Aamusta lähdin shoppailemaan, tarkoituksena hieman kurkkia kevätuutuuksia. Nykyäänhän se tietenkin tarkoittaa urheiluliikkeitä ja muiden kauppojen urheiluvaateosastoja. Mitään alusvaatteita suurempaa ei tällä kertaa mukaan tarttunut, mutta yksi urheilupaita jäi erääseen liikkeeseen kyllä kaihoisasti perääni huutelemaan. Se oli miesten mallistosta, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta, kun miesten osastolta löytäisin jotain. Shoppailun ja vaatteiden hypistelyn jälkeen alkoikin vähän jo nälkä kurnahdella, joten menin lounastamaan Meksikolaiseen ravintolaan, jonka nimeä en tähän hätään tietenkään muista. Näin mahtavan kokoinen salaatti eteeni kannettiin:
Iltapäivällä lähdin kuntosalille ja päätin kokeilla sen verran juoksuaskeleita, että varauduin hölkkäilemään salilta kotiin. Koitin kuntosalilla tällä kertaa vahvistaa yläkropan lisäksi myös pakaralihaksia. Tausta-ajatuksena tietenkin se, että jalan ongelmat voisivat ehkä johtua pakaralihasten heikkoudesta. Tunnin salitreenin jälkeen lähdin hölkkäilemään kotiin. Aluksi takareisi tuntui jumiselta, mutta varsinaista kipua en tuntenut, joten jatkoin verkkaista hölkkäilyäni kotiin saakka. Olen siis tänään hölkkäillyt 4km! Kuulostaa toki vaatimattomalta siihen nähden, että vielä muutama viikko sitten juoksin pitkinä lenkkeinä 20km. Mutta tästä neljästä kilometristäni olen nyt iloisempi kuin siitä 20 kilometristä muutama viikko sitten. Niin pohjalla ja toivottomana olen tässä välillä tämän juoksemiseni suhteen ollut.
Ajattelin kyllä varata ajan mahdollisimman pian alaraaja-analyysiin, jotta saisin jalan jumitusten perimmäisen syyn selville, eikä tarvitsisi vaan itsekseen pähkäillä ja mennä jopa pahemmin metsään omien anayysiensä kanssa. Jos joku teistä on käynyt tällaisessa analyysissä, niin kuulisin mielelläni kokemuksistanne.
Mukavaa viikonlopun alkua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti