iso virhe! Juomapisteet olivat minulle liian pitkin välein (5-6 km) ja kun yhdeltä juomapisteeltä sain mukin, jossa oli vain pieni liru pohjalla, alkoi noutaja tulla. Note to myself 2: pelaa juomien kanssa varmanpäälle.

24 kilometrin kohdalla meidän juoksuporukan kannustusryhmä oli kannustamassa ja tarjoamassa salmiakkia. Olin vielä 4.20 jänisten peesissä, joten tässä vaiheessa näytti vielä ihan hyvältä, vaikka tavoittelemani 4.15 aika tuntui jo lipsahtaneen käsistä. Sain paljon  voimaa kannustuksesta. Kuitenkin, jo 28 km:n kohdalla oli pakko vaihtaa kävelyksi. Eli noutaja tuli lopulta aika nopeasti tuon jälkeen. Kieli tarttui kitalakeen kiinni ja jalat olivat siinä kunnossa, että yksikin pieni virheliike ja kramppi tulee ja pahasti.

30 kilometrin juomapisteellä pysähdyin ja join kunnolla. Olin varma, että keskeytän. Takaa tuli juoksuporukan kaveri, joka kertoi päättäväisesti vievänsä minut maaliin. Näille reissuille ei kuulemma tulla keskeyttämään. Juoksua ja kävelyä vuorotellen. Riipoi henkisesti kävellä, kun kaksi edellistä maratonia olen päässyt juoksemalla maaliin. Vähän lohdutti, että monta selkääkin tuli vastaan. 38 kilometrin kohdalla reitti ohitti hotellimme, ihan vähän houkutti lopettaa siihen ja mennä suoraan suihkuun. En saanut siihen lupaa :) Minua vietiin kohti maalia. Omat kannustusjoukot olivat 40 ja 41 kilometrin välissä oluttölkit kourassa kannustamassa. Tässä kohtaa kaikki valmentajat ja terveysalan ihmiset, lopettakaa lukeminen ja siirtykää tarinassa seuraavaan kappaleeseen... Sanoin, että tuntuu pahalta ja jalat on aivan krampissa. Minulle tarjottiin olutta ja totesin, että eipä tässä mitään hävittävääkään enää ole, joten anna tänne. Aah, kylmää olutta! Maistuipa hyvältä! Enkä edes koskaan, en ikinä, juo olutta. Nyt join hörpyn ja tulin sen voimalla maaliin.

Maaliviivalla asiaankuuluvat tuuletukset Amsterdamin olympiastadionilla. Tämä oli työvoitto ja tahtojen taistelu. Maraton näytti taas, että matka on pitkä ja näyrä täytyy olla. Mitään ei tule ilmaiseksi. Stadionin ulkopuolella jalat sitten kramppasivat. Linkutin noin kahden kilometrin matkan metrolle loppumatkan juosseen juoksukaverini kanssa. Metrossa iski todella huono olo. Seisoin ja nojasin tolppaan. Istumapaikkaakin tarjottiin, näytinkin ilmeisesti huonovointiselta. Vielä pieni kävely hotellille ja toipumaan. Maratonillan jalat olivat todella kipeät. Seuraavana päivänä tuntui jo hieman paremmalta.

Pettymyksestä ja nöyryytyksestä huolimatta haluan juosta lisää maratoneja. Tästä on kokemuksesta on otettava revanssi. Tämä meni tällä kertaa näin, liikaa ei kannata synkistellä. Sen opin, että maraton juostaan juoksupohjilla, eli vaikka treeniä kokonaisuutena kertyy paljon, maraton vaatii alle myös puolimaratonia pidempiä lenkkejä, jos kunnollista aikaa meinaa tavoitella. Note to myself 3: seuraavalle maratonille valmistautuessani juoksen myös yli 25 km pitkiä lenkkejä.

Vaikka moni asia meni mönkään, juoksusta löytyy myös positiivisia asoita:

- En saanut jalkoihin yhtään rakkulaa tai hiertymää.
- Energiasuunnitelma piti ja energiat pysyivät hyvin sisällä.
- Ei vatsaongelmia
- En keskeyttänyt

Luetaanko blogeja vielä?

Oma blogini on viettänyt hiljaiseloa lokakuulta saakka. On ollut kiireitä, mutta toisaalta olen miettinyt, luetaanko blogeja vielä? Vai onko tämä ihan vanhanaikainen juttu? Itselläni blogien lukeminen on huomattavasti vähäisempää kuin vielä muutama vuosi sitten. En tiedä johtuuko se enemmän minusta vai muuttuneesta maailmasta. Nykyään seuraan itse enemmän Instagramissa mielenkiintoisia ihmisiä. Erityisesti tykkään seurata ihmisten tarinoita (onko niille lyhyille videopätkille jokin virallisempi nimi?). Kuuntelen nykyään myös jonkin verran podcasteja ja katselen parin-kolmen ihmisen Youtube-kanavaa. Näitä kun on helppo työmatkoilla julkisissa katsella ja kuunnella. Hetken jo mietin, täytyisikö itsekin mieluummin tehdä blogia videomuodossa, mutta kukapa keski-ikäistä pulleaa äiti-ihmistä jaksaisi katsella. Ehkä parempi näin, säilyy jokin illuusio edes. Ja taitaapa videoiden tekeminen olla aika työlästäkin.

Viikko sitten näin mainoksen, jossa tarjottiin mahdollisuutta ottaa e-kirja -palvelu kuukaudeksi maksutta käyttöön. Kun olin jo ehtinyt tykästyä podcasteihin, lähinnä lenkkimusiikin korvikkeena, tartuin tarjoukseen ja otin palvelun kuukaudeksi kokeiluun. Olen myyty. Palvelussa voi siis sekä lukea kirjaa että kuunnella. Olen tähän mennessä pelkästään kuunnellut. Yhden kirjan olen ehtinyt kuunnella kokonaan ja toinen on menossa. Esimerkiksi viime viikonlopun pitkä lenkki kului rattoisasti Maria Veitolan lukiessa minulle omaa kirjaansa! Nyt menossa on työelämää ja johtamista käsittelevä kirja. Olen vielä ennakkoluuloinen sen suhteen, että tarttuisin kuunnellen esimerkiksi dekkariin, mutta ehkä sekin tyylilaji on kokeiltava ennen kuin ilmainen jakso loppuu. Ellen sitten jää palveluun lopullisesti kiinni ja jatka tilausta myös ilmaisen jakson päättymisen jälkeen.

Treenirintamalle kuuluu ihan hyvää. Olen omasta mielestäni löytänyt mukavasti balanssin tekemiseeni. Minulla on treeniryhmän valmentajan tekemä ohjelma. Se tuo järkevyyttä tekemiseen, kun sitä uskaltaa noudattaa. Tarkoitan lähinnä niin päin, että välissä on myös kevyempiä viikkoja niiden tosi kovien viikkojen lisäksi. Tähän astisella "urheilu-urallani" olen tehnyt asioita ehkä liian tasapaksusti. Viikosta toiseen sama määrä treeniä, ehkä kaikki vielä "semikovaa". Ei oikeasti kovaa tai oikeasti kunnolla peruskestävyyttä, eli kevyesti, vaan kaikki jotain siltä väliltä. Nyt sekä viikkojen välillä, että treenien välillä on ne kovat ja kevyet selkeästi erotettuina. Tokikaan en pysty tekemään niin paljon, kuin valmentaja on kovakuntoisimpia varten ohjelmaan merkannut. Työelämä ja perhe vaativat myös oman osansa ja niin saa ollakin, eihän tässä maailman kärkeen olla pyrkimässäkään.

Huomaan, että oma rajani menee arkipäivisin pääasiassa yhdessä treenissä. Kaksi treeniä arkipäivänä työn ja perheen lisäksi on mahdollista silloin tällöin, mutta ei koko ajan ja joka päivä. Tälllä metodilla tunnen jaksavani ja palautuvani. Ehdin tehdä vähän muutakin. Neuloa vaikka välillä sukkaa ja katsoa uutiset. Tälläkin tavalla saan kasaan vähintään 6-7 tuntia treeniä viikkooni. Parhaimmilla viikoilla on tullut yli 13 tuntia. Keskiarvo lienee jossain 9 tunnin paikkeilla. Koska työelämäkin on stressaavaa, haluan, että treenit eivät ole stressi ja pelkkää suorittamista. Treenien täytyy olla minulle voimavara, eikä yksi stressin aihe lisää.

Blogitauon aikana olen osallistunut kahteen tapahtumaan. Amsterdamin maratonille ja 24 tunnin hiihtoon Vierumäellä. Amsterdamin maratonista on raportti valmiina, en vain ole julkaissut sitä. Taidan muokata sen nyt julkaisukuntoon ja julkaista näin puoli vuotta jälkikäteen. Se tapahtumahan ei mennyt ihan suunnitelmieni mukaan.

Ensi kesän kisakalenteria en ole vielä lyönyt lukkoon. Ainoa varma on Prahan maraton 5.5.

Vanhassa vara parempi?

Minulla on aika paljon vuosikertatavaroita ja vaatteita. 20 vuotta täyttäneet sukset ja monot, ihanan pehmeiksi kuluneita kotihousuja ja 20 vuotta vanhat tuulihousut. Hiihtoasukin täyttää kohta saman kunnioitettavan iän. Ihan jokapäiväisissä, jopa töissä käyttämissäni, vaatteissa on sellaisia, jotka on ostettu 2000-luvun alussa. Vanhimmat farkutkin ovat niiltä ajoilta. Toki olen vuosien saatossa laittanut paljon tavaroita ja vaatteita kiertoonkin. Myynyt kirppareilla, laittanut Uffille ja rikkinäisiä ihan lumppukeräykseen. Myös pyörän pesussa on käytössä vanhoja T-paitoja.

Taustalla ei ole ollut sen kummempaa ideologiaa, on vaan tullut tavaksi, että en halua ostaa uutta, jos edellinenkin on vielä hyvä. Ihan vasta tässä viimeaikoina olen alkanut herätä, ettei tämä kuluttaminen muutenkaan ole kestävää ja järkevää, jos haluamme jättää seuraavillekin sukupolville elinkelpoisen ympäristön. Kaupassa joskus kysytään jollekin tuotteelle hintakattoa. Saatan vastata, että hinta ei nyt ole se ratkaisevin tekijä, koska aion käyttää tätä seuraavat 20 vuotta. Harmi, ettei hinta ole välttämättä sekään laadun tae. Lapseni saavat suhteellisen harvoin mitään vaatetta kenkiä lukuunottamatta uutena. Serkulta käytettynä saatuja vaatteita käytetään edelleenkin ihan mielellään. Kumpikaan ei koskaan ole nurissut siitä, että vaatteet ovat käytettyjä. Serkulta saatua vaatepussia tutkitaan tarkkaan ja hartaasti. Uuden vaatepussin saaminen on kuin joulu. Parhaiten säilyneet vaatteet kiertävät vielä meiltä eteenpäin pienemmälle serkulle. Parhaimmillaan siis lastenvaatteella on 4 käyttäjää. Kierrätystä parhaimmillaan.

Tämä triathlonharrastus sotii välillä pahastikin tätä "en osta kuin tarpeeseen" -ajatusta vastaan. Tarpeita kun tuntuisi olevan koko ajan. Kolme lajia vaatii kolmet varusteet. Lisäksi etenkin pöräily on aika pahastikin välinelaji. Suomen pitkä pimeä talvi vaatii omat varusteensa jne.

Koko ajatus tähän kirjoitukseen lähti siitä, että nämä 20 vuotta palvelleet tuulihousuni ovat nyt rikki. Saumasta tosin, mutta myös vuori alkaa olla puhki kulunut. Pelkkä sauman korjaus onnistusi, mutta vuorin korjaaminen on hankalampaa. Joutuukohan sitä menemään ulkoiluhousukauppaan?

Hiihtoasuni on ajalta, jolloin Future oli suomalainen urheiluvaatevalmistaja ja vaatteet laatukamaa. Lähes 20 vuotta ja etenkin henkselimalliset hiihtohousut ovat mielestäni edelleen vertaansa vailla. Edessä tuulta pitävä kangas, takana joustava ja hengittävä kangas. Lähes kainaloihin yltävät henkselimalliset housut ja selkä ei jää paljaaksi. Takin malli on jo vanhanikainen mallia pussi, mutta lukuisista pesukerroista huolimatta edelleen ehjä ja kuosinsa pitänyt. Useamman kerran olen etsinyt urheiluliikkeestä vuosien varrella jotain uutta vastaavaa hiihtoasua, mutta en ole löytänyt mieleistäni.

Hiihtosauvat jouduin viime talvena uusimaan, kun vanhoihin ei enää löytynyt sopivia remmejä. Kaupan 90-luvulla syntynyt myyjä ei kuulemma tällaista mallia ollut koskaan edes nähnyt...

Onhan nämä uudet hiilikuitusauvat hienot ja todella kevyet, mutta eivät ne yhtään vauhtia hiihtooni tuoneet, kun en mikään kilpahiihtäjä ole.

Kesälomalla urheilusta

Joroisten kisan jälkeen olen ottanut rennosti. Olen kokenut jonkinlaista post-race bluesia, eli kisan jälkeistä tyhjyyden tunnetta, eli eipä paljon ole kiinnostanutkaan mikään tavoitteeliseen treenaamiseen liittyvä. Kesäloma töistä on jo takana, mutta iltaisin olen tavannut kavereita, leiponut ja laittanut vähän työläämpää ruokaa, kuten kokeillut ensimmäistä kertaa tehdä itse sushia. Toki myös liikuntaa on tullut harrastettua, mutta vailla minkään sortin tavoitteita tai mittariin tuijottamista. Olen pyöräillyt työmatkaa, käynyt ihan pari pyörälenkkiäkin kevyesti pyörittämässä ja parina iltana kävimme mieheni kanssa kävelylenkillä, joskin toisesta kävelylenkistä alempana hieman lisää...

Viime lauantaina lähdimme siis mieheni kanssa pienelle iltakävelylle. Ja se päättyi Paula Vesalan "Tytöt ei soita kitaraa" -biisin sanoja mukaillen koiran kanssa kapakkaan, tai tässä tapauksessa paremminkin miehen kanssa terassille.  Ihanaa suunnittelemattomuutta, mitä ei normaalina viikonloppuna voi välttämättä tehdä, jos toipuu edellisistä treeneistä ja suunnittelee jo seuraavia. Yksien juomien jälkeen jatkettiin kiltisti kävelylenkkiä takaisin kotiin.

Tällä viikolla sen sijaan huomaan, että lepo ja löysäily alkaa tehdä tehtäväänsä ja olen jo hieman alkanut suunnitella, miten treenit tästä jatkuvat. Seuraavaksi suunnaksi otetaan Amsterdamin maraton lokakuussa. Ensimmäinen juoksulenkki tätä tavoitetta silmälläpitäen on jo tehty ja juoksuohjelma etsitty ja tulostettu netistä talteen. Tästä se taas lähtee. Pikkuhiljaa.

Puolimatka Joroinen 2018

Vantaan sprintille valmistautumista häiritsi juuri kisaviikolla iskenyt flunssa. Joroisiin valmistautuminen meni muuten mallikkaasti,  mutta valmistautumista varjosti olkapäälle istahtanut uintipeikko. Viimeistelyuinnit avovedessä olivat menneet totaalisen penkin alle. Sain ahdistuskohtauksia avovedessä, uin siksakkia ja vauhtikin tuntui olevan kateissa. Hain rauhaa uintiin vielä viikkoa ennen kisaa uimahallista. Onneksi Vuosaaren uimahalli oli auki heinäkuussakin, että pääsin halliin uimaan ja hakemaan kateissa ollutta virettä. Tietenkään uintipeikon olemassaoloa ei yhtään hälventänyt se, että uimaan täytyisi kisassa lähteä lämpimän veden vuoksi ilman märkäpukua. En ole harjoitellut avovedessä uintia ilman märkäpukua ollenkaan kisaa edeltänyttä iltaa lukuunottamatta.Vielä perjantai-iltanakin viimeistelyuintia tehdessäni sydän alkoi pamppailla heti veteen päästyäni ja paniikki alkoi hiipiä. Olin itkun partaalla ja totaalisen paniikissa. Mietin viimeiseen saakka, että kuntosarja ja märkäpuku, vai SM-sarja ja ilman märkäpukua. Päätös syntyi vasta kisainfon jälkeen perjantaina. Kisainfossa suositeltiin ilman märkäpukua uimista, ettei lämpöhalvaus iske. 

Osallistuimme kisainfoon jo perjantai-iltana ja hoidimme kisaan vahvistamisenkin samalla alta pois. Kisainfon jälkeen lähdimme viemään pyöriä T1:lle Valvatukselle. Testasimme hiukan pyöriä, ettei kuljetuksen aikana ole tapahtunut mitään vaurioita. Pyörät parkkiin ja tutkimme vaihtoalueen, mistä mennään veteen, mistä uidaan ja mistä noustaan vedestä. Pariin otteeseen kuljin ajatuksen kanssa reitin vaihtoalueelta pyörätelineille, että osaisin kisassa juosta suoraan oikeaan väliin. Valvatus näytti ilta-auringossa parastaan. Aurinko laski kauniisti.

Matkalla Valvatukselta majapaikkaan Saimaan rannalle, tien yli meni hirvi vasoineen. Jäivät vielä pienen matkan päähän ihmettelemään, että mitäs liikennettä täällä tiellä tähän aikaan on.

Uni tuli kisaa edeltävänä yönä huonosti. Muutaman hullun hetken sain nukuttua. Senkin ajan näin unta avovesiuinnista. Pyöräosuudelle tai juoksuosuudelle en yön aikana missään vaiheessa ehtinyt. Minä vaan uin. Kisa-aamu valkeni sateisena. Menimme hyvissä ajoin kisapaikalle, mutta loppujen lopuksi odotteluaika jäikin kisakeskuksessa aika lyhyeksi, kun pian jo kuulutettiin, että lähtöä on aikaistettu puolella tunnilla kasvavan ukkosriskin vuoksi. Siispä hyppy bussiin, joka vei Valvatukselle.

Paniikki ei ollut enää yhtä paha aamulla kuin illalla ja yöllä. Valvatuskin näytti onneksi tyyneltä. Aallot tästä vielä olisivatkin puuttuneet. Lopullinen paniikki kaikkosi verkkauinnilla. Matkaan lähteminen alkoikin tuntua ihan mukavalta ajatukselta. Sain vielä purettua kisajännitystä seurakavereiden kanssa. Ajattelin uivani ainakin alun seurakaverin peesissä, mutta menetin tämän peesin heti alussa. Minun reittini taisi viedä vähän keskemmältä rataa kuin olin alunperin suunnitellut. Aloitin uinnin tosi rauhassa, ettei vaan paniikki tule ja pilaa kaikkea. Hoin mielessäni erilaisia hokemia, esim. "rau-ha, rau-ha, rau-ha, kurkkaa poi-ju" ja rytmitin käsivetoja noilla hokemilla. Yritin siis pitää ajatukset pelkästään uinnissa enkä antanut ajatustakaan millekään muulle. Yritin pitää myös mielessä pitkän vedon, veteen tarttumisen ja loppuvedon. Huomasin aika heti, että uintihan kulkee. Otin tarkoituksella herrasmiesmäisen lähestymistavan, enkä uinut sumppuihin, mieluummin otin pari vetoa rintaa ja oman väylän. En halunnut riskeerata mitään. Saarten takana minulla oli hetken peesipaikka kahden miehen välissä, mutta luovuin siitä, kun tuntui, että pääsisin itse hiukan kovempaa. Lähdin uimaan porukan hänniltä, joten ohituskaistalla sai olla uintiosuuden aikana paljon.

Lopulta uinti tuntui jopa jäävän vähän kesken ja maali häämötti jo edessä. Olin kuulevinani, että aika on jotain 42 ja risat. Olin tyytyväinen, uinti oli nopeampi kuin viime kesän märkäpuku-uinti Turussa! Yes! Uintiaika virallisten tulosten mukaan 42.45.

Vaihdossa olin yhtä hidas kuin aina ennenkin. Halusin vähän kuivata ja putsata jalkoja ennen kuin vedin sukat ja pyöräilykengät jalkoihini. Vaihtoharjoittelusta huolimatta menin vaihdossa ensin väärästä välistä hakemaan pyörää. Onneksi olin niin hännillä, että pääsin pyörätelineen ali omalle paikalleni.

Pyörän selässä hain hetken omaa rytmiä ja porukkaa rynni ohi. Pidin pään kylmänä ja menin omaa vauhtiani. Yritin bongailla seurakavereita. Ensimmäisen kierroksen loppupuolella pyörästäni putosivat ketjut. Hetken aikaa meni sählätessä, ennen kuin sain ketjun paikalleen. Muutama pyöräilijä painoi tässä rytäkässä ohi, mutta kohta ajoin uudelleen heidän ohitseen. No hätä, tähän ei menetetty ainakaan yhtään siljoitusta. Eka kierros oli lopulta nopeasti ohi ja oli kiva huomata, että paikallisia oli tullut pyöräreitin varrellekin kannustamaan.

Toisen kierroksen alkupuolella alkoi sataa vettä, ei mitään pientä määrää, vaan ihan kunnolla. Alkoi vähän pelottaa. Yritin olla ajattelematta tien mahdollista liukkautta ja keskityin polkemiseen. Energian ja juoman ottaminen rytmittivät kivasti pyöräosuutta. Harmi, että mulla ei oikein laskupää toimi suorituksen aikana. Tarkoitus oli ottaa geeli 20 minuutin välein, mutta se oli niin hankalaa laskea, että helpotin tehtävää niin, että otan geelin puolen tunnin välein. Aina 07 ja 37. Toisella kiekalla yritin myös näyttää peukkua kaikille kannustajille ja huutaa kiitokset huoltoporukoille. Reppanat kastuivat sateessa meidän höpöjen takia. Minulla ei ollut omista ajoistani tällä hetkellä mitään käsitystä. Yritin laskea, että monelta oli lähtö ja paljonko kello on nyt, mutta laajalla matikallakin se oli liian vaativa tehtävä. Päätin olla stressaamatta kellosta. On mitä on. Tulosten mukaan pyöräaika 3.00.19. Parannusta viime vuoden Turkuun 12 minuuttia.

Juoksuvaihdossa kengät nopeasti vaihtoon, kypärä kassiin ja lasit pois. Vedin lippalakin päähän, etteivät silmät olisi täynnä vettä. Juoksun alussa oli hiukan ongelmia. Ensin tuntui kramppaavan jalasta polven seutuvilta, sen jälkeen akillesjänteen vierestä. Tiesin kokemuksesta, että parin kilometrin jälkeen helpottaa, joten annoin vain mennä. Ekalla kierroksella jopa hieman himmasin tahtia, että jaksaisin hyvällä rytmillä loppuun saakka. Kiinnitin huomiota siihen, että katson kaukaisuuteen, enkä jalkoihini, juoksuasento parani tällä konstilla huomaamatta. Yritin myös hymyillä, jos se vaikka auttaisi väsymykseen. Toinen kierros meni parhaiten, ei tietoa krampeista, joskin juoksureitti alkoi olla melkoista mutavelliä. Sade onneksi hieman hellitti 3. juoksukierroksella. Väsymys alkoi jo hieman painaa enemmän, mutta ei huolta huomisesta, juoksu tuntui silti ihan hyvältä. Viimeisellä kierroksella hengityksen ja olon suhteen myös kaikki oli kunnossa, mutta krampit palasivat. Nyt kramppasi jalkapohjasta! Auts. Teki kipeää, mutta pysähtyä en uskaltanut. Annoin vain mennä, vaikka vauhti kyllä laski näistä krampeista johtuen melko paljon edellisistä kierroksista. Otin juoksun aikana kaiken kaikkiaan varmaan 2 kokonaista geeliä. Neljä geelipakettia tuhrasin, mutta otin niistä vain pienet hömpsyt ja heitin roskikseen. Otin myös joka kierroksella hieman suolaa kramppien vuoksi ja tietenkin vettä. Viimeisellä kierroksella myös colaa.

Maalialueelle saapuessani höristelin korviani. Kuuluttaja kuulutti nimeäni ja hehkutti, että on nippanappa meneekö alle kuuden tunnin. TÄH?!? Alle kuuden tunnin. Voiko pitää paikkansa? Varalta kiihdytin sen minkä pystyin, mutta ihan en ehtinyt. Loppuaika 6.00.05. Juoksuaika 2.09.27. Maalissa olin taas sen verran kaikkensa antaneena, että tavoilleni uskollisena ensiapuporukka tuli kyselemään, että tarvitsenko apua. Sanoin pärjääväni kyllä. Koko illan olin kyllä enemmän ja vähemmän sekaisin kuin seinäkello, ainakin aivotoiminnan osalta.

Kisan jälkeen olin superonnellinen, päällimmäisenä huojennus hyvin menneestä uintiosuudesta. Pyörä parani viime vuodesta12 minuuttia, juoksu 3 minuuttia ja uinti 30s. Kaikkiaan aika parani 19 min 40 s. Loppu tuli nopeammista vaihdoista, kun ei ollut märkkärin riisumista tällä kertaa ja vessassaankaan ei tarvinnut matkalla mennä. Toki aikojen vertailu on vähän hölmöä. Jokaisessa kisassa on eri sää, reittien pituudet vaihtelee, reittiprofiilit ovat erilaisia jne.

Ja kyllä nämä pidemmät matkat ovat enempi minun juttuni kuin sprintit!

Viimeisessä kuvassa kotisohvalla väsyneenä mutta onnellisena.

Tehdyt vai tekemättä jääneet treenit?

Kesän pääkisa, Joroinen, lähestyy kovaa vauhtia. Aina, ihan aina, ennen kisaa alan panikoida. Joka kerralla tuntuu, että valmistautuminen on ollut huonoa. Mietin niitä treenejä, mitkä ovat jääneet syystä tai toisesta tekemättä. Olin sairaana kesäkuussa, oli jalkavammaa talvella, lasten kanssa oltiin alkukesästä viikonloppureissussa ja Bulgarian reissunkin takia jäi avaintreenejä tekemättä.

Harvemmin muistan, että tulin lähteneeksi lenkille talvipakkasessa:

Lähdin treenaamaan jouluna tapaninpäivänä:

Kello herätti vähintään pari kertaa viikossa koko talven kukonlaulun aikaan, jotta ehdin aamutreeneihin:

Organisoin ja järjestelin. Kuljetin aamulla pyörän junassa monta kertaa, jotta voin iltapäivällä lähteä suoraan töistä pyörälenkille:

Hiihdin ja juoksin myös pääsiäisenä:

Krapulan sijasta juoksin myös juhannuksena:

Vaikka lähdinkin kisaan valmistautumisen suhteen "huonoon aikaan" lomamatkalle, juoksin sielläkin kuusi lenkkiä:

Olen ajanut Helsingin sisäiset matkat yhden käden sormilla laskettavia poikkeuksia lukuunottamatta kaupunkipyörällä. Pelkästään näistä on kertynyt pyöräilyä yli 300 kilometriä tämän kevään ja kesän aikana. Ei nyt treeniä, mutta hyvää palauttavaa höntsää ja raitista ilmaa vähintään:

Haluan uskoa, että nämä valinnat kantavat ensi viikonloppuna Joroisilla, vaikka tietenkin elämässä on ollut muutakin ja aina välillä jokin avaintreeni on jäänyt tekemättä. En tiedä johtuuko tämä kisojen alla tuleva panikoituminen huonosta valmistautumisesta jotenkin siitä, että koen olevani enemmän treenaaja kuin kisaaja. Nautin suunnattomasti treenaamisesta, eivätkä kisat ole ollenkaan pääasia, vaikka monta kertaa maaliviivalla onkin herkistytty, kun on tullut ylitettyä itsensä.

Vantaan kisassa alkukesästä ärsyynnyin kaksiosaiseen kisa-asuun, koska se tahtoi vähän rullaantua ylöspäin ja vatsa ja selkä jäi välillä paljaaksi. Kun ei ihan mallinmitoissa ole, niin tunne on, että makkara paistaa paljaana. Sen vuoksi tilasin itselleni yksiosaisen hihallisen kisa-asun. Sain vielä näin loppukaudesta hyvään alehintaan. Nyt enää jännitän, nouseeko Valvatuksen veden lämpötila yli 22 asteen, jolloin märkäpuvun käyttö on kielletty. Silloin myös hihallinen kisa-asu on uintiosuudella kielletty. Mikäli tämä on kielletty, en voi tätä tietenkään käyttää. Joroisille lähtee siis kaksi kisa-asua matkaan. Testilenkin perusteella ainakin pyöräosuus tulisi tässä asussa taittumaan mukavasti, vaikka pehvan säämiskä onkin kovin ohut.

Instagramissa (@triathlonmirja) esittelinkin hienon niskani. Unohdin rasvata niskan keskiviikon avovesiuinnille ja näin mahtavan hiertymän sain niskaani! Ehkäpä taas seuraavalla kerralla muistan...

Huomiselle on luvassa näillä näkymin uintia ja pieni juoksu. Sen jälkeen alkaa kisaviikko ja kisaviikon kevennykset.