Tartunpa minäkin tähän mukavaan tehtävään miettiä elämän aakkosia ja annan lukijoilleni mahdollisuuden niiden kautta vähän kurkata elämääni nimimerkin takana. Alunperin elämän aakkosista luin Töppöjalkaa toisen eteen -blogista, mutta sen jälkeen oman elämänsä aakkosista on kirjoittanut myös ainakin Tanjuzga Never say never -blogissa. Tässä ne siis tulevat, maratonmatkailijan oman elämän aakkoset:
A: Asics. Luottolenkkarimerkkini. Omistan kapean, matalan, mutta pituudeltaan suuren jalan. Siro 40 lienee siis räpylälleni sopiva määritelmä. Toistaiseksi Asics on se lenkkarimerkki, joka koipeeni parhaiten istuu. Joka kerta kokeilen myös muita merkkejä kaupassa, mutta aina ne on Asicset, jotka kotiini asti pääsevät.
B: Banaani. Lempihedelmä. Hyvä hiilihydraatin lähde. Sopii ennen lenkkiä ja lenkin jälkeen.
C: Cannondale. Rakas maantipyöräni, jonka syksyllä itselleni pitkän harkinnan jälkeen hankin. Kevättä ja uutta pyöräilykautta odotellen.
D: Duuri. Musiikki on lähellä sydäntäni. Toisaalta pyrin näkemään elämässä aina valoisat puolet ja ajattelemaan mahdollisimman positiivisesti. Elämäni ei ole mollivoittoista, vaan lähtökohtaisesti duurivoittoista.
E: Etelä-Eurooppa. Pidän auringosta ja aurinkolomista. Tähän saakka olemme suunnanneet noin kerran vuodessa (kesällä) eteläiseen Eurooppaan nauttimaan auringosta ja lämmöstä.
F: Fysioterapia ja hieronta. Käyn näissä molemmissa nykyään säännöllisen epäsäännöllisesti. Osana kehonhuoltoani.
G: Garmin. Luottolenkkikaverini viimeisen vuoden ajalta. Mittaa matkaa ja aikaa.
H: Hiihtäminen. Talviurheilulaji numero yksi mielestäni.
I: It. Tämä kirjainyhdistelmä liittyy läheisesti työhöni.
J: Juokseminen. Tai juoksentelu, kuten usein tapaan juoksulenkkejäni nimittää. Mielestäni juoksentelu kuvaa paremmin lenkkeilyäni kuin ryppyotsaisemmalta kuulostava juokseminen.
K: Kuoro. Liikunnan lisäksi toinen rakkaista harrastuksistani.
L: Lapset. Kaksi ihanaa kullannuppua.
M: Maratonmatkailu. Tällä viittaan sekä tähän blogiini, joka on avannut minulle aivan uuden maailman. Toisaalta myös haave maratonista kummittelee takaraivossa.
N: Neulominen. Minulla on aina jokin käsityö kesken. Useimmiten jokin neule. Vähintään sukka tai lapanen. Useimmiten myös jokin isompi projekti.
O: "Olla möllöttely". Eli ihan vaan oleminen, sohvalla loikolu ja jonkin B-luokan televisio-ohjelman katsominen esimerkiksi. Onnistuu useimmiten vain viikonloppuna.
P: Pinkki. Yksi lempiväreistäni.
Q: Qatar. Ainoa sana, joka tuli mieleeni. Tuntematon paikka minulle.
R: Rooma. Kaikki tiet vievät Roomaan. Minun tieni sinne ei ole vielä vienyt. Pakko päästä joskus.
S: Spotify. Kännykkään asennettuna toimii aina. Niin työmatkoilla kuin lenkeilläkin.
T: Triathlon. Maratonin rinnalla toinen (vielä) kaukaiselta tuntuva haaveeni.
U: Uni. Tarvitsen paljon unta. Useimmiten taidan nukkua 9 tuntia yössä. Liian vähällä unella tulen vain kiukkuiseksi.
V: Viljaton ruokavalio, Tällä ruokavaliolla saan pidettyä vatsavaivat kurissa. Vaati leipä- ja kaurapuurosiepolta opettelua, mutta kylläpä kannatti. Vuosi viljatonta elämää kohta takana.
W: Wiskarin Arttu. Monesti lenkkikaverina. Kuullokkeissa ;)
X: Xmas. Olen kovasti jouluihminen. Minulle joulu tarkoittaa rauhoittumista perheen kesken, hyvää ruokaa ja paljon yhdessäoloa. Lautapelejä ja kirjoja. Ulkoiluakin sopivassa suhteessa.
Y: Ylläs. Paikka, jonne haluaisin joskus talvella mennä hiihtämään ja laskettelemaan. Myös Ruka tai Levi kävisivät mainiosti.
Z: Zürich. Sinne matkustan joulukuussa parin ystäväni kanssa pitkää viikonloppua viettämään.
Å: Åke Blomgvist. Tämä oli vaikeaa. Vähän kaukaa haettua, mutta tykkään perinteisistä lavatansseisat ja ehkäpä legendaarisin tanssinopettaja, joka mieleeni tulee, on Åke Blomgvist. Koskaan en itse ole hänen opetuksessaan kuitenkaan ollut, mutta olen joskus katsellut hänen tanssin opetusvidoita.
Ä: Äiti. Minun tärkein tehtävä tällä hetkellä on olla äiti. Myös oma äitini on minulle yksi tärkeimmistä ihmisistä.
Ö: Örinä. Musiikin suhteen olen muuten melko kaikkiruokainen, mutta mikään örinä ei uppoa. Laulajan on laulettava "kunnolla".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti