lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuoden toinen päivä ja jalka paketissa!

Enpä arvannut eilen tämän vuoden tavoitteista kirjoittaessani, mitä elämällä on minulle näin alkuvuodesta tarjolla! Eilisestä lenkistä ja pienoisesta palelemisesta viisastuneena kävin aamulla hankkimassa itselleni merinovillaiset pitkät kalsarit, kuten tapaan tällaisia pitkiä aluskerrastohousuja nimittää.


Kaupasta palattuani puin juoksukamppeet päälle ja suuntasin lenkilleni. Tarkoituksenani oli juosta vähintään kympin lenkki, joten aloittelin ihan rauhassa. Kilometrin päähän kotoa pääsin, kun polkaisin asfaltin reunaan pientareella, kun en vaihtumakohtaa lumen vuoksi nähnyt. Nilkassa vähän rutisi ja alkoi sattua. Kaaduin maahan ja tajusin, että nyt sattuu. Soitin mieheni hakemaan ja lähdin linkkaamaan vastaan. Kylmässä ei parane jäädä maahan kovin pitkäksi aikaa istuskelemaan pelkissä juoksukamppeissa. Jalka on nyt nilkasta turvoksissa. Kotona ensiapuna kylmää, kohoa ja kompressiota. Pahimpaan särkyyn buranaa. Lääkärissä en ole käynyt, koska olen lähes varma, että kyseessä on pelkkä venähdys. Nilkkani kun ovat venähtäneet useammankin kerran. Nyt sitten on tiedossa taas hetkeksi kuntoutusta ja korvaavia lajeja!


6 kommenttia:

  1. Voi ei! Toivottavasti tulee pian kuntoon! Mä ostin merinovillasukat, tarttee varmaan hankkia myös kalsarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviltä ja lämpöisiltä tuntuivat nuo kalsarit. Eikä tällaista herkkähipiäistäkään kutittanut suoraan paljaalle iholle laitettunakaan. Ja ostin siis suurinpiirtein ne halvimmat, jotka löysin. Hintahaitari tuntuu vertailujen perusteella olevan tosi laaja, n. 30 eurosta yli sataseen.

      Poista
    2. Pitää tosiaan toivoa, että jalka tulee nopeasti kuntoon. Nyt alkuun käyn salilla, sen jälkeen kokeilen uintia ja vesijuoksua. Eipä näille mitään taida mahtaa... tekevälle sattuu :(

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Auts :/ Miten nilkka voi nyt? Toivottavasti parempi!!

    Mulla on toi sama kerrasto, housut ja paita! Tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nilkka on jo huomattavasti parempi, ei enää niin turvoksissa tai kipeä :) Juokseminen saa kuitenkin vielä odottaa.

      Poista