Juhannus on tältä kesältä jo takanapäin ja tällä kertaa ainakin Itä-Suomessa oli niin hyvä sää, että eipä pysty moittimaan. Ainakin pari-kolme edeltävää juhannusta on ollut varsin kylmää ja sateista, joten osin aurinkoinen ja helteinen juhannus oli mukava poikkeus. Mökkimatkamme on pitkä, joten tavallisena viikonloppuna sinne tulee harvoin lähdettyä. Edellisen kerran olimme mökillä pääsiäisenä, joten kaikki kevättyöt parempine siivouksineen olivat vielä tekemättä. Pari-kolme päivää menikin nopeasti mökkiä ja pihamaata kuntoon laitellessa. Oli ikkunoiden pesua, vesien laittamista, mökin siivousta, nurmen leikkuuta, veneen vesille laittoa ja puutarhakalusteiden putsaamista ja öljyämistä. Kaivoimmepa ylös vielä yhden kukkapenkinkin ja ostin siihen uudet mullat ja uusia perennoja kasvamaan. Silmän iloa seuraaville mökkireissuille. Kovin kaukaisilta tuntuvat siis nuoruuden railakkaammat juhannukset! Töiden vastapainona sitten sopivasti grillausta, treenausta ja saunomista. Kylättelyäkin. Mukavaa oli.
Kesäpuuhien lisäksi juhannusviikonloppu oli myös aivan oiva treeniviikonloppu. Jo torstaina kävin pienen lenkin uimassa ja juoksemassa himpun vajaat 6km. Perjantaina ja lauantaina uin ihan kunnolliset avovesiuinnit. 680m molempina päivinä. Vaatimattomia metrilukuja kokeneille, mutta minulle, vasta muutamia kertoja avovedessä uineelle, oikein hyvä saavutus. Perjantaina juoksin myös kympin reippaan lenkin, eli alle tunnin selvisin lenkistä. Uinnin ja juoksun jälkeen taas juhannusherkut makkaroineen ja grillivartaineen maistuivat hyvältä.
Tarkoitus oli myös pyöräillä viikonlopun aikana vanhalla mökkipyörälläni, mutta pyörästäni oli katkennut jarruvaijeri talvisäilössä, joten pyöräilyt jarruttomalla pyörällä jäivät nyt suosiolla väliin.
Alla vielä kooste juhannusviikon treeneistä:
Maanantai: Avovesiuintikokeilua. Lenkki jäi lyhyeksi, koska taidot eivät edelleenkään riittäneet uida aalloissa. Tai kyllä se uinti menisikin, jos ei tarvitsisi hengittää välillä...
Tiistai: Verryttely+juoksutekniikkaa, 6×3min vedot, välissä 2min palautus kevyesti hölkäten, loppuverra ja core-treeni.
Keskiviikko: Lepo
Torstai: Avovesiuintikokeilua ilman matkan mittaamista. Juoksu 5.8 km.
Perjantai: Aamulla 680m avovesiuinti. Illalla juoksu 10km.
Lauantai: Avovesiuinti 680m
Sunnuntai: Lepo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti