Minun päiväni

Olen pitkään pysytellyt postauksissa puhtaasti treeniasioissa, joten ajattelin kirjoittaa väliin vähän "hömppää". En tiedä kiinnostaako ketään minun päiväni kulku, mutta minusta niitä on ollut kiva ihmisten blogeista lueskella.

Klo 5.50: Päiväni alkoi arkipäivälle tyypillisesti herätyskellon piipatessa korvani juuressa. Kysyin mieheltäni, että voisiko hän keittää tänään kahvit, jotta voisin hetken vielä olla peiton alla lämpimässä. Viisi minuuttia myöhemmin kömmin itsekin ylös ja puin hieman lisää vaatetta päälleni ja kävin hakemassa aamun lehden postilaatikosta. "Ääk, täällä on pakkasta", mietin mielessäni kulkiessani ohi jäisen auton ja kuuraisen pihamaan. Talvi on ihan kohta taas täällä. Puuro mikroon, kuppiin kahvia ja aamun lehden selailua.

Klo 6.20 Katson itseäni viimein peilistä ja näky on yhtä pörröinen kuin muinakin aamuna. Monesti pitkähiuksiset olettavat, että lyhyt tukka on jotenkin laittamatta heti siisti, mutta voin vakuuttaa, että pitkän tukan kanssa selviää aamuisin tarvittaessa paljon helpommalla. Vähän vettä, harjaa ja ponnaria kehiin ja menoksi. Mutta lyhyen tukan kanssa on käherrettävä ja väännettävä, ennen kuin pääsee lähtemään. Alla kuvat ennen suoristusrautaa ja jälkeen suoristusraudan, ellette usko:

Klo 6.30: alan olla ihmisen näköinen. Nopea vilkaisu aamutelevisioon. Onneksi maailmalla ei näytä tapahtuneen mitään sen kummempaa.

Klo 6.50: Polkaisu pyörällä juna-asemalle. Pyörä parkkiin ja odottamaan junaa.

Klo 7.30: Leimaus sisään työpaikalle ja kone auki. Työpäivä alkaa sähköpostien tarkistamisella. Paljon on taas postia perattavana. Tykkään tulla aina mahdollisuuksien mukaan ajoissa töihin. Ennen kahdeksaa työpaikalla on vielä hiljaista. Yhdeksältä jo täysi meno päällä. 

Klo 8.45: Kysyn kolleegalta, ottaako hänkin kahvia, jos keittäisin. Kelpaahan se kahvi ja niin kohta istumme hetken kahvia juoden ennen klo 9 alkavaa palaveria. Tiskikone on rikki, joten kirjoitan tiskipöydälle lapun, että ihmisten täytyisi pestä kahvikuppinsa käsin. 

Klo 11: Takana muutama tunti töitä. Vähän omalla työpisteellä työskentelyä ja pari palaveria. Aika lähteä lounaalle. Lounastamme tänään läheisessä nepalilaisessa ravintolassa. Kofta on hyvää.

Klo 16.30: Työpäivä on ohi. Taas vähän venähti, mutta en tohtinut lähteä, kun niin kiivaasti selvittelimme ongelmia kolleegan kanssa. Pähkiminen on tuottoisampaa kahdestaan ja niinpä vaan osa ongelmista ratkesi. Tehtävää jäi myös huomiselle. 

Klo 17.30: Välipalaa naamariin ja päivän postin selailua. Keittiön pöytien pyyhkimistä ja muuta järkkäilyä, sotkusta huomaa, että lapsilla on syysloma! Lapsi kysyy, saako kaveri tulla yökylään. Annan syysloman kunniaksi siihen luvan.

Klo 18.15: Haen polkupyöräni ja trainerini autotallista. Puen pyöräilykamat päälleni ja alan polkea keskiviikon treeniä. Treeniohjelmassa luki 8-9-10min vetoja, mutta ajan tällä kertaa enemmän oman tuntemuksen mukaan. Kiihdyttelen välillä, mutta en kyttää kelloa. Jalat ovat niin jumissa eilisen päivän juoksutreeneistä ja jotenkin olo tuntuu muutenkin väsyneeltä. Kevennän suosiolla. Poljen 40min ja menen suihkuun. Päivän toinen tukan kuivaus ja menoksi. 

Klo 19.30: Työpäivän lomassa varasin itselleni illaksi ajan urheiluhierojalle. Tämä nainen on niin jumissa! Varasin tunnin ajan ja päätin, että niska on pahiten jumissa, joten hierontaa sinne. Vien maantiepyörän talliin ja otan vanhan 3-vaihteisen Tunturin alle ja suuntaan hierojalle. Sopiva loppuverra tulee poljetuksi samalla. Koordinointia ja suunnittelua parhaimmillaan! 

Klo 19.50: Olen hieman ajoissa, mutta hierojakin on jo vapaa ja pääsen suoraan hierontapöydälle. Nolottaa, kun huomaan, että pyöräillessä sain hieman hikeä uudelleen pintaan... 

Klo 20.55: Nousen hierontapöydältä rentoutuneena. Tulipa hyvä olo! Saan ohjeeksi tulla muutaman päivän kuluttua uudelleen, jos jumi ei tunnu kokonaan auenneelta. Lupaan kuulostella tilannetta. Pyöräilen hissukseen kotiin ja nautiskelen syysillasta. Moni koiran ulkoiluttaja on vielä lenkillään.

Klo 21:15: Lapset ovat jo iltapalalla. Laitan itsellenikin rahkaa, marjakeittoa ja pähkinöitä iltapalaksi. Menen vaivihkaa sohvalle syömään omaa iltapalaani. Hetki telkkarin katsomista koko perheen voimin, ennen kuin on aika mennä nukkumaan.

Klo 22.15: Valot sammuvat, talo hiljenee. 

Mikä elämässäni on muuttunut sen jälkeen, kun aloin treenaamaan tavoitteellisesti?

Välillä minulta kysytään, miten perheenäidillä on aikaa liikunnalle. Nyt kuulen ihmettelyä entistäkin enemmän, kun olen alkanut treenaamaan tavoitteellisemmin. Kysehän on tietenkin priorisoinnista, asioiden laittamisesta tärkeysjärjestykseen. Toki tärkeysjärjestyksessä ykkösenä tulee tällaisella "tavistreenaajalla" aina perhe ja työ ja vasta näiden jälkeen kaikki muu elämä. Mutta tuossa kaikessa muussa elämässä treenaaminen vie tällä hetkellä aika usein pidemmän korren. Suunnittelen mahdollisuuksien mukaan kaiken muun niin, että ehdin noudattamaan treeniohjelmaani. Välillä se tarkoittaa aamutreeniä ennen töihin menemistä, välillä vesilinjalla pysyttelyä illanistujaisissa, koska seuraavan päivän treeniä ei halua pilata. Väkisinkin jotain jää tekemättä ja jotain muutoksia on tullut elämääni. Tässä vähän listaa muuttuneista asioista:

1) Pyykki. Pyykkiä tulee entistä enemmän! Treenivaatteet joutuu pyöräyttämään koneessa käytännössä jokaisen treenin jälkeen, joten pyykkikone meillä laulelee laulujaan entistä useammin. Ja kuivuvaa pyykkiä on telineessä käytännössä aina.

2) Nälkä. Ruoka onkin yhtäkkiä entistä suuremmassa roolissa. Mitä syön, että jaksan, mitä syön nyt, että jaksan treenata, mutta ei tulisi kramppeja tms. liian täyden vatsan vuoksi. Jääkaapista on löydyttävä aina välipalaa. Banaanit, ne tulevat kohta korvista ulos!

3) Suunnitelmallisuus. Katson seuraavan viikon treenit läpi jo edellisenä viikonloppuna ja suunnittelen, miten saan treenit toteutettua. Teen ruokaa etukäteen seuraavalle päivälle, eli elän tavallaan muuta perhettä päivän edellä.

4) Tunne siitä, että aina on treeneistä tulossa tai treeneihin menossa, vähintään kassia pakkaamassa.

5) Tämä homma ei pyörisi yksin. Onneksi perheeseen kuuluu myös toinen aikuinen, joka jakaa kanssani perheeseen liittyviä vastuita. Kuljettaa vuorollaan lapsia harrastuksiin, tekee ruokaa ja osallistuu <3

6) Uni. Sitä tarvitsee entistä enemmän ja toisaalta unta ei tarvitse houkutella, se on kyllä tullut helposti joka ilta! Viikonloppuna nukun usein myös päikkärit.

7) Itsestään saa paljon enemmän irti kuin ikinä uskoisi. En olisi voinut kuvitella ennen tätä syksyä tekeväni 3 tunnin hikitreenejä esim. tunti uintia ja päälle 2 tuntia spinningiä.

8) Kaverit. Harrastuksen myötä olen saanut paljon uusia samanhenkisiä treenikavereita, joiden kanssa jakaa pahimmat höyryt uudesta harrastuksesta. Vanhatkin ystävät saavat tästä innostuksesta kuulla varmaan oman osansa, mutta yritän olla rasittamatta jutuillani sellaisia ihmisiä liikaa, ketkä eivät asiasta niin kiinnostuneita ole.

9) Ylityöt. Olen ennen ollut vähän työnarkomaani ja tein melko säännöllisesti ylitöitä. Nyt työpaikan ovi sulkeutuu usein entistä inhimillisempään aikaan. Toki teen työni edelleenkin niin hyvin kuin ikinä mahdollista, mutta yritän opetella sanomaan myös ei, jos tiedän, etten pysty tehtävää hoitamaan normaalien työtuntien aikana.

10) On ollut yllättävää huomata, että vaikka tällä hetkellä treenimäärän huitelevat vähän kymmenen viikkotunnin paremmalla puolella, oikeasti mitään tärkeää ei ole jäänyt (toivottavasti) tekemättä. Mitä ihmettä ennen tein näillä tunneilla?!? Katsoin telkkaria?

Toisalta, tarkoittaahan tämä perheellisen, työssä käyvän ihmisen tavoitteellinen treenaaminen myös sitä, että mikäli rasittaa liikaa, treeni on uskallettava jättää myös väliin tai uskallettava keventää. Jos elämän muilla alueilla on stressiä tai muuta kuormitusta liikaa, kokonaiskuorma kasvaa liian suureksi, eikä treeni välttämättä enää kehitä. Pitää vaan oppia tuntemaan itseään ja huomaamaan milloin kysessä on oikeasti ylikuormitus ja väsymys, milloin taas ei muuten vaan oikein huvittaisi.

Aamutuimaan uimaan

Syksy on tullut ja triathlonin valmennusryhmän treenitkin ovat pyörineet jo kaksi kokonaista viikkoa. Näihin viikkoihin on mahtunut juoksuvetoja, uinnin 200m kellotus ja esimerkiksi kahden tunnin spinning. Harjoittelun pariin on siis palattu kunnolla ja rytinällä. Kun treenimäärät alkavat nousta yli kymmenen viikkotunnin, välillä on lähdettävä treenaamaan myös ennen kukonlaulua. Tänään suuntasin uimahallille puoli seitsemäksi, jotta ehtisin vielä järjelliseen aikaan töihinkin. Aamulla oli ensimmäisen kerran tänä syksynä pakkasta ja kieltämättä olisi hieman houkutellut jäädä peiton alle, kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Mutta osa säännöllistä harjoittelua on myös tietty kurinalaisuus. Treeniä ei voi jättää jokaisena vaikeana aamuna tekemättä, tai muuten myös ensi kesälle asetetut tavoitteet voi unohtaa. Senpä vuoksi nousin reippasti ylös, söin hieman aamiaista ja suuntasin ulos skrabaamaan auton ikkunoita puhtaiksi.

Puoli seitsemältä olin uimahallilla ja kahtakymmentä vaille seitsemän jo altaassa. Verryttelyn ja tekniikkadrillien jälkeen ohjelmassa oli 10×100m:n vedot, sen perään 6×50m ja vielä 3×25m. Tunti tehokasta työskentelyä altaassa ja koko sarja oli suoritettu. 2100m kaikenkaikkiaan. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että vajaan puolen vuoden treenaamisen jälkeen pystyn uimaan vaparilla (!) tuollaisia metrimääriä. Kiva huomata kehittyvänsä!

Tällainen aikaisen madon nappaaja ehti vielä ennen töihin menoa käydä paketin Matkahuollosta ja napata take-a-way -kahvin matkaan ennen työpäivän alkua. Kun itseään ottaa hieman niskavilloistaan aamulla kiinni, saa kyllä mainion aloituksen päivälle. Kannattaa kokeilla! Työkaverit kyllä katsoivat hieman kieroon, kun aloin puoli yhdentoista aikaan kysellä, että lähtisikö joku kanssani lounaalle. Liian aikaista kuulemma. No, minulla oli siinä vaiheessa ollut nälkä jo tovin - uinnin jälkeen nautitusta välipalasta huolimatta.

Mainitsinkin jo, kuinka valmennusryhmässä on ehditty jo tehdä 200m uintitesti tänä syksynä. Testi tehtiin toisella yhteisellä uintikerralla, joten testi kuvastaa hyvin syksyn lähtötilannetta. Uin 200m aikaan 4:00:34. Hieman painui aika harmittavasti neljän minuutin paremmalle puolelle, mutta en osaa olla testituloksesta pettynyt. Se on ihka eka kellotettu uintini ja noinkohan olisin keväällä vielä lepäämättä pystynyt moista matkaa vaparia uimaankaan. Olen tyytyväinen ja uskon, että aika tulee talven aikana vielä paranemaankin.

Tietenkin, sen lisäksi, että ole treenannut, olen nauttinut näistä ihanista syyssäistä. On ollut todella kiva aamuisin nähdä auringon nousevan usvaisen pellon takaa tai nähdä auringonlasku. Näistäkin elämän pienistä iloista voi nauttia myös lenkkeillessä. Alla kuva viikonlopun juoksulenkiltä.

Kesälomareissulla osa 1: Makarskan riviera, Kroatia

Kesällä blogi piti pienoista hiljaiseloa, mutta näin syksyn tullen on kiva hieman muistella kesälomaa ja kesälomareissua. Perheellämme on ollut tapana tehdä kerran vuodessa koko perheen reissu jonnekin päin Suomea tai Eurooppaa. Jo monena kesänä olemme tehneet aurinkolomareissun, koska lasten loman toivelista on kuulostanut tältä: uimista hotellin uima-altaalla, uimista meressä ja lämmintä. Kun aikuisten toiveena on myös ollut lämpö, aurinko, totaalinen lepääminen, valmiit ruokapöydät ja rento yhdessä olelu, olemme suunnanneet pakettimatkoilla Etelä-Eurooppaan. Tänä vuonna kohteeksi valikoitui Kroatia, tarkemmin sanottuna pieni Podgoran kylä Makarskan rivieralla. Toistaiseksi meillä ei siis ole ollut tapana matkustaa sen kummemmin millekään aktiivilomalle ulkomaille (kotimaassa on sellaisiakin tehty esim urheiluopistolla), vaan olemme hakeneet lomalta enemmänkin rentoilua ja loikoilua muuten niin aktiivisen ja kiireisenkin arkielämän vastapainoksi. Vaikka tavoitteena oli rentoilu ja loikoilu, heitin matkalaukkuun varalta myös lenkkarit ja juoksuvaatteet. Niille tulikin käyttöä heti loman ensimmäisenä kokonaisena päivänä, kun päivä oli sateinen. Sateessa lämpötila laski reilusti alle kolmenkympin, mutta pysytteli kuitenkin vankasti kahdenkymmenen yläpuolella, joten päivä oli mitä mainioin juoksulenkin heittämiselle. Vähän sain pitkiä katseita matkan varrella, en tiedä ajattelivatko, että hulluja nuo suomalaiset...

Viikon toisen lenkin juoksin juoksumatolla hotellin kuntosalilla. Päätin, että juoksen joko tunnin tai kympin, kumpiko nyt sitten sattuukaan tulemaan ensin täyteen. Puolen tunnin kohdalla tulin siihen tulokseen, että minua ei huvita juosta tuntia, joten käänsin vauhtinappulasta vähän lisää vauhtia. Kymppi tuli loppujen lopuksi täyteen 55 minuutin juoksemisen jälkeen. Hyvä treeni!

Onneksi merivesi oli kirkasta ja kraanavesikin juomakelpoista.

Hotellin parvekkeelta kuvattua.

Rannassa kulki kiva kävelytie. Sateisella juoksulenkillä napatussa kuvassa kävelytie on autio ja paikka kuolleen oloinen, mutta illan hämärryttyä koko paikka heräsi eloon ja tie oli täynnä iltakävelylle lähteneitä perheitä.

Hulluja nuo suomalaiset. Sateellakin juoksevat!

Lenkkeilyn lisäksi teimme päivän retket Dubrovnikiin ja Bosnia-Herzegvinan puolelle Mostarin kaupunkiin, sekä pari kertaa vierailimme Makarskan kaupungissa. Kerton näistä retkistä enemmän omassa postauksessaan.

Ylimenokautta viettässä

Tällä hetkellä täällä ruudun toisella puolella vietetään ylimenokautta ennen syksyn kunnon treenien alkamista ja ennen ensi kesän tavoitteiden asettamista. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että liikun oman fiiliksen mukaan, kokeilen välillä muitakin lajeja ja nautin enemmän myös lepopäivistä tai ihan vaikka marjaretkistä. Olen myös palannut ainakin hetkeksi myös vanhan harrastukseni judon pariin. Sillä saralla minulla ei ole tällä hetkellä sen kummemmin tavoitteita, kunhan käyn kivassa porukassa vähän vääntämässä.

Syy sille, miksi puhun nyt ylimenokaudesta, vaikka en ole muihin kisoihin Tukholman jälkeen kesän aikana osallistunutkaan, johtuu siitä, että olen päättänyt aloittaa triathlonharrastuksen syksyllä asteen vakavammin ja asetan ensi kesän päätavoitteet sen lajin puolelle. Olen ilmoittautunut ja päässyt mukaan syyskuun puolessa välissä starttaavaan valmennusryhmään. Viikossa on tiedossa kolme yhteistreeniä ja omat treenit päälle. Nyt on siis hyvä hetki ottaa hetki rennommin ja ladata akkuja ennen valmennusryhmän alkua. Treenimääriä ei voi tietenkään ihan nolliin päästää, ettei kunto liikaa laske ja noutaja tule yhteistreeneissä, mutta en nyt varsinaisesti noudata mitään ohjelmaa. Teen sitä, mikä kunakin päivänä tuntuu hyvältä. Eilen olin judossa, tänään juoksin omalla reippaalla tahdillani 8km, huomenna jotain muuta.

Kesäloman jälkeen olen kuitenkin sen verran kääntänyt jo katsetta syksylle, että olen alkanut viikonloppuisin juosta taas pitkiä lenkkejä. Kaarinan syysmaraton häämöttää edessä. Minulla on siirretty ilmoittautuminen sinne viime vuodelta, joten sinne olen suuntaamassa. En ole ihan varma juoksenko kokonaisen vai puolikkaan, katson sitä lähempänä.

Reilu viikko sitten juoksin ensimmäisen kaksikymppisen Tukholman jälkeen. Ihan kamala lenkki! Päivä oli lähes helteinen ja ukkostavan painostava. Otin mukaani 750ml pullon vettä. Vesi loppui 12km:n kohdalla ja luulin selviäväni ilman loppumatkan. Olisi kannattanut hakea jostakin täydennystä pulloon, sillä 18km:n kohdalla jouduin sanomaan lenkkikaverilleni, että mene vaan, minä kävelen hetken. Pyörrytti, yökötti ja tärisytti. Sain raahauduttua viimeiset 2km polkupyörälle ja pyöräiltyä kotiin, mutta pahaa teki. Kotona join heti vettä ja vähän mehua. Menin suihkuun ja sen jälkeen peiton alle. Olo oli samanlainen kuin vatsataudissa. Parin tunnin köllöttelyn jälkeen pystyin syömään ja olo koheni. Päänsärky jäi kuitenkin kaveriksi koko loppupäiväksi. Se kertonee myös nestehukasta. Mutta näin jälkeenpäin ajatellen lenkki oli taas paljon paljon opettavaisempi kuin kaikki ne hyvin menneet yhteensä ja muistutti nesteytyksen tärkeydestä. Ehkä pullossa olisi kannattanut olla veden sijasta laimeaa urheilujuomaa...

Viime sunnuntain lenkki sitä vastoin meni oikein mallikkaasti. Matka oli van 14.5km, mutta olotila oli kevyt ja voimakas. Lenkin jälkeenkin olin hyvissä voimissa ja pirteä. Ei ne lenkit ole aina veljiä keskenään!

Viikonloppuna nautiskelin orastavasta syksystä puolukkametsässä. Nyt on vitamiineja pakkasessa pimeiden talvipäivien väriksi ja valoksi.

Suomen kesä

Kesäloma koitti viimein tällaiselle kakkosaallossa lomailevallekin. Kun kesäkuussa lomalle lähteneet palailivat työmaalle, oli minun vuoroni kirmata lomille. Ensimmäinen lomaviikko on kulunut pääasiassa Suomen suvesta nautiskellen. On uitu, grillattu ja marjastettu. Näiden kesäpuuhien lisäksi olen pystynyt pitämään melko normaalista treenirytmistä kiinni, vaikken lomalla mitenkään tiukkapipoinen tahdo ollakaan. Kun ei tarvitse mennä töihin, päivään saa mahtumaan niin lekottelut kuin kotihommat ja treenitkin. Viikkoon mahtui kolme juoksulenkkiä, kaksi vajaan kuuden kilometrin mittaista ja sunnuntain pitkis. Lisäksi kerta avovesiuintia ja kolme pyörälenkkiä.  Yhteensä juoksukilometrejä kertyi 27, uintia 690m ja pyöräilyä 110,5km. Ei pöllömpää!

Olemme nyt pyöräilleet mieheni kanssa usein yhdessä ja vähän reippaampaa tahtia. Vuorovedolla tällaiset amatööritkin saavat mittariin ihan mukavia lukemia. Maksiminopeudeksi olemme parhaimmillaan kellottaneet 47km/tunnissa. Lenkin keskivauhti on pienet juomatauot mukaanlukien pyörinyt  välillä 27 - 28 km/tunnissa. Pikkuhiljaa tässä kehitytään pyöränkin selässä!

Pyöräillessä törmää mukaviin maisemiin. Jostakin syystä esimerkiksi alla olevan kaltainen suomaisema hivelee silmääni. Kaunista ja rauhallista.

Pyöräillessä voi löytää myös marja-apajia, jos ehtii sivusilmällä tien sivuun vilkuilla. Ensimmäisellä lomaviikollani rumistelin myös vadelmapuskissa. Muutaman litran olen aina kerrallaan käynyt näitä herkkuja luonnosta hakemassa talven varalle ja nyt rasoita onkin pakastimessa jo ihan mukava määrä. Tällä viikolla sitten mustikoiden metsästykseen.

Sunnuntain pitkä juoksulenkki taittui sekin ihan mukavasti, vaikkei juoksukilometrejä nykyään tulekaan niin paljoa. Ilmeisesti muut lajit tukevat myös juoksua, ovathan treeneihin käytetyt tuntimäärät lähes tuplaantuneet tämän kevään ja kesän aikana. Jalkavaivoja ei nyt ole ollut, monipuolistuminen on tainnut auttaa siihenkin. Juoksin leppoisalla vauhdilla 16 km helteisessä säässä ja nautin jokaisesta kilometristä.

Tempoilua

Tukholman maratonin jälkeen juoksemaan ei ole niin usein tehnyt mieli. Pitkiä lenkkejä (yli 15 km) en ole juossut yhtään. Sen sijaan pyöräily ja uinti ovat tulleet entistä enemmän viikko-ohjelmaani mukaan.  Treenimäärät eivät siis ole vähentyneet - pikemminkin päin vastoin, mutta esim. pitkät lenkit olen pyöräillyt tai tehnyt yhdistelmätreeninä niin, että pyöräilyn jälkeen käyn vielä juoksemassa.

Tällä viikolla kokeilin ihan uutta juttua pyöräilyn saralla, kävin ajamassa tempoajon. Tempoajo tarkoittaa sitä, että lähdetään väliaikalähdöllä matkaan (meillä minuutin välein) ja jokainen ajaa pyörällä kelloa vastaan mahdollisimman kovaa. En ole vielä tempoajon viralliseen puoleen sen tarkemmin tutustunut, että onko matkoja olemassa minkälaisia virallisissa kisoissa, mutta me ajoimme 10km. Viisi kilometriä toiseen suuntaan, käännös ja takaisin. Vaikka kyseessä oli pyöräilyseuran järjestämä treeni, eikä mikään virallinen kisa, menomatkalla lähtöpaikalle polkiessani vatsanpohjassa tuntui kummasti jännitystä. Pelkäsin ehkä eniten jotenkin munaavani itseni, kun olin ensimmäistä kertaa mukana. Omaa vauhtianikaan en osannut yhtään ennalta arvoida. Otin tavoitteeksi olla maalissa aikaan 22 minuuttia, joka tarkoittaisi 27km/tunnissa keskivauhtia.

Lähdin toisena matkaan ja päätin vain polkea sen suuremmin kelloani vilkuilematta. Poljin vain sen minkä kintuistani pääsin ja koitin muistaa polkemisen sijasta pyörittää. Alkumatkasta oli pientä ylämäkeä ja vastatuuli. Luulot otettiin polkijasta siis heti pois. Tuntui pahalta. Veri maistui suussa jo parin kilometrin jälkeen. Silti annoin vain mennä.  Pikkuhiljaa oma tahti alkoi löytyä ja vaikka menin omalla tasollani täysillä, tuntui pahalta ja äärettömän hyvältä samaan aikaan. Hullua. Käännöspaikan otin varovasti ja sen jälkeen taas urku auki. Sain voimaa siitä, että kukaan ei ollut tullut minusta ohi ja käännöspaikan jälkeen näin, että ero on sen verran pitkä, että ilman haaveria en päästä ketään heistä ohi. Päätös piti ja tulin maaliin niin, että kukaan ei ajanut ohi. Tokikin jäin toisille ajoissa, mutta en nyt niin paljoa, että ensikertalaisena tarvitsisi mitenkään nolostella. Aika oli 19.39, eli ajoin 10km yli 30km/tunnissa keskivauhtia. Olen tyytyväinen. En niinkään tiedä onko tuo aika sellainen, mistä nyt sen kummemmin kannattaa tuuletella, mutta ylitin taas itseni,ajoin niin kovaa kuin pääsin ja jossiteltavaa ei juurikaan jäänyt. Aika varmasti tästä kokemuksen myötä paranee. Lisäksi olen tyytyväinen siihen tunteeseen, joka minulla oli maalissa. Puuskutin ja veren maku oli suussa, eli sain pyörälläkin itsestäni vähän tehoja irti. Ja ennen kaikkea - minä uskalsin! En jarrutellut, vaikka välillä vauhti vähän hirvittikin.

Tuli taas kerran todistettua, että parhaat elämykset taitavat syntyä siitä, että välillä uskaltaa siirtyä mukavuusalueelta pois. Olen ihan liekeissä :)