Joroisten kisan jälkeen olen ottanut rennosti. Olen kokenut jonkinlaista post-race bluesia, eli kisan jälkeistä tyhjyyden tunnetta, eli eipä paljon ole kiinnostanutkaan mikään tavoitteeliseen treenaamiseen liittyvä. Kesäloma töistä on jo takana, mutta iltaisin olen tavannut kavereita, leiponut ja laittanut vähän työläämpää ruokaa, kuten kokeillut ensimmäistä kertaa tehdä itse sushia. Toki myös liikuntaa on tullut harrastettua, mutta vailla minkään sortin tavoitteita tai mittariin tuijottamista. Olen pyöräillyt työmatkaa, käynyt ihan pari pyörälenkkiäkin kevyesti pyörittämässä ja parina iltana kävimme mieheni kanssa kävelylenkillä, joskin toisesta kävelylenkistä alempana hieman lisää...
Viime lauantaina lähdimme siis mieheni kanssa pienelle iltakävelylle. Ja se päättyi Paula Vesalan "Tytöt ei soita kitaraa" -biisin sanoja mukaillen koiran kanssa kapakkaan, tai tässä tapauksessa paremminkin miehen kanssa terassille. Ihanaa suunnittelemattomuutta, mitä ei normaalina viikonloppuna voi välttämättä tehdä, jos toipuu edellisistä treeneistä ja suunnittelee jo seuraavia. Yksien juomien jälkeen jatkettiin kiltisti kävelylenkkiä takaisin kotiin.
Tällä viikolla sen sijaan huomaan, että lepo ja löysäily alkaa tehdä tehtäväänsä ja olen jo hieman alkanut suunnitella, miten treenit tästä jatkuvat. Seuraavaksi suunnaksi otetaan Amsterdamin maraton lokakuussa. Ensimmäinen juoksulenkki tätä tavoitetta silmälläpitäen on jo tehty ja juoksuohjelma etsitty ja tulostettu netistä talteen. Tästä se taas lähtee. Pikkuhiljaa.
