(s)pinnailua

Viime perjantaina tänne eteläiseenkin Suomeen saatiin hetkeksi lunta ja maa valkoiseksi. Olipa ihanaa! Lauantaina oli mukava lähteä ystävän kanssa aamutuimaan kävelylle. Pieni liukkauskaan ei haitannut, kun oli niin valoisaa lumen ansiosta. Vastaan tuli paljon lapsia ja kokonaisia perheitä pulkkineen matkalla mäenlaskuun. Meidänkin perheessä pulkat ja liukurit kaivettiin kesäteloiltaan, samoin lumikola ja lapio. Harmikseni tätä lumista kauneutta saatiin tällä erää ihastella vain pari-kolme päivää, sen jälkeen lumi oli enää vain muisto ja taivaalta pudotteli lumen sijasta silkkaa vettä. Ja pimeys. Se on täällä taas.

Lumisesta kelistä innostuneena lähdin sunnuntaina kenkäostoksille. Hankintalistalla oli jo viime talvena uudet nastalenkkarit, mutta koska viime talvi oli ainakin täällä etelässä lumen suhteen todella heikko, en ehtinyt nastalenkkareita hankkia ennen kuin talvikeli oli jo ohi. Uusimmassa Juoksija-lehdessä on nastalenkkarivertailu ja siitä innostuneena (kuten myös urheiluliikkeen -30% alelappusen) lähdin kokeilemaan nastureita. Mielessäni siinteli lähinnä IceBugit. Vaan eipä minusta vieläkään tullut lenkkarimekin vaihtajaa, sillä ainkin paikallisesta liikkeestä löytynyt IceBug-malli oli taas omalle jalalleni aivan liian leveä. Ei voinut kuvitellakaan. Jalka pääsi pyörimään ja hyörimään lenkkarin sisällä sen verran paljon, että niillä kengillä ainakin olisin taittanut nilkkani. Harmittaa. Muuten kengät tuntuivat tosi meneviltä. Onneksi kaupasta löytyivät myös tuttua ja turvallista merkkiä nastamallia. Asicsiin siis jälleen päädyin. Väritys oli onneksi omaa silmää miellyttävä musta-pinkki. Eikö olekin hienot:

Ensimmäiselle nastalenkkarilenkillekin sunnuntaina pääsin. Kyllähän nuo nastalenkkarit ovat vähän kuin traktorilla ajaisi, mutta pito oli kyllä positiivinen yllätys. Ei lipsunut! Jalkapohjia alkoi hieman lenkin aikana sattua, johtunee ehkä kenkien jäykkyydestä ja siitä, etteivät ne vielä ole jalkaani ehtineet muotoutua. Täytynee näillä kengillä aloitella lenkkien pituuden kasvattaminen hissukseen, sen verran erilainen on tuntuma kuin tavallisilla tutuilla lenkkareilla. Onko teillä muilla käytössä talviaikaan nastalenkkarit?

Muuten lähiajat ovat edelleen menneet liikunnan suhteen vähän pinnaillen. En suostu siitä huonoa omaatuntoa potemaan, sillä mielestäni välillä on syytä ottaa vähän rennommin. Nyt on vaan jotenkin tuntunut jopa vastenmieliseltä lähteä pimeään ja märkään iltaan juoksemaan. Olen juossut nyt noin pari-kolme kertaa viikossa. Kerran arki-iltana ja loput lenkit valoisan aikaan viikonloppuna. Sen lisäksi olen käynyt muutaman kerran kuntokeskuksessa sisäpyöräilemässä tai spinningissä, millä nimellä näitä tunteja nyt missäkin salilla kutsutaan. Ihan kivaa vaihtelua sekin. Olen vielä löytänyt mukavan ohjaajan, jonka tunneilla on paitsi omaan makuuni sopivat musiikkivalinnat, että erittäin positiivinen ja kannustava meininki. Hänen tunneilleen on todella kiva rankankin työpäivän jälkeen vielä raahustaa.

Tänään edessä on vielä viikon toinen suunnitelluista juoksulenkeistä. Laitan saunan päälle ja lähden uhmaamaan märkää ja pimeää marraskuista säätä. Mukavaa loppuviikkoa!

Oman elämäni aakkoset

Tartunpa minäkin tähän mukavaan tehtävään miettiä elämän aakkosia ja annan lukijoilleni mahdollisuuden niiden kautta vähän kurkata elämääni nimimerkin takana. Alunperin elämän aakkosista luin Töppöjalkaa toisen eteen -blogista, mutta sen jälkeen oman elämänsä aakkosista on kirjoittanut myös ainakin Tanjuzga Never say never -blogissa. Tässä ne siis tulevat, maratonmatkailijan oman elämän aakkoset:

A: Asics. Luottolenkkarimerkkini. Omistan kapean, matalan, mutta pituudeltaan suuren jalan. Siro 40 lienee siis räpylälleni sopiva määritelmä. Toistaiseksi Asics on se lenkkarimerkki, joka koipeeni parhaiten istuu. Joka kerta kokeilen myös muita merkkejä kaupassa, mutta aina ne on Asicset, jotka kotiini asti pääsevät.

B: Banaani. Lempihedelmä. Hyvä hiilihydraatin lähde. Sopii ennen lenkkiä ja lenkin jälkeen.

C: Cannondale. Rakas maantipyöräni, jonka syksyllä itselleni pitkän harkinnan jälkeen hankin. Kevättä ja uutta pyöräilykautta odotellen.

D: Duuri. Musiikki on lähellä sydäntäni. Toisaalta pyrin näkemään elämässä aina valoisat puolet ja ajattelemaan mahdollisimman positiivisesti. Elämäni ei ole mollivoittoista, vaan lähtökohtaisesti duurivoittoista.

E: Etelä-Eurooppa. Pidän auringosta ja aurinkolomista. Tähän saakka olemme suunnanneet noin kerran vuodessa (kesällä) eteläiseen Eurooppaan nauttimaan auringosta ja lämmöstä.

F: Fysioterapia ja hieronta. Käyn näissä molemmissa nykyään säännöllisen epäsäännöllisesti. Osana kehonhuoltoani.

G: Garmin. Luottolenkkikaverini viimeisen vuoden ajalta. Mittaa matkaa ja aikaa.

H: Hiihtäminen. Talviurheilulaji numero yksi mielestäni.

I: It. Tämä kirjainyhdistelmä liittyy läheisesti työhöni.

J: Juokseminen. Tai juoksentelu, kuten usein tapaan juoksulenkkejäni nimittää. Mielestäni juoksentelu kuvaa paremmin lenkkeilyäni kuin ryppyotsaisemmalta kuulostava juokseminen.

K: Kuoro. Liikunnan lisäksi toinen rakkaista harrastuksistani.

L: Lapset. Kaksi ihanaa kullannuppua.

M: Maratonmatkailu. Tällä viittaan sekä tähän blogiini, joka on avannut minulle aivan uuden maailman. Toisaalta myös haave maratonista kummittelee takaraivossa.

N: Neulominen. Minulla on aina jokin käsityö kesken. Useimmiten jokin neule. Vähintään sukka tai lapanen. Useimmiten myös jokin isompi projekti.

O: "Olla möllöttely". Eli ihan vaan oleminen, sohvalla loikolu ja jonkin B-luokan televisio-ohjelman katsominen esimerkiksi. Onnistuu useimmiten vain viikonloppuna.

P: Pinkki. Yksi lempiväreistäni.

Q: Qatar. Ainoa sana, joka tuli mieleeni. Tuntematon paikka minulle.

R: Rooma. Kaikki tiet vievät Roomaan. Minun tieni sinne ei ole vielä vienyt. Pakko päästä joskus.

S: Spotify. Kännykkään asennettuna toimii aina. Niin työmatkoilla kuin lenkeilläkin.

T: Triathlon. Maratonin rinnalla toinen (vielä) kaukaiselta tuntuva haaveeni.

U: Uni. Tarvitsen paljon unta. Useimmiten taidan nukkua 9 tuntia yössä. Liian vähällä unella tulen vain kiukkuiseksi.

V: Viljaton ruokavalio, Tällä ruokavaliolla saan pidettyä vatsavaivat kurissa. Vaati leipä- ja kaurapuurosiepolta opettelua, mutta kylläpä kannatti. Vuosi viljatonta elämää kohta takana.

W: Wiskarin Arttu. Monesti lenkkikaverina. Kuullokkeissa ;)

X: Xmas. Olen kovasti jouluihminen. Minulle joulu tarkoittaa rauhoittumista perheen kesken, hyvää ruokaa ja paljon yhdessäoloa. Lautapelejä ja kirjoja. Ulkoiluakin sopivassa suhteessa.

Y: Ylläs. Paikka, jonne haluaisin joskus talvella mennä hiihtämään ja laskettelemaan. Myös Ruka tai Levi kävisivät mainiosti.

Z: Zürich. Sinne matkustan joulukuussa parin ystäväni kanssa pitkää viikonloppua viettämään.

Å: Åke Blomgvist. Tämä oli vaikeaa. Vähän kaukaa haettua, mutta tykkään perinteisistä lavatansseisat ja ehkäpä legendaarisin tanssinopettaja, joka mieleeni tulee, on Åke Blomgvist. Koskaan en itse ole hänen opetuksessaan kuitenkaan ollut, mutta olen joskus katsellut hänen tanssin opetusvidoita.

Ä: Äiti. Minun tärkein tehtävä tällä hetkellä on olla äiti. Myös oma äitini on minulle yksi tärkeimmistä ihmisistä.

Ö: Örinä. Musiikin suhteen olen muuten melko kaikkiruokainen, mutta mikään örinä ei uppoa. Laulajan on laulettava "kunnolla".

Näin tähän on tultu

Nyt kun bloggailutaivalta on jo useampi kuukausi takana, on ehkä hyvä hieman avata kirjoittajan liikuntataustaa. Kuten esittelytekstissä kuvailen, olen harrastanut liikuntaa jossakin muodossa lähes aina. Suurin urheilullinen saavutukseni lienee sarjassa tytöt 5v voitettu hiihtokulta. Eli mistään kilpaurheilijasta ei voida siis puhua. Kilpailuihin olen toki elämäni varrella osallistunut, mutta suurempaa menestystä niistä ei ole karttunut. Johtuen suurimmaksi osaksi siitä, että olen tykännyt lähteä kilpailuihin mukaan, mutta en ole koskaan ehkä jaksanut panostaa treenaamiseen niin paljoa, että se olisi kantanut hedelmää. Eikä menestyminen varsinaisesti koskaan ole ollut edes tavoitteena. Tämä liikkuminen on vain jotain, mistä tykkään niin hemmetisti. Minut jos kenet on helppo houkutella kaikkiin tapahtumiin ja hulluihinkin liikuntatempauksiin mukaan.

Lapsena olen harrastanut niin suunnistusta, yleisurheilua, hiihtoa kuin pesäpalloakin. Lukioikäisenä keksin juoksemisen ja siitä lähtien juokseminen on säilynyt lasten odotusaikoja lukuunottamatta matkassa mukana. Muut lajit vuosien varrella ovat vaihtuneet. Opikeluaikana hiihtoladut kulkivat keskisessä Suomessa aivan opiskelija-asunnon ikkunan alta, joten silloin useampanakin talvena oli tavoitteena hiihtää 1000 km. Muutaman kerran tavoitteeseen pääsinkin, yhtenä surkuhupaisana vuotena jäin 8 km:n päähän tavoitteestani. Toisaalta se jos mikä, on herättänyt hilpeyttä jälkeenpäin. Näinä vuosina tuli osallistuttua myös pitkille laturetkille. Taisinpa taivaltaa Ahman hiihdon Kolin upeissa vaaramaisemissa ainakin kolmena neljänä vuotena peräkkäin. Nyt hiihtäminen on vähentynyt, osittain siksikin, että täällä eteläisessä Suomessa talvet ovat mitä ovat. Viimekään talvena en ehtinyt lumille kertaakaan. Ja olisikohan sitä luntakaan ollut paria viikkoa enempää...

Hiihdon ohella kävin kesäisin juoksemassa puolimaratoneja lähinnä välipalaksi, sen kummemmin näihin tapahtumiin treenaamatta. Ajat olivat himpun päälle kahden tunnin, joten näin jälkikäteen ajateltuna silloin päälle parikymppisenä talven hiihtoladulla saaduilla pohjilla, olisi hyvinkin ollut mahdollista saada aika paljon paremmaksikin. Nyt pääsisin ehkä noille samoille ajoille vain määrätietoisemmin juoksemalla.

Hiihtämisen jälkeen minulla oli jumppakausi. Liikuntakeskuksen erilaiset jumppatunnit spinningistä, bodypumpin kautta bodysteppiin tulivat enemmän kuin tutuiksi. Jopa kyllästymiseen asti. Sisäliikunnassa kun ei saa raitista ilmaa.

Uusimpana lajina lajikirjossa lienee kuntojudo. Sen harrastamisen aloitin aikuisiällä, muutamia vuosia sitten. Se olikin aivan uusi aluevaltaus. Vaikka olinkin harrastanut kaikenmoista liikuntaa, olin ensimmäisien treenien jälkeen lähellä nääntymistä. Myös esimerkiksi kuperkeikan heittäminen 20 vuoden tauon jälkeen oli suorastaan pyörryttävää. Nykyään viikottaiset treenimäärät ovat alkuinnostuksen jälkeen pudonneet yhteen kahteen kertaan viikossa. Se riittää pitämään saavutetun taitotason yllä, mutta kehittymistä ei sillä määrällä tekniikassa hirveämmin tapahtune. Haluan kuitenkin ainakin toistaiseksi jatkaa sitäkin harrastusta, sillä judon avulla kehon hallinta on parantunut huomattavasti. Päällä seisominen tai kärrynpyörä onnistuvat tällaiselta hieman pulskaltakin treenaajalta yllättävän ketterästi :)

Judon lisäksi viimevuosina juoksun rinnalle on noussut myös kuntosaliharjoittelu. Käyn noin kerran viikossa tekemässä lihaskuntotreenin. Lihaskuntoharjoittelua tulee toki judon parissakin, mutta se on ehkä hieman erilaista kumminkin. Välillä olen miettinyt, että pitäisikö minun ostaa pari konsultaatiotuntia personal trainerilta. Järkevämmällä treenaamisella voisin saada kropastani enemmän irti. Ja hän osaisi ehkä antaa neuvoja, millä saisin näistä varsin ääripäistä olevista lajeistani enemmän toisia tukevia.

Viime kesänä innostuin myös pyöräilystä sen verran paljon, että monen vuoden haaveilun jälkeen hankin syksyllä maantiepyörän. Ajatuksena vähän sekin, jos voisin ensi kesänä osallistua johonkin leikkimieliseen triathlon-kisaan. Tavoitteena olisi puolimatka. Sen vuoksi talven aikana on tarkoitus käydä sekä spinningissä pyörää polkemassa, että myös uimassa. Nyt se tavoite on sanottu ääneen!

Tälle kesälle tavoitteena oli juosta puolimaraton tai maraton. Virallisesta puolimaratonista alkaa olla jo kohta kuusi vuotta aikaa. Kevään jalkaongelmat kuitenkin vähän muuttivat suunnitelmia. Toisaalta minulle on näiden vuosien aikana kehittynyt jokin kynnys lähteä kisaamaan lappu rinnassa. Johtuu ehkä siitä, että edellinen lappu rinnassa -juoksu päättyi osaltani köpelösti. Osallistuin 2009 maratonille, joka loppujen lopuksi typistyi puolikkaaksi, koska astuin jalallani huonosti ja se nyrjähti kesken matkan. Sain linkutettua puolimaratonin, mutta maratonia en olisi sillä jalalla voinut juosta mitenkään. Se harmitti. Kaikki ylimääräinen kahden pienen lapsen äidin aika oli käytetty maratonille treenaamiseen ja sitten kävi näin. Kyseessä oli vielä syksykisa, joten mitään korvaavaa tapahtumaa ei jalan parantumisen jälkeen ollut enää sille kaudelle oikein tarjolla. Tämän episodin jälkeen jotenkin pelkää totaalista epäonnistuista, eikä oikein ole uskaltanut edes yrittää. Kuullostaa hullulta tällaisen amatöörin suusta, mutta ihmisen mieli on ihmeellinen.

Nyt olen siis tässä. Yli kolmekymppisenä suunnittelemassa tulevia juoksuja ja urheilutapahtumia. Ehkäpä tämä rakkaus liikkumiseen on säilynyt läpi vuosien osittain siksikin, ettei sitä ole tullut suoritettua ryppy otsassa liian tiukasti tiettyä aikaa tavoitellen. Pääasia on ollut pitää tämä tyttö fyysisesti hyvässä kunnossa ja hymy huulilla.

Näissä tunnelmissa toivotan sinulle hyvää loppuviikkoa ja antoisia treenejä! Rakkaudesta liikuntaan :)