On ensimmäisen osavuosikatsauksen aika. Ensimmäinen vuosineljännes meni ihan mukavasti. Treenikalenteriin merkattuja treenejä tein 7277 minuutin edestä, eli 121 tuntia ja 17 minuuttia. Kun tammi-, helmi- ja maaliskuussa oli yhteensä noin 13 viikkoa, treeniä tuli karkeasti 9 tuntia 20 minuuttia jokaiselle viikolle. Saanen olla amatöörinä, normaalia palkkatyötä tekevänä perheellisenä ihmisenä oikein tyytyväinen. Näihin kolmeen kuukauteen mahtuu myös yksi sairasteluviikko ilman treenejä, joten tosiasiassa treenasin yli 10 tuntia keskimäärin niinä viikkoina, kun olin terveenä. Kilometrimääriä en ole esimerkiksi juoksun osalta edes laskenut. Kilometrit evät tunnu enää niin merkityksellisiltä. Tärkeintä on treenata monipuolisesti ja järkevästi. Ja se on näköjään tuottanut Paloheinän extempore-puolimaratonin valossa tulostakin. Sen verran laskeskelin, että uimassa olen käynyt 29 kertaa. Keskimäärin olen varmaan uinut varovaisesti arvioiden noin kaksi kilometriä per kerta, joten 50 kilometriä on varmasti ylittynyt reippaasti. Aika huisia :) Pisin uintimatka kerrallaan on ollut neljä kilometriä.
Kesän kisakalenterikin alkaa pikkuhiljaa rakentua. Ensimmäisen kerran ripustan numerolapun rintaani 13.5. juostavalla HCR:lla. Vaikka olen juossut vuosikausia, olen osallistunut loppujen lopuksi aika vähän mihinkään tapahtumiin. HCR:kin on minulle ihan uusi tuttavuus! Ostin osallistumisoikeuden Facebookin Juoksufoorumi-ryhmästä ja siirsin osallistumisen omiin nimiini. Oman haasteensa tapahtumalle luo se, että tapahtuma alkaa lähtöryhmästä riippuen klo 15 tai en edes tiedä, miten paljon sen jälkeen. Olen perinteisesti pitänyt enemmän aamupäivän tapahtumista jo ihan tankkauksenkin takia. Mitähän ihmettä syön kisapäivän aikana, ettei tapahtuma vaan mene pilalle vatsavaivojen takia... asia täytyy kokeilla ennen varsinaista kisapäivää!
Toinen ilmoittautuminen minulla on sisässä 2.7. Vierumäellä järjestettävälle triathlonin perusmatkalle. Tiedossa olisi 1500m uintia, 40km pyöräilyä ja 10 kilometrin juoksu.
Kauden päätapahtuma on 13.8. Turussa järjestettävä Challenge-triathlon. Osallistun siellä puolimatkalle. 1900m uinti, 90km pyöräily ja 21.1km juoksu. Siinäpä riittää haastetta kerrakseen! Syksyllä vielä epäilin eniten uintisuoritustani. Nyt taidan eniten ällötellä ajatusta Aurajoessa uimisesta, mutta varsinaisesti ehkä pelkään eniten pyöräilyosuutta. 90 kilometriä on melkoinen siivu... No, tässä on vielä koko kesä aikaa treenata kaikkia lajeja.
Kesäkuulle kisakalenteriin mahtuisi vielä joko jokin juoksutapahtuma tai esimerkiksi triathlonin sprintti. En ole kuitenkaan ilmoittautunut mihinkään. Kiva pitää kalentria vapaana myös mahdollisille extempore-tekemisille kesän aikana.
Sellaisia suunnitelmia ensi kesälle. Yllä oleva kuva on eräältä aamulenkiltä Helsingistä. Ihania keväisiä päiviä on jo tänä vuonna ollut, kesä ja kisat taitavat olla lähempänä kuin arvaankaan. Tänään aamulla satoi täällä etelässäkin lunta ja pääsiäiseksi on luvattu viileämpää, mutta jospa se kevätkin sitten taas jatkaa edistymistään.
Hyvää pääsiäistä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti