Hyvää Tapaninpäivää!

Joulun pyhäpäivät alkavat olla takanapäin. Joulunpyhinä on tullut loikoiltua ja syötyä hyvin. Syömisen ja loikoilun välissä on kyllä käyty happihyppelemässä ulkona. Jokaisella perheellä on omat tapansa viettää jouluaattoa. Ja useimmiten jouluaaton ohjelma säilyy vuodesta toiseen suurinpiirtein samanlaisena. Senpä vuoksi ajattelin avata teille meidän perheemme joulun traditioita. Tänä vuonna pyrimme rauhoittamaan oman joulumme niin paljon kuin mahdollista. Takana on ollut aika tiivistahtinen syksy, joten joulun ainoana tavoitteena oli saada akut ladattua oikein kunnolla ja saada olla rauhassa oman perheen kesken. Emme siis lähteneet tänä vuonna kotoa yhtään minnekään.

Aattoaamuna nukuimme rauhassa niin kauan kuin unta vain riittää. Kellon viisarit näyttivät puoli yhdeksää, kun lapset tulivat herättelemään, että heillä alkaa olla nälkä. Nalle-puuroa (4 viljan puuroa) kattilaan porisemaan. Itselleni tein mikrossa riisihiutalepuuron. Meidän perheessä ei siis aloiteta aattoaamua riisipuurolla, kuten monessa muussa perheessä varmaankin tehdään. Jo omassa lapsuuskodissani riisipuuro syötiin aina joulupäivänä, joten olen jatkanut tätä samaa traditiota omassa kodissani. Riisipuuro on oma suosikkini kaikista joulun herkuista, joten se ansaitsee aivan oman päivänsä!

Aamupuuron jälkeen lapset ratkaisivat tontun jättämää ristisanatehtävää, jonka ratkaisemalla sai tietää, mihin tonttu oli piilottanut yhden lahjan. Lasten ratkaistessa ristisanatehtävää, silitin joululiinan keittiön pöytää koristamaan ja samalla laitoin yön yli lionneet sekahedelmät kiehumaan. Sekähedelmäkiisseliä tarjotaan meillä sekä jouluaattona jouluaterian jälkiruokana, että riisipuuron kanssa joulupäivänä. Tontun jättämä lahja, lautapeli, löytyi saunasta. Lautapeliä pelaillessa lasten päivä kului hieman nopeammin pukkia odotellessa.

Sekahedelmäkiisselin poristessa hellalla valmistelin joululaatikot uuniin. Laatikoiden tekeminen onkin nykyään helppoa, kun kaupasta saa valmiita soseita. Laatikot saa maustaa oman mielen mukaan, mutta lanttujen ja porkkanoiden keittämis- ja soseutusvaiheet voi hypätä suoraan ylitse. Helppoa! Meidän perheen juuret ovat Itä-Suomessa, joten meillä on syöty jouluisin lanttu- ja porkkanalaatikkoa, mutta ei perunalaatikkoa tai maksalaatikkoa. Niitä ei siis edelleenkään meillä joulupöydässä ole.

Laatikoiden kypsyttyä, uuniin pääsi karjalanpaisti. Meillä siis joulupöydässä on kinkun/kalkkunan lisäksi aina myös karjalanpaistia. Viime vuonna kokeilimme ensimmäisen kerran joulupöydässä kalkkunaa, koska joulukinkuista meille maistuisi parhaiten iso luullinen kinkku, mutta toisaalta kukaan ei halua syödä kinkkua kovin montaa kertaa, joten turha paistaa isoa kinkkua. Pienet kinkkurullat taas eivät ole yhtään niin hyviä. Tykästyimme vuosi sitten savustettuun kalkkunaan ja sellainen meillä oli joulupöydässä tänäkin vuonna. Tämä on siis jouluruokaperinteistä uusin tulokas, muut herkut ovatkin varsin perinteisiä: rosollia ja punajuurikermaa, sienisalaattia, keitettyjä perunoita, savustettua kalaa, silliä....

Unohdin tänä vuonna ostaa hautakynttilät, joten tänä vuonna emme menneet haudoille. Meillä ei ole täällä Etelä-Suomessa kenenkään läheisten hautoja, mutta yleensä käymme silti viemässä hautausmaan muistelupaikalle kynttilän. Tänä vuonna sytyttelimme läheisillemme kynttilät oman pihamaan kynttilälyhtyihin. Ennen jouluateriaa kävin kuitenkin rauhallisella juoksulenkillä ja suunnittelin reittini siten, että pääsen näkemään hautausmaan kynttilämeren. Hienolta näytti! Lenkin jälkeen suihkuun, hieman paremmat vaatteet päälle ja valmistelemaan jouluateriaa. Lapset lähtivät ennen jouluateriaa vielä käväisemään pulkkamäessä. Tänne etelään saatiin tänä vuonna lumet vasta juuri ennen joulua, joten pulkkamäki houkutteli joulun aikana useampaankin otteeseen. Lasten ollessa mäenlaskussa, tonttu kävi tuomassa paketit kuusen alle.

Jouluaterian jälkeen soittelimme mummoille ja ukeille ja omille sisaruksillemme hyvän joulun toivotukset. Sen jälkeen lapset saivat luvan jakaa tontun tuomat lahjat. Meillä lapset ovat jo sen verran isoja, että he eivät usko joulupukkiin, eivät ainakaan muina vuoden päivinä kuin jouluaattoisin :) Lahjojen avaamisen jälkeen maahan laskeutui rauha. Lasten jännitys oli ohi ja uudet legot ja muut lelut tempaisivat mukaansa.

Lasten leikkiessä vanhemmat päättivät keittää mukilliset glögiä. Olemme ehkä vähän kummallista sakkia, kun meille ei oikein tahdo nuo terästetyt glögit maistua. Monet mehuglögitkin tuntuvat turhan makeilta omaan makuun. Tänä vuonna satuin löytämään lähikaupastamme alkoholitonta Blossa-glögiä. Tämä on todella hyvää! Ostin aatonaaton vieraillemme tarjottavaksi yhden pullon tätä glögiä ja aattoaamuna täytyi lähteä hakemaan toinen pullo joulunpyhiksi.

Myöhemmin illalla kävimme vielä joulusaunassa. Saunan jälkeen pelailimme vielä porukalla lautapelejä ja lasten mentyä nukkumaan, katsoimme vielä elokuvia. Rauhallinen ja leppoisa jouluaatto kaikin puolin. Ei stressiä eikä turhaa hösellystä.

Eilen joulupäivän ulkoilulla huomasimme, että yksi luisteluradoista oli avattu luistelijoiden iloksi. Tänään aamupäivällä kaivelimmekin meidän aikuistenkin luistimet varastosta ja lähdimme porukalla sulattelemaan kalkkunaa ja muita herkkuja ulos luistinradalle. Satoi hiljallee lunta, mutta aurinkokin heitti iloksemme muutaman säteen. Tästä on hyvä jatkaa perheen kanssa yhteistä vapaata vielä parin päivän verran!

Millaisia joulutraditioita teidän perheellänne on? Liikutteko te myös juhlapyhinä, vai pyhitättekö juhlapäivät yksinomaan levolle?

Pitkä viikonloppu Zürichissa

Onkin jo vierähtänyt jonkin aikaa edellisestä kirjoituksestani. Kirjoitustauolle on hyviä syitä, tahtoo varmaan tämä joulunalusaika olla aika monessakin perheessä varsin kiireistä aikaa kaikkine joulujuhlineen ja pikkujouluineen. Meidänkin perheen kalenterissa on ollut niin joulujuhlaa, konserttia, pikkujoulua kuin koulun askarteluiltaakin. Tämän syyskauden yhtenä tärkeimmistä menoista oli kuitenkin viime viikonlopun pidennetty viikonloppu Zürichissa. Tätä viikonloppua onkin odotettu elokuusta saakka, silloin matka varattiin. Tällä kertaa olin matkassa kahden, jo opiskeluajoilta elämässäni mukana kulkeneen, ystävän kanssa. Olemme käyneet useita kertoja aiemminkin yhdessä tekemässä pieniä viikonloppumatkoja. Olemme järjestäneet matkat nyt pari-kolme kertaa joulun alla paikkaan, jossa on joulutori. Kolme vuotta sitten kävimme Tallinnassa, pari vuotta sitten Budapestissa joulumarkkinoilla ja tänä vuonna oli vuorossa Zürichin joulumarkkinat.

Niin Budapestissa kuin Zürichissakin osataan jouluun valmistautuminen. Joulutorit ovat täynnä väkeä ja järjestettyä jouluohjelmaa. Kojuissa myydään kuumaa terästettyä glögiä, paikallisia jouluherkkuja ja käsitöitä. Ihmisiä on tungokseksi asti.

Zürichista löysimme ainakin kolme joulutoria. Yhdellä niistä oli "Singing Christmas tree" eli laulava joulupuu. Joulupuuhun siis nousi laulamaan lapsia tai aikuisia. Ensimmäisenä iltanamme joulupuussa lauloivat lapset, seuraavana päivänä aikuiset. Koska en saksaa hirveän hyvin ymmärrä, en kuuluttajan puheesta saanut selvää oliko kysymyksessä jokin koululuokka vai lapsikuoro. Hienosti lauloivat ja kauniilta näytti!

Toisella joulutorilla Zürichin päärautatieaseman yläkerrassa oli erikoisuutena 15m korkea joulukuusi, joka oli kauttaaltaan koristeltu Swarovskin kristalleilla. Olipa kerrassaan upea näky tämäkin joulukuusi!

 Zürichin pääkatu Bahnhofstrasse oli itsessään jo nähtävyys kaikissa jouluvaloissaan.

Myös Zürichin kaupunkia halkovan Limmat-joen ranta oli hieno näin syksylläkin. Joen ranta olisi varmasti vielä vaikuttavampi keväällä tai kesällä, kun jokea reunustavissa puissa on lehdet.

Zürichin keskustan lisäksi matkasimme parille vuorelle. Ensin nousimme paikallisjunalla lähes 900m korkean Uetlibergin näköalavuoren laelle:

Toisena päivänä matkustimme myöskin paikallisjunalla ja nousimme hissillä ja jalkapatikalla Felseneggin laelle.

Maisemat molemmilta vuorilta olivat henkeä salpaavia. Näimme kaukaa siintävät Alppien lumiset huiput ja alhaalla laaksossa näkyi Zürichin keskusta.

Matkaoppaat ja erilaiset matkasivustot eivät turhaan "haukkuneet" Zürichia maailman kalleimmaksi kaupungiksi. Kaupunki vaikuttikin todella kallilta. Edes lounasta ei saanut alle 20 eurolla. Alla kuvassa paikallista ruokaa eli röstiä. Maistui hyvältä.

Zürichissä oli kokonaisia kauppoja, jotka möivät pelkästään suklaata ja alla kuvassa näkyviä Luxemburgereita (eli macarons-leivoksia). Näitäkin herkkuja täytyi tietenkin maistella! Oma suosikkini näistä oli vaaleanpunainen vadelmahillolla täytetty Luxemburger.

Tällaiseen vessakylttiin törmäsimme eräässä ravintolassa :)

Zürich voisi olla varteenotettava vaihtoehto myös hieman urheilullisemmalle lomalle. Meillekin kävelykilometrejä kertyi huomaamatta varmaan parinkymmenen kilometrin luokkaa päivässä, mutta Zürichissa olisi myös mahdollista lähteä erilaisille vaellusreiteille. Ja maastossa riittäisi haastavuutta kovempikuntoisillekin. Tästä reissusta jäi myös kipinä, että Alpeille on joskus elämässään vielä päästävä! Jollei laskettelemaan, niin ainakin aistimaan oikean alppikylän tunnelmaa.

(s)pinnailua

Viime perjantaina tänne eteläiseenkin Suomeen saatiin hetkeksi lunta ja maa valkoiseksi. Olipa ihanaa! Lauantaina oli mukava lähteä ystävän kanssa aamutuimaan kävelylle. Pieni liukkauskaan ei haitannut, kun oli niin valoisaa lumen ansiosta. Vastaan tuli paljon lapsia ja kokonaisia perheitä pulkkineen matkalla mäenlaskuun. Meidänkin perheessä pulkat ja liukurit kaivettiin kesäteloiltaan, samoin lumikola ja lapio. Harmikseni tätä lumista kauneutta saatiin tällä erää ihastella vain pari-kolme päivää, sen jälkeen lumi oli enää vain muisto ja taivaalta pudotteli lumen sijasta silkkaa vettä. Ja pimeys. Se on täällä taas.

Lumisesta kelistä innostuneena lähdin sunnuntaina kenkäostoksille. Hankintalistalla oli jo viime talvena uudet nastalenkkarit, mutta koska viime talvi oli ainakin täällä etelässä lumen suhteen todella heikko, en ehtinyt nastalenkkareita hankkia ennen kuin talvikeli oli jo ohi. Uusimmassa Juoksija-lehdessä on nastalenkkarivertailu ja siitä innostuneena (kuten myös urheiluliikkeen -30% alelappusen) lähdin kokeilemaan nastureita. Mielessäni siinteli lähinnä IceBugit. Vaan eipä minusta vieläkään tullut lenkkarimekin vaihtajaa, sillä ainkin paikallisesta liikkeestä löytynyt IceBug-malli oli taas omalle jalalleni aivan liian leveä. Ei voinut kuvitellakaan. Jalka pääsi pyörimään ja hyörimään lenkkarin sisällä sen verran paljon, että niillä kengillä ainakin olisin taittanut nilkkani. Harmittaa. Muuten kengät tuntuivat tosi meneviltä. Onneksi kaupasta löytyivät myös tuttua ja turvallista merkkiä nastamallia. Asicsiin siis jälleen päädyin. Väritys oli onneksi omaa silmää miellyttävä musta-pinkki. Eikö olekin hienot:

Ensimmäiselle nastalenkkarilenkillekin sunnuntaina pääsin. Kyllähän nuo nastalenkkarit ovat vähän kuin traktorilla ajaisi, mutta pito oli kyllä positiivinen yllätys. Ei lipsunut! Jalkapohjia alkoi hieman lenkin aikana sattua, johtunee ehkä kenkien jäykkyydestä ja siitä, etteivät ne vielä ole jalkaani ehtineet muotoutua. Täytynee näillä kengillä aloitella lenkkien pituuden kasvattaminen hissukseen, sen verran erilainen on tuntuma kuin tavallisilla tutuilla lenkkareilla. Onko teillä muilla käytössä talviaikaan nastalenkkarit?

Muuten lähiajat ovat edelleen menneet liikunnan suhteen vähän pinnaillen. En suostu siitä huonoa omaatuntoa potemaan, sillä mielestäni välillä on syytä ottaa vähän rennommin. Nyt on vaan jotenkin tuntunut jopa vastenmieliseltä lähteä pimeään ja märkään iltaan juoksemaan. Olen juossut nyt noin pari-kolme kertaa viikossa. Kerran arki-iltana ja loput lenkit valoisan aikaan viikonloppuna. Sen lisäksi olen käynyt muutaman kerran kuntokeskuksessa sisäpyöräilemässä tai spinningissä, millä nimellä näitä tunteja nyt missäkin salilla kutsutaan. Ihan kivaa vaihtelua sekin. Olen vielä löytänyt mukavan ohjaajan, jonka tunneilla on paitsi omaan makuuni sopivat musiikkivalinnat, että erittäin positiivinen ja kannustava meininki. Hänen tunneilleen on todella kiva rankankin työpäivän jälkeen vielä raahustaa.

Tänään edessä on vielä viikon toinen suunnitelluista juoksulenkeistä. Laitan saunan päälle ja lähden uhmaamaan märkää ja pimeää marraskuista säätä. Mukavaa loppuviikkoa!

Oman elämäni aakkoset

Tartunpa minäkin tähän mukavaan tehtävään miettiä elämän aakkosia ja annan lukijoilleni mahdollisuuden niiden kautta vähän kurkata elämääni nimimerkin takana. Alunperin elämän aakkosista luin Töppöjalkaa toisen eteen -blogista, mutta sen jälkeen oman elämänsä aakkosista on kirjoittanut myös ainakin Tanjuzga Never say never -blogissa. Tässä ne siis tulevat, maratonmatkailijan oman elämän aakkoset:

A: Asics. Luottolenkkarimerkkini. Omistan kapean, matalan, mutta pituudeltaan suuren jalan. Siro 40 lienee siis räpylälleni sopiva määritelmä. Toistaiseksi Asics on se lenkkarimerkki, joka koipeeni parhaiten istuu. Joka kerta kokeilen myös muita merkkejä kaupassa, mutta aina ne on Asicset, jotka kotiini asti pääsevät.

B: Banaani. Lempihedelmä. Hyvä hiilihydraatin lähde. Sopii ennen lenkkiä ja lenkin jälkeen.

C: Cannondale. Rakas maantipyöräni, jonka syksyllä itselleni pitkän harkinnan jälkeen hankin. Kevättä ja uutta pyöräilykautta odotellen.

D: Duuri. Musiikki on lähellä sydäntäni. Toisaalta pyrin näkemään elämässä aina valoisat puolet ja ajattelemaan mahdollisimman positiivisesti. Elämäni ei ole mollivoittoista, vaan lähtökohtaisesti duurivoittoista.

E: Etelä-Eurooppa. Pidän auringosta ja aurinkolomista. Tähän saakka olemme suunnanneet noin kerran vuodessa (kesällä) eteläiseen Eurooppaan nauttimaan auringosta ja lämmöstä.

F: Fysioterapia ja hieronta. Käyn näissä molemmissa nykyään säännöllisen epäsäännöllisesti. Osana kehonhuoltoani.

G: Garmin. Luottolenkkikaverini viimeisen vuoden ajalta. Mittaa matkaa ja aikaa.

H: Hiihtäminen. Talviurheilulaji numero yksi mielestäni.

I: It. Tämä kirjainyhdistelmä liittyy läheisesti työhöni.

J: Juokseminen. Tai juoksentelu, kuten usein tapaan juoksulenkkejäni nimittää. Mielestäni juoksentelu kuvaa paremmin lenkkeilyäni kuin ryppyotsaisemmalta kuulostava juokseminen.

K: Kuoro. Liikunnan lisäksi toinen rakkaista harrastuksistani.

L: Lapset. Kaksi ihanaa kullannuppua.

M: Maratonmatkailu. Tällä viittaan sekä tähän blogiini, joka on avannut minulle aivan uuden maailman. Toisaalta myös haave maratonista kummittelee takaraivossa.

N: Neulominen. Minulla on aina jokin käsityö kesken. Useimmiten jokin neule. Vähintään sukka tai lapanen. Useimmiten myös jokin isompi projekti.

O: "Olla möllöttely". Eli ihan vaan oleminen, sohvalla loikolu ja jonkin B-luokan televisio-ohjelman katsominen esimerkiksi. Onnistuu useimmiten vain viikonloppuna.

P: Pinkki. Yksi lempiväreistäni.

Q: Qatar. Ainoa sana, joka tuli mieleeni. Tuntematon paikka minulle.

R: Rooma. Kaikki tiet vievät Roomaan. Minun tieni sinne ei ole vielä vienyt. Pakko päästä joskus.

S: Spotify. Kännykkään asennettuna toimii aina. Niin työmatkoilla kuin lenkeilläkin.

T: Triathlon. Maratonin rinnalla toinen (vielä) kaukaiselta tuntuva haaveeni.

U: Uni. Tarvitsen paljon unta. Useimmiten taidan nukkua 9 tuntia yössä. Liian vähällä unella tulen vain kiukkuiseksi.

V: Viljaton ruokavalio, Tällä ruokavaliolla saan pidettyä vatsavaivat kurissa. Vaati leipä- ja kaurapuurosiepolta opettelua, mutta kylläpä kannatti. Vuosi viljatonta elämää kohta takana.

W: Wiskarin Arttu. Monesti lenkkikaverina. Kuullokkeissa ;)

X: Xmas. Olen kovasti jouluihminen. Minulle joulu tarkoittaa rauhoittumista perheen kesken, hyvää ruokaa ja paljon yhdessäoloa. Lautapelejä ja kirjoja. Ulkoiluakin sopivassa suhteessa.

Y: Ylläs. Paikka, jonne haluaisin joskus talvella mennä hiihtämään ja laskettelemaan. Myös Ruka tai Levi kävisivät mainiosti.

Z: Zürich. Sinne matkustan joulukuussa parin ystäväni kanssa pitkää viikonloppua viettämään.

Å: Åke Blomgvist. Tämä oli vaikeaa. Vähän kaukaa haettua, mutta tykkään perinteisistä lavatansseisat ja ehkäpä legendaarisin tanssinopettaja, joka mieleeni tulee, on Åke Blomgvist. Koskaan en itse ole hänen opetuksessaan kuitenkaan ollut, mutta olen joskus katsellut hänen tanssin opetusvidoita.

Ä: Äiti. Minun tärkein tehtävä tällä hetkellä on olla äiti. Myös oma äitini on minulle yksi tärkeimmistä ihmisistä.

Ö: Örinä. Musiikin suhteen olen muuten melko kaikkiruokainen, mutta mikään örinä ei uppoa. Laulajan on laulettava "kunnolla".

Näin tähän on tultu

Nyt kun bloggailutaivalta on jo useampi kuukausi takana, on ehkä hyvä hieman avata kirjoittajan liikuntataustaa. Kuten esittelytekstissä kuvailen, olen harrastanut liikuntaa jossakin muodossa lähes aina. Suurin urheilullinen saavutukseni lienee sarjassa tytöt 5v voitettu hiihtokulta. Eli mistään kilpaurheilijasta ei voida siis puhua. Kilpailuihin olen toki elämäni varrella osallistunut, mutta suurempaa menestystä niistä ei ole karttunut. Johtuen suurimmaksi osaksi siitä, että olen tykännyt lähteä kilpailuihin mukaan, mutta en ole koskaan ehkä jaksanut panostaa treenaamiseen niin paljoa, että se olisi kantanut hedelmää. Eikä menestyminen varsinaisesti koskaan ole ollut edes tavoitteena. Tämä liikkuminen on vain jotain, mistä tykkään niin hemmetisti. Minut jos kenet on helppo houkutella kaikkiin tapahtumiin ja hulluihinkin liikuntatempauksiin mukaan.

Lapsena olen harrastanut niin suunnistusta, yleisurheilua, hiihtoa kuin pesäpalloakin. Lukioikäisenä keksin juoksemisen ja siitä lähtien juokseminen on säilynyt lasten odotusaikoja lukuunottamatta matkassa mukana. Muut lajit vuosien varrella ovat vaihtuneet. Opikeluaikana hiihtoladut kulkivat keskisessä Suomessa aivan opiskelija-asunnon ikkunan alta, joten silloin useampanakin talvena oli tavoitteena hiihtää 1000 km. Muutaman kerran tavoitteeseen pääsinkin, yhtenä surkuhupaisana vuotena jäin 8 km:n päähän tavoitteestani. Toisaalta se jos mikä, on herättänyt hilpeyttä jälkeenpäin. Näinä vuosina tuli osallistuttua myös pitkille laturetkille. Taisinpa taivaltaa Ahman hiihdon Kolin upeissa vaaramaisemissa ainakin kolmena neljänä vuotena peräkkäin. Nyt hiihtäminen on vähentynyt, osittain siksikin, että täällä eteläisessä Suomessa talvet ovat mitä ovat. Viimekään talvena en ehtinyt lumille kertaakaan. Ja olisikohan sitä luntakaan ollut paria viikkoa enempää...

Hiihdon ohella kävin kesäisin juoksemassa puolimaratoneja lähinnä välipalaksi, sen kummemmin näihin tapahtumiin treenaamatta. Ajat olivat himpun päälle kahden tunnin, joten näin jälkikäteen ajateltuna silloin päälle parikymppisenä talven hiihtoladulla saaduilla pohjilla, olisi hyvinkin ollut mahdollista saada aika paljon paremmaksikin. Nyt pääsisin ehkä noille samoille ajoille vain määrätietoisemmin juoksemalla.

Hiihtämisen jälkeen minulla oli jumppakausi. Liikuntakeskuksen erilaiset jumppatunnit spinningistä, bodypumpin kautta bodysteppiin tulivat enemmän kuin tutuiksi. Jopa kyllästymiseen asti. Sisäliikunnassa kun ei saa raitista ilmaa.

Uusimpana lajina lajikirjossa lienee kuntojudo. Sen harrastamisen aloitin aikuisiällä, muutamia vuosia sitten. Se olikin aivan uusi aluevaltaus. Vaikka olinkin harrastanut kaikenmoista liikuntaa, olin ensimmäisien treenien jälkeen lähellä nääntymistä. Myös esimerkiksi kuperkeikan heittäminen 20 vuoden tauon jälkeen oli suorastaan pyörryttävää. Nykyään viikottaiset treenimäärät ovat alkuinnostuksen jälkeen pudonneet yhteen kahteen kertaan viikossa. Se riittää pitämään saavutetun taitotason yllä, mutta kehittymistä ei sillä määrällä tekniikassa hirveämmin tapahtune. Haluan kuitenkin ainakin toistaiseksi jatkaa sitäkin harrastusta, sillä judon avulla kehon hallinta on parantunut huomattavasti. Päällä seisominen tai kärrynpyörä onnistuvat tällaiselta hieman pulskaltakin treenaajalta yllättävän ketterästi :)

Judon lisäksi viimevuosina juoksun rinnalle on noussut myös kuntosaliharjoittelu. Käyn noin kerran viikossa tekemässä lihaskuntotreenin. Lihaskuntoharjoittelua tulee toki judon parissakin, mutta se on ehkä hieman erilaista kumminkin. Välillä olen miettinyt, että pitäisikö minun ostaa pari konsultaatiotuntia personal trainerilta. Järkevämmällä treenaamisella voisin saada kropastani enemmän irti. Ja hän osaisi ehkä antaa neuvoja, millä saisin näistä varsin ääripäistä olevista lajeistani enemmän toisia tukevia.

Viime kesänä innostuin myös pyöräilystä sen verran paljon, että monen vuoden haaveilun jälkeen hankin syksyllä maantiepyörän. Ajatuksena vähän sekin, jos voisin ensi kesänä osallistua johonkin leikkimieliseen triathlon-kisaan. Tavoitteena olisi puolimatka. Sen vuoksi talven aikana on tarkoitus käydä sekä spinningissä pyörää polkemassa, että myös uimassa. Nyt se tavoite on sanottu ääneen!

Tälle kesälle tavoitteena oli juosta puolimaraton tai maraton. Virallisesta puolimaratonista alkaa olla jo kohta kuusi vuotta aikaa. Kevään jalkaongelmat kuitenkin vähän muuttivat suunnitelmia. Toisaalta minulle on näiden vuosien aikana kehittynyt jokin kynnys lähteä kisaamaan lappu rinnassa. Johtuu ehkä siitä, että edellinen lappu rinnassa -juoksu päättyi osaltani köpelösti. Osallistuin 2009 maratonille, joka loppujen lopuksi typistyi puolikkaaksi, koska astuin jalallani huonosti ja se nyrjähti kesken matkan. Sain linkutettua puolimaratonin, mutta maratonia en olisi sillä jalalla voinut juosta mitenkään. Se harmitti. Kaikki ylimääräinen kahden pienen lapsen äidin aika oli käytetty maratonille treenaamiseen ja sitten kävi näin. Kyseessä oli vielä syksykisa, joten mitään korvaavaa tapahtumaa ei jalan parantumisen jälkeen ollut enää sille kaudelle oikein tarjolla. Tämän episodin jälkeen jotenkin pelkää totaalista epäonnistuista, eikä oikein ole uskaltanut edes yrittää. Kuullostaa hullulta tällaisen amatöörin suusta, mutta ihmisen mieli on ihmeellinen.

Nyt olen siis tässä. Yli kolmekymppisenä suunnittelemassa tulevia juoksuja ja urheilutapahtumia. Ehkäpä tämä rakkaus liikkumiseen on säilynyt läpi vuosien osittain siksikin, ettei sitä ole tullut suoritettua ryppy otsassa liian tiukasti tiettyä aikaa tavoitellen. Pääasia on ollut pitää tämä tyttö fyysisesti hyvässä kunnossa ja hymy huulilla.

Näissä tunnelmissa toivotan sinulle hyvää loppuviikkoa ja antoisia treenejä! Rakkaudesta liikuntaan :)

Juoksuun hurahtaneen hilavitkuttimet

Minulla on valmiina omina luonnosteksteinään muutamia a
iheita, joista olen ajatellut blogissani kirjoittaa. Tämä on nyt yksi niistä; postaus juoksuun hurahtaneen hilavitkuttimet. Hilvitkutin sana voi kalskahtaa korvaan oudolta, mutta kyse on siis juoksijan välineistä ja varusteista. Huomauttaisin tähän heti kärkeen, että tarkoitus ei ole sen kummemmin mitään tiettyä merkkiä mainostaa, kukaan ei minulle näistä mainoksista maksa.

Tärkeimpänä varusteena näin syksyn pimeinä aikoina mainitsisin kunnolliset heijastimet. Itse suosin heijastinliiviä. Se on juoksijalle varsin huomaamaton, mutta mitä luultavimmin kanssakulkijoille ei jää liikkeeni epäselväksi. Näin syksyn hämärinä sadepäivinä käytän heijastinliiviä myös päiväsaikaan juostessani.

Kuvasta erottuu myös toinen henkilökohtaisesti erittäin tärkeänä pitämäni asia juoksulenkeillä, eli musiikki. Kuullokkeiden johdot siis erottuvat kuvasta. Muutama viikko sitten hommasin Spotyfayn Premium -vesion, eli nyt musa kuuluu myös rajattomasti kännykässä. Verraton vekotin ja rajaton musavarasto mukana. 

Kolmantena tärkeänä varusteena pidän juoksukelloani. Sykemittarista en niinkään alkuinnostuksen jälkeen perusta, mutta tykkään siitä, että kello mittaa juostun ajan ja etenkin matkan. Kiva tietää jälkeenpäin, kuinka pitkä lenkki tulikaan juostua. Joskus tulee juostua sellaista siksakkia pitkin mukavia reittejä, että jälkeenpäin matkan laskeminen jostakin karttapalvelusta olisi hankalaa. Sitä tapaa ennen juoksukellon hankintaa käytin.

 Yksi tärkeä hankinta juoksijalle ovat tietenkin jalkaan sopivat juoksukengät. Itse olen vannonut vuosikausia Asicsen Trainereiden nimeen. Näissä on pieni pronaatiotuki ja fysioterapeuttini tekemän alaraaja-analyysin perusteella en sellaista tarvitsisi. Eli seuraava lenkkikenkäostosreissu tulee olemaan tuskaa, jos/kun vaihdan mallia. Neutraalit kengät ajattelin siis seuraavaksi suosituksen perusteella ostaa. Kengännauhat keplottelen kuvan osoittamalla tavalla, jotteivat ne matkalla aukene. Ainakin tässä mallissa nauhat ovat jotenkin niin liukkaat, että ne avautuvat normaalilla sidonnalla alta aikayksikön. 

Naisille tietysti kenkien ohella yksi tärkeimmistä juoksuvarusteista on sopivat ja tukevat liivit. Niistä en nyt tähän jostain syystä viitsinyt kuvaa laittaa, mutta niidenkin kohdalla olen ollut vuosikausia varsin merkki- ja malliuskollinen. Eli Absorberit ovat minun makuuni. Ei hölsky rintavarustus.

Näin syksyllä muutaman plussa-asteen lämpötiloissa olen todennut, että pipo on lenkillä usein hieman liikaa, joten taittelen Buffo-huivista itselleni pannan. Se suojaa sopivasti korvia, mutta päälaen kautta ilma niin sanotusti kiertää. Tästä kun hieman vielä viilenee, alkaa sitten pipokausi.

Ihan viimeaikoina olen alkanut ostaa myös urheilujuomia, geelejä ja glukoosipastilleja. Etenkin kesän helteillä lenkillä kaipasi kovemman hikoilun vuoksi jotain vähän vettä sakeampaa. Välillä käytin ihan suolavettä, välillä urheilujuomaa. Tunnin lenkille en yleensä ota juomaa mukaan, yli tunnin lenkeillä pidän mukanani vettä ja pitkiksillä vielä urheilujuomaa tai geelejä. Myös proteiinipatukoita olen ostanut kokeilumielessä muutamia. Näiden suhteen en ole mitenkään merkkiuskollinen, vaan olen koittanut löytää parasta makua. Yleensähän geelien ja urheilujuomien maku on ainakin minun mielestäni aika kamala. Nämä tuotteet ostin keväällä joltain messuilta.

Tänään uhmasin harmaata ja hieman sateistakin syyssäätä ja kävin hissukseen hipsuttelemassa himpun vajaan kympin lenkin. Välillä piti pysähtyä vähän venyttelemään takareittä, se on taas vetänyt vähän hernettä nenukkiinsa ja on viime päivinä ilmineerannut itsestään kireydellään. 

Lenkin jälkeen lämmin suihku ja rauhallista sunnuntaipäivää viettelemään. Nostin kirjaimellisesti villasukilla vuoratut jalkani kohti kattoa.

Elämän pieniä iloja

Elämä on ihanaa. Elämä on ollut erityisen ihanaa tällä viikolla, varastetusta polkupyörästä huolimatta. Onneksi varkaiden matkaan lätenyt kulkupeli ei ollut se vastahankittu maantiepyörä vaan jokapäiväinen kulkupelini. Kulkupeli, jolla taitetaan kaikki hyötymatkat. Minulla on ikävä sinua rakas Nishikini. Toivottavasti ilmaantuisit vielä jostakin käyttööni.

Sitten siihen elämän ihanuuteen. Viime aikoina olen tehnyt enemmän töitä, hieman pitempiä päiviä ja muutamia ylimääräisiä vuoroja. Työtä, josta tykkään. Siitä huolimatta elämä on ollut erityisen ihanaa nyt loppuviikosta, kun olen ollut pari päivää ansaituilla vapailla. Suunnattiin nokka eteläisestä Suomesta kohti mökkimaisemia. Otettiin suunta mökkielämään, josta puuttuvat lähes kaikki mukavuudet. Sähkö tulee, mutta vesi ei. Ei ainakaan kantamatta. Ja se kannettu vesi on kylmää. Ainakin lämmittämättä. On ollut karmaisevan ihanaa herätä aamulla lämpimästä aitasta, vetää takki niskaan ja kengät jalkaan, hipsutella poikki pakkasen puraiseman pihamaan kylmään vessaan, istahtaa kylmälle istuimelle. Toimittaa pakolliset vessa-asiat nopeasti ja kipaista lämpimään mökkiin keittämään aamukahvia ja aamupuuroa.

Erityisen ihanaa on aamupalan jälkeen kirmata lenkkipolulle. Ihan kirjaimellisesti. Polkuja, hiekkateitä ja hiljaista maantietä. Posket ovat punastuneet pakkasesta, suu kääntynyt väkisinkin hymyasentoon, askel on tuntunut kevyemmältä, Kevyemmältä kuin aikoihin. Vaikka askel tuntuu kevyemmältä, on pakko välillä pysähtyä tallentamaan mukana kulkevan kännykän kameralla muutama kuva. Maalla ei ole kiire, ei edes lenkillä. Paitsi tänään, kun lähdinkin lenkille vasta illalla pimeän jo hiipiessä. Maalla ei ole katuvaloja ja vuosikausia kaupungissa asunut on jo unohtanut kuinka pimeää maalla osaa ollakaan. Edes lainattu otsalamppu ei tunnu auttavan. Valo hukkuu pimeyteen. Askel tihenee huomaamatta, yhtämatkaa pimeän kanssa. Metsän puut näyttävät suuremmilta ja silmäni erottavat tummia möykkyjä metsässä. Ei kai niistä mikään ole se vanhempien riistakameraan tallentunut karhu? En jää katsomaan tarkemmin, tihennän askelta ja yritän ajatella muuta. Nauttia pimeästä matkasta. Perillä odottaa lämmin sauna ja iltakahvit. Kahvit, jotka on keitetty kahvinkeittimen sijasta perinteisellä kahvipannulla. Näitä ne on, elämän pienet ilot.