perjantai 23. lokakuuta 2015

Maraton vaihtui lääkekuuriin

Huominen Kaarinan syysmaraton siirtyy osaltani ensi vuodelle. Hengitystieinfektioni ei ole ottanut talttuakseen, vaan eilen sain lääkäriltä lääkekuurin ja todistuksen, jolla osallistumisen voi siirtää ensi vuodelle. Kurjaa, mutta tällaista elämä on. Kunhan lääkekuuri loppuu, on aika miettiä, vieläkö tälle vuodelle suunnittelen johonkin muuhun juoksutapahtumaan osallistumista, vai siirtyvätkö ajatukset jo ensi keväälle. Eipä enempää tällä kertaa. Tsemppiä kaikille Kaarinaan meneville!

8 kommenttia:

  1. Voi pöh! :/ Mutta pikaista paranemista sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällaista tämä on, välillä sairastuminen osuu vähän väärään hetkeen.

      Poista
  2. Harmi juttu, mutta onneksi osallistumisen siirto onnistui! Nyt vain parantelet itsesi kunnolla, juoksutapahtumia kyllä riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, osallistumisen siirto onnistui näppärästi lääkärintodistusta vilauttamalla. Onneksi osallistumismaksu oli muutenkin niin kohdallaan, että ei olisi kovin suuri tappio ollut, vaikka siirto ei olisi onnistunutkaan. Terveys on tärkein! Juoksuja tulee vielä :)

      Poista
  3. Voi harmi! Tiedän tunteen! Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sulle myös toipumiseen, toivottavasti sinäkin pääset pian palailemaan juoksupoluille.!

      Poista
  4. Kurja juttu! :( Mutta näitä sattuu, ei voi mitään. Onneksi saat sentään siirrettyä ilmoittautumisen ensi vuodelle. Juoksuja tosiaan tulee vielä! Tsemppiä paranemisen kanssa!

    VastaaPoista