maanantai 7. huhtikuuta 2014

Ohjattua venyttelyä ja vähän rullaati rullaa pilatesrullan avulla

Olen muutaman kerran tämän kevään aikana osallistunut kuntokeskuksen ohjatulle venyttelytunnille. Aluksi olin hieman skeptinen. En tiedä miksi, ehkä siksi, että olen tottunut ajatukseen ohjatulla tunnilla lentävistä hikipisaroista. Ohjatut venyttelyt ovat osoittautuneet kyllä tosi mahtaviksi tunneiksi. Tunnin aikana ehtii hyvin tehdä pitkät venytykset kehon "tärkeimmille" lihaksille, jos nyt lihaksia mitenkään voi tärkeysjärjestykseen laittaa. Olen yrittänyt ryhdistäytyä venytysten suhteen myös kotioloissa vähintään lenkki- ja kuntosalipäivinä. Täältä Ylen sivuilta löytyy kuvat juoksijan tärkeimmistä venytyksistä. Yhdyn jutun ensimmäiseen lauseeseen noiden ohjattujen venyttelytuntien jälkeen täysin; venyttelystä saa vetreämpien lihasten lisäksi myös mielihyvää! Suosittelen joskus kokeilemaan vaikka hikijumpan jälkeen kunnon venyttelytuntia.Perinteisten venytysten lisäksi pyrin päivittäin kotioloissa rullailemaan pilatesrullan avulla jalkojen tukkoisia lihaksia ja jumittuneita jänteitä juoksukuntoon. Etenkin ensimmäisillä rullailukerroilla kyyneleet olivat lähellä, niin tiukkaa rullailu teki. Juoksijoille/liikkujille sopivia rullailuliikkeitä voi kurkkia esimerkiksi täältä.

Tällä kertaa en mennyt venyttelytunnille hikijumpan kautta, vaan poljin kotona CrossTraineria 40min ennen salille lähtöä. Enpä olisi uskonut, että upouusien lenkkareiden sisäänajo tapahtuu tällä kertaa CrossTrainerilla polkien. Vaan on muuten hienot lenkkarit!


Toivon, että ahkerilla venyttelyillä ja juoksutauolla on ollut osuutensa asiaan, sillä takareisi tuntuu huomattavasti paremmalta kuin viime viikolla. Huomenna ajattelin kokeilla kunnon hölkkälenkkiä, mikäli tuntuma on huomenna yhtä hyvä. Nyt jotenkin tuntuu, että tunnelin päässä on taas valoa, että kyllä se juokseminenkin vielä tänä keväänä onnistuu! 

2 kommenttia:

  1. Ihanat nuo uudet tossut! Pitäs useammin käydä noilla ohjatuilla venyttelytunneilla. Välillä kävin lauantaisin spinni+shape+venyttely yhdistelmässä ja oli kyllä hyvä setti. Harmi, että meidän salilla on tunnin venyttely sellaseen aikaan, ettei oikeen mulle onnistu... Kotona ne venyttelyt jää turhan lyhyiksi.

    VastaaPoista
  2. Eikö olekin :) Kyllä noilla tossuilla kelpaa lenkkeillä! Venyttelytunteja on meidänkin salilla vaan kerran viikkoon. Eli jos päivä ja aika ei satu sopimaan omaan aikatauluun, niin ei paljon ole vaihtoehtoja.

    VastaaPoista