perjantai 31. heinäkuuta 2015

Kyllä maalla on mukavaa!

Olen asunut lapsuuteni maalla. 20 kilometrin päässä kaikesta sivistyksestä. Lähimpään kauppaan oli 14 km ja lähimmille katuvaloillekin 7 km. En haaveile hevosista ja omasta maatilasta, sen verran romanttiset kuvitelmat maalaiselämästä ovat lapsuusvuosinani karisseet. Ei ympärivuotinen elämä maalla välttämättä ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Omalla rauhalla, isolla pihapiirillä, jäven rannalla ja kauniilla maisemilla on myös oma kääntöpuolensa, niin kuin kaupunkielämälläkin on. Pitkä, pimeä talviaika on maalla tosiaankin pitkä, pimeä talvikausi, kun ne katuvalotkin ovat siellä seitsemän kilometrin päässä. Lumityöt pitivät mielen virkeänä ja lenkeille lähdettiin talviaikaan pukeutuneina heijastimiin ja otsalamppuun. Kuulostaa romanttiselta, mutta ei se sitä enää kymmenennen lenkin jälkeen ole. Koulumatka oli alakouluaikaan yli viisi kilometriä ja myöhemmin melkein 20 kilometriä, joten koulupäivistä tuli väkisin etenkin yläaste- ja lukioaikoina pitkiä. Pienessä kyläkoulussa ei ollut liikuntasalia, joten talvisin meillä oli joko luistelua tai hiihtoa. Lento- tai koripalloa, muista sisäliikuntalajeista puhumattakaan, kokeilin ansimmäistä kertaa vasta yläasteella. Ehkäpä sen vuoksi minusta ei tullut joukkuelajien harrastajaa, vaan olen enemmän yksilölajien harrastaja. Olenkin päättänyt, että loppuelämän asun sellaisessa paikassa, missä on katuvalot ja asfalttitiet. Saa nähdä, vielä voi mieli matkalla muuttua ja niin saakin muuttua. Nyt olen tätä mieltä, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä myöhemmin tuo tullessaan.

Negatiivissävytteisestä alusta huolimatta olen nauttinut ison osan lomastani maaseudulla vailla isompia mukavuuksia pienessä kesämökissä. Ja olen nauttinut! Kesällä pääsee maallakin lenkille ilman otsalamppua, teitä ei tarvitse aurata ja maisemat ovat huikeat. Olen osan ajasta mökkeillyt myös lasten kanssa yksin ainoana aikuisena ja olen huomannut, miten perusasioiden hoitamiseen menee enemmän aikaa kuin kaupungissa. Tiskejä ei ladatakaan astianpesukoneeseen, vaan tiskaaminenkin on suunnitelmallinen juttu - ensin on kannettava puut liiteristä ja lämmitettävä tiskivesi padassa. Saunominen on tietysti myös samanmoinen puuha, kun saunan lisäksi on varmistettava, että siinä padassa on lämpöistä vettä. Siitä huolimatta olen nauttinut! Ja nämä perusasiat ovat olleet niitä päivän kohokohtia. Emme ole tämän kesän viileiden ja sateisten säidenkään häiritä mökkeilyämme. Onneksi juuri yhtenäkään päivänä ei ole satanut koko päivää. 

Lomaviikkoihin on mahtunut paljon sukulointia ja vanhojen ystävien tapaamista, marjojen poimimista ja säilöntää talven varalle, lenkkeilyä, lettukestejä, mattopyykkiä, lapasten neulontaa ja paljon leppoisaa oleilua. Mustikkametsässä on venytelty takareisiä oikein kunnolla, kun tuolla pohjoisempana kaikki mustikat eivät olleet vielä kypsiä. Helpompaa oli valikoida kypsät yksilöt käsin, joten sankot täyttyivät hitaammin kuin poimurilla poimittaessa. Metsämansikoiden makuunkin olemme päässeet, niitä olemme napsineet suihimme suoraan mökkipihasta.






Kuten jo mainitsinkin, mökkielämään on mahtunut myös lenkkeilyä. Alkuviikosta tein vajaan viiden kilometrin lenkin niin, että vauhti kasvoi jokaisella kilometrillä niin, että viimeisen kilometrin juoksin sen minkä kintuista pääsin. Viimeinen kilometri oli kokonaisuudessaan loivaa nousua, joten vauhtia en saanut painumaan alle viiden minuutin kilmetrivauhtiin, vaan jäin vauhtiin 5:19. Se oli siinä maastossa parasta, mihin sinä päivänä pystyin. Hyvä treeni silti. Minulla oli vielä oma pieni kirittäjä mukana polkupyörällä, joten lenkki sujui leppoisasti. Viimeisille kilometreille kyllä varoittelin, että en pysty enää itse puhumaan, mutta sinä voit lörpötellä minulle, kuulen kyllä, vaikka en pysty vastaamaan läähätyksen keskeltä.

Autoreissulla olin bongannut noin kymmenen kilometrin päässä mökiltämme uuden kesäkioskin. Tänään aamulla päätin, että teen pitkiksen tuolle kioskille. Kioski mainostaa omatekoista maalaisjäätelöä, joten ajattelin, että kesän kunniaksi voin tehdä pitkiksen, jolla käyn puolessa välissä lenkkiä nautiskelemassa jäätelön. Juoksin siis aamupäivällä kioskille 10,5 km, söin maalaisjäätelön ja nautin hetkisen maisemista ja palasin takaisin. Lenkille tuli siis pituutta vähän reilut 21 km. Hyvä pitkis! Välillä kyllä maantien laidassa juokseminen oli aika tylsää, mutta leikittelin ajatuksella, että olen juoksemassa maratonin valkoista viivaa pitkin. Tämä ajatus sai taas jalan nousemaan vähän rivakampaa tahtia ja sai myös hymyn huulille. Tällä lenkillä vauhdilla ei ollut mitään väliä, arvelen sen painuneen noin 7:30 min/km vauhtiin. Pääasia, että sain tehtyä yli 20 km pitkän lenkin, jos vielä syksymmällä maratonille meinaan. 




Sateisina hetkinä olen vetänyt mökillä lämpöiset sukat jalkaan, nostanut jalat sohvalle ja neulonut lapsille talvea varten lapasia televisiota katsellen. Luvallinen löhöily on lomalla myös oikein tervetullutta ja mukavaa akkujen lataamista!



lauantai 11. heinäkuuta 2015

Pikajuna pohjoiseen

Pikajuna pohjoiseen, vie mua sinne uudelleen, 
mistä kerran maailmaan, mä lähdin siipiäni koittamaan.
Niin turhaan muualta mä onneani hain,
nyt sinne meen, mistä sen sain.

Tämä Jukka Kuoppamäen iskelmän kertosäe soi tällä hetkellä korvamatona korvissani non-stoppina. Kauan odotettu loma alkoi eilen puoli kuuden jälkeen illalla, kun painoin työpaikan oven kiinni seuraavaksi neljäksi viikoksi. Kun käytännössä tärkein työkalu työssäni on aivot ja tietokone niiden jatkeena, työasiat jäävät välillä päähän pyörimään myös vapaa-ajalle. Etenkin, jos työpäivänä ratkottavana on ollut jokin ongelma, joka ei ehtinyt selvitä ennen työpäivän loppumista. Näin loman alkaessa olisi tietenkin hyvä, että saisi omat aivonsa käännettyä lomamoodiin mahdollisimman nopeasti. Hyväksi keinoksi tässä käännösoperaatiossa olen havainnut sen, että heti loman alkajaisiksi lähtee johonkin. Tänään lauantaina kello herätteli siis normaalin arkiaamun tavoin ennen kuutta ja hyppäsin junaan kohti pohjoisempaa Suomea ja kotiseutuja. Siitä syystä siis korvamatona juurikin Pikajuna pohjoiseen. Sopii täydellisesti tunnelmaan.



VR tarjosi kesätarjouksena viidellä eurolla istumapaikan korotusta 1-luokkaan. Tartuin tähän tarjoukseen ja nyt nautin Suomen kesäisistä maisemista hitusen ylempää junan kakkoskerroksesta. 1-luokan etuihin kuuluu myös ilmaiset päivän lehdet ja kahvia. Nautin olostani ja kesäloman alkamisesta. Ja minun lomaani myöskään sää ei voi pilata! Perillä odottaa puusaunan löylyt ja järven ranta, tulipa taivaalta vaikka pieniä miehiä! Sateella lueskellaan ja tehdään käsitöitä, leivotaan ja kuunnellaan musiikkia. Poudalla säällä nautitaan ulkoilmasta. Ja lenkkeilyähän sää ei estä!

Sitten treeniasioihin. Viime viikko oli treenillisesti mahtava. Kävin juoksemassa kolme kertaa, kuntosalilla kaksi kertaa ja viikon kruunasi viikonlopun judoleiri, jossa judotreenejä oli perjantaina yhdet, lauantaina kolmet ja sunnuntainakin vielä kahdet. Yhden treenisetin pituus vaihteli puolestatoista tunnista kahteen, joten kyllä maanantaina kropasta huomasi, että jotain oli tullut tehtyä... Kesän ainakin tähän mennessä lämpimin viikonloppu tuli siis vietettyä aika pitkälti sisätiloissa hikoillen, mutta kivaa oli. Juomaa kului hurjasti (vettä, vichyä, limua) ja ruokaakin sai pistellä poskeensa ihan kunnolla sillä kulutuksella. Sunnuntain kruunasikin paluumatkalla haetut pizzat. Eikä tullut edes ähkyä.

Tällä viikolla huilailin maanantain ja pyhitin illan lähinnä kotitöille. Tiistaina juoksin osan työmatkastani, samoin eilen. Tykkään hirmuisesti aamulenkeistä. Päivä jotenkin lähtee tosi virkistyneenä käyntiin pienen hikoilun jälkeen. Juoksureppu onkin osoittautunut todella käyttökelpoiseksi, eikä ole päässyt pölyttymään. Vaihtovaatteet huolehdin työpaikan pukuhuoneeseen jo edellisenä päivänä, joten juoksurepussa mukanani kulkevat lähinnä lompakko, kännykkä ja avaimet.



Eilinen aamulenkki sujui hyvin ja askel tuntui kevyeltä, johtuen varmaan osittain myös edessä häämöttävästä lomasta. Juoksin 8km:n taipaleeni nopeammin kuin koskaan ennen. Yleensä tavoitteenani ei ole juosta mitään enkkoja lenkeilläni, koska tykkään vaihdella reitteja ja juosta sen päivän tuntemuksien mukaan. Tuo työmatkareitti vaan on tullut taivallettua nyt niin monta kertaa, että matkaan menevä aika on hyvin tiedossa. Sen perusteella pystyn myös suunnittelemaan jatkoyhteyden perille kohteeseen. Yleensä aikaa on mennyt 50-52 minuuttia. Eilen vain 48. Nopein kilometri taittui aikaan 5:47:00. Tästä on hyvä jatkaa!

Hyvää viikonloppua!