keskiviikko 26. marraskuuta 2014

(s)pinnailua

Viime perjantaina tänne eteläiseenkin Suomeen saatiin hetkeksi lunta ja maa valkoiseksi. Olipa ihanaa! Lauantaina oli mukava lähteä ystävän kanssa aamutuimaan kävelylle. Pieni liukkauskaan ei haitannut, kun oli niin valoisaa lumen ansiosta. Vastaan tuli paljon lapsia ja kokonaisia perheitä pulkkineen matkalla mäenlaskuun. Meidänkin perheessä pulkat ja liukurit kaivettiin kesäteloiltaan, samoin lumikola ja lapio. Harmikseni tätä lumista kauneutta saatiin tällä erää ihastella vain pari-kolme päivää, sen jälkeen lumi oli enää vain muisto ja taivaalta pudotteli lumen sijasta silkkaa vettä. Ja pimeys. Se on täällä taas.

Lumisesta kelistä innostuneena lähdin sunnuntaina kenkäostoksille. Hankintalistalla oli jo viime talvena uudet nastalenkkarit, mutta koska viime talvi oli ainakin täällä etelässä lumen suhteen todella heikko, en ehtinyt nastalenkkareita hankkia ennen kuin talvikeli oli jo ohi. Uusimmassa Juoksija-lehdessä on nastalenkkarivertailu ja siitä innostuneena (kuten myös urheiluliikkeen -30% alelappusen) lähdin kokeilemaan nastureita. Mielessäni siinteli lähinnä IceBugit. Vaan eipä minusta vieläkään tullut lenkkarimekin vaihtajaa, sillä ainkin paikallisesta liikkeestä löytynyt IceBug-malli oli taas omalle jalalleni aivan liian leveä. Ei voinut kuvitellakaan. Jalka pääsi pyörimään ja hyörimään lenkkarin sisällä sen verran paljon, että niillä kengillä ainakin olisin taittanut nilkkani. Harmittaa. Muuten kengät tuntuivat tosi meneviltä. Onneksi kaupasta löytyivät myös tuttua ja turvallista merkkiä nastamallia. Asicsiin siis jälleen päädyin. Väritys oli onneksi omaa silmää miellyttävä musta-pinkki. Eikö olekin hienot:


Ensimmäiselle nastalenkkarilenkillekin sunnuntaina pääsin. Kyllähän nuo nastalenkkarit ovat vähän kuin traktorilla ajaisi, mutta pito oli kyllä positiivinen yllätys. Ei lipsunut! Jalkapohjia alkoi hieman lenkin aikana sattua, johtunee ehkä kenkien jäykkyydestä ja siitä, etteivät ne vielä ole jalkaani ehtineet muotoutua. Täytynee näillä kengillä aloitella lenkkien pituuden kasvattaminen hissukseen, sen verran erilainen on tuntuma kuin tavallisilla tutuilla lenkkareilla. Onko teillä muilla käytössä talviaikaan nastalenkkarit?

Muuten lähiajat ovat edelleen menneet liikunnan suhteen vähän pinnaillen. En suostu siitä huonoa omaatuntoa potemaan, sillä mielestäni välillä on syytä ottaa vähän rennommin. Nyt on vaan jotenkin tuntunut jopa vastenmieliseltä lähteä pimeään ja märkään iltaan juoksemaan. Olen juossut nyt noin pari-kolme kertaa viikossa. Kerran arki-iltana ja loput lenkit valoisan aikaan viikonloppuna. Sen lisäksi olen käynyt muutaman kerran kuntokeskuksessa sisäpyöräilemässä tai spinningissä, millä nimellä näitä tunteja nyt missäkin salilla kutsutaan. Ihan kivaa vaihtelua sekin. Olen vielä löytänyt mukavan ohjaajan, jonka tunneilla on paitsi omaan makuuni sopivat musiikkivalinnat, että erittäin positiivinen ja kannustava meininki. Hänen tunneilleen on todella kiva rankankin työpäivän jälkeen vielä raahustaa.

Tänään edessä on vielä viikon toinen suunnitelluista juoksulenkeistä. Laitan saunan päälle ja lähden uhmaamaan märkää ja pimeää marraskuista säätä. Mukavaa loppuviikkoa!

2 kommenttia:

  1. Mikä Asicsin malli tuo on? Mulla on pari vuotta vanhat talvilenkkarit, mutta ne on melko raskaat. Asics ei enää valmistakaan niitä kuulemma... tosin mä en nastoja hirveesti tykkää käyttää talvellakaan, joten oonkin miettinyt jotain talvi/polkujuoksukenkien yhdistämistä. Saapi nähdä :) Kyllä niillä Asicseilla vielä yhden talven juoksentelee, ja on kiva, kun niistä saa nastat rullattua pois! :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä nuo talvijuoksukengät tahtovat raskaampia olla kuin tavalliset... Tuo Asicsen malli on Gel-FujiSetsu G-TX. Jokin maastojuoksukenkä olisi tosiaan voinut myös olla varteenotettava vaihtoehto. Eipäs tullut mieleenikään...

    VastaaPoista