Olen asunut lapsuuteni maalla. 20 kilometrin päässä kaikesta sivistyksestä. Lähimpään kauppaan oli 14 km ja lähimmille katuvaloillekin 7 km. En haaveile hevosista ja omasta maatilasta, sen verran romanttiset kuvitelmat maalaiselämästä ovat lapsuusvuosinani karisseet. Ei ympärivuotinen elämä maalla välttämättä ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Omalla rauhalla, isolla pihapiirillä, jäven rannalla ja kauniilla maisemilla on myös oma kääntöpuolensa, niin kuin kaupunkielämälläkin on. Pitkä, pimeä talviaika on maalla tosiaankin pitkä, pimeä talvikausi, kun ne katuvalotkin ovat siellä seitsemän kilometrin päässä. Lumityöt pitivät mielen virkeänä ja lenkeille lähdettiin talviaikaan pukeutuneina heijastimiin ja otsalamppuun. Kuulostaa romanttiselta, mutta ei se sitä enää kymmenennen lenkin jälkeen ole. Koulumatka oli alakouluaikaan yli viisi kilometriä ja myöhemmin melkein 20 kilometriä, joten koulupäivistä tuli väkisin etenkin yläaste- ja lukioaikoina pitkiä. Pienessä kyläkoulussa ei ollut liikuntasalia, joten talvisin meillä oli joko luistelua tai hiihtoa. Lento- tai koripalloa, muista sisäliikuntalajeista puhumattakaan, kokeilin ansimmäistä kertaa vasta yläasteella. Ehkäpä sen vuoksi minusta ei tullut joukkuelajien harrastajaa, vaan olen enemmän yksilölajien harrastaja. Olenkin päättänyt, että loppuelämän asun sellaisessa paikassa, missä on katuvalot ja asfalttitiet. Saa nähdä, vielä voi mieli matkalla muuttua ja niin saakin muuttua. Nyt olen tätä mieltä, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä myöhemmin tuo tullessaan.
Negatiivissävytteisestä alusta huolimatta olen nauttinut ison osan lomastani maaseudulla vailla isompia mukavuuksia pienessä kesämökissä. Ja olen nauttinut! Kesällä pääsee maallakin lenkille ilman otsalamppua, teitä ei tarvitse aurata ja maisemat ovat huikeat. Olen osan ajasta mökkeillyt myös lasten kanssa yksin ainoana aikuisena ja olen huomannut, miten perusasioiden hoitamiseen menee enemmän aikaa kuin kaupungissa. Tiskejä ei ladatakaan astianpesukoneeseen, vaan tiskaaminenkin on suunnitelmallinen juttu - ensin on kannettava puut liiteristä ja lämmitettävä tiskivesi padassa. Saunominen on tietysti myös samanmoinen puuha, kun saunan lisäksi on varmistettava, että siinä padassa on lämpöistä vettä. Siitä huolimatta olen nauttinut! Ja nämä perusasiat ovat olleet niitä päivän kohokohtia. Emme ole tämän kesän viileiden ja sateisten säidenkään häiritä mökkeilyämme. Onneksi juuri yhtenäkään päivänä ei ole satanut koko päivää.
Lomaviikkoihin on mahtunut paljon sukulointia ja vanhojen ystävien tapaamista, marjojen poimimista ja säilöntää talven varalle, lenkkeilyä, lettukestejä, mattopyykkiä, lapasten neulontaa ja paljon leppoisaa oleilua. Mustikkametsässä on venytelty takareisiä oikein kunnolla, kun tuolla pohjoisempana kaikki mustikat eivät olleet vielä kypsiä. Helpompaa oli valikoida kypsät yksilöt käsin, joten sankot täyttyivät hitaammin kuin poimurilla poimittaessa. Metsämansikoiden makuunkin olemme päässeet, niitä olemme napsineet suihimme suoraan mökkipihasta.
Kuten jo mainitsinkin, mökkielämään on mahtunut myös lenkkeilyä. Alkuviikosta tein vajaan viiden kilometrin lenkin niin, että vauhti kasvoi jokaisella kilometrillä niin, että viimeisen kilometrin juoksin sen minkä kintuista pääsin. Viimeinen kilometri oli kokonaisuudessaan loivaa nousua, joten vauhtia en saanut painumaan alle viiden minuutin kilmetrivauhtiin, vaan jäin vauhtiin 5:19. Se oli siinä maastossa parasta, mihin sinä päivänä pystyin. Hyvä treeni silti. Minulla oli vielä oma pieni kirittäjä mukana polkupyörällä, joten lenkki sujui leppoisasti. Viimeisille kilometreille kyllä varoittelin, että en pysty enää itse puhumaan, mutta sinä voit lörpötellä minulle, kuulen kyllä, vaikka en pysty vastaamaan läähätyksen keskeltä.
Autoreissulla olin bongannut noin kymmenen kilometrin päässä mökiltämme uuden kesäkioskin. Tänään aamulla päätin, että teen pitkiksen tuolle kioskille. Kioski mainostaa omatekoista maalaisjäätelöä, joten ajattelin, että kesän kunniaksi voin tehdä pitkiksen, jolla käyn puolessa välissä lenkkiä nautiskelemassa jäätelön. Juoksin siis aamupäivällä kioskille 10,5 km, söin maalaisjäätelön ja nautin hetkisen maisemista ja palasin takaisin. Lenkille tuli siis pituutta vähän reilut 21 km. Hyvä pitkis! Välillä kyllä maantien laidassa juokseminen oli aika tylsää, mutta leikittelin ajatuksella, että olen juoksemassa maratonin valkoista viivaa pitkin. Tämä ajatus sai taas jalan nousemaan vähän rivakampaa tahtia ja sai myös hymyn huulille. Tällä lenkillä vauhdilla ei ollut mitään väliä, arvelen sen painuneen noin 7:30 min/km vauhtiin. Pääasia, että sain tehtyä yli 20 km pitkän lenkin, jos vielä syksymmällä maratonille meinaan.
Sateisina hetkinä olen vetänyt mökillä lämpöiset sukat jalkaan, nostanut jalat sohvalle ja neulonut lapsille talvea varten lapasia televisiota katsellen. Luvallinen löhöily on lomalla myös oikein tervetullutta ja mukavaa akkujen lataamista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti