Nuuksiossa retkeilemässä ja flussan parantelua

Kaarinan syysmaratonille osallistuminen on vaakalaudalla! Tällä viikolla ylähengitysteihini on pesiytynyt pöpö ja hengittäminen on tuntunut hankalammalta kuin normaalisti. Astmaatikkona olen lisännyt lääkeannostusta annetun ohjeen mukaisesti, mutta ahdistava tunne ei ota talttuakseen. Olen antanut itselleni takarajaksi tiistain. Mikäli silloin olo ei tunnu täysin terveeltä, Kaarinan syysmaratonille en osallistu. Terveyden kanssa ei ole leikkimistä. Maraton on terveenäkin niin suuri rasitus, että puolikuntoisena en leikkiin ryhdy. Kisoja tulee jatkossakin.

Kuumetta ei ole ollut koko aikana ja hengenahdistusta ja käheää ääntä lukuunottamatta olo on tuntunut koko ajan terveeltä. Sen vuoksi uskalsin ehdottaa aamulla perheelle, että lähdetään retkeilemään Nuuksioon. Meille kaikille paikka oli ihan uusi. Retkeillyt olen lapsuudessa ja nuoruudessa omien vanhempieni kanssa päiväretkiä paljonkin, mutta Etelä-Suomen retkeilyalueet ovat jääneet vieraiksi. 

Nuuksioon suuntasimme tietenkin kaupan kautta, sillä retkellä täytyy olla makkaraa mukana! Termoskannullisen lämmintä kaakaota ja voileivät olin pakannut reppuun jo kotona. Sen jälkeen auton nokka kohti Espoota ja Haukkalampea.

Ensimmäisen shokin pohjoisemmilla luonnonsuojelu- tai retkeilyalueilla retkeillyt koki Haukkalammen parkkipaikalla. Autoja oli niin paljon, että paikkaa autolle sai etsimällä etsiä. Tässä vaiheessa maalaistytön oli tehtävä tietoinen asennemuutos, tämä reissu ei tulekaan olemaan sellainen, jolla nautitaan omassa rauhassa luonnonrauhasta ja hiljaisuudesta. Näin meidät sieluni silmin kulkevan jonossa pitkin polkuja. Onneksi totuus ei onneksi ihan sellainenkaan ollut. Alkumatkasta väkeä oli paljon, mutta suurin osa ihmisistä jäi läheisille nuoriopaikoille, joten pääsimme kulkemaan sinisen reitin (n. 4km) aika pitkälti omassa rauhassamme. Reitin kierrettyämme kävelimme vielä takaisin nuotiopaikalle syömään eväät ja paistamaan makkarat. Kallioilla oli paljon ihmisiä nauttimassa raikkaasta, aurinkoisesta syyspäivästä, mutta hyvin me joukkoon makkaroinemme mahduimme. Sopu sijaa antaa.

Haukkalammen ympäristössä kiertää kolme erimittaista rengasreittiä, jotka siis alkavat ja päättyvät samaan pisteeseen. Punainen reitti (2km), sininen reitti (4km) ja keltainen reitti (7km). Kiersimme siis reiteistä keskimmäisen, koska lapset olivat mukana ja heille tämä retki oli ensimmäinen hieman jo pidempi metsäretki. Ajattelimme, että 7km voisi olla heille hieman liian pitkä. Etenkin, kun lähdimme reissuun sen kummemmin maastoon tai nuotiopaikkoihin etukäteen tutustumatta. 7km vaatii lasten kanssa jo kunnollisen tauon jossain puolen välin kieppeillä. Ehkä seuraavalla kerralla. Sininen reitti piti sisällään alkumatkalla hiekkapolkua, jota pääsee kulkemaan myös liikuntarajoitteiset tai vaikkapa vanhemmat lastenrattaiden kanssa. Loppureitti oli metsäpolkua ja välillä reitti kulki kallioisemmallakin alueella. Lasten iloksi reitillä oli myös parit portaat ja pari pientä pätkää pitkospuita. Aika monipuolinen reitti. Tietenkin ajatuksissa jo kävi, että joskus tuonne voisi lähteä jonkun kaverin kanssa polkujuoksemaan!

Näiden kuvien myötä toivottelen kaikille hyvää huomenna alkavaa uutta viikkoa ja oikein mukavia syysretkiä teillekin!

Urheilullista luettavaa

Pidän lukemisesta. Viime vuosina lukeminen on kuitenkin rajoittunut pääasiassa aamun sanomalehteen, yhteen naistenlehteen ja Juoksija-lehteen. Tämän lisäksi luen tietenkin blogeja. Treeniblogeja, lifestyleblogeja, käsityöblogeja ja satunnaisella otannalla melkeinpä mitä vaan blogeja. Hyviä suosituksia kivoista blogeista otetaan edelleen vastaan.

Tänä syksynä olen lukenut myös pitkästä aikaa säännöllisemmin kirjoja. Ja nyt, kun olen hurahtanut pahemman kerran juoksemiseen ja muuhun treenaamiseen, olen löytänyt itseni entistä useammin kirjaston urheiluaiheisesta hyllyvälistä. Juoksuoppaiden ja erilaisten treeniopaskirjojen lisäksi olen ehtinyt lukemaan pituushyppääjä Ringa Roposta kertovan kirjan ja molemmat nyrkkeilijä Eva Wahlströmin kirjat. Suosittelen lämpimästi niitä kaikkia!

Molemmat naiset ovat kovia taistelijoita. Kummankaan tie huipulle ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan molempien urheilu-ura on ollut katkolla loukkaantumisten tai sairastumisien takia. Molemmat ovat silti tehneet lähes ihmeen ja nousseet vaikeuksien kautta omissa lajeissaan maailman huipulle. Evan ensimmäinen kirja "Homma hanskassa", keskittyy hänen lapsuuteensa ja amatöörinyrkkeilyn aikaan ja jälkimmäinen "Rajoilla" ammattilaisnyrkkeilyn aikakauteen. Periksiantamattomia sitkeitä naisia molemmat, idoliainesta kenelle vaan.

Lukulistallani ovat urheilijoiden elämänkerroista ainakin Andre Agassin ja Teemu Selänteen elämänkerrat.

Lukemisen lisäksi viimeistely ensi viikon Kaarinan maratonille on alkanut. Sunnuntaina juoksin viimeisen pitkiksen (20 km) ja eilen kävin hierojalla jalkahieronnassa. Kylläpä tuli tarpeeseen! Jalat olivat todella jumiset, vaikka en sitä itse ollut tajunnutkaan... Nämä jäljellä olevat 1,5 viikkoa keskityn enemmän fiilistelemään kuin rasittamaan enää itseäni pidemmillä tai vauhdikkaammilla lenkeillä. Nyt työ on tehty.

Tämän kauden toisen päätavoitteen toiseksi viimeinen pitkis ja polkujuoksua

On kulunut kuukausi siitä, kun edellinen postaus on kirjoitettu. Tähän väliin on mahtunut niin syysflunssaa kuin pientä juoksukyllästymistäkin, mutta onneksi myös mahtavia kokonaisia treeniviikkoja. Syksyinen luonto on lumoavan kaunis ja houkuttelee liikkumaan.

Kauden toinen päätavoite, Kaarinan syysmaraton, lähenee. Olen nyt siis lopullisen päätökseni tehnyt ja mikäli kaikki on kolmen viikon päästä kunnossa, starttaan tämän juoksukauden toiselle täyspitkälle maratonille 24.10. Kaarinassa. Hauska Tukholman massatapahtuman jälkeen kokeilla, miltä tuntuu juoksu pienessä tapahtumassa. Äkkiä ajatellen ajan pitäisi parantua ihan sillä, että Kaarinassa tuskin tarvitsee mutkitella väkijoukossa yli kilometriä liikaa. Tukholmassa siis mutkittelin matkalla sen verran, että oman gps:n mukaan juoksin yli 43km. Mutta kuten kaikki maratonilla olleet tietävät, asia ei tietenkään ole noin yksinkertainen. Massatapahtumassa yleisöstä ja muista juoksijoista saa myös valtavasti voimaa.

Sunnuntaina koitti syksyn projektin toiseksi viimeinen pitkä lenkki. Viimeisen pitkän juoksen tällä viikolla, sitten aloitan palauttelut kohti h-hetkeä. Sunnuntaina sää suosi. Aurinko paistoi ja oli vielä suhteellisen lämmintäkin. Matkaan starttasin yhdentoista aikoihin aamupäivällä. Alkumatkalle rekrytoin lapsukaisen polkupyörineen kirittäjäksi ja sovimme myös mieheni kanssa, että hän ajaa saman lenkin jossakin vaiheessa vastakkaiseen suuntaan, jotta voisimme matkalla moikata ja hän voi vähän kuulostella minulta, miten matka taittuu. Mukaan varasin muutaman geelin ja vettä juoksuvyön pikkupulloihin. Matka taittui mukavasti ja hipsuttelin hiljakseen 24 kilometrin lenkin. Useimmiten valitsen etenkin pitkiksille alla olevan kuvan kaltaisia hiljaisia pikkuteitä, mutta tällä kertaa taitoin koko matkan pyöräteitä pitkin. Maratonkin kun tulee kovalla alustalla.

Tämän viikon aloitin lepopäivällä, mutta tiistai olikin kahden treenin päivä, kun aamu alkoi joogalla ja päättyi Sporttaillaan-blogin Hannan järjestämään yhteislenkkiin pitkin Espoon polkuja. Juoksimme pienellä porukalla leppoisasti noin 10 kilometrin lenkin. Lenkillä kyllä huomasi, että polkujuoksu vaatii omanlaistaan "tekniikkaa". Etenkin alussa tuntui, että olen lentämässä nenälleni vähän jokatoisella askeleella. Mutta kyllä se siitä! Lenkki meni mukavasti ja kivaa oli! Kiitos Hanna!

Keskiviikkona spurttailin lyhyen, mutta hitusen vauhdikkaamman lenkin ja tänään torstaina onkin taas voinut pitää ansaitun lepopäivän. Perjantaille on luvassa myös vähän vauhdikkaampaa menoa, lauantaille kuntosali ja sunnuntaina juoksen viimeisen pitkiksen ennen syysmaratonia. Vähiin käy taas kehittävät treenit ennen kuin lähtöviiva kutsuu. Hui! Alkaa jo taas jännittää!

Matkalla maratonille vol2.

Elokuun kääntyessä syyskuuksi, myö sää vaihtui astetta syksyisemmäksi. Tälläkin viikolla ainakin minä olen onnistunut ajoittamaan lenkkini niin, että olen saanut juosta auringonpaisteessa, sateessa, pilvipoudassa ja muuten vaan iltahämärässä. Täytyy myöntää, että juoksun kannalta nyt eletään ehkä lempi-vuodenaikaani. Ilma on vielä suhteellisen lämmin, mutta ei liian kuuma kuitenkaan. Lisäksi usein ilma kostea, jolloin hengittäminen on jotenkin helpompaa.

Tällä viikolla olen ehtinyt juoksemaan neljä kertaa, kuntosalille ja joogaan kerran:

Maanantai: Tasavauhtinen lenkki 11km
Tiistai: Lepo
Keskiviikko: Jooga ja kevyt juoksulenkki 5km
Torstai: Lepo
Perjantai: Juoksulenkki 8km. Mäkisessä maastossa vähän rankempaa settiä, kiihdyttelyjä, pyrähdyksiä ylämäkeen.
Lauantai: Kuntosali (ylävartalotreeni)
Sunnuntai: Pitkä leppoisa lenkki 20,5km

Samalla tämä treeniviikko oli startti elämäni toiselle maratonmatkalle. Seuraavaan maratoniin on aikaa 8-9 viikkoa. Osallistun näillä näkymin Kaarinan syysmaratonille 24.10. Tarvitsin tähän syksyyn vielä toisen tavoitteen. Jotenkin tällä hetkellä puolimaratontavoitteet tai kympin kisat eivät houkuttele. Ehkä voisin osallistua niihin pelkästään treenimielessä, mutta ei ennätysmielessä. Koen olevani enemmän hitaasti syttyvä diesel, jolle pitemmät matkat sopivat paremmin. Saa kuitenkin nähdä, innostunko esim. Espoon rantamaratonin puolikkaalle juoksemaan. Se olisi hyvä vauhdikkaampi treeni kohti syksyn tavoitetta...

Varsinaista aikatavoitetta en ole tälle tulevalle toisellekaan maratonille vielä asettanut. Luulen, että taktiikkani tulee olemaan, että lähden juoksemaan omaa tavoiteaikaani ja juoksen sitä niin pitkälle kuin jaksan ja katson riittääkö se maaliin saakka vai hiljeneekö vauhti loppua kohti. Omaa ennätystä sitä kuitenkin on lähdettävä kokeilemaan.

Tämän päivän pitkikselle pinkaisin heti aamutuimaan. Seitsemän kilometrin jälkeen vatsassa alkoi väännellä ja koska olin kodin lähellä, kävin kotona vessa-asioilla. Sen jälkeen jatkoin juoksemista vielä 14,5 km, kierrellen lähinnä oman kodin lähettyvillä. Jostain syystä olin syönyt jotain lenkille huonosti sopivaa ja vatsassa oli inhottava tunne koko lenkin. Sisulla painoin suunnittelemani matkan kuitenkin menemään, mutta pysyttelin koko ajan maksimissaan 3-4 kilometrin päässä kotoa. Lenkin jälkeen olin tyytyväinen, että en antanut periksi ensimmäisten vaikeuksien ilmaannuttua, vaan jatkoin loppuun asti. Tätä se kuitenkin jossakin mielessä tulee olemaan maratonillakin, helpollahan siitä matkasta ei varmaan koskaan selviydy, matka on päänsisäistä kamppailua. Loppupäivän onkin ollut ihan mahtava olo, vaikka lihaksissa painaa sekä eilinen ylävartalotreeni, että tämän päivän pitkis.

Kuten tuossa alussa mainitsinkin, mielestäni nyt eletään sitä aikaa, mikä mielestäni on ihan parasta lenkkiaikaa. Muut juoksijat tuolta teiltä ovat kyllä vähentyneet kevääseen verrattuna huomattavasti. Näin tuntuu käyvän joka vuosi. Keväällä ihmisiä on välillä juoksemassa melkein ruuhkaksi asti suosituimmilla reiteillä, mutta kesän edetessä väki vaan vähenee ja vähenee. Talvella juoksee sitten enää murto-osa. Aika jännää. Luulisi, että on kamalaa alkoittaa juokseminen joka kevät siitä samasta alkupisteestä... No, jokainen tavallaan :)

Kesälomareissu Sisiliassa

Aikaisemmin jo kesäkuulumisten yhteydessä mainitsin ohimennen perheemme kesäreissusta Sisiliaan. Silloin jo lupasin palata aiheeseen oman postauksen verran ja nyt se tulee. Sisilia, ja oikeastaan koko Italia, yhden päivän Venetsian retkeä lukuunottamatta, oli perheellemme uusi tuttavuus. Päädyimme Sisiliaan, koska ajattelimme sen olevan perheille mukava paikka. Oletimme sen olevan rauhallinen, lapsiystävällinen, mukavantuntuiset hotellit, inhimillinen lentoaika ja ruokakin varmasti maistuisi koko porukalle, vaikkei meidän perheen lapset kovin nirsoja noin muutenkaan ole. Tietenkin myös Etna houkutteli. Sisilia täytti kaikki odotukset, vaikkei Giardini-Naxosta välttämättä ainakaan pariskunnille tai kaveriporukoille kannata suositella, jos haluaa shoppailla tai bilettää baareissa. Giardini-Nazos oli paikkana rauhallinen turistien valtaama rantakohde. Jopa ehkä meidänkin makuun vähän tylsä. Onneksi hotelli oli nappivalinta, lähellä iki-ihana vuoristokylä Taormina ja Etnakin näkyi horisontissa.

Retki Etnalle oli kallis, nelihenkiseltä perheeltä n. 300 euroa ilman mitään ruokailuja. Päätimme kuitenkin osallistua retkelle ja mennä ihan niin ylös kuin turisteja lasketaan. Mikäli emme retkelle olis lähteneet, se olis varmasti jälkeenpäin harmittanut. Etna oli sellainen kerran elämässä kokemus ilman muuta. Maisemia oli vaikea kuvitella etukäteen, ainakaan minä en osannut yhtään odottaa, mitä tuleman pitää. 2000 metrin korkeuteen matkasimme bussilla, siitä 2500 metriin hiihtohissillä ja loppumatka 3000 metriin taittui jeepin kyydissä. Vaikka alhaalla Giardini-Naxoksessa lämpötila oli 35 lämpöasteen korvilla, ylhäällä Etnalla lämpöä oli ehkä noin 20. Aikuiset tarkenivat kesävaatteissa, mutta lapsille hupparit olivat tarpeen. Näkymä ylhäällä 3000 metrissä oli samanlainen kuin oletan mielikuvissani olevan kuussa. Ympärillä on vain jähmettynyttä laavaa ja hieman savuavia kraatereita.

Giardini-Naxoksesta oli hyvät paikallisbussiyhteydet sekä Catanian suuntaan, että Taorminaan ja Castelmolaan. Kaikissa näissä paikoissa omatoimiretkeilimme, Taorminassa useampaan otteeseen, niin hieno paikka se oli. Taorminaan pääsi sekä köysirataa pitkin, että bussilla. Molempia kulkupelejä kokeiltiin. Bussissa kieltämättä hieman pelotti, kun iso bussi mutkittelee kapeaa vuoristotietä pitkin Taorminaan ja siitä vielä eteenpäin Castelmolaan. Kyllä kannatti! Taorminasta ja Castelmolasta oli huikeat näkymät alas Giardini-Naxokseen. Taorminasta löytyi myös kauppoja, joista pystyi tekemään tuliaisostoksia. Castelmolassa oli linnoituksen lisäksi vain muutama turistikauppa. Niihin emme tällä kertaa pysähtyneet.

Catanian kaupungissa emme ehkä osuneet ihan oikeille paikoille. Ostoskadun kuljimme päästä päähän, mutta muuten kaupunki vaikutti vähän ränsistyneeltä ja tosi likaiselta. Ehkäpä olisi ensin kannattanut käydä Cataniassa ja vasta sen jälkeen Taorminassa ja Castelmolassa. Näiden kahden paikan jälkeen Catania ei oikein sytyttänyt samalla tavalla.

Ruoka Sisiliassa oli hyvää, tosi hyvää. Muu perhe nautti lasagnesta, pastasta, pizzasta ja muista vehnäisistä herkuista. Minä maistelin monen monta kertaa erilaisia risottoja ja salaatteja. Esimerkiksi parsakaalirisotto oli tosi hyvää! Myös tomaatit ja mozzarella veivät kielen mennessään, puhumattakaan italialaisesta jäätelöstä! Nam, nam ja nam! Ei ihme että kesäloman jälkeen oli pari ylimääräistä kiloa ilmaantunut syksyn lenkeillä poltettavaksi.

Paljon tuli lomareissulla löhöttyäkin aurinkotuolissa, mutta joka päivä aktiivisuusmittari piippasi täyden aktiivisuustason saavuttamisen merkiksi, joten ihan pelkkää löhöilyä reissu ei ollut. Retkillä tuli paljon kävelyä melkein huomaamatta, lisäksi kävimme hotellin kuntosalilla rehkimässä ja hotellilla oli aivan huippu 50 metrin uima-allas! Useampana päivänä tuli uitua kilometrin verran sillä aikaa, kun muu perhe vietti aikaa viihdealtaiden puolella ja aurinkotuoleilla. Lenkkaritkin olivat mukana matkassa, mutta 34-36 asteen helteet olivat minulle liikaa, enkä käynyt lopulta kertaakaan juoksemassa. Lenkkarit olivat kuitenkin tarpeen kävellessä ja etenkin Etnan retkellä. Siellä ei oikein sandaaleissa pärjääkään.

Viileitä aamuja, lämpimiä päiviä ja kipeitä lihaksia

Aika lentää siivillä. Kolmas työviikko jo alkanut loman jälkeen! Tätä vauhtia, jos aika menee, niin kohtahan on joulu!  Nyt, kun tänne pohjolaankin saatiin vihdoin ja viimein kesäkelit, olen hyödyntänyt entistä enemmän aamuja treenaamiseen. Mikäli aamutreeni ei ole sopinut aikatauluuni, olen lähtenyt lenkille illalla, auringon jo hieman painuttua mailleen. Olen nimittäin huomannut, että kovempaa/pidempää lenkkiä tehdessäni en ole ollenkaan lämpimän sään ystävä. Sykkeet nousee helpommin ja etenkin pitkällä lenkillä tuntuu horkkaavan, eli en osaa ilmeisesti juoda oikeassa suhteessa urheilujuomaa ja vettä ja alan lopulta vähän kärsiä nestehukasta ja se saa aikaan vilun väreitä.

Syksyn lähestymisen huomaa kyllä siitä, että yön ja päivän lämpötiloilla on melkoinen ero. Aamulla on ollut kylmimmillään alle 6 astetta lämmintä ja iltapäivällä kuitenkin hätyytellään hellerajaa. Tämä saa aikaan sitten aamusumuja. Alla kuva yhdestä sellaisesta aamusta, kun lenkilläni sumun läpi suunnistin.

Keskiviikkoaamuna suunnistin sumun sijasta kuntosalille. Muutin personal trainerin keväällä tekemää ohjelmaa siten, että pidin kokonaisuuden samana, mutta vaihdoin liikkeet. Toisinsanoen tein liikkeet olkapäille, rintalihaksille, hauiksille, ojentajille, yläselälle ja alaselälle, mutta vaihdoin liikkeet niin, että esim. hauikset tein alataljan sijasta käsipainoilla ja rintalihasliikkeenä oli penkkipunnerruksen sijasta penkkipunnerrus vinopenkissä käsipainoilla. Etsin näitä liikkeitä etukäteen netistä ja valitsin sellaisia, jotka varmuudella osaan. Tulipa treenistä kerrassaan mukava treeni ja ylävartalo huusi pari päivää hoosiannaa. Liekö sitten lihasten väsyminen johtunut enemmän kuukauden salitauosta vai vähän vaihdetuista liikkeistä....

Perjantai-iltana juoksin 4*500m vetoja ja sunnuntaina suuntasin pitkikselle. Pitkis meni osittain vähän plörinäksi, kun osan matkaa kävelin siinä helteessä ihan suosiolla. Aurinkoisilla osuuksilla tuntui niin pökerryttävän kuumalta. Ehkäpä lenkki silti ajoi peruskestävyysasiansa, kun kaksi tuntia ja 15,5km taapersin.

Tähän loppuun on pakko jakaa teidän kanssa vielä yksi ruokakuva. Lämpöisellä ilmalla ei oikein tavallinen lämmin ruoka maistu, joten usein olen vaihtanut lämpimän ruuan runsaaseen salaattiin. Näin mahtavan suuren salaatin kokosin itselleni yhtenä päivänä työpaikan ruokalassa. Namskis!

Nolla kilometriä juoksua

Elokuu on pitkällä, koulut alkaneet ja arki palannut. Viime viikolla vielä lomailin, mutta maanantaina oli palattava sorvin ääreen. Olin suunnitellut viimeisestä lomaviikosta kunnon treeniviikkoa, mutta kuten arvata saattaa, suunnitelmat eivät aina toteudu. Viime viikon saldona oli nolla kilometriä juoksua. Ei viikko loppujenlopuksi ihan treenitönkään ollut, eli eipä syytä huoleen. Tiistaina vaan iski paha kurkkukipu, joka vieraili luonani perjantaihin saakka. Sen kummemmaksi flunsaaksi tauti ei taaskaan mennyt, mutta kurkku oli välillä tosi kipeä ja olokin nuutunut. Oli siis pakko ottaa iisisti. Treeniviikko näytti lopulta tältä:

Maanantai: pyöräily 34 km (1,5h)
Tiistai-Perjantai: Lepo
Lauantai: pyöräily 49 km (2,5h)
Sunnuntai: rullaluistelu 25,5 km (1,5h)

Kaikenkaikkiaan määrää kertyi ihan hyvin, kaikki liikunta oli kuitenkin peruskestävyyttä, eli en heti kurkkukivusta toivuttuani lähtenyt repimään, vaan lauantain ja sunnuntain lenkit olivat kunnollisia fiilistelylenkkejä. 49 kilometrin pyörälenkillä ehtikin nähdä monenlaista maksemaa. Olin niin ihastuksissani pyöräillessäni hiljaisia kyläteitä pitkin. Nämä olivat kuitenkin sen verran isompia teitä, että olivat asfaltoituja. Kyllä kelpasi! Ehdottomasti yksi tämän kesän parhaista lenkeistä. Lenkin varrella ohitin ratsastajia, tien viereisellä pellolla heinää syöviä lehmiä, koiranulkoiluttajia ja yhden ihmisen, kenellä oli mukana sekä koira että kissa. Kissa kulki vapaana muutaman metrin päässä emännästään. Hellyyttävä näky.

Sunnuntain rullaluistelulenkki oli kesän ensimmäinen. Kivaa puuhaa sekin, mutta hieman on alkanut iän karttumisen myötä vähän pelottaa. Rullaluistimilla kun pääsee aika kovaa, siitä vauhdista jos kaatuu, niin jälki ei välttämättä ole kaunista katseltavaa... Loppulenkistä koinkin pieniä kauhun hetkiä, kun jarrupalan ja viimeisen renkaan väliin meni alamäessä iso kivi. Viimeinen pyörä ei pyörinyt enää ja toinen jalka tuntui jäävän toisesta jalasta jälkeen. Onneksi älysin alkaa jarruttamaan jarrupalalla ja sain vauhdin pysähtymään, enkä onneksi kaatunut! Aika lähellä se oli! Muistona kesän ensimmäisestä rullaluistelulenkistä on mojova rakkula jalassa. Auts!

Tämän viikon aloittelin leppoisasti jälleen lepopäivällä ihan käytännön syistä johtuen. Maanantaina oli vain muuta menoa. Tiistaina kävimme uimassa uimahallissa illalla, mutta koska olin liikkeellä lasten kanssa, en päässyt itse kunnolla uimaan. Melkein levoksi meni siis vielä tiistaikin. Eilen keskiviikkona olin aamulla joogassa ja illalla tein vielä kotona kahvakuulalla lihaskuntoliikkeitä. Tänään palasin viimein juoksun pariin ja ei kulkenut. Ei kulkenut yhtään! En tiedä johtuiko juoksun kulkemattomuus eniten eilisillan kahvakuulailusta kipeytyneistä reisistä, aikaisesta ajankohdasta (juoksin työmatkaa aamulla ennen seitsemää), vai ihan vaan korvien välistä! Toivottavasti seuraava juoksulenkki kulkee paremmin!