Nyt kun bloggailutaivalta on jo useampi kuukausi takana, on ehkä hyvä hieman avata kirjoittajan liikuntataustaa. Kuten esittelytekstissä kuvailen, olen harrastanut liikuntaa jossakin muodossa lähes aina. Suurin urheilullinen saavutukseni lienee sarjassa tytöt 5v voitettu hiihtokulta. Eli mistään kilpaurheilijasta ei voida siis puhua. Kilpailuihin olen toki elämäni varrella osallistunut, mutta suurempaa menestystä niistä ei ole karttunut. Johtuen suurimmaksi osaksi siitä, että olen tykännyt lähteä kilpailuihin mukaan, mutta en ole koskaan ehkä jaksanut panostaa treenaamiseen niin paljoa, että se olisi kantanut hedelmää. Eikä menestyminen varsinaisesti koskaan ole ollut edes tavoitteena. Tämä liikkuminen on vain jotain, mistä tykkään niin hemmetisti. Minut jos kenet on helppo houkutella kaikkiin tapahtumiin ja hulluihinkin liikuntatempauksiin mukaan.
Lapsena olen harrastanut niin suunnistusta, yleisurheilua, hiihtoa kuin pesäpalloakin. Lukioikäisenä keksin juoksemisen ja siitä lähtien juokseminen on säilynyt lasten odotusaikoja lukuunottamatta matkassa mukana. Muut lajit vuosien varrella ovat vaihtuneet. Opikeluaikana hiihtoladut kulkivat keskisessä Suomessa aivan opiskelija-asunnon ikkunan alta, joten silloin useampanakin talvena oli tavoitteena hiihtää 1000 km. Muutaman kerran tavoitteeseen pääsinkin, yhtenä surkuhupaisana vuotena jäin 8 km:n päähän tavoitteestani. Toisaalta se jos mikä, on herättänyt hilpeyttä jälkeenpäin. Näinä vuosina tuli osallistuttua myös pitkille laturetkille. Taisinpa taivaltaa Ahman hiihdon Kolin upeissa vaaramaisemissa ainakin kolmena neljänä vuotena peräkkäin. Nyt hiihtäminen on vähentynyt, osittain siksikin, että täällä eteläisessä Suomessa talvet ovat mitä ovat. Viimekään talvena en ehtinyt lumille kertaakaan. Ja olisikohan sitä luntakaan ollut paria viikkoa enempää...
Hiihdon ohella kävin kesäisin juoksemassa puolimaratoneja lähinnä välipalaksi, sen kummemmin näihin tapahtumiin treenaamatta. Ajat olivat himpun päälle kahden tunnin, joten näin jälkikäteen ajateltuna silloin päälle parikymppisenä talven hiihtoladulla saaduilla pohjilla, olisi hyvinkin ollut mahdollista saada aika paljon paremmaksikin. Nyt pääsisin ehkä noille samoille ajoille vain määrätietoisemmin juoksemalla.
Hiihtämisen jälkeen minulla oli jumppakausi. Liikuntakeskuksen erilaiset jumppatunnit spinningistä, bodypumpin kautta bodysteppiin tulivat enemmän kuin tutuiksi. Jopa kyllästymiseen asti. Sisäliikunnassa kun ei saa raitista ilmaa.
Uusimpana lajina lajikirjossa lienee kuntojudo. Sen harrastamisen aloitin aikuisiällä, muutamia vuosia sitten. Se olikin aivan uusi aluevaltaus. Vaikka olinkin harrastanut kaikenmoista liikuntaa, olin ensimmäisien treenien jälkeen lähellä nääntymistä. Myös esimerkiksi kuperkeikan heittäminen 20 vuoden tauon jälkeen oli suorastaan pyörryttävää. Nykyään viikottaiset treenimäärät ovat alkuinnostuksen jälkeen pudonneet yhteen kahteen kertaan viikossa. Se riittää pitämään saavutetun taitotason yllä, mutta kehittymistä ei sillä määrällä tekniikassa hirveämmin tapahtune. Haluan kuitenkin ainakin toistaiseksi jatkaa sitäkin harrastusta, sillä judon avulla kehon hallinta on parantunut huomattavasti. Päällä seisominen tai kärrynpyörä onnistuvat tällaiselta hieman pulskaltakin treenaajalta yllättävän ketterästi :)
Judon lisäksi viimevuosina juoksun rinnalle on noussut myös kuntosaliharjoittelu. Käyn noin kerran viikossa tekemässä lihaskuntotreenin. Lihaskuntoharjoittelua tulee toki judon parissakin, mutta se on ehkä hieman erilaista kumminkin. Välillä olen miettinyt, että pitäisikö minun ostaa pari konsultaatiotuntia personal trainerilta. Järkevämmällä treenaamisella voisin saada kropastani enemmän irti. Ja hän osaisi ehkä antaa neuvoja, millä saisin näistä varsin ääripäistä olevista lajeistani enemmän toisia tukevia.
Viime kesänä innostuin myös pyöräilystä sen verran paljon, että monen vuoden haaveilun jälkeen hankin syksyllä maantiepyörän. Ajatuksena vähän sekin, jos voisin ensi kesänä osallistua johonkin leikkimieliseen triathlon-kisaan. Tavoitteena olisi puolimatka. Sen vuoksi talven aikana on tarkoitus käydä sekä spinningissä pyörää polkemassa, että myös uimassa. Nyt se tavoite on sanottu ääneen!
Tälle kesälle tavoitteena oli juosta puolimaraton tai maraton. Virallisesta puolimaratonista alkaa olla jo kohta kuusi vuotta aikaa. Kevään jalkaongelmat kuitenkin vähän muuttivat suunnitelmia. Toisaalta minulle on näiden vuosien aikana kehittynyt jokin kynnys lähteä kisaamaan lappu rinnassa. Johtuu ehkä siitä, että edellinen lappu rinnassa -juoksu päättyi osaltani köpelösti. Osallistuin 2009 maratonille, joka loppujen lopuksi typistyi puolikkaaksi, koska astuin jalallani huonosti ja se nyrjähti kesken matkan. Sain linkutettua puolimaratonin, mutta maratonia en olisi sillä jalalla voinut juosta mitenkään. Se harmitti. Kaikki ylimääräinen kahden pienen lapsen äidin aika oli käytetty maratonille treenaamiseen ja sitten kävi näin. Kyseessä oli vielä syksykisa, joten mitään korvaavaa tapahtumaa ei jalan parantumisen jälkeen ollut enää sille kaudelle oikein tarjolla. Tämän episodin jälkeen jotenkin pelkää totaalista epäonnistuista, eikä oikein ole uskaltanut edes yrittää. Kuullostaa hullulta tällaisen amatöörin suusta, mutta ihmisen mieli on ihmeellinen.
Nyt olen siis tässä. Yli kolmekymppisenä suunnittelemassa tulevia juoksuja ja urheilutapahtumia. Ehkäpä tämä rakkaus liikkumiseen on säilynyt läpi vuosien osittain siksikin, ettei sitä ole tullut suoritettua ryppy otsassa liian tiukasti tiettyä aikaa tavoitellen. Pääasia on ollut pitää tämä tyttö fyysisesti hyvässä kunnossa ja hymy huulilla.
Näissä tunnelmissa toivotan sinulle hyvää loppuviikkoa ja antoisia treenejä! Rakkaudesta liikuntaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti