Prahan maraton

Prahan maraton juostiin tänä vuonna sunnuntaina 5.5. Matkustimme juoksuporukan kanssa paikalle Finnairin aamukoneella edellisenä päivänä. Heti hotelliin majoittumisen jälkeen lähdimme kohti expoaluetta. Paikalle pääsimme hotellilta kätevästi ratikalla. Ratikka oli täynnä juoksijoita, joten eipä tarvinnut paljon itse alkaa arpomaan oikeaa pysäkkiä. Oikean pysäkin huomasi kanssamatkustajien levottomasta liikehdinnästä. Expoalue oli hallissa, joten tilaa riitti mukavasti. Missään kohdassa ei tarvinnut ainakaan lauantaina jonotella. Numerotiskejä oli järjestetty mukavasti, paidat ja yllätyksenä jaetut juoksutakit sai noutaa toiselta tiskiltä. Naisille ja miehille oli omat jononsa. Naisia oli ainakin numeroita ja paitoja noutamassa samaan aikaan silmiinpistävän vähän.

Lähtökohdat eivät taaskaan olleet ihan maratonin suhteen optimaaliset. Harjoittelu oli kyllä mennyt kivasti, kunto tuntui hyvältä ja olin saanut tehtyä sekä suunnittelemani pitkät lenkit, että ohjelman mukaiset reippaat lenkit. Koivun kukinta vaan tuli jälleen sotkemaan valmistautumista juuri kisaa edeltävällä viikolla täydellä volyymilla. Hoitavan astmalääkkeen lisäksi vedin avaavaa sen minkä uskalsin. Silti keuhkoissa oli ahdistava tunne. Päätin, että lähden juoksemaan sillä mentaliteetilla, että aika on kakkosprioriteetila, kunhan maaliin pääsen. Lauantaina heti Prahaan päästyäni astmaoireet alkoivat kuitenkin helpottaa - koivun siitepölyä siellä ei enää ollut. Alkoi tuntua lupaavammalta myös juoksun suhteen!

Lauantai-iltana kävimme kahdeksan hengen juoksuporukalla varsin laadukkaassa italialaisessa ravintolassa syömässä. Hintataso on Prahassa edelleen varsin edullinen. Koko porukan ruuat ja juomat maksoivat alle 100 euroa yhteensä.

Maratonaamu valkeni puolipilvisenä, mutta varsin viileänä. Kun kahdeksan maissa lähdimme hotellilta suunnistamaan kohti lähtöpaikkaa, lämmintä oli tuskin paljon paria astetta enempää. Itselläni oli juoksuvaatteiden päällä jätesäkki, toimi lämmikkeenä yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Toimii sekä sateella, että viileällä ilmalla. Juoksuvaatteiksi valitsin pitkät juoksutrikoot, pitkähihaisen juoksupaidan ja pannan.

Lähtöpaikalla vielä pakolliset bajamajajonotukset ja ei kun omaan lähtökarsinaan odottamaan lähtölaukauksen pamahtamista. Parilla juoksukaverilla oli sama karsina ja tavoiteajatkin samat, joten lähdimme juoksemaan yhdessä. Varoittelin kyllä jo etukäteen, että en välttämättä ole mukavaa seuraa joka hetki, jos sopiva angsti tulee päälle.

Ensin ensimmäinen kymppi, sitten toinen. Kulki kevyesti. Vähän joutui jopa toppuuttelemaan menoa, ettei vauhti ylly liian kovaksi ja noutaja tule samalla tavalla kuin Amsterdamissa syksyllä. Kahden kympin kohdalta alkoivat mielestäni tylsät pätkät, kun juostiin aina muutama kilometri eteenpäin ja käännös 180 astetta ja samaa suoraa takaisin. Näillä pätkillä ei ollut pahemmin sen kummemmin yleisöä kuin mitään nähtävääkään.

Vauhti alkoi pikkuhiljaa hiipua. Puolessa välissä olin vielä hyvässä 4.12 - 4.13 loppuaikaa lupailevassa vauhdissa, mutta vauhti tippui vaikka miten yritti. Juoksukaveri oli jäänyt matkasta ja toinen samassa porukassa hetken juossut kaveri paineli sen verran kovempaa, että en pysynyt kyydissä. 

