perjantai 15. tammikuuta 2016

Jalka on parantunut hyvin!

Tilanne näytti jalan suhteen kaksi viikkoa sitten huonolta. Lopulta oli pakko käydä näyttämässä nilkkaa lääkärillekin, sen verran turvoksiin ja mustaksi jalka meni. Lääkärissä jalka kuvattiin, mutta onneksi oma alkuperäinen diagnoosini nivelsiteiden venähdyksestä piti paikkansa ja luut olivat ehjät. Paraneminen on ollut yllättävänkin nopeaa. Nyt kipua ei enää kävellessäkään tunnu. Tokikin varovainen saa olla, etten heti nyrjäytä nilkkaani uudelleen. Alla ennen ja jälkeen kuvat:



Kuten jälkimmäisestä kuvasta huomaa, mitään näkyvää turvotusta tai sinerrystä ei ole. Olen päässyt pari kertaa jopa kevyesti hölkkäämään! Tänään on ollut ensimmäinen päivä ilman nilkkatukea, lenkille aion pukea sen vielä jatkossakin.

Loppujen lopuksi pidin siis totaalista taukoa juoksusta vain reilun viikon. Juoksusta vapaalla viikolla kävin neljä kertaa kuntosalilla, joten ihan pelkäksi levoksi ei sekään viikko mennyt. Tällä viikolla olen varovaisesti palaillut juoksun, tai paremminkin hölkkäilyn pariin. Maanantaina ja keskiviikkona kävin juoksemassa viiden kilometrin lenkit. Toivottavasti kiristyvä pakkanen ei sotke loppuviikon lenkkisuunnitelmia.

Lenkkisuunnitelmien lisäksi toisena suunnitelmana on jatkaa nilkan kuntouttamista saamillani jumppaohjeilla. Pari vuotta sitten edellisen nilkkavenähdyksen yhteydessä hankkimani tasapainolauta on päässyt taas pölyn peitosta tositoimiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti