Painavaa asiaa

Onko se niin, että vain laihat ihmiset voivat juosta kovia kilometriaikoja tai muuten treenata kovaa? Pystyykö ihmisen kropasta päättelemään, kuka treenaa kovaa, kuka vähemmän kovaa? Voiko vähän pyöreämpi olla silti hyväkuntoinen?

Tämä aihe on itselleni herkkä. Olen ollut ihan pikkulapsena ns. normaali, mutta oikeastaan siitä lähtien aina "liian" jotain. Ensin alakoulusta lähtien liian painava, johtuen osittain niihin aikoihin todetusta astmasta ja kortisonilääkityksestä. Suurimmaksi osaksi varmaan silti hyvästä ruokahalustani. Yläasteen ja lukion välissä aloitin juoksemisen ja laihduttamisen. Yhtäkkiä olinkin ympäröivän maailman mielestä liian laiha. Sen jälkeen muutaman vuoden ympäröivän maailman mielestä varmaan suhteellisen normaali, mutta sitten tämä "liian" kaikkea alkoi raskausaikaina uudelleen. Paino nousi liian aikaisin, liian paljon. Terveydenhoitaja kommentoi kerran, että kyllä se paino nousee, jos vaan kokonaisia suklaalevyjä syö. No, tähän päivään mennessä en ole yhtään suklaalevyä kertaistumalta yksikseni syönyt, mutta sitähän ei kysytty.

Vaikka en ole koskaan saanut painoani putoamaan ihan samoihin lukemiin kuin se oli ennen lapsia, sain olla tässä välissä taas muutaman vuoden suhteellisen rauhassa ihmisten kommenteilta, kai se pieni pyöreys on perheenäidille ihan sallittua. Nyt olen taas muutaman vuoden saanut kuulla, kuinka olen kaikkea "liian". "On se kyllä jännää, että sinä sen maratonin juoksit, vaikka olet tuollainen.... no vähän pullea", yksi esimerkki saamistani kommenteista. Nyt ihmettelyt ovat vaan lisääntyneet, kun olen kertonut, että treenaan triathlonille. "Eikö sulla sit paino laske, kun treenaat", "Ne kovemmat juoksijat on varmaan semmosia viiskytkilosia", "siitä kyl näki, että se on treenannu kovaa". Ja kun on tarpeeksi näitä kommentteja kuullut, kuvittelee jo mielessään loppujenkin niin ajattelevan, vaikka eivät mitään sanoisikaan.

Voin nyt paljastaa salaisuuden. Olen treenannut ihan helvetin kovaa koko talven omaan lähtötasooni nähden. Niin kovaa, että laihduttaminen on ollut pakko unohtaa. Muutaman viikon sitä kasvavien treenimäärien ohessa yritin, mutta totesin pian, että joku tässä yhtälössä on nyt liikaa. Väsytti väärällä tavalla. Joko minä laihdutan ja treenaan sen ehdoilla tai sitten minä treenaan ja syön sen ehdoilla. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon tässä vaiheessa, koska ajattelin ja ajattelen edelleen, että kyllä niitä minuutteja voi ottaa omista ennätyksistään tässä vaiheessa vielä ihan kuntoa kasvattamalla. Niin on käynytkin. Esimerkiksi uinnissa 200m:n aika on parantunut 20 sekunnilla, puolimaratonaika yli vartilla jne. Tiedän kyllä faktat, jokainen ylimääräinen kilo vaikuttaa loppuaikaan huonontavasti, mutta onko sillä tässä vaiheessa merkitystä, kun ura on vasta alkamassa. Ei ole. Voinpahan parantaa aikaa sitten joskus myöhemmin ihan sillä, että olen kevyempi. Vaikka tokkopa se noin yksinkertaista on.

Hauskinta tässä koko vuodatuksessa on, että missään vaiheessa elämääni en ole ollut niin lihava, että siitä asiantuntijoiden mukaan olisi ollut suurempaa haittaa. Pikkuisen pullukka ennemminkin, siellä normaalipainon ylärajalla. Mitä ihmeen kommentteja reilummin ylipainoiset oikein saavat? Erityisen masentavilta nuo kommentit tietysti tuntuvat nyt, kun itse kokee olevansa elämänsä kunnossa ja oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni olen ihan suhtkoht tyytyväinen siihen ihmiseen, joka peilistä katsoo. Vartalo alkaa omasta mielestäni olla sopivan jäntevä. Rasvaton se ei ole. Ilmeisesti pitäs olla.