Suurimmat vauhdin tiputukset olivat välillä 30-40km. Viimeiset kilometrit menivät taas paremmin ja tällä kertaa juoksuporukan kannustusryhmän tarjoamaa olutta en edes huomannut lähellä maalia, kun pinttelin ohi, minkä jaloistani siinä vaiheessa pääsin. Maalissa loppuajalla 4.23.56. Oma ennätys parani yli 6 min (vanha 4.30.33). Sietää olla ihan tyytyväinen. Parannettavaa siis vielä jää siihen, että jaksaa samalla vauhdilla loppuun saakka. Totaalikatastrofiin päättyneeseen syksyn Amsterdamin maratoniin aikaparannus melkein puoli tuntia. Itse koen, ettei alkuvauhti ollut liian kova. Ehkä pää vaatii vielä lisää treeniä, että pystyy painamaan samaa tahtia silloinkin, kun alkaa jo painaa. Palautuminen on lähtenyt nopeasti käyntiin. Jalat eivät ole olleet lähellekään niin pahassa juntturassa kuin syksyllä Amsterdamissa.

Maalissa sain kaulaani hienon mitalin ja hartoilleni avaruuspeiton. Alueelle, josta olisi saanut jotain pientä syötävää, en jaksanut kävellä, koska reitti hotellille kääntyi ennen sitä. Menin suoraan hotellille. Hotellilla olin hetken huonovointinen, mutta tuoremehu ja suolapähkinät helpottivat oloa nopeasti.

Plussat ja miinukset Prahan maratonilta

+ Toimiva numeroiden haku

+ Yllätyksenä jaettu juoksutakki

+ Hyvin ohjattu/merkattu reitti. Juoksija sai vain juosta, ei tarvinnut miettiä, minne reitti menee

+ Paljon kannustajia keskustassa

+ Hieno mitali

- Suhteellisen paljon epätasaista alustaa, mukulakiviä ja ratikkakiskoja

- Ne pätkät, missä juostiin ensin muutama kilometri yhteen suuntaan ja käännyttiin takaisin samaa reittiä

- Vaatimattomat tarjoilut maratonin jälkeen, maalissa sain käteeni vesipullon. Esim. tuoremehu heti maalissa, olisi ollut kiva. Nyt tarjoilut olivat niin kaukana, etten edes viitsinyt sinne saakka kävellä. Kuulopuheiden mukaan siellä oli tarjolla banaania ja limua.

Maratonin jälkeen vuorossa oli tietenkin asiaan kuuluvat kuohujuomat ja maratonillallinen hyvässä seurassa. Maanantai ja tiistai oli vielä aikaa nähtävyyksien katselua ja ostosten tekemistä varten. Prahan linnalle johtavat portaat, varsinkin alaspäin tultaessa, ovat nannaa maratonin juosseille jaloille. Prahan linnalta oli kuitenkin mahtavat näkymät yli Prahan kaupungin, joten nouseminen ja laskeutuminen todellakin kannatti.

Pyhän Vituksen katedraali oli näkemisen arvoinen sekin. Jonot ulkopuolella näyttivät pahalta, mutta jono liikkui loppujen lopuksi nopeasti, eikä jonossa tarvinnut kauaa seisoskella.

Turistimyymälästä löytyi käsin maalatut kahvikupit. Ihan pakko oli ostaa nämä kotiinviemisiksi.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Amsterdamin maraton 21.10.2018

Tämän alla olevan raportin olen kirjoittanut heti maratonin jälkeen lokakuussa 2018, mutta en halunnut julkaista sitä. Julkaisen sen nyt, kun pahin pettymys on ehtinyt laimeta yhdeksi juoksukokemukseksi.

Raportti maratonista, joka ei mennyt ihan niin kuin piti. Juoksin siis maratonin sunnuntaina Amsterdamissa. Valmistautuminen varmaan suht ok. Juoksua toki vähemmän alla kuin niille maratoneille lähtiessäni (alla 2 maratonia), kun pelkästään juoksin, eikä ollut vielä muita lajeja viikko-ohjelmassa.

Syksyllä tekeminen on ollut vähän väsynyttä, uintiajat ovat esimerkiksi paljon huonommat kuin keväällä ja usein kroppa on tosi jumisen oloinen. Syke on käyttäytynyt normaalisti, joten en ole ollut siinä mielessä huolissani. Ehkä uusi työ ja lähestulkoon lomaton vuosi ottaa myös oman osansa. No näillä eväillä maratonille.

Maratonviikkokaan ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Alkuviikon lepäsin ihan suunnitelmallisesti, keskiviikkona oli tarkoitus juosta pieni lenkki, mutta koska jääkaappimme muuttui pakastimeksi, lenkki vaihtuikin jääkaapin metsästykseksi. Tankkauksen hoidin kuitenkin omasta mielestäni mallikkaasti enkä repinyt stressiä juoksemattomuudestakaan, olivathan jalat olleet pitkin syksyä tosi jumissa, ehkä lepo vaan olisi hyväksi.

Lauantain, eli matkapäivän, osalta syömiset menivät ihan mönkään. Söin aamulla lentokentälle mennessäni purkin rahkaa kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä. Seuraavan kerran sain ruokaa suuhuni klo 14 iltapäivällä. Tässä välissä vain pari kuppia kahvia, ei mitään syötävää. Homma meni pipariksi, koska heti lennon jälkeen menimme maratonin expoalueelle, jossa olikin melkoiset jonot ja numeroiden hakeminen kesti paljon oletettua kauemmin. Expoalueelta olisi toki saanut syötävää - hot dogeja  ja ranskalaisia jne, sellaista, mikä ei ennen juoksua ainakaan minun vatsalleni sovi. Note to myself 1: eväät mukaan!

Itse juoksuun olin luonut taktiikan, että alan juosta kuuden minuutin kilometrejä ja yritän juosta niitä maaliin saakka tai jopa hieman kiristää loppua kohden. Laskennallisesti tämän olisi pitänyt olla sopiva vauhti, ei ollenkaan liian kovaa. No, jälkiviisana se oli liian kova vauhti. Vaikka juoksu ns. kunnon puolesta tuntui hyvältä, en ollut hengästynyt tms, jaloissa alkoi olla tuntemuksia jo neljän(?!?) kilometrin kohdalla. Tiesin, että päivästä tulee pitkä, mutta hyvän olon vuoksi jatkoin samaa tahtia. Minulla oli alkumatkan oma kertakäyttöinen puolen litran vesipullo mukana ja pystyin juoksemaan kaikkien ruuhkaisten juomapisteiden ohi. Juoma riitti ensimmäiset 10 km. Tässä kohtaa mietin vaihtoehtoja, heitänkö pullon roskikseen, vai pyydänkö, että se täytetään juottopisteellä. Heitin pullon roskiin ja päätin juosta mieluummin kädet vapaina. Tämä oli virhe, iso virhe! Juomapisteet olivat minulle liian pitkin välein (5-6 km) ja kun yhdeltä juomapisteeltä sain mukin, jossa oli vain pieni liru pohjalla, alkoi noutaja tulla. Note to myself 2: pelaa juomien kanssa varmanpäälle.

24 kilometrin kohdalla meidän juoksuporukan kannustusryhmä oli kannustamassa ja tarjoamassa salmiakkia. Olin vielä 4.20 jänisten peesissä, joten tässä vaiheessa näytti vielä ihan hyvältä, vaikka tavoittelemani 4.15 aika tuntui jo lipsahtaneen käsistä. Sain paljon  voimaa kannustuksesta. Kuitenkin, jo 28 km:n kohdalla oli pakko vaihtaa kävelyksi. Eli noutaja tuli lopulta aika nopeasti tuon jälkeen. Kieli tarttui kitalakeen kiinni ja jalat olivat siinä kunnossa, että yksikin pieni virheliike ja kramppi tulee ja pahasti.

30 kilometrin juomapisteellä pysähdyin ja join kunnolla. Olin varma, että keskeytän. Takaa tuli juoksuporukan kaveri, joka kertoi päättäväisesti vievänsä minut maaliin. Näille reissuille ei kuulemma tulla keskeyttämään. Juoksua ja kävelyä vuorotellen. Riipoi henkisesti kävellä, kun kaksi edellistä maratonia olen päässyt juoksemalla maaliin. Vähän lohdutti, että monta selkääkin tuli vastaan. 38 kilometrin kohdalla reitti ohitti hotellimme, ihan vähän houkutti lopettaa siihen ja mennä suoraan suihkuun. En saanut siihen lupaa :) Minua vietiin kohti maalia. Omat kannustusjoukot olivat 40 ja 41 kilometrin välissä oluttölkit kourassa kannustamassa. Tässä kohtaa kaikki valmentajat ja terveysalan ihmiset, lopettakaa lukeminen ja siirtykää tarinassa seuraavaan kappaleeseen... Sanoin, että tuntuu pahalta ja jalat on aivan krampissa. Minulle tarjottiin olutta ja totesin, että eipä tässä mitään hävittävääkään enää ole, joten anna tänne. Aah, kylmää olutta! Maistuipa hyvältä! Enkä edes koskaan, en ikinä, juo olutta. Nyt join hörpyn ja tulin sen voimalla maaliin.

Maaliviivalla asiaankuuluvat tuuletukset Amsterdamin olympiastadionilla. Tämä oli työvoitto ja tahtojen taistelu. Maraton näytti taas, että matka on pitkä ja näyrä täytyy olla. Mitään ei tule ilmaiseksi. Stadionin ulkopuolella jalat sitten kramppasivat. Linkutin noin kahden kilometrin matkan metrolle loppumatkan juosseen juoksukaverini kanssa. Metrossa iski todella huono olo. Seisoin ja nojasin tolppaan. Istumapaikkaakin tarjottiin, näytinkin ilmeisesti huonovointiselta. Vielä pieni kävely hotellille ja toipumaan. Maratonillan jalat olivat todella kipeät. Seuraavana päivänä tuntui jo hieman paremmalta.

Pettymyksestä ja nöyryytyksestä huolimatta haluan juosta lisää maratoneja. Tästä on kokemuksesta on otettava revanssi. Tämä meni tällä kertaa näin, liikaa ei kannata synkistellä. Sen opin, että maraton juostaan juoksupohjilla, eli vaikka treeniä kokonaisuutena kertyy paljon, maraton vaatii alle myös puolimaratonia pidempiä lenkkejä, jos kunnollista aikaa meinaa tavoitella. Note to myself 3: seuraavalle maratonille valmistautuessani juoksen myös yli 25 km pitkiä lenkkejä.

Vaikka moni asia meni mönkään, juoksusta löytyy myös positiivisia asoita:

- En saanut jalkoihin yhtään rakkulaa tai hiertymää.
- Energiasuunnitelma piti ja energiat pysyivät hyvin sisällä.
- Ei vatsaongelmia
- En keskeyttänyt

Luetaanko blogeja vielä?

Oma blogini on viettänyt hiljaiseloa lokakuulta saakka. On ollut kiireitä, mutta toisaalta olen miettinyt, luetaanko blogeja vielä? Vai onko tämä ihan vanhanaikainen juttu? Itselläni blogien lukeminen on huomattavasti vähäisempää kuin vielä muutama vuosi sitten. En tiedä johtuuko se enemmän minusta vai muuttuneesta maailmasta. Nykyään seuraan itse enemmän Instagramissa mielenkiintoisia ihmisiä. Erityisesti tykkään seurata ihmisten tarinoita (onko niille lyhyille videopätkille jokin virallisempi nimi?). Kuuntelen nykyään myös jonkin verran podcasteja ja katselen parin-kolmen ihmisen Youtube-kanavaa. Näitä kun on helppo työmatkoilla julkisissa katsella ja kuunnella. Hetken jo mietin, täytyisikö itsekin mieluummin tehdä blogia videomuodossa, mutta kukapa keski-ikäistä pulleaa äiti-ihmistä jaksaisi katsella. Ehkä parempi näin, säilyy jokin illuusio edes. Ja taitaapa videoiden tekeminen olla aika työlästäkin.

Viikko sitten näin mainoksen, jossa tarjottiin mahdollisuutta ottaa e-kirja -palvelu kuukaudeksi maksutta käyttöön. Kun olin jo ehtinyt tykästyä podcasteihin, lähinnä lenkkimusiikin korvikkeena, tartuin tarjoukseen ja otin palvelun kuukaudeksi kokeiluun. Olen myyty. Palvelussa voi siis sekä lukea kirjaa että kuunnella. Olen tähän mennessä pelkästään kuunnellut. Yhden kirjan olen ehtinyt kuunnella kokonaan ja toinen on menossa. Esimerkiksi viime viikonlopun pitkä lenkki kului rattoisasti Maria Veitolan lukiessa minulle omaa kirjaansa! Nyt menossa on työelämää ja johtamista käsittelevä kirja. Olen vielä ennakkoluuloinen sen suhteen, että tarttuisin kuunnellen esimerkiksi dekkariin, mutta ehkä sekin tyylilaji on kokeiltava ennen kuin ilmainen jakso loppuu. Ellen sitten jää palveluun lopullisesti kiinni ja jatka tilausta myös ilmaisen jakson päättymisen jälkeen.

Treenirintamalle kuuluu ihan hyvää. Olen omasta mielestäni löytänyt mukavasti balanssin tekemiseeni. Minulla on treeniryhmän valmentajan tekemä ohjelma. Se tuo järkevyyttä tekemiseen, kun sitä uskaltaa noudattaa. Tarkoitan lähinnä niin päin, että välissä on myös kevyempiä viikkoja niiden tosi kovien viikkojen lisäksi. Tähän astisella "urheilu-urallani" olen tehnyt asioita ehkä liian tasapaksusti. Viikosta toiseen sama määrä treeniä, ehkä kaikki vielä "semikovaa". Ei oikeasti kovaa tai oikeasti kunnolla peruskestävyyttä, eli kevyesti, vaan kaikki jotain siltä väliltä. Nyt sekä viikkojen välillä, että treenien välillä on ne kovat ja kevyet selkeästi erotettuina. Tokikaan en pysty tekemään niin paljon, kuin valmentaja on kovakuntoisimpia varten ohjelmaan merkannut. Työelämä ja perhe vaativat myös oman osansa ja niin saa ollakin, eihän tässä maailman kärkeen olla pyrkimässäkään.

Huomaan, että oma rajani menee arkipäivisin pääasiassa yhdessä treenissä. Kaksi treeniä arkipäivänä työn ja perheen lisäksi on mahdollista silloin tällöin, mutta ei koko ajan ja joka päivä. Tälllä metodilla tunnen jaksavani ja palautuvani. Ehdin tehdä vähän muutakin. Neuloa vaikka välillä sukkaa ja katsoa uutiset. Tälläkin tavalla saan kasaan vähintään 6-7 tuntia treeniä viikkooni. Parhaimmilla viikoilla on tullut yli 13 tuntia. Keskiarvo lienee jossain 9 tunnin paikkeilla. Koska työelämäkin on stressaavaa, haluan, että treenit eivät ole stressi ja pelkkää suorittamista. Treenien täytyy olla minulle voimavara, eikä yksi stressin aihe lisää.

Blogitauon aikana olen osallistunut kahteen tapahtumaan. Amsterdamin maratonille ja 24 tunnin hiihtoon Vierumäellä. Amsterdamin maratonista on raportti valmiina, en vain ole julkaissut sitä. Taidan muokata sen nyt julkaisukuntoon ja julkaista näin puoli vuotta jälkikäteen. Se tapahtumahan ei mennyt ihan suunnitelmieni mukaan.

Ensi kesän kisakalenteria en ole vielä lyönyt lukkoon. Ainoa varma on Prahan maraton 5.5.