Maratonmatkailijasta tuli lauantaina vihdoin ja viimein maratoonari! Päivä oli elämäni yksi huikeimmista ja tunnerikkaimmista päivistä. Päivän aikana tunteet heittivät vuoristorataa. Olin jännittynyt, iloinen, panikoiva, helpottunut, kiitollinen ja kaikkea mahdollista näiden väliltä yhden ainoan päivän aikana!
Olimme ystäväni kanssa varanneet maratonmatkan Vetikko Travelsin kautta. Ajattelimme, että etenkin ensikertalaisille tällainen valmismatka on helpoin, kun kaikki hoidetaan valmiiksi meidän puolestamme. Järjestelyt toimivatkin tosi mallikkaasti. Jo laivaan nousu oli vaivatonta ja onnistui ilman jonottamista, kun maihinnousukortit, ruokaliput ja infopaketti oli koottu jokaiselle omaan kirjekuoreen ja nämä kirjekuoret oli vielä pakattu yhteen isoon kirjekuoreen, josta löytyivät kaikki samassa varauksessa olevien henkilöiden kirjekuoret. Näppärää.
Laivalla oli aistittavissa seuraavan päivän h-hetkeen liittyvää jännitystä. Oli tosi kivaa olla tässä yhteisessä jännittyneessä tunnelmassa mukana. Illalla osallistuimme Vetikon järjestämään infotilaisuuteen ja sekin oli tosi hyödyllinen meille ensikertalaisille. Saimme vielä monta hyvää viimehetken vinkkiä seuraavaa päivää varten. Yksi hyvistä vinkeistä oli varata paljon lämmintä vaatetta mukaan juoksun jälkeen vaihdettavaksi. Tämä oli kyllä kullan arvoinen vinkki! Etenkin kun luvassa oli vesisadetta, liikaa vaatetta oli tuskin kenelläkään. Kävimmekin ystäväni kanssa ostamassa illalla vielä yhdet hupparit päälle puettaviksi. Vaikka tavaraa oli mukana matkalaukulliset molemmilla, lämmintä vaatetta oli liian vähän. Ja ilman sitä uutta hupparia olisin kyllä palellut paluumatkalla aivan takuulla!
Lauantaiaamuna menimme laivan aamiaisbuffettiin heti seitsemän jälkeen. Herkkävatsaisena en uskalla syödä enää samana aamuna kovin tukevasti, joten tyydyin syömään samanmoisen aamiaisen kuin tavallisina lenkkiaamuinakin. Söin maustamatonta jogurttia kson kipollisen marjojen ja hedelmien kanssa. Kuppi kahvia ja lasi tuoremehua. Päätin, että nyt ei riskeerata, vaan näillä mennään! Aamun aikana join vielä reilusti vettä, mutta lopetin juomisen reilut pari tuntia ennen kilpailua.
Kisa-alueelle lähdimme kävelemään kahta tuntia ennen lähtöä. Maihinnousukortit saimme jättää Vetikon tiskille satamaan. Palvelu, jota osasi sateisena päivänä arvostaa todella! Mitähän maihinnousukortista olisi ollut jäljellä vetisen maratonin jälkeen? Expo-alueella katselimme vähän ympärillemme ja katsastimme myös oman lähtönumeron mukaisen tavaransäilytyspisteen valmiiksi. Tavarat jätimme säilytykseen ihan viimeisillä hetkillä, ettei juoksuvaatteissa ehdi tulla kylmä. Pukeutuminen vaati hieman harmaita hiuksia. Lämmittääkö takki vielä märkänäkin, entä pitkähihainen paita, vai onko lämmön kannalta ihan sama mennä T-paidassa? Valitsimme molemmat juoksuasuiksi pitkähihaiset juoksupaidat. Minulla oli 3/4-lahkeiset juoksutrikoot ja kompressiosäärystimet, ystävälläni pitkät juoksutrikoot. Viime hetkillä alkoi myös ripsiä vettä, joten kaivelimme repuista vielä jätesäkit päällemme ennen kuin lähdimme massan mukana kävelemään kohti omaa lähtökarsinaa. Jätesäkki oli oiva valinta! Juoksimme jätesäkit päällä vähän matkaa myös itse kisassa ja jätimme ne matkalle, kun keho alkoi lämpenemään.
Fiilis oli mahtava. Jalat tuntuivat levänneiltä ja tankkaus onnistuneelta. Alkumatkasta vettä ei vielä satanut riesaksi asti, mutta matkan edetessä sade koveni. Vähän ennen puolta matkaa säntäsimme puskaan pissalle. Nämä naiset eivät bajamajoihin jonottele! Matka taittui suht kevyesti kolmeenkymppiin saakka, sitten alkoi kylmä kangistaa jalkoja. Varsinaisista krampeista en onneksi kärsinyt. Kaverin kyydistä olin tipahtanut jo hieman aiemmin. Kolmen kympin kohdalla tuli ensimmäiset kyyneleet. Tästä eteenpäin olisin juossut pidemmälle kuin koskaan ennen. Olin jo tässä vaiheessa varma, että maaliin tulen pääsemään. Etukäteen minua oli varoiteltu lopun rankasta noususta. Odottelin loppumatkan tätä nousua ja säästelin voimia vielä siihen. Mielestäni sitä nousua ei koskaan tullut! Loppu oli kevyempi kuin olin pelännyt, parempi tietenkin näinpäin. Viimeisellä kilometrillä oli joillakin yleisössä lappu "Remember, you paid for it!". Tämä kyltti sai hymyn huulille, tosiaan, olen maksanut tästä kokemuksesta! Koska jalat eivät toimineet yhtä nopealla temmolla kangistumisen takia kuin kunto olisi ehkä antanut myöden, heittelin viimeisten kilometrien aikana yläfemmoja lapsikatsojien kanssa. Kun kaarsin stadionin porteista sisälle stadionille annoin mennä täysillä! Minulle jäi ainakin itselleni mielikuva, että ohitin monta selkää vielä. En tiedä, onko mielikuva totta. Maalissa pääsi kyyneleet. Olin voittanut, olin voittanut itseni ja päässyt maaliin ensimmäiseltä maratoniltani. Alunperin ajattelin, että olen tyytyväinen, mikäli aikani on alle viisi tuntia. Lopulta tämä aika alittui reilulla vartilla, joten aikaanikin olen tyytyväinen. Pieni poika antoi minulle mitalin ja kohmeisin sormin käärin kertakäyttösadetakin lämmikkeeksi. Pari valokuvaa virallisella valokuvauspaikalla ja vaatteiden vaihdon jälkeen kankein koivin kohti laivaa. Vielä illallakin tunteet olivat pinnalla. Ei ihme, onhan tämä maratonille treenaaminen ollut melkoinen projekti!
Hetken laivalla huilattuamme oli aika lähteä syömään. Varsinaisesti ei ollut nälkä, mutta söimme vähän väkisinkin tukevan illallisen. Kunnolliset pihvit onnistuneen suorituksen kunniaksi. Illalla kävimme laivalla vielä katsomassa Fame-esityksen.
