Juhannus maalla

Juhannus on tältä kesältä jo takanapäin ja tällä kertaa ainakin Itä-Suomessa oli niin hyvä sää, että eipä pysty moittimaan. Ainakin pari-kolme edeltävää juhannusta on ollut varsin kylmää ja sateista, joten osin aurinkoinen ja helteinen juhannus oli mukava poikkeus. Mökkimatkamme on pitkä, joten tavallisena viikonloppuna sinne tulee harvoin lähdettyä. Edellisen kerran olimme mökillä pääsiäisenä, joten kaikki kevättyöt parempine siivouksineen olivat vielä tekemättä. Pari-kolme päivää menikin nopeasti mökkiä ja pihamaata kuntoon laitellessa. Oli ikkunoiden pesua, vesien laittamista, mökin siivousta, nurmen leikkuuta, veneen vesille laittoa ja puutarhakalusteiden putsaamista ja öljyämistä. Kaivoimmepa ylös vielä yhden kukkapenkinkin ja ostin siihen uudet mullat ja uusia perennoja kasvamaan. Silmän iloa seuraaville mökkireissuille. Kovin kaukaisilta tuntuvat siis nuoruuden railakkaammat juhannukset! Töiden vastapainona sitten sopivasti grillausta, treenausta ja saunomista. Kylättelyäkin. Mukavaa oli.

Kesäpuuhien lisäksi juhannusviikonloppu oli myös aivan oiva treeniviikonloppu. Jo torstaina kävin pienen lenkin uimassa ja juoksemassa himpun vajaat 6km. Perjantaina ja lauantaina uin ihan kunnolliset avovesiuinnit. 680m molempina päivinä. Vaatimattomia metrilukuja kokeneille, mutta minulle, vasta muutamia kertoja avovedessä uineelle, oikein hyvä saavutus. Perjantaina juoksin myös kympin reippaan lenkin, eli alle tunnin selvisin lenkistä. Uinnin ja juoksun jälkeen taas juhannusherkut makkaroineen ja grillivartaineen maistuivat hyvältä.

Tarkoitus oli myös pyöräillä viikonlopun aikana vanhalla mökkipyörälläni, mutta pyörästäni oli katkennut jarruvaijeri talvisäilössä, joten pyöräilyt jarruttomalla pyörällä jäivät nyt suosiolla väliin.

Alla vielä kooste juhannusviikon treeneistä:

Maanantai: Avovesiuintikokeilua. Lenkki jäi lyhyeksi, koska taidot eivät edelleenkään riittäneet uida aalloissa. Tai kyllä se uinti menisikin, jos ei tarvitsisi hengittää välillä...
Tiistai: Verryttely+juoksutekniikkaa, 6×3min vedot, välissä 2min palautus kevyesti hölkäten, loppuverra ja core-treeni.
Keskiviikko: Lepo
Torstai: Avovesiuintikokeilua ilman matkan mittaamista. Juoksu 5.8 km.
Perjantai: Aamulla 680m avovesiuinti. Illalla juoksu 10km.
Lauantai: Avovesiuinti 680m
Sunnuntai: Lepo

Fiiliksiä maratonin jälkeen

Maratonista on kulunut nyt reilu viikko. Palautuminen lähti yllättävänkin hyvin ja nopeasti liikkelle ja kolmen päivän levon jälkeen palailin pikkuhiljaa juoksun ja muun liikunnan pariin. Olin viime viikon lomalla lapsuusmaisemissa ja keskiviikkona pääsin juoksemaan maalaismaisemissa hiekkateitä pitkin. Jaloissa tuntui lenkin aikana ihan hyvältä, mutta lenkin jälkeen huomasi, että jalat olivat kevyestä 5 kilometrin lenkistä huomattavasti väsyneemmät kuin normaalisti. Palautuminen oli vielä kesken. Keskiviikkoiltana kävin myös uimassa. Uinti sujui ihan mukavasti ja onnistuin olemaan hallilla kerrankin oikeaan aikaan. Sain itselleni oikein oman privaattiradan. Harvinaista herkkua.

