Candy on the Run -blogin Karoliina heitti ilmoille kysymyksen, miltä meidän muiden bloggaajien arki näyttää, postauksessaan "A day in a life". Päätinpä minäkin ottaa härkää sarvista ja kertoa omasta päivästäni. Oma päiväni ei kyllä kuvaa arkeani vaan viikonloppuani ja kerron millainen päiväni eilinen lauantaipäivä oli.
7:45 Ei enää nukuta. Totean, että ihan sama vaikka nousta ylös ja laittaa perheelle aamupalaa. Kahvinkeitin porisemaan, puurokattila hellalle ja Hesari postilaatikosta. Näin se lauantaipäivä lähtee mukavasti liikkeelle.
8:30 Tiskikoneen tyhjennystä ja täyttämistä. Pyykkikone päälle.
09:00 Lauantaina on aikaa myös vapaaehtoishommille. Otan tehtäväkseni selvittää erilaisia rahankeräystapoja jälkikasvun luokkaretkirahaston kartuttamiseksi. Lähetän muille vanhemmille viestiä edellisessä kokouksessa sovituista asioista ja heitän ilmoille ehdotukseni, miten rahaa voitaisiin kerätä.
11:00 Pari tuntia on mennyt siivillä. Päätetään lähteä tässä vaiheessa päivää ruokaostoksille. Ennen sitä on kuitenkin syytä haukata jotain. Etsitään jääkaapista kaikki loppuviikon tähteet ja lämmitellään niistä kaikille syötävää. Minun lautasellani on perunasoselaatikkoa.
11:30 Pyykit koneesta kuivumaan ja kauppaan. Kaupassa on näin lauantaina tietenkin myös muutama muu ruokaostosten tekijä. Selvitään kuitenkin hengissä kauppareissustakin. Vertaillaan samalla myös jälkikasvun luistimien ja muiden jääkiekkovarusteiden hintoja. Alkaa hirvittää hinnat...
12:30 Kaupasta kotiin. Ruokaostokset jääkaappiin ja kahvinkeitin porisemaan. Kahvin kanssa nautiskelen vähän suklaaherkkua.
13:30 Lähdetään isännän kanssa kuntosalille.
13:50 - 15:00 Salilla
15:15 Lapset matkaan ja lisää urheilukauppoja kiertämään jääkiekkovarusteiden perässä. Sataset vilisevät kassalla, mutta nyt on hankittuna kypärät, kaulasuojat ja luistimet. Onneksi ainakin nämä pienimmät saavat muut pelivarusteet ilmeisesti seuralta lainaan, ainakaan muita varusteita ei pyydetty alkuvaiheessa hankkimaan. Itselleni ostin pari paria juoksusukkia ja muutaman tarjouksessa olleen proteiinipatukan maisteltavaksi.
17:00 Urheilukauppakierrokselta kotiin. Toisten keskittyessä päivällisen valmistamiseen, otan imurin käteeni ja imuroin. Lisää pyykkejä koneeseen ja pyyhkäisen myös pahimmat pölypallerot tasoilta.
18:00 Ruoka. Lihapullia ja perunoita, lisänä tietysti salaattia.
18:30 Tiskit koneeseen ja pyykit kuivumaan.
18:45 Maajussille morsian. Hetki rentoutumista torstai-iltana tulleen jakson seurassa. Ihan yksin.
19:45 Sauna päälle ja lenkkivermeet niskaan. Käyn saunaa odotellessani hölkyttelemässä pienen lenkin.
20:30 Saunaan
21:00 Jälkikasvulle iltapalaa
21:20 Television töllötystä, mm Uutisvuoto
22:30 Vähän iltapalaa ja sänkyyn lukemaan lehteä.
23:00 Nukkumatti saapui.
Siinäpä minun lauantaipäiväni. Tänään sunnuntaina meno ei ole ollut yhtä hektistä. Aamupäivällä kävin hölköttelemässä 16 kilometrin lenkin. Muuten olen vain lataillut akkuja seuraavaa arkiviikkoa varten.
Ajatuksia kuntoilusta, kunnon kohottamisesta ja matkasta kohti ensimmäistä täysmatkan triathlonia kesällä 2019.
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
tiistai 2. syyskuuta 2014
Statistiikkaa tältä vuodelta
Syysflunssa. Se iski eilen. Ehdin sitä jo vähän aavistellakin, että sellainen saattaisi olla tulollaan, sen verran ympärilläni on viime aikoina ollut pärskiviä ihmisiä. Tuntuu, että joka toinen on juuri syysflunssasta toipumassa tai siihen sairastumassa. Olen viettänyt tämän päivän lähinnä peiton alla lämmintä teetä hörppien ja television hömppäohjelmia katsellen. Onneksi nykyään on yleareenat ja ruudut olemassa, joista voi kuukaudenkin takaisia katselematta jääneitä ohjelmia katsella. Sairastuneen pelastus. Treenien väliin jäämisestä en jaksa stressata, jotenkin tuntuu, että pieni liikuntatauko tähän väliin tekee vaan ihan hyvää. Kunhan vaan treenitaukko ei veny liian pitkäksi. Näitä flunssia vaan tahtoo tulla ja mennä, ei jaksa stressata niistä, kunhan nyt saisin pidettyä muuten maltin matkassa, eikä tielleni tulisi mitään rasitusvammoja. Niistä toipuminen vie yleensä tavallista flunssaa enemmän aikaa.
Olen käyttänyt flunssapäivää hyväkseni myös alkuvuoden treenien yhteenvedon tekemiseen. Ihan kuin meillä olisi "Never say never" -blogin Tanjuzgan kanssa jokin telepaattinen yhteys, kun iltapäivällä, hyvän matkaa jo omaa yhteenvetoani tehtyäni, huomasin myös hänen kirjoittaneen tänään postauksessaan alkuvuoden treenimääristä ja juostuista kilometreistä. Minä en käytä heijaheijaa enkä muita nettipalveluita treenien kirjaamiseen, vaan kirjaan lenkit ylös paperiseen harjoituspäiväkirjaan. Siitä aina aika-ajoin siirrän harjoitukset tietokoneelle excel-muotoiseen harjoituspäiväkirjaan.
Harjoituspäiväkirjasta huomaa, missä vaiheessa jalat alkoivat temppuilemaan. Tähän saakka olen juossut tänä vuonna 474,3 km jakaantuen eri kuukausille seuraavasti:
Yhteensä kaikenlaista liikuntaa (poislukien työmatkakävelyt ja pyöräilyt ellei se samalla ole ollut kunnon treeni) on tänä vuonna kertynyt 169 tuntia 14 minuuttia. Tähän aikaan mahtuu treenit tatamilla, kuntosalilla, pyörän selässä ja muutamissa jumpissa. Myös erikseen tehdyt kävelylenkit on laskettu tähän määrään mukaan.Tämä aika jakaantuu eri kuukausille seuraavasti:
Minusta tuntuu, että vaikka juoksukilometrit ovatkin tälle vuodelle suhteellisen vaatimattomat, on tästä tilanteesta ihan hyvä jatkaa eteenpäin. Ehkäpä näillä treenituntimäärillä pohjakunto on jo jonkinlainen.

- Tammikuu 63,56 km
- Helmikuu 84,21 km
- Maaliskuu 123,3 km
- Huhtikuu 10 km (!!)
- Toukokuu 28,5 km
- Kesäkuu 30,1 km
- Heinäkuu 56,15 km
- Elokuu 78,75 km
Yhteensä kaikenlaista liikuntaa (poislukien työmatkakävelyt ja pyöräilyt ellei se samalla ole ollut kunnon treeni) on tänä vuonna kertynyt 169 tuntia 14 minuuttia. Tähän aikaan mahtuu treenit tatamilla, kuntosalilla, pyörän selässä ja muutamissa jumpissa. Myös erikseen tehdyt kävelylenkit on laskettu tähän määrään mukaan.Tämä aika jakaantuu eri kuukausille seuraavasti:
- Tammikuu 25 h 24 min
- Helmikuu 24 h 36 min
- Maaliskuu 25 h 18 min
- Huhtikuu 13 h 25 min
- Toukokuu 26 h 42 min
- Kesäkuu 15 h 7 min
- Heinäkuu 14 h 5 min
- Elokuu 24 h 37 min
Minusta tuntuu, että vaikka juoksukilometrit ovatkin tälle vuodelle suhteellisen vaatimattomat, on tästä tilanteesta ihan hyvä jatkaa eteenpäin. Ehkäpä näillä treenituntimäärillä pohjakunto on jo jonkinlainen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)