lauantai 26. maaliskuuta 2016

Tulevien viikkojen ohjelmaa

Vihjasin edellisessä postauksessani, että olen lyönyt keväälle lukkoon pari tapahtumaa. Ensimmäisenä koittava tapahtuma ei ole oikeastaan tapahtuma ollenkaan, vaan olen ilmoittautunut TriathlonSuomen aloittelija-kurssille! Olen aivan täpinöissäni! En luultavasti (luultavasti-sanaa käytän, koska eihän sitä koskaan tiedä, mikä kärpänen minua kurssilla puraisee) osallistumassa millekään triathlonille ainakaan ensi kesänä, mutta ilmoittautumiselleni tälle kurssille oli useampiakin syitä:

  1. Nautin juoksulenkkien tuomasta euforiasta ja pääasiassa myös lenkit ovat kivoja, mutta lenkille lähteminen tuottaa välillä vaikeuksia. Luulen sen johtuvan ainakin osittain hienoisesta kyllästymisestä, toisaalta siitä, että juokseminen on aika yksinäistä puuhaa. Kaipaisin välillä vähän seuraa ja ajatustenvaihtoa. Vakilenkkikaverini kun muutti toiselle paikkakunnalle ja olen juossut jo puoli vuotta käytännössä aina yksin. Odotan siis kurssin yhteisharjoituksia kovasti.
  2. Kyllästymiseen auttaa ehkä myös se, että lajikirjo olisi suurempi. Haluaisin tuoda pyöräilyn ja uinnin tiivimmin osaksi viikottaista treeniohjelmaa.
  3. Ostin pari vuotta sitten itselleni maantiepyörän, mutta pyöräilykilometrit ovat kuitenkin jääneet paljonkin alle sen, mitä alunperin kuvittelin pyöräileväni. Luulen tämän johtuvan siitä, että en osaa oikeaa polkutekniikkaa, kun käytössä on lukkopolkimet ja pyöräilykengät. Poljen, enkä pyöritä. Eli kaipaan opastusta oikean pyöräilytekniikan oppimiseksi.
  4. Osaan jonkinlaisen vapaauinnin tekniikan, mutta tuntuu, että liikkeeni menee enemmän ylös-alas kuin eteenpäin. Kaipaan siis opastusta oikeaan (vapaa)uintitekniikkaan. Ja jos oppisin oikean käännöksen altaan päädyssä, niin olisin superonnellinen. En tiedä kuuluuko käännöksen opettelu edes kurssin tavoitteisiin, mutta ehkäpä joku sen näyttää, jos pyydän :)
Tällaisia tavoitteita siis ensi tiistaina alkavalle triathlonin aloittelija-kurssille. Kurssi alkaa 29.3. ja jatkuu noin kuukauden. Viikkoon mahtuu kolme yhteistreeniä; kerta pyöräilyä (spinningiä sisätiloissa), yhdet juoksutreenit ja yhdet uintitreenit. Lisäksi kurssilaiset saavat viikkokohtaisen valmennusohjelman. Lisätietoa kurssista löytyy täältä.

Toisena varmana tapahtumana tälle kesäkaudelle on varmistunut Yritysmaraton, joka juostaan toukokuun loppupuolella Töölönlahdella. Tarkoituksena siis on, että yrityksestä kootaan viestiporukka, joka yhteensä juoksee Töölönlahden ympäri 19 kertaa. Yhden kierroksen pituus on 2,2 kilometriä, joten viestinä kisailijat juoksevat yhteensä maratonin verran. Kuulostaa kivalta tapahtumalta ja odotan jo kovasti koitostamme. Tätä tapahtumaa varten yritän kasvatella myös vauhtia. Tämä lenkki kun pitäisi pystyä juoksemaan täysillä....

Sitten tämän viikon treeneihin. Tällä viikolla olen ehtinyt kerran joogaamaan ja kolme kertaa lenkille. Pari lenkeistä on ollut puhtaita fiilistelylenkkejä peruskestävyysalueella, mutta yksi lenkeistä oli oikein onnistunut kiihtyvävauhtinen vauhtikestävyyttä kehittävä lenkki. Juoksin tällä lenkillä viisi kilmetriä ja kilometrivauhdit olivat seuraavat: 6:09, 5;47, 5;24, 5:23 ja 5:13. Olen oikein tyytyväinen! Vauhdeissa on totta kai vielä paljon kehitettävää, mutta suunta on oikea. Enää vauhdikkaampikaan lenkkien juokseminen ei tunnu (ainakaan ihan niin) pahalta kuin vielä alkuvuodesta.


Pääsiäisen pyhät vietämme tällä kertaa mökkimaisemissa. Täällä vähän pohjoisempana onkin vielä ihan kunnon talvi ja lunta puoli metriä. Vähän tuli ehkä valittua väärät lenkkikengätkin matkaan, kun ei oikein osaa arvioida, millainen vuodenaika täällä voisi olla. Etelässähän pärjää jo mainiosti kesälenkkareilla. Täällä parhaat olisivat olleet nastat. No, ehkä minä pärjään. 

Eilen kävin juoksemassa kuuden kilometrin lenkin täällä mökkimaisemissa. Taivaalta tuli lunta ja tie oli liukas tavallisten lenkkareiden alla. Kevyttä PK:ta siis näillä näkymin mennään tämä pääsiäinen, mutta eipä haittaa, kun alla on tälle viikolle jo yksi onnistunut VK-lenkki. Toisaalta ihan kiva lomalla ottaakin rauhallisesti ja nauttia myös lenkkien lomassa vähän uudemmista maisemista. Tällaiselta maisema täällä lenkkitielläni näytti eilen illalla.



maanantai 21. maaliskuuta 2016

Juoksumäärää kasvattamassa

Eilen oli palmusunnuntai ja jo aamusta lähtien liikkeellä oli noitia, pupuja ja kissoja virpomavitsoineen. Meilläkin jälkikasvu oli askarrellut vitsoja hartaudella jo vähintään viikon ajan. Eilen odottelu palkittiin ja näin hienojen vitsojen kanssa lapset lähtivät virpomisreissulleen.



Sitten liikuntajuttuihin. Nyt, kun hiihtokelit ovat täältä etelästä ohi, olen pyrkinyt viikko viikolta hieman kasvattamaan juoksukilometrimääriä. Kuitenkin niin, että laatu on aina kilometrien keräämistä tärkeämpää. Hyvin olen tässä tavoitteessani onnistunut ja viime viikolla juoksin jo 46 km. Todella vähän toisille, mutta minulle jo ihan hyvä ja kelvollinen määrä. Viime viikkoon mahtui yhteensä 5 juoksulenkkiä, joista pisin oli reilut viisitoista kilometriä, lyhin 4,5 km, loput siltä väliltä. 

Juoksun lisäksi viikkoon mahtui vain tunti joogaa, kuntosali jäi väliin viime viikolla. Samalla, kun juoksumäärät ovat kasvaneet, välillä yksin lenkille lähteminen tuntuu tylsältä. Sen vuoksi järkkäsin työporukalle viime viikolla yhteislenkin. Ajatuksesta innostui lopulta kuusi työkaveria, joten saldo oli oikein hyvä. Juoksimme Töölönlahtea ympäri. Kivaa oli ja sääkin näytti meille parhaintaan. Aurinko paistoi ja lämmintä oli lähemmäs 10 astetta, tämän kevään paras juoksukeli! Töölänlahti olikin täynnä lenkkeilijöitä, niin juoksijoita kuin kävelijöitäkin. Keväinen aurinko houkuttelee ihmiset liikkeelle.

Olen tehnyt myös ostoksia. Tilasin itselleni uudet pitkät, vähän ohuemmat trikoot. Entiset täyspitkät vuorittomat trikooni ovat yli 10 vuotta vanhat ja pyllistellessä sen on huomannut. Trikoot ovat lähes läpinäkyvät. Päädyin tilaamaan ZeroPointin kompressiotrikoot pinkkeinä. Mutta voi että mikä pettymys, heti ensimmäisellä lenkillä huomasin, että koko on joko liian suuri, tai malli epäsopiva, sillä trikoot valuvat juostessa. Harmittaa satsata itselle sopimattomaan varusteeseen! Mutta hienot nämä trikoot kyllä ovat! 


Kasvaneet juoksumäärät tuntuvat hitusen jaloissa, joten tälle päivälle oli luvassa odotettu jalkojen hieronta. Etenkin penikoiden hieronta teki kipeää! Mutta nyt on askel kevyempi. Huomenna on vielä joogapäiväkin, joten tähän alkuviikkoon tulee mukavasti kehonhuoltoa.

Olen lyönyt myös lukkoon pari liikuntaan liittyvää juttua nyt alkuviikosta, mutta taidanpa pitää teitä jännityksessä vielä hieman ja kirjoitan näistä tapahtumista oman postauksensa myöhemmin tällä viikolla. Oikein mukavaa viikkoa kaikille!