Torstaina ja perjantaina pidin jälleen suosiolla lepopäivät. Perjantaina matkustin lasten kanssa takaisin kotiin. Aamulla lähtöä tehdessämme auton lämpömittari näytti +6 astetta. Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen, vai miten se sanonta menikään :) Kylmältä tuntui, voin myöntää.

Lauantaina suuntasin heti aamusta Oittaalle triathlonryhmän yhteistreeneihin. Ohjelmassa oli swimrunia. Ostin keväällä itselleni märkäpuvun ja olin ennen lauantaita käynyt testaamassa sitä tasan kerran. Silloinkin lähinnä kelluttelin vedessä ja otin tuntumaa pukuun ja avoveteen. Nyt sitten jouduin heti tositoimiin. Bodominjärvellä tuuli lujaa ja vedessä oli allokkoa. Olin paikalla hieman muuta ryhmää aikaisemmin ja katsoessani aaltoja ja auton lämpömittaria, joka näytti 12 astetta, meinasin kääntyä kannoiltani takaisin vähin äänin kotiin. Onneksi en kuitenkaan lähtenyt kotiin, vaan lähdin rohkeasti kokeilemaan uutta lajia. Tarkoituksenamme oli uida aina 400m ja juosta välissä 2-3km. Käytännössä jouduimme lyhentämään uintimatkoja, sen verran tuulista ja aaltoista järvellä oli. Meitä oli monta aloittelijaa mukana, joten ei oikein hengitykset yms. onnistuneet alloissa. Itsekin tulin testanneeksi useampaan otteeseen Bodominjärven veden juomakelpoisuutta. Kivaa oli silti! Tästä on hyvä jatkaa avovesiuintitreenejä. Kun aloittaa vähän vaikeammista olosuhteista, kuvan kaltainen lähes tyyni järven selkä oli maanantaina seuraavalla avovesiuintikerrallani suorastaan luksusta! Maanantaina pystyin jo uimaan 700m! Wohoo! Kieltämättä alussa (ja vieläkin) avovesi oli hyvin outo elementti uimahallin jälkeen. Tokihan minäkin mökkilaiturilta olen veteen hypännyt ja uiskennellut järvessä, mutta en koskaan aikaisemmin ole yrittänyt uida vaparia avovedessä. Jo pään veteen laittaminen tuntui oudolta ja se, ettei vedessä näe mitään. Vesi on sameaa, joten käytännössähän sitä uidaan aika sokkona. Suunnistaminen kohti poijua oli ihan oma juttunsa. Avovedessä huomasi, kuinka toinen puoli kehosta on voimakkaampi, koska uinti lähti vetämään aina samaan suuntaan vinoon. Mutta ehkäpä se suunnan pitäminenkin vähän paranee, kun vähän treenaa lisää.

Alla olevassa kuvassa on jossakin mun pää ja käsi :)

Vielä lauantain swimrun -treeneissäkin tunsin, että jaloissa alkaa vähän painaa treenin edetessä. Sunnuntaina päätinkin lähteä kevysti pyöräilemään ja nauttimaan kesäisestä päivästä. Monesti kevyt pyöräily auttaa palautumisessa, kun kevyessä pyöräilyssä ei niin paljoa rasitu, mutta lihakset saavat kuitenkin vähän verryttelyä. Loppujen lopuksi sunnuntain pyörälenkki venähti liki 50 kilometrin mittaiseksi, joten hyvä treenipäivä sunnuntaistakin loppujen lopuksi tuli. Sen verran kyllä otin kevyesti, että pysähdyin esimerkiksi puolessa välissä kahville ja jätskille. Kiva välillä relata, kevennellä ja nauttia kunnolla maisemista lenkillä.

Huikea juoksu ja oma enkka

Nyt on helppoa hymyillä. Tukholman maratonilla lauantaina oma ennätys parani 13 minuutilla. 4.30 jäi vielä alittamatta, mutta ei se kauaksi jäänyt. Silti ei harmita yhtään. Juoksin pää kylmänä lähdöstä maaliin oman suunnitelmani mukaisesti.  Mutta aloitetaas alusta, sen verran tähän maratonreissuun liittyi myös yllätysmomentteja.

Tankkaus maratonille sujui mukavasti, suurinpiirtein samalla kaavalla kuin vuosi sittenkin. En sen kummemmin laskenut hiilihydraattien määrää, mutta pyrin syömään hiilihydraattivoittoisemmin proteiinien ja rasvan kustannuksella kokonaisruokamäärän pysyessä suurinpiirtein normaalina. Keskiviikon paikkeilla jätin jo kaiken vähänkään arveluttavan, herkkävatsaiselle mahdollisesti sopimattoman, ruuan pois ja söin kaikkea tuttua ja turvallista, helposti sulavaa ruokaa. Puuroa, jogurttia, kauraleipää, perunamuussia, kanaa... Hieman jopa irtokarkkeja! Vettä join 3-4 litraa päivässä. Kaikki vaikutti hyvältä, kunnes perjantaiaamuna otin Garminini latauksesta. Mykkä! Ruutu pimeänä! Ei auttanut kuin alkaa googlaamaan, miten saan tehtyä factory resetin. Lopulta onnistuin saamaan Garminin henkiin ja varalta tyhjensin myös laitteen muistin. Hetken ehdin jo panikoida, miten saan vauhdin pidettyä, mikäli kello on rikki. Garmin stressin jälkeen työkaverit alkoivat kysellä, millä olen menossa Tukholmaan...

Olin kokonaan jättänyt rekisteröimättä, että Silja Symphonyllä oli pyörinyt vatsatautiepidemia viikon aikana. Perjantaina Kauppalehden uutinen jopa varoitteli, että koko perjantain lähtö saatetaan perua. Maratonjännitys vaihtui matkajännitykseksi, pääsemmekö ollenkaan juoksemaan. Päätimme ystäväni kanssa, että itse emme matkaamme peru. Jos laiva lähtee, me olemme siellä mukana. Onneksi soitto Siljan asiakaspalveluun vahvisti laivan lähtevän matkaan suunnitellusti. Kaupasta käsidesiä, desinfiointipyyhkeitä ja juomavettä matkaan ja menoksi.

Sen verran otimme epidemiaa matkalla huomioon, että emme syöneet buffetissa, lähinnä siksi, että siellä on paljon porukkaa ja mahdollinen sairastunut levittää tautia tehokkaasti, käytimme ainoastaan hytin vessaa, pesimme käsiä usein ja huolellisesti saippualla ja söimme vain hyvin kypsennettyjä ruokia. Taisi auttaa, sillä tartuntaa emme saaneet.

Juoksupäiväksi oli säätiedotuksessa luvattu aurinkoista ja 17 astetta lämmintä. Varauduin lähtemään matkaan lyhyissä juoksushortseissa ja t-paidassa. Päähän varasin juoksulippiksen. Varasin itselleni myös Tupla-patukan reppuun juoksun jälkeen syötäväksi. Patukka on kyllä edelleenkin syömättä, ei juoksun jälkeen tällä kertaa tehnyt mieli suklaata.

Laiva saapui Tukholmaan klo 9 maratonaamuna. Yöllä en ollut oikein saanut nukutuksi, mutta päätin, että se ei juoksuuni vaikuta. Kävelimme satamasta expo-alueelle hakemaan numerolaput. Järjestelyt toimivat moitteettomasti ja saimme omat numeromme sen kummemmin jonottelematta. Tässä vaiheessa lähtöömme oli vielä pari tuntia aikaa. Otimme paikat varjosta ja nautiskelimme tunnelmasta.

Muutaman kerran jouduimme käymään vessassa odotellessamme, sen verran oli jännitystäkin ilmassa. Kropassa tuntui hyvältä. Lopulta kello oli sen verran paljon, että lähdimme kävelemään kohti lähtöaluetta. Jännitys tiivistyi entisestään ja kuuluttaja nostatti tunnelmaa vielä lisää. Lopulta jälkimmäisenkin lähtöryhmän lähtölaukaus kajahti ilmoille ja pääsimme matkaan. Alussa omaa vauhtiaan ei pysty paljon säätelemään, vaan on edettävä massan mukana. Onneksi massa juoksi itselleni juuri sopivaa vauhtia. Alussa pyrin muutenkin juoksemaan viisaasti. Päätin olla hötkyilemättä suotta ja pidin itse oman juoksulinjani mahdollisimman ennakoitavana, etten ainakaan itse aiheuta vaaratilanteita. Matkan varrelle sattui kyllä monta säntäilijää, jotka meinaavat juosta päälle. Massatapahtumissa olisi syytä välttää tällaistä säntäilyä. Yhdelle juoksijalle jopa huusin, että "keep your line, please", kun hän pomppi puolelta toiselle kuin jänis.

Päätin juosta alusta saakka omaa juoksuani välittämättä siitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Sen vuoksi en lähtenyt juoksemaan myöskään jänisten matkassa. Matkan aikana tulinkin siihen tulokseen, että ratkaisuni oli oikea. Olin alkumatkalla 4.30 jäniksen tuntumassa, mutta 15 kilometrin kohdalla totesin, että nämä jänikset juoksevat aivan liian kovaa ja päätin jatkaa omaa juoksuani ja antaa jänisten mennä menojaan. Jälkeenpäin ajateltuna tämä oli viisas veto. Jänikset juoksivat ensimmäisen kierroksen liian kovaa ja omalla tasaisen vauhdin taktiikallani saavutin heidät toisella kierroksella. Ystäväni juoksi näiden jänisten matkassa ja hyytyi lopussa niin, että menin hänestä ohi 35 km:n kohdalla. Olin niin ylpeä itsestäni, että maltoin mieleni alkumatkasta, muuten olisin hyytynyt varmaan itsekin. Nyt 35 kilmoterin kohdalla tuntui vielä hyvältä. Omat vaikeimmat hetkeni koin 41 kilometrin kohdalla, mutta siitä oli onneksi enää reilu kilometri maaliin. Stadionilla kannustus oli hurjaa ja sainkin nipistettyä vielä pienen loppukirin itsestäni. Maaliviivan ylitin ajassa 4.30.45. Olen tyytyväinen. Tavoitteeni oli siis juosta noin 6.20 min/km tahtia niin, että helpoilla osuuksilla vauhti voi hieman nousta, rankemmilla vähän laskea. Päätin juosta tarkasti kellon mukaan 35 kilometriin saakka ja sen jälkeen niin kovaa kuin jaksan. Loppujen lopuksi keskimääräiseksi vauhdiksi tuli 6.25 min/km, joten aika tarkaa työtä onnistuin tekemään. Maalissa tuuletin hurjasti, onnistuinhan parantamaan ennätystäni 13 minuuttia viime vuodesta. Samanlaisia harppauksia jos otetaan joka vuosi, niin parin vuoden päästä 4 tunnin raja on jo aika lähellä.

Olen luottanut vuodesta toiseen tiettyyn lenkkarimalliin, Asicsen DS Trainereihin. Viimeisin malli ei kuitenkaan ole ollut omaan jalkaani niin hyvä kuin aikaisemmat ja pitkillä lenkeillä olen saanut tietyt varpaat aina verille. Nyt laitoin niihin varpaisiin urheiluteipit. Olisi vissiin pitänyt teipata kaikki varpaat, sillä tiesin jo 7 kilometrin kohdalla, että varpaita hiertää ja pahasti. Tältä varpaani näyttivät illalla, kun kengät ja sukat jaloista otin.

Jossakin vaiheessa on pakko hankkia uudet lenkkarit muotoutumaan seuraavia koitoksia ajatellen. Näillä kengillä en toista maratonia enää juokse.

Tällainen oli minun toinen maratonmatkani. Tällä kertaa tunteet eivät heiluneet puolelta toiselle, vaan olin päättäväinen ja juoksin (varmaan kulmat kurtussa) omassa pienessä kuplassani kohti asettamaani tavoitetta. Maalissakaan ei tullut kyyneleet, vaan olin riemuissani. Stadionin portaat olivat maalin jälkeen yhtä kamalat kuin viimekin vuonna, mutta niistäkin selvittiin kanssakisailijoiden kanssa vitsaillen. Huippu reissu ja huippu meininki! Nyt jalat ovat jo palautuneet ja eilen pääsin jo pienelle kevyelle lenkillekin.