Tempoilua

Tukholman maratonin jälkeen juoksemaan ei ole niin usein tehnyt mieli. Pitkiä lenkkejä (yli 15 km) en ole juossut yhtään. Sen sijaan pyöräily ja uinti ovat tulleet entistä enemmän viikko-ohjelmaani mukaan.  Treenimäärät eivät siis ole vähentyneet - pikemminkin päin vastoin, mutta esim. pitkät lenkit olen pyöräillyt tai tehnyt yhdistelmätreeninä niin, että pyöräilyn jälkeen käyn vielä juoksemassa.

Tällä viikolla kokeilin ihan uutta juttua pyöräilyn saralla, kävin ajamassa tempoajon. Tempoajo tarkoittaa sitä, että lähdetään väliaikalähdöllä matkaan (meillä minuutin välein) ja jokainen ajaa pyörällä kelloa vastaan mahdollisimman kovaa. En ole vielä tempoajon viralliseen puoleen sen tarkemmin tutustunut, että onko matkoja olemassa minkälaisia virallisissa kisoissa, mutta me ajoimme 10km. Viisi kilometriä toiseen suuntaan, käännös ja takaisin. Vaikka kyseessä oli pyöräilyseuran järjestämä treeni, eikä mikään virallinen kisa, menomatkalla lähtöpaikalle polkiessani vatsanpohjassa tuntui kummasti jännitystä. Pelkäsin ehkä eniten jotenkin munaavani itseni, kun olin ensimmäistä kertaa mukana. Omaa vauhtianikaan en osannut yhtään ennalta arvoida. Otin tavoitteeksi olla maalissa aikaan 22 minuuttia, joka tarkoittaisi 27km/tunnissa keskivauhtia.

Lähdin toisena matkaan ja päätin vain polkea sen suuremmin kelloani vilkuilematta. Poljin vain sen minkä kintuistani pääsin ja koitin muistaa polkemisen sijasta pyörittää. Alkumatkasta oli pientä ylämäkeä ja vastatuuli. Luulot otettiin polkijasta siis heti pois. Tuntui pahalta. Veri maistui suussa jo parin kilometrin jälkeen. Silti annoin vain mennä.  Pikkuhiljaa oma tahti alkoi löytyä ja vaikka menin omalla tasollani täysillä, tuntui pahalta ja äärettömän hyvältä samaan aikaan. Hullua. Käännöspaikan otin varovasti ja sen jälkeen taas urku auki. Sain voimaa siitä, että kukaan ei ollut tullut minusta ohi ja käännöspaikan jälkeen näin, että ero on sen verran pitkä, että ilman haaveria en päästä ketään heistä ohi. Päätös piti ja tulin maaliin niin, että kukaan ei ajanut ohi. Tokikin jäin toisille ajoissa, mutta en nyt niin paljoa, että ensikertalaisena tarvitsisi mitenkään nolostella. Aika oli 19.39, eli ajoin 10km yli 30km/tunnissa keskivauhtia. Olen tyytyväinen. En niinkään tiedä onko tuo aika sellainen, mistä nyt sen kummemmin kannattaa tuuletella, mutta ylitin taas itseni,ajoin niin kovaa kuin pääsin ja jossiteltavaa ei juurikaan jäänyt. Aika varmasti tästä kokemuksen myötä paranee. Lisäksi olen tyytyväinen siihen tunteeseen, joka minulla oli maalissa. Puuskutin ja veren maku oli suussa, eli sain pyörälläkin itsestäni vähän tehoja irti. Ja ennen kaikkea - minä uskalsin! En jarrutellut, vaikka välillä vauhti vähän hirvittikin.

Tuli taas kerran todistettua, että parhaat elämykset taitavat syntyä siitä, että välillä uskaltaa siirtyä mukavuusalueelta pois. Olen ihan liekeissä :)