Takana kolmen viikon mittainen uintiblokki

Kuten olen ennenkin kertonut, noudatan tällä hetkellä ammattilaisten laatimaa harjoitusohjelmaa triathlonharrastuksen puitteissa. Eipähän ainakaan mene tasapaksuksi puurtamiseksi. Tällä hetkellä vietän palauttavaa viikkoa, joka onkin mennyt taas totaaliseksi huilailuksi, kun lapsemme viime viikolla sairastama flunssa tms. tarttui myös minuun ja olen nyt pötkötellyt pari päivää peiton alla ja ollut poissa töistäkin. Toivottavasti tästä ei tule tapaa, että kaikki keventelyviikot sairastan.

Ensimmäisellä uintiviikolla uin neljä kertaa ja yhteensä 8900m, toisella viikolla uin viisi kertaa ja yhteensä  11 250m. Kolmannella viikolla ohjelmassa olisi ollut kuusi uintia, mutta perheellisenä ihmisenä en millään saanut aikatauluja sovitettua niin monelle uinnille ja toisekseen uinti alkoi myös jo painaa. Ehkä järkevämpi jättää yksi kerta tekemättä ja tehdä muut harjoitukset hyvin kuin väkisin vääntää kaikki harjoitukset puoliteholla, kun ohjelmassa sattuu niin lukemaan. Ohjelma ei siis ole minulle henkilökohtaisesti laadittu, joten oma soveltaminen on varmasti enemmänkin kuin toivottavaa. Oma taipaleeni on kuitenkin vielä niin lyhyt lajin parissa, että kestävyyttä näihin treenimääriin ei välttämättä vielä ole. Uin siis "vain" viisi kertaa viimekin viikolla, yhteensä 13 800m. Sunnuntain pitkässä uinnissa tein oman matkaennätyksen läpsyttelemällä allasta päästä päähän 4200 metriä. Laskeskelin, että tämä tarkoitti sitä, että kävin kääntymässä 25 metrisen altaan toisessa päädyssä 84 kertaa! Ei ihme, että volttikäännöskin alkaa pikkuhiljaa jotenkin sujua!

Näillä yhtä lajia painottavilla blokeilla on tarkoitus viedä tätä yhtä lajia askel ylöspäin. Muita kahta lajia ylläpidetään näillä viikoilla, joten pyörää ja juoksua oli ohjelmassa kaikilla näillä viikoilla vain kaksi harjoituskertaa. Tuntuu toimivan, sillä viime sunnuntain yli neljäkilometrinen treeni meni ihan helposti. Enpä olisi moista matkaa uskonut vielä syksyllä uivani!

Palauttelevan viikon treenit osoittavat toistaiseksi melkein nollaa. Jo tiistaina olo oli vähän kummallinen, mutta päätin kokeilla juosta kevyesti. No, tajusin melkein heti, että olo ei ole pelkästään väsynyt, vaan taustalla taitaa olla nyt muhiva pöpö ja jätin hölkän 3 kilometrin mittaiseksi. Hyvä niin, sillä keskiviikkona kurkku oli tosi kipeä ja lämmötkin hieman koholla (37.2) ja illalla jo laskisin olleeni ihan kuumeessa (37.9). Tänään olo on tuntunut jo huomattavasti paremmalta, mutta olen ollut vielä poissa töistä. Katsotaan, pääsenkö tällaisella pikaisella parin-kolmen päivän sairastelulla, vai jatkuuko tauti vielä pidempään...

Tämä Mäkelänrinteen maksema tuli siis vuoden kolmella ensimmäisellä viikolla hyvinkin tutuksi. Uutta ohjelmaa en ole saanut vielä, joten jää nähtäväksi, mitä valmentajat ovat meidän päämme menoksi suunnitelleet seuraaville viikoille!

299 tuntia 42 minuuttia

Joskus opiskeluaikoina innostuin hiihtämisestä oikein kunnolla. Kun kilometrejä alkoi talven aikana kertyä, otin tavoitteekseni hiihtää 1000 kilometriä kauden aikana. Talvi oli kunnollinen, myös pakkasten suhteen, ja väliin mahtui kahden viikon hiihtämätön jakso, sillä pakkanen paukutteli likemmäs kolmessakymmenessä asteessa, välillä ylikin. Ei asiaa hiihtämään. Tavoite näytti mahdottomalta. Lopulta, kevään jo kolkutellessa ovella, hiihtokilometrejä oli kirjattu vihkooni 998. Päätin lähteä hiihtämään ne puuttuvat kilometrit. Hiihtokeskuksen latupohja oli roskia täynnä, hiihtolatu upotti jokaisen suksipotkun aikana ja roskat tarttuivat pohjiin. Totesin, että tässä ei ole mitään järkeä. En halua rikkoa välineitäni. Viimeiset kilometrit jäivät hiihtämättä. Aika moni kyseli sen talven jälkeen, että miten kävi. Kerroin, että en ihan päässyt tavoitteeseeni, jäi 2 kilometriä vajaaksi. Moni kyseli, että harmittaako ja miksi en nyt vaan jotenkin hiihtänyt niitä puuttuvia kahta kilometriä. Yritin selittää, että se ei nyt ollut tässä se juttu loppujen lopuksi. Pidän hiihtämisestä, rakastan sitä, enkä halunnut jättää hiihtämisestä niin surkeaa kuvaa koko kesän ajaksi mieleni syövereihin. Mieluummin mietin ihania laturetkiä tai sunnuntaiaamun pitkiä hiihtolenkkejä, kun toiset vasta heräilivät sunnuntaihin. Aurinko nousi ja väritti taivaanrannan ihanilla väreillään. Latu oli juuri kunnostettu ja sukset luistivat. Hiihdän sen 1000 kilometriä rikki sitten toisella kerralla. Seuraavana talvena se menikin sitten rikki ihan kirkaasti, kun tavoite oli asetettu heti alkutalvesta, eikä vasta tammi-helmikuussa, jolloin kausi Kuopion korkeudella oli jo pitkällä.

En ole laskenut juoksu- tai pyöräkilometrejä yhteen vielä viime vuodelta. Toki kilometrit on aina vihkoon merkattu, mutta loppuraportti on tekemättä. Saa nähdä, teenkö sitä edes ollankaan. Sen verran laskin, että ynnäsin harjoitteluun käytetyt ajat yhteen. 299 tuntia ja 42 minuuttia. Joku voisi taas kysyä, että harmittaako, kun 300 tuntia jäi noin lähelle. Ei harmita. Kaikki nämä tunnit on sydämellä liikuttuja. Rakkaudesta lajiin. Enkä ollut edes mitään tuntitavoitetta itselleni asettanut. Viime vuodelle otin tavoitteeksi juosta yli 1500km, mutta luulen, että sitä tavoitetta en saavuttanut. Se tavoite menetti merkityksensä jo viime maalis-huhtikuun taitteessa, kun liityin triathlonryhmään. Tajusin, että laatu on tärkeämpää kuin kilometrien kerääminen. Siitä osoituksena 13 minuutin aikaparannus jo parin treenikuukauden jälkeen Tukholman maratonilla.

Tänä vuonna en tee sen kummemmin mitään uudenvuodenlupauksia. Tavoitteenani on pyrkiä pysyttelemään terveenä ja vammattomana, saada uusia liikuntaelämykisä ja elää täysillä. Kilometrit ja treenitunnit tulevat siinä sivussa. Pari ilmoittautumista on sisällä jo, mutta luulen, että ne ansaitsevat ihan oman päivityksensä.

Urheilullista uutta vuotta 2